Voiko pelaamista harrastaa väärin?

Millainen tapa harrastaa pelaamista on se oikea? Pitääkö pelata jotain tiettyjä pelejä? AAA-pelejä vai kenties tuntematonta indietarjontaa? Kuka määrittelee oikean tavan harrastaa?



Aina aika ajoin törmään Twitterissä ja omassa tuttavapiirissä keskusteluun siitä, millä tavoin pelaamista pitäisi harrastaa. Mielipiteitä tuntuu luonnollisesti olevan yhtä paljon kuin pelaajiakin, mutta jos lähtee kyselemään, voi silti tulla sellainen olo, että oikeita tapoja on vain yksi. Sitten kun vielä tietäisi, kenen tapa on se oikea. Kuka määrittelee säännöt? Ja mitä nuo säännöt edes ovat? 

Tässä postauksessa listaan kuulemiani kommentteja ja yritän puhkoa kuplia niiden ympäriltä.


Väite 1: Oikeanlaista pelaamista on vain se, että pelaa täysillä ja tavoitteellisesti


Pelaamisen pitää siis olla suorituskeskeistä ollakseen oikeaa pelaamista. Tavoitella voi e-urheilumestaruutta, supervaikeiden pomo-otteluiden voittamista, trophyjen keräämistä tai ihan vain kavereiden pieksämistä milloin minkäkin pelin matsissa. Lisäksi tähän kuuluu luonnollisesti omien pelitaitojen hiominen mestarilliselle tasolle ja pelaamiensa pelien tunteminen läpikotaisin. Hahmojen kyvyt on maksimoitava, koska muuten ei ole kunnollinen pelaaja.

En sano, etteikö tuo kaikki voisi olla hauskaa. Osa ihmisistä todella nauttii siitä, että voi haastaa itsensä yhä uudestaan ja pyrkiä aina vain parempaan lopputulokseen. Ja kyllähän esimerkiksi vaikean taistelun voittamisesta tulee hyvä fiilis, en todellakaan yritä kiistää sitä. Jos tämä on pelityylisi, anna siis mennä.

Kaikki eivät kuitenkaan kaipaa pelaamiseltaan suuria haasteita ja hahmojen kykypuun maksimointia. Kaikki eivät halua kilpailla lainkaan ja osalle trophyt tai muut palkintosysteemit ovat täysin yhdentekeviä. Se on erittäin okei. Pelaamisen ei tarvitse välttämättä olla suorituskeskeinen harrastus vaan jokainen voi valita itse, miten paljon pelissä haluaa asioita suorittaa.

Itse koen kuuluvani tähän epäkilpailullisten pelaajien joukkoon. Tykkään kyllä kehittää hahmoja pelatessani ja keräillä palkintopystejä virtuaalihyllyyni, mutta minulla ei ole tarvetta saada täydellistä lopputulosta. Kun homma alkaa tuntua liian työläältä, alan kuin huomaamatta vältellä pelaamista. Koska pelaaminen on minulle ensisijaisesti viihdettä ja rentoutumiskeino, minulle sopiikin paremmin rento meininki, jossa ei ole pakko tehdä mitään, mikä ei huvita.

Väite 2: Vain tietyn tyyppisten pelien pelaaminen on oikeaa pelaamista


On pelaajia, joille kelpaa vain AAA-pelit. Sitten on se päinvastainen ryhmä, joka hakee likipitäen kaikki pelielämyksensä indiepuolelta ja muista pienen budjetin kokeellisista tuotoksista. On pelaajia, jotka keskittyvät vain yhteen tai kahteen genreen (itse muuten lukeudun aika pitkälti tähän joukkoon) tai vaikkapa vain tiettyjen pelitalojen tuotantoon.

Ja mikäpä siinä. Nämähän ovat makuasioita. Toiset haluavat nauttia kymmenien tuntien roolipeleistä, kun taas toiset haluavat lyhyen ja intensiivisen elämyksen. Toisille urheilu- ja autopelit ovat se juttu, toiselle taas visuaaliset elämykset. Eihän kukaan katso kaikkia maailman elokuviakaan tai lue jokaista julkaistua kirjaa. Siihen ei olisi aikaa, eivätkä ne edes kaikki sopisi kaikille, koska jokaisen maku on erilainen.

Metsään mennään siinä, kun aletaan tuputtaa sitä omaa juttua toisille. Suositella toki saa, siinä ei ole mitään pahaa. On myös okei kertoa, miksi tykkää itse tietynlaisista peleistä. Sen sijaan on paljon vähemmän okei alkaa ruotia, miksi se toisen tykkäämä juttu on ihan kakkelia. Saatat toki aidosti olla sitä mieltä, mutta iloa ei silti tarvitse pilata toiselta. Myös sen oman jutun tuputtaminen toistuvasti, vaikka toista ei kiinnosta, on epämiellyttävää. Älä tee sitä. Älä vaikka se oma juttu kuinka tuntuisi maailman parhaalta.

Tyrkyttämistä ei kuitenkaan ole se, että esimerkiksi omassa somessasi hehkutat niitä juttuja, joista tykkäät. Olen sitä mieltä, että jokaisen pitäisi antaa tykkäämistensä näkyä ja puhua ilolla niistä peleistä, joiden parissa viihtyy (tai sitten ruotia pelejä kriittisesti, jos se on enemmän oma juttu). Pointti on siis nauttia omista jutuistaan ja antaa toisten nauttia omistaan.

Väite 3: Oikeanlainen pelaaja innostuu peleistä vain niiden pelillisten ominaisuuksien takia, oikeanlainen pelaaja ei välitä tarinoista, romansseista ja hahmokemiasta


Tietty joukko pelaajista pelaa, koska pelaaminen itsessään on kivaa. Tarina, hahmot ja varsinkin hahmojen väliset suhteet romansseista nyt puhumattakaan ovat turhaa täytettä, joka vie huomiota siltä varsinaiselta sisällöltä eli pelilliseltä tekemiseltä. Mekaniikat ovat kiinnostavia, taistelutekniikat ovat kiinnostavia, kykypuut ja erilaisilla ominaisuuksilla leikittely on kiinnostavaa. Kisaaminen muita vastaan on kiinnostavaa. Mitään muuta ei tarvita kuin peli, turha juonellinen sisältö pois, kiitos.

Sitten on se toinen porukka, joka kaipaa peleiltä muutakin. Kenties hyvät tarinat uppoavat myös pelien muodossa. Osa saattaa taas innostua pelihahmoista ja pelaakin nähdäkseen, millaisia he lopulta ovat. Pelaamisen rinnalla voi olla esimerkiksi fanifiktioharrastus, joka joko laajentaa pelien tarinoita tai sitten keskittyy esimerkiksi ihan vain hahmojen parittamiseen toisilleen. Romansseja, kiitos!

Selvää on, että nämä eri ryhmiin kuuluvat pelaajat haluavat pelaamiseltaan eri asioita. Lisäksi on varmasti olemassa tähän välimaastoon asettuva joukko. Kysymys kuuluukin, keneltä se on pois, jos yksi hinkkaa taistelukuntoaan loputtomiin samaan aikaan, kun toinen pohtii, miten saisi pelissä esiintyvät söpöt hahmot uskottavasti paritettua toisilleen?

Luulen itse asettuvani jonnekin näiden kahden ryhmän välimaastoon. Nautin pelaamisesta juuri pelaamisen vuoksi ja joskus saatan jopa turhautua pitkiin tarinaosuuksiin (erityisesti silloin, jos ne on toteutettu vähän sinne päin). Toisaalta olen tarinankertoja itse ja sen takia kiinnostun monesti juuri hyvistä tarinoista ja uppoudun pelin maailmaan, taustatarinoihin, hahmoihin ja juonenkäänteisiin niin, että enemmän aikaa menee näiden tutkimiseen kuin varsinaiseen pelaamiseen. 

Se oikeasti väärä tapa harrastaa pelaamista: toisten dissaus!


Pelaajia on nykyisin todella moneen lähtöön, samoin pelejä. Jokaiselle löytyy aivan varmasti jotain, mistä tykätä ja siitä omasta jutustaan on oikeus nauttia täysillä.

Pelaamisen on ennen kaikkea tarkoitus tuottaa nautintoa ja mielekästä sisältöä vapaa-aikaan. Se, millä tavoin tämän nautinnon sitten saa, on jokaisesta itsestään kiinni. Vaikka juuri sinun tapasi sopii sinulle, ei kannata tuomita muita tapoja harrastaa. Ja joskus voi toisaalta olla ihan mielenkiintoista kokeilla niitä toisten tapoja. Eihän sitä tiedä, mihin vielä tykästyy itsekin!

Totta on, että hyvin erilaiset harrastajat eivät välttämättä löydä yhteistä puhuttavaa keskenään. Aina pelaajuus ei ole riittävä yhteinen nimittäjä, mutta sekään ei haittaa. Ei kaikkien kanssa tarvitsekaan olla yhteisiä mielenkiinnonkohteita vaan sopivan seuran etsintää voi rauhassa jatkaa, kunnes sellaista löytyy.

Oikea tapa harrastaa pelaamista on siis juuri se sinun tapasi. Se on sinulle oikea. Olkoon se sitten millainen tahansa. Oikea tapa harrastaa pelaamista on myös se sinun vieruskaverisi tapa. Se on hänelle oikea. Ollaan kivoja toisillemme eikä pilata tätä mahtavaa harrastusta niiltäkään, joiden pelimieltymyksiä emme voi itse ymmärtää.

Lue myös


Kumpi voittaa, fyysinen vai digitaalinen versio pelistä?
Kuka määrittää, mistä pelistä saa tykätä?
Aikuinen pelaaja, miten kerrot harrastuksestasi muille?

Seuraa myös somessa!

https://www.instagram.com/levelupblogi/ https://twitter.com/Afeni84


https://www.pelit.fi/

6 kommenttia

  1. luettuani tämän, voisin itse ainakin todeta olevani ensimmäisen kohdan (yhden tietyn pelin kohdalla) ja kolmannen kohdan tyylinen pelaaja.
    En varsinaisesti missään pelissä etsi tai metsästä mitään trophyja taikka muita pelillisiä saavutuksia. Jos ne sattuvat tulemaan, niin hienoa mutta aika harvoin metsästän niitä ihan tosissani. Mutta kuten sanoin, yhden pelin kohdalla se on poikkeus. Tosin kyseessä on vanha NES peli joten mitään virtuaalisia tavoitteita siinä ei ole. Haluaisin kuitenkin pystyä pelata kyseisen pelin läpi mahdollisimman nopeasti ja siinä riittääkin tavoitetta ja harjoittelua. En tietenkään usko pääseväni mihinkään maailman ennätys luokkaan mutta aina saa yrittää.

    Myös monet pelit ovat kiinnostaneet minua ihan pelkästään pelimekaaniikkansa puolesta, esimerkiksi Radiant Historian taistelut ovat omanlaisensa puzzle jotka vaativat etsimään ratkaisuja. ja myös Final Fantasy XIII:n taistelusysteemi oli miksi pelistä kiinnostuin alunperin ja miksi siitä edelleenkin pidän.

    Täytyy myös myöntää etten ole kovin valikoiva millä alustalla pelejäni pelaan. En ole mikään "pc master race" -tyyppi taikka pelkästään konsoleilla pelailija vaikka pelikokoelmaani katsoessa konsolit ovat kyllä aika voittoisia. Ja ehkä myös hankin pelejänikin sen mukaan että jos ne ovat konsolille saatavissa, hankin ne sille ja pc:lle sitten vain pc:lle tarkoitettuja pelejä joita ei koskaan tehtäisi konsoleille. Tai nykyään saatan hankkia pelejä joita tehdään uudemmille konsoleille joita en omista, mutta ne tulevat kuitenkin pc:lle, hommaan ne sitten pc:lle.

    Vaikka kai pitäisi sanoa että pelaan pelejä myös pelaamisen ilosta, tulisen mukana sitten sitä tavoitteellisuutta, tarina vetoisuutta tai vain kiinnostavaa pelimekaniikkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos kommentistasi. :)

      Onkohan kaikilla vähintään se yksi peli, joka innostaa tavoittelemaan täydellisyyttä? Itsellänikin tällainen on, mutten ole silti kyseisessä pelissä kaikkea saavuttanut... mutta ehkä vielä joskus. Onpahan tavoitteita tulevaisuudelle. :D

      Mekaniikat voivat tosiaan joskus olla se juttu. FFXIII:n taistelusysteemiä on parjattu paljon, mutta pakko myöntää, että minäkin nautin siitä suuresti. Olisipa rajattomasti aikaa, niin voisi joskus kyseisen trilogian ensimmäisen osan vetäistä uusiksi.

      Pelaaminen pelaamisen ilosta on ehdottoman mahtava juttu! :)

      Poista
  2. Itseäni kiehtovat aina pelin tarinat ja miten tarina itsessään vie peliä eteenpäin. Ei siis minusta aina tarvitse olla kovin kummoinen tarina, eli minulle riittää periaatteessa kliseisemmätkin tarinat vaikkapa JRPG-maailmasta tyyliin "yksinäinen miekkasankari pelastaa pahalta demonilta koko maailman". Kunhan löytyy tarinaa ja juonenkäänteitä mitä seurata, niin minulle riittää hupia. :)

    Pelimekaniikka on taas sitten toinen miksi tykkään pelata. Esimerkiksi juuri Xenoblade Chronicles 2:n taistelumekaniikka on sinänsä yksinkertainen, mutta samalla syvällisyyttä löytyy combojen avulla.

    Pääasiallisesti tietenkin itse pelaaminen on se kivoin asia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos kommentistasi! :)

      Kuulostaa, että meillä on aika samanlainen suhtautuminen peleihin ja pelaamiseen. Olen myös kovasti tarinoiden perään, vaikka itse pelaaminen on myös oma tärkeä juttunsa.

      Poista
  3. Itseasiassa tästä samasta keskusteltiin vähän aikaa sitten Pelit.fi-foorumilla koskien Final Fantasyja. Siellä eräs käyttäjä haukkui Final Fantasy VIII:n pataluhaksi, koska on niin ärsyttävää vahdata taisteluissa sata kertaa samaa GF animaatiota. No, vastasin siihen että olen tehnyt Youtubeen-pelailun, jossa käytin koko pelin aikana tasan kerran Guardian Forcea ja pärjäsin aivan hyvin. Eli mielestäni jos haukkuu jonkun pelin sen takia, että pelaa vain yhdellä tietyllä tavalla, niin kyllähä se tavallaan siinä mielessä on väärin pelattu, että tuosta "ongelmasta" on mahdollista päästä helposti eroon. Sama vaikka, että ei käyttäisi vaikka ollenkaan FFX:ssä Sphere Gridiä ja haukkuu sitten peliä huonoksi kun on niin vaikeaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos kommentista. :)

      Kappas vain. Minulta on tuo keskustelu jäänyt huomaamatta, kun en ole ehtinyt hetkeen foorumin juttuja kaiken kiireen keskellä lueskella. Hyvä sattuma kieltämättä. :D

      Postauksen pointti ei sinällään ollut paneutua yksittäisten pelien ns. väärin pelaamiseen vaan enemmänkin puhua pelaamisesta harrastuksena yleisesti.

      Silti toki voidaan sanoa, että yksittäistä peliä voi pelata väärin ja tehdä siitä itselleen hankalaa, jollei jopa mahdotonta. Toisaalta tämäkin voi olla suhteellista. Joku saattaa myös nauttia itsensä haastamisesta ja sen takia pelata esim. sitä FFX:n käyttämättä Sphere Gridiä. Toinen ei tajua käyttää sitä ja kiroaa vaikeutta.

      Tuolloin nuo kaksi pelaajaa pelaavat periaatteessa peliä samalla tavoin (= ilman Sphere Gridiä), mutta toinen nauttii ja toinen ahdistuu. Samakin pelityyli voi siis tilanteesta riippuen olla oikea tai väärä.

      Poista