Level up!

Vuosi alkaa käydä vähiin ja uusi jo odottelee kulman takana. On siis aika suunnata vielä hetkeksi katse taaksepäin ja tutkailla, mihin tämä pelivuosi oikeastaan on tullut käytettyä ja mitä siitä lopulta jäi käteen.

Vuoden alkupuoliskolla julkaisin blogissa vielä kaksi postausta viikossa (keskiviikkoisin ja sunnuntaisin). Tahti tuntui tuolloin sopivalta, mutta alkoi jossain kohtaa kuormittaa kaikkien muiden kirjoitusprojektien ja kokopäivätöiden (olkoonkin keikkaluontoisia) rinnalla. Siispä päätin pudottaa tahdin yhteen postaukseen viikossa ja valitsin julkaisupäiväksi sunnuntain.

Mitä mieltä olet tästä muutoksesta? Onko sunnuntai mielestäsi hyvä julkaisupäivä vai toivoisitko jatkossa postausten tulevan jonain muuna viikonpäivänä?

Minulle on jäänyt vuodesta sellainen tunne, että toisaalta pelasin todella paljon ja toisaalta todella vähän. Olen tähän mennessä tänä vuonna läpäissyt vain kaksi peliä ja toisesta niistä syksyllä ilmestynyt iso tarinalaajennuslisäosa on vielä aloittamatta. Ensimmäinen läpäisty peli oli edellisvuoden puolella aloitettu Final Fantasy IX ja toinen Xenoblade Chronicles 2.

Xenobladen lisäksi olen pelaillut Final Fantasy XIII:a ja Star Ocean: The Last Hopea uudestaan. Molemmat jäivät jalkoihin, kun töitä alkoi pukata lisää ja pelaamiseen käytettävät tunnit sitä myöten vähenivät. Toivon löytäväni välin, jossa saisin kyseiset pelit vedettyä päätökseen. Aloitimme myös puolison kanssa Secret of Mana remaken pelaamisen yhdessä, mutta se ei onnistunut koukuttamaan meitä kunnolla ja on siksi jäänyt kesken. Nähtäväksi jää, pelaammeko sen joskus loppuun.

Syksyn tärkein peli on ehdottomasti ollut Dragon Quest IX, joka on minulle ensimmäinen pelaamani osa kyseisestä sarjasta. Sen parissa olen viihtynyt erittäin hyvin ja uskon, että se tulee vielä lähiaikoina kahlattua läpi. Siihenkin vain saa pelitunteja uppoamaan, joten mistään lyhyestä projektista ei ole kyse.

Kaipaisitko jostain näistä peleistä postauksia? Minkälaisia?

Pelivuoteeni mahtui myös varsinaisen pelaamisen lisäksi vierailu Yukiconissa, Final Fantasy XIV -miitissä ja pelimusiikkifestareilla. Jokainen tapahtuma oli omalla tavallaan mielenkiintoinen ja sain niistä irti hyvin erilaisia elämyksiä. Ehkä etsinnässä on silti edelleen sellainen pelitapahtuma, joka iskisi juuri minuun.

Onko sinulla vinkkejä hyvistä pelitapahtumista, jotka saattaisivat sopia minulle?

Listasin viime vuonna blogin suosituimmat postaukset ja ajattelin, että samanlainen listaus voisi olla tänä vuonna myös hauska. Kenties sinäkin löydät listalta jotain sellaista luettavaa, joka on sattunut vuoden aikana menemään ohitse.

Siitä huolimatta, että olen pitänyt blogini painopisteenä japanilaisia roolipelejä, suosituimpien postausten joukossa on vain yksi pelkästään niihin keskittyvä postaus. Sen sijaan yhdeksän kymmenestä suosituimmasta postauksesta käsittelee pelaaja-lifestyleen liittyviä aihealueita olivat ne sitten tapahtumia, ihmissuhdeasioita tai pelaajan elämää yleisesti.

Tämä panee miettimään. Japanilaiset roolipelit ovat lähellä sydäntäni, mutta lukijat tuntuvat viihtyvän paremmin muiden kuin niitä käsittelevien postausten parissa. Onko siis aika muuttaa blogin suuntaa ja painopistettä?

Mitä sinä ajattelet tästä? Mihin asioihin toivoisit Level up! -blogin jatkossa painottuvan? Millaiset postaukset kiinnostavat juuri sinua?

Omaa vuoden peliä ei ollut todellakaan vaikea valita. Suurin osa pelivuodestani meni kahlatessa läpi Xenoblade Chronicles 2:ta, eikä minua harmita ollenkaan.

Käytin peliin noin 150 tuntia ja minulla on edelleen pelaamatta Torna: The Golden Country -lisäri, joka ilmestyi syyskuussa. Veikkaan, että siihenkin saa jokusen tunnin uppoamaan, kun vihdoin ehdin sen aloittaa.

Vaikka Xenoblade Chronicles 2 ilmestyi edellisen vuoden puolella, minulle se värittää vahvasti juuri tätä vuotta. Peli tuli markkinoille joulukuussa, jolloin en edes ehtinyt aloittaa sitä. Minulla oli tuolloin vielä Final Fantasy IX kesken, ja halusin sen pelata ensin loppuun. Koska viime joulukuu oli minulle myös melko synkkää aikaa, olen tyytyväinen tähän valintaan. FFIX on minulle niin sanottu turvapeli, jonka ääreen voin paeta pahaa maailmaa, mutta Xenoblade Chronicles 2 oli täysin uusi kokemus. Olisi ollut sääli, jos surkeat fiilikseni olisivat assosioituneet siihen. Alkuvuodesta sen aloittaminen oli siis paljon parempi idea.

Peli jätti hyvän jälkimaun ja jäi kutkuttamaan mielikuvitusta. Viihdyin sen parissa erittäin hyvin eikä missään vaiheessa tullut sellaista oloa, että grindaamista olisi ollut liikaa (mikä joidenkin pelien osalta turhauttaa), vaikka pelitunteja kertyi. Sivutehtäviä oli paljon ja useimmat niistä olivat kiinnostavia. Silti kaikkea ei tullut tehtyä, joten mahdolliselle uudelle pelikerralle jäi vielä koettavaa. Tosin on eri asia, milloin ehtisin ja jaksaisin ryhtyä pelaamaan uusiksi näin massiivista peliä.

Odotan innolla, että pääsen kokemaan myös Torna-dlc:n tarjoaman lisäsisällön, sillä varsinainen peli jätti Tornan antagonistiporukasta vielä paljon kertomatta. Koin tuon jengin mielenkiintoiseksi, joten haluan seuraavaksi päästä sukeltamaan heidän sielunmaisemaansa.

Niin ikään vuoden yllättäjäkään ei ollut vaikea poimia. Oma suhtautumiseni Dragon Quest -sarjaan on aina ollut ristiriitainen. Toisaalta olen ollut utelias, toisaalta pelisarjan taidetyyli on töksähtänyt minulle sen verran paljon, että kokeilematta on jäänyt.

En voi edelleenkään sanoa, että rakastaisin pelin hahmojen visuaalista ilmettä, mutta peli itsessään on yllättänyt positiivisesti. Sen parissa on ollut hauskaa ja kepeää. Se on jotain sellaista, mitä Suomen synkkään syksyyn ehdottomasti tarvitsee jaksaakseen rämpiä tihkusateessa eteenpäin.

En osaa suhtautua Dragon Quest XI:een kovin vakavasti, mutta ehkä siihen ei tarvitsekaan. Vaikken ole pelisarjaa pelannut, mukana on tuttuuden tunnetta. Tämä voi kuulostaa hassulta nyt, kun julistin pelin vuoden yllättäjäksi, mutta mikään siinä ei ole suuresti päässyt yllättämään. Hauskat hahmot, menevä tarina ja turvallinen tuttuus kuitenkin muodostavat yhdistelmän, johon on kiva uppoutua.

Tittelinsä vuoden yllättäjänä peli on siis ansainnut. En uskonut, että voisin nauttia Dragon Questin pelaamisesta näin paljon.

Mietin pitkään, valitsisinko tähän kategoriaan Xenoblade Chronicles 2:sta prinssi Zeken vai Nian. Kumpaankin olen kiintynyt vahvasti, ja Nia on ehdottomasti pelin paras tyttö (ja pelissä riittää hyviä tyttöjä muutenkin).

Sanottava kuitenkin on, että Zeke pääsi ihon alle vielä eri tavalla kuin Nia ehkä juuri sen takia, että hän ärsytti minua alkuun erittäin paljon. Alitajuisesti taisin jo tietää, että tykästyn häneen ennemmin tai myöhemmin, mutten edes halunnut uskoa moista.

Zeke viehättää. Hänessä on samaan aikaan pientä angstisuutta että hölmöä humoristisuutta. Nämä ovat kummatkin piirteitä, jotka voivat ärsyttää minua, mutta toisinaan ne onnistuvat ihastuttamaan yhtä paljon kuin vihastuttamaan. Ja ei, en itsekään tiedä, miten pääni oikein näissä asioissa toimii.

Joka tapauksessa Zeke valloitti sydämeni pelin aikana hitaasti mutta varmasti. En edes pysty tarkkaan osoittamaan kohtaa, missä ärtymys oli vaihtunut ihastukseksi. Kenties molemma tunteet olivat mukana jo alusta asti, en vain suostunut toista tunnistamaan heti.

Koska en tosiaan pidä niistä Dragon Quest -sarjan hahmovisuaaleista, olisin voinut kuvitella, ettei suosikkihahmojakaan pelistä löydy. Toisin on kuitenkin käynyt.

Vankilasta mukaan napattu varas Erik valloitti sydämeni välittömästi. Hänessä on jotain, mikä tuo mieleen Final Fantasy XII:n Balthierin, joten tässä lienee osasyy reaktiooni. Ulkoisesti nuo kaksi eivät kuitenkaan toisiaan muistuta, mutta myönnän nykyisin jo viehättyväni Erikin sinisestä piikkitukasta ja pidän jopa hänen silmistään, vaikka erityisesti pelin hahmojen silmät ovat minua taidetyylissä ärsyttäneet.

Erikissä ihastuttaa myös aksentti, jolla hän puhuu, ja toki hänen puheensa ylipäätään. Erikillä on yksinkertaisesti hyvät jutut ja häntä kuuntelee mielellään. Hän ei ole pelin päähahmo, mutta seuraan hänen edesottamuksiaan paljon kiinnostuneempana kuin varsinainen päähahmon, jonka sain nimetä itse ja joka ei puhu oikeastaan koskaan, ellei lyhyttä takaumaa lasketa.

Onneksi Dragon Quest XI:tä on vielä paljon edessä, joten saan nauttia lukuisista tunneista Erikin seurassa.

Pelivuoteni on ollut kenties hieman hiljainen mutta olen silti ehtinyt nauttia sen aikana hienoista peliteoksista. Kaiken kaikkiaan hyvä maku on jäänyt suuhun. Tosin silti olisin toivonut ehtiväni pelaamaan enemmän pelejä läpi ja tarttumaan useampaan. 

Tällä hetkellä mietin ehkä eniten, miten blogin parissa taas ensi vuonna jatkan. Bloggaamisesta on vuosien saatossa tullut tiivis osa arkea, mutten juuri nyt tiedä, miten konseptiani kehittäisin. Jatkanko japanilaisten roolipelien hahmoanalyyseja, tarinapohdintoja ja muita vastaavia vai panostanko enemmän yleisempiin pelaajien elämää koskeviin aiheisiin? Aika näyttänee, mikä on järkevää.

Mitkä teokset olivat sinun pelivuotesi tärkeimpiä? Entä kolahtiko joku hahmo erityisen hyvin tänä vuonna? Entä, mitä toivoisit tältä blogilta ensi vuodeksi?

Seuraa myös somessa!