Päivä 11 - Final Fantasy -peli, johon petyin
Nyt ei ole hetkeen tullut kovin pahoja haasteita, näihin joihinkin vastaukset ovat päivänselviä.
Pelasin seiskaa, kasia ja ysiä aikalailla sulassa sovussa. Kaksi sain jopa pelattua läpi, mutta kasi on edelleenkin minulla kesken. Se ei ole suuri suosikkini, muttei toisaalta ollut suuri pettymyskään. Olihan se sentään ensimmäinen Final Fantasy -peli, jonka ostin omakseni. Siinä on edelleen tietty viehätys, varsinkin pelin alkupuolessa.
Ysistä oli tuolloin kuitenkin muodostunut minulle suosikkipeli, jota jaksoin pelata uudestaan ja uudestaan. Koska kolme ensimmäistä Finaliani olivat olleet kaikki aika kova juttu, odotin kymppiä kieli pitkällä ja päädyin ostamaan PS2:n jopa kyseisen pelin takia.
No, sain pelin hyppysiini, aloin pelata ja hetken päästä olin valmis hakkaamaan päätäni seinään. Voi ARHG! Siinä missä Zidane oli kiva, Tidus oli tehdä minut hulluksi. Jos Squall olikin tunnevammainen idiootti, Tidus oli kohkaava ääliö, jolla on aina nälkä. Ja jos Cloud näyttikin turkasen hyvältä (silloin olin sitä mieltä, nykyisin jätkä on neutraali), Tidus onnistui näyttämään ainoastaan typerältä.
Valitettavasti Tidus ei ollut pelin ainoa ongelma. Ääninäyttely tökkäisi, se ei ollut niin hienoa kuin olin kuvitellut. Lisäksi myös Yuna alkoi ärsyttää minua ja nimesin tytön tekopyhäksi hymistelijäksi. Wakkan takia olin jopa repiä hiukset päästäni. Miten yhteen peliin mahtuu noin paljon kamalia hahmoja? Anteeksi nyt vain kaikille Tiduksen, Yunan ja Wakkan faneille.
Auroniin, Luluun ja Rikkuun tosin tykästyin eikä Seymourkaan ole hullumpi tapaus. Ainakin miehellä on loistava ääni, pukeutuminen nyt on vähän niin ja näin ja kampaus aivan käsittämätön (mikä ei tietysti Final Fantasyissa yllätä). Noista hahmoista huolimatta pettymykseni oli niin syvä, etten viitsinyt pelata peliä loppuun vaan palasin takaisin ysin pariin ja vietinkin sen, kasin ja seiskan kanssa vielä pitkään, ennen kuin päätin yrittää kymppiä uudestaan.
Nykyisin mielipiteeni pelistä on hieman vähemmän jyrkkä. Okei, Tidus, Yuna ja Wakka aiheuttavat minulle edelleen ärtymystä, mutta pystyn sietämään heitä. Pelin taistelusysteemin olen todennut loistavaksi ja musiikitkin ovat alkaneet upota entistä paremmin. Lisäksi pelistä löytyy tosiaan muutama hyvä hahmo ja tarina on mielestäni erittäin hyvä, kun siihen pääsee sisään. Ongelmahan vain on, että Tidusta pitää jaksaa aika kauan, ennen kuin tarinan moniulotteisuus alkaa valottua.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Itse en kyllä edes tiedä, osaisinko vastata tähän. :P Päiväkirjamerkintöjen perusteella tosin olin melkoisen pettynyt kahteentoista, mutta tarvittiin vain hieman aikaa sulatella sekä toinen pelikerta, ja opin pitämään siitä. Ei tosin kutonenkaan ollut mitään rakkautta ensisilmäyksellä, vaan suhtauduin peliin aluksi melko neutraalisti, kunnes se vain jossain vaiheessa kolahti kunnolla.
VastaaPoistaMutta niin kymppi... Pidän kyllä tarinasta melkoisesti, mutta hahmoista en erityisemmin perusta. En nyt tiedä, onko niissä sinänsä mitään vikaa, mutta jotenkin tuntuu, että jokaiselle pelin hahmolle löytyy vastaava, parempi versio aikaisemmista osista. Ja Tidus nyt vain on yksi kaikkien aikojen ärsyttävimmistä FF-hahmoista. (Tosin en hämmästyisi, vaikka olisin joskus jopa pitänyt Tiduksesta. Vanhat lempihahmolistani ovat osittain aika kamalaa luettavaa. :D )
En enää muista, miten suhtauduin kymppiin pelatessani sitä ensimmäista kertaa, mutta en usko olleeni kovin pettynyt. Vietin nimittäin pelin ilmestymisvuonna melkein koko kesäloman sisällä pleikkarin ääressä.
Sulle kymppi ilmeisesti sitten toimi huomattavasti paremmin :) Ja joo, eihän se huono peli tosiaan ole ollenkaan. Mulla vaan kesti tosi kauan päästä sisälle siihen ja siksi olin niin kovin pettynyt, kun aiemmat oli kolisseet saman tien.
VastaaPoistaKyllä sä taisit tosiaan melkoisesti siihen kahteentoista pettyä sillon joskus,ainakin mitä sun juttuja on kuunnellu. Mut sehän ei tarkota, ettei pelistä vois pitää nykyisin, vaikka siihen ois joskus pettynyt x) Sekin on vähän sellainen, että vaatii sulattelua, kuten myös kymppi.
Ja yleensä niihin juttuihin, jotka vaativat aikaa, ei sitten ihan heti kyllästy. Hyvin monet lempipelini, -levyni, -elokuvani jne. ovat sellaisia, joista en aluksi ole juuri välittänyt. Tietysti on myös asioita, jotka iskevät heti, mutta toisinaan innostus niitä kohtaan laantuu nopeasti. Ehkä sellaiset ovat sitten vähän liiankin "helppoja".
VastaaPoistaSe voi olla, että menee myös noin :) Itsellä yleensä jotkut jutut ei kolahda, mutta avautuu hitaasti, mutta niistä harvoin tulee mulle suosikkeja. Hyvänä esimerkkinä tuo kymppi.
VastaaPoistaSitten taas jotkut kolahtaa kevyesti ja unohtuvat pian tai jäävät sellaiseen "ihan kiva" -kategoriaan, esim. kolmetoista.
Ja sitten mulla on ne jutut, jotka kolisee kovaa ja jää pitkäksi aikaa roikkumaan. Eli meillä taitaa toimia juurikin eripäin toi juttu :D