Syyskauden peli(blogi)suunnitelmat

Pelibloggaaminen on hauskaa mutta toisinaan se voi olla myös hyvin työlästä. Tämä on hieman poikkeuksellinen postaus, jossa kerron, millaisia ajatuksia bloggaaminen toisinaan herättää ja mikä siinä on innostavaa. Luvassa on myös pari ajatusta pelisyksystä.



Olen nyt puolentoista vuoden ajan päivittänyt blogia kaksi kertaa viikossa: aina keskiviikkoisin ja sunnuntaisin. Ahkerassa kirjoitustahdissa on se ihana puoli, että ehtii kuukauden aikana puhua monesta aiheesta ja useammasta pelistä sekä tietysti myös pelaaja-lifestylesta. Kääntöpuolena on jatkuva kiire, jotta luettavaa on oikeasti tarjolla kaksi kertaa viikossa. Haluan myös mieluummin tarjota laadukasta tekstiä kuin kehnoa kökkeliä, joten postauksia ei voi vain hätäisesti kursia kasaan.

Samaan aikaan, kun blogi on pyörinyt lukijoiden ilona, olen hoidellut oman elämän asioita ja työstänyt uutta kirjaa (joka muuten ilmestyi kesäkuussa, hurraa!). Muitakin kirjoitusprojekteja on taustalla ollut koko ajan ja niistä ehkä kerron tarkemmin jossain myöhemmässä postauksessa. Koko rumban pyörittäminen on johtanut siihen, että olen pelibloggaaja, joka ei meinaa ehtiä pelata tarpeeksi. Tuntuu hölmöltä, että pitäisi bloggata pelistä X mutten voi, koska en ole ehtinyt pelata sitä vielä kohtaan Y asti enkä ehdi pelata, koska pitäisi taas kirjoittaa uusi blogipostaus ja hoitaa pari muutakin juttua.

Kun tuossa noidankehässä pyörii tarpeeksi ja yrittää samalla repiä elannon jostain ihan muusta kuin blogista (olisi kyllä tosi jepa tehdä tätä työkseen, mutta aina ei voi voittaa), alkaa väsymys painaa. Siispä päätin, että tahtia pitää höllätä ainakin väliaikaisesti. Jostain on tingittävä ja mieluummin riittävän ajoissa kuin liian myöhään.

Elokuun kevennetty linja blogissa


Pienen pohdinnan jälkeen tulin siihen tulokseen, että (ainakin) elokuun ajaksi karsin blogipostausten määrän puoleen nykyisestä. Uusi postaus ilmestyy siis jatkossa aina näin sunnuntaisin. Pidätän toki oikeuden julkaista postauksia myös keskiviikkoisin, mikäli tulee jotain tärkeää ja ajankohtaista kerrottavaa, saan hillittömän postausinspiraation tai sopivan vieraskynäpostauksen sitä varten (nyt on siis hyvä hetki tarjoutua vieraskynäilemään ;D). Oletusarvoisesti kannattaa kuitenkin nyt varautua siihen, että postauksia ilmestyy harvemmin.

Elokuun ajan myös Final Fantasy XIII -päiväkirja on tauolla (okei, se on ollut myös heinäkuun), koska en vain ehdi pelaamaan kyseistä peliä Secret of Manan ja Star Ocean: The Last Hopen ohella. Todennäköisesti noista kahdesta muusta pelistä on kuitenkin jonkinlaiset postaukset kuukauden aikana luvassa. Lisäksi olen ajatellut kirjoittaa yhden tai kaksi pelaaja-lifestylepostausta, mahdollisesti parisuhdejutuista tai sisustuksesta, mutta näihin voi esittää myös toiveita.

Puolikas määrä postauksia tuntuu kauhean vähältä ja olo on sellainen, etten ehdi puhua juuri mistään, mutta laitan nyt oman voinnin silti tässä kohtaa etusijalle ja yritän saada kirjoituskuviot muun elämän kanssa tasapainoon.

Odotuksia (peli)syksyn suhteen


Vaikka olo on viime aikoina ollut väsynyt, uskon että edessä on mielenkiintoinen syksy. Erityisen innostavalta näyttää syyskuu, jonka aloittaa Tracon ja tapahtuman peliperjantai. Odotan ohjelmatarjontaa mielenkiinnolla. Viime vuoden ohjelma oli erinomaista, joten eiköhän tänäkin vuonna tarjota hyvää ja laadukasta puheohjelmaa peleistä.

Syyskuussa ilmestyy myös pelejä, joista minua tällä hetkellä kiinnostaa eniten Dragon Quest XI. En ole vielä pelannut ainuttakaan Dragon Quest -sarjan peliä mutta ajattelin, että olisi aika kokeilla. Tuoreen osan ilmestyessä onkin hyvä tilaisuus tarttua uuteen pelisarjaan ja testata, uppoaako se minulle.

Innostusta aiheuttavat myös uusi Tomb Raider (jota tuskin pelaan itse mutta pääsen ehkä seuraamaan vierestä) sekä Xenoblade Chronicles 2:n lisäosa Torna: The Golden Country, jonka olenkin ehtinyt blogissa jo pariin otteeseen mainita. Kun tätä tarjontaa katsoo, näyttää aika varmalta, ettei pelattava missään nimessä lopu syksyllä kesken. Pikemminkin pelit ilmestyvät niin lähekkäin, että pelaamisjärjestystä voi hieman joutua miettimään.

Mainittujen lisäksi haluaisin ottaa pelaukseen Octopath Travelerin, joka ilmestyi nyt heinäkuussa mutta jota en ole ehtinyt vielä kunnolla edes ajatella. Voi kuitenkin olla, että pelin kokeileminen jää loppuvuoteen.

Luonnollisesti odotan myös sitä, että pääsen jakamaan ajatuksiani kaikista noista peleistä myös täällä blogin puolella. Näyttää siis, että syyskaudesta on tulossa erittäin mielenkiintoinen.

Kiitos juuri sinulle


Tähän loppuun haluan lisätä vielä kiitoksen juuri sinulle. Vaikka blogin pyörittäminen on välillä kamppailua arjen oravanpyörässä, sinä teet siitä merkityksellistä. Jokainen käyntisi blogissa ja jokainen kommenttisi, jonka jätät tänne tai Twitteriin tai jotain muuta kautta, on tärkeä. Myös jokainen kerta, kun tökkäiset olalle ja tulet juttelemaan jossain tapahtumassa, nostaa hymyn huulilleni. Sinulla on väliä.

Vaikka lähdin kirjoittamaan blogia alkuun ihan vain siksi, että halusin puhua peleistä enemmän, nykyisin ajattelen myös lukijaa eli juuri sinua. Haluan tuottaa sinulle mielenkiintoista sisältöä ja pohdiskella pelejä perusteellisesti myös sinua varten.

Kiitos siis, että olet yhä matkassa mukana!


Seuraa myös somessa!

https://www.instagram.com/levelupblogi/ https://twitter.com/Afeni84


https://www.pelit.fi/

2 kommenttia

  1. Toivottavasti tartut Dragon Questiin; on mielenkiintoista lukea mielipiteitäsi. Minulla on sama tilanne etten ole vielä koskaan sarjaa pelannut. En kyllä varmaan itse tule pelaamaan sitä uusintakaan osaa. Peliharrastus on viime aikoina jäänyt muun puuhan takia peliuutisten, -arvosteluiden ja tämän blogin lukemisen tasolle, mikä on sekin kyllä ihan hauskaa. -Vatka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dragon Quest on kyllä vahvassa harkinnassa, vaikken välttämättä ihan julkaisupäivänä ehdi sitä aloittaa. Elokuun kiireet ovat iskeneet nyt niin urakalla niskaan, etten blogipostausten harventamisesta huolimatta ole ehtinyt kunnolla jatkaa Star Oceania ja Secret of Manaa, mikä vähän harmittaa.

      Mutta eiköhän sille Dragon Questillekin joku väli vielä löydy. :) Kiva kuulla, että ainakin joku on postauksista kiinnostunut sen osalta!

      Poista