Ensimmäiset virtuaalitodellisuudessa vietetyt tunnit

Virtuaalinen todellisuus on tullut epäilemättä pelaamiseen jäädäkseen, mutta itse en ole vielä kovin syvälle sen syövereihin sukeltanut. Laitteet ovat jääneet tapahtumissa testaamatta, koska en pidä huomion keskipisteenä olemisesta ja julkinen testailu kuumottaa liikaa. Nyt puoliso kuitenkin meni ostamaan meille PlayStation VR:n, joten testaamiseen lykkäämiseen ei ollut enää syytä.



Ajatuksen tasolla virtuaalitodellisuus eli tuttavallisemmin VR (virtual reality) on tuntunut alusta asti kiinnostavalta. Olen vain pohdiskellut, onko sillä mitään annettavaa minulle. Lyhyet tunnelmointipelit jäävät minulta usein väliin ja sen sijaan keskityn hinkuttamaan kymmeniä tunteja kestäviä japanilaisia roolipelejä. Sellaisia ei taas toistaiseksi ole VR:lle oikeastaan tarjolla. Ja ei, en laske Final Fantasy XV:n VR-kalastusta sellaiseksi, vaikka alkuperäisteos suosikkikategoriaani osuukin.

Voisi siis sanoa, että asenteeni VR:a kohtaan oli vähän ennakkoluuloinen. Ei siksi, etten uskonut sen olevan elämys. En vain uskonut sen olevan elämys juuri minulle.

Alkuhankaluudet PlayStation VR:n kanssa


Vaikka kypärä näyttää olevan hyvin päässä,
liukas tukka saa sen valumaan pois
optimaalisesta asennosta.
Minulla on silmälasit, joiden käyttö VR-kypärän kanssa epäilytti minua. Mietin, mahtuvatko lasini kunnolla visiirin alle ja ovatko ne heti ihan likaiset, jos käytän niitä. Onnekseni minulla on varsin pienet vahvuudet ja pärjään kotioloissa pääasiassa ilman laseja. Tosin pelejä pelatessa usein käytän niitä, koska näkyvyys on kuitenkin silloin parempi.

Puolison lasit mahtuivat hienosti visiirin alle, mikä rohkaisi kokeilemaan. Omanikin menivät lopulta mukavasti, mutta kyllähän ne myös käytössä likaantuivat, mikä taas ärsytti. Toisen ongelman toi se, että kuva näytti lasien kanssa sumealta. Sama ongelma tosin ilmeni ilman lasejakin ja saimme säätään visiirin kanssa useamman kerran. Kokeilin jo jopa lukulasien käyttöä kaukolasien sijaan, mikä paransi kuvaa hieman, muttei silti poistanut ongelmaa.

Lopulta kävi ilmi, ettei vika ollut sen enempää silmissäni kuin laseissanikaan. Se ei itse asiassa ollut edes VR-kypärässä. Ongelman aiheutti tukkani!

PlayStation VR on aika herkkä sen suhteen, että se on juuri oikealla tavalla asetettuna suhteessa pelaajan silmiin. Muuten kuva kahdentuu tai menee sumeaksi eikä sillä tavoin nyt vain voi pelata. Puolisolla on lyhyt tukka ja karvan laatukin on omaani karkeampi, joten hänellä ei ollut ongelmia asetella visiiriä juuri itselleen sopivasti.

Oma tukkani on pitkä ja erittäin liukas. Jos laitan visiirin sen päälle, se liukuu välittömästi pois optimaalisesta asennosta. Minun ei tarvitse edes liikkua. Kiristäminen ei auta, sillä hius luistaa silti. Toimivin tapa on kietaista hiukset korkeaelle ponnarille ja laittaa visiirin takakaari ponnarin alle. Tässä on vain se ongelma, että asetelma painaa päätä ja aiheuttaa lievää päänsärkyä. Jos ponnarin avaa kypärän paikoilleen asettelun jälkeen, kiristys ei ole yhtä paha, mutta silloin visiiri pysyy paikallaan huonommin ja sitä joutuu korjailemaan ajoittain.

Tukka siis aiheuttaa ongelmia, mitä en olisi ikinä osannut epäillä. Pitäisiköhän kokeilla pelaamista pipo päässä?

Demojen ja pelien testailua virtuaalitodellisuudessa


Kun alkuhaasteet oli suurin piirtein selätetty. Pääsin kokeilemaan PlayStation VR:n mukana tulleita demoja ja pelejä. Tarjolla oli kaikenlaista palikoiden rakentelusta ammuskeluun, mutta demopuoli ei oikeastaan sykähdyttänyt niin paljon, että olisi oikeasti jäänyt mieleen.

Juuri laatikosta esiin kuorittu PlayStation VR -kypärä
Sen sijaan mielekkäämpi kokemus oli PlayStation VR Worlds -pelikokoelma, joka antoi jo hyvää kuvaa virtuaalitodellisuuden mahdollisuuksista. Kerron nyt lyhyesti vaikutelmani kokeilemistani peleistä.

The London Heist


Tämä peli on juonipainotteinen Lontooseen sijoittuva rikostarina, jossa pelaaja on pelin päähenkilö. Peli oli varsin lyhyt mutta viihdyin sen parissa. Minun on kuitenkin myönnettävä, että tässä kohtaa pelleily tuntui hauskemmalta kuin vakava pelaaminen, joten huidoin toisia hahmoja esineillä ja hölmöilin menemään, kun olisi pitänyt kuunnella vakavaa keskustelua.

Ammuskelu pelissä sujui yllättävän näppärästi, mutta muuten pelillinen anti oli vähäinen. Päähahmo ei luonnollisesti puhunut mitään, mikä on yleensä harmi. En nimittäin oikein perusta mykistä päähahmoista. Tällaisessa pelissä se oli kuitenkin hyvä valinta ja lisäsi immersiota. Olisi lähinnä tuntunut oudolta, jos vieras ääni olisi puhunut puolestani, kun minun piti kuitenkin toimia päähahmona.

Tavallaan tykkäsin pelistä ja voisin sen pelata uusiksi ilman pelleilyä. Saattaisin jopa viihtyä tämäntyyppisten VR-pelien parissa enemmän, mutta kaipaan ehkä vielä vähän syvällisempää ja toisen tyyppistä tarinaa, jossa valintakohtia voisi olla enemmän.

Ocean Descent


Tässä pelissä istutaan sukelluskellossa eikä kyseessä oikeastaan ollut peli lainkaan. Pelaaja voi katsella ympärilleen ja kuunnella muiden puheita samalla, kun kello laskeutuu merenpohjaan ja nousee sieltä ylös. Toki tässä välissä tapahtuu asioita ja ympäristö on erittäin mielenkiintoinen, mutta pelaamista ei totisesti ollut. Kyseessä oli pikemminkin elokuva, jota voit tarkastella kaikista mahdollisista suunnista.

Kokemus oli joka tapauksessa vinkeä, koska oli mahdollista kääntyillä mihin suuntaan vain ja katsella myös suoraan merenpohjaan, jota kohti laskeuduttiin. Korkeanpaikankammoisille se ei välttämättä ole hyvä valinta. Hämmentävän tunteen toi myös se, ettei alaspäin katsoessa nähnyt omia jalkojaan.

Vaikkei pelattavaa ollut, tykkäsin kokemuksesta. Voisin katsella vastaavalla tavalla toteutetun avaruusseikkailun tai pidempi sukelluskin voisi olla kiva tai miksei lentäminenkin voisi toimia.

Scavengers Odyssey


Avaruusseikkailuista puheen ollen, tämä peli tarjosi sitten sitä puolta. Tässä oli myös ehkä eniten pelattavaa kaikista kokeilemistani peleistä. Pelaaja on kävelijärobotin sisällä ja ohjastaa sitä ulos avaruusaluksesta asteroidien sekaan. Pelissä hypitään asteroidilta toiselle ja ammuskellaan vihamielisiä elämänmuotoja. Koska ollaan avaruudessa, painovoima ei päde eikä mikään ole ylhäällä tai alhaalla vaan kaikki pinnat ovat mahdollisia kulkureittejä.

Puolisolle peli aiheutti pahoinvointia, minä sain siitä lähinnä pientä kutitusta vatsanpohjalle, mikä oli yllättävää. En nimittäin yleensä pysty pelaamaan ensimmäisen persoonan pelejä, koska paha olo iskee aika pian.

Vaikka tästä pelistä löytyi eniten pelattavaa, se ei suoranaisesti iskenyt minuun. Avaruus kyllä kiehtoo, mutta ammuskelu ei ole koskaan ollut minun juttuni.

VR Luge


Tässä pelissä ajetaan katukelkalle hurjaa vauhtia. Pelaajan vinkkelistä näyttää siltä, että hän makaa kelkassa ja vastaan tulee erilaisia kierrettäviä esteitä.

Omalla kohdallani pahoinvointi iskikin tämän pelin kanssa. Vilistävät maisemat ja vastaan tulevat autot väänsivät vatsaa eikä kivalta tuntunut ajatus, että menen tässä nyt hirveää vauhtia jalat edellä päin seinää, jos en osaa kääntyä kurvissa. Aivot eivät suostuneet tajuamaan, ettei tilanne ollut todellinen, joten fiilis olikin sitten kaikkea muuta kuin mukava. Ei siis ollut minun pelini tämä.

Danger Ball

Sokeri tulee jättää pohjalle eli puhutaanpa vielä vähän Danger Ballista. Voi juku! Taisin löytää ensimmäisen urheilulajin, josta innostuin oikeasti. Peli ei vaadi lainkaan ohjaimia vaan sitä pelataan pelkällä kypärällä ja pään liikkeillä.

Pelaaja pelaa tekoälyä vastaan pallopeliä, jossa pallo on tarkoitus saada osumaan vastustajan takana olevaan seinään. Yksinkertaista mutta erittäin toimivaa. Hävisin alkuun, mutta kun pääsin jutun juoneen sisään, oli pakko ryhtyä pelaamaan tosissaan. Tätä peliä pelatessa tuli myös hiki, koska palloon osui paremmin, kun liikkui kunnolla eikä vain vähän pökkinyt päällä.

Tässä kohtaa kuitenkin liukas tukka aiheutti erityisesti ongelmia ja minun oli pidettävä visiiristä toisella kädellä kiinni, jotta se pysyi liikkeessä paikoillaan. Koska tykkäsin Danger Ballista kaikista tähän mennessä kokeilemistani peleistä eniten, täytyy tukkaongelmaan tosiaan pohdiskella vielä ratkaisuja.

Yhteenveto


VR osoittautui hauskaksi muttei toistaiseksi tarjonnut vielä suoraan minun makuuni sopivia pelejä. Danger Ball yllätti minut erittäin positiivisesti ja myös muut kokemukset olivat mielenkiintoisia. Tästä syystä VR-maailmoissa tulee varmasti vierailtua jatkossakin, mutta silti omat prioriteetit ovat toistaiseksi muissa peleissä.

Joka tapauksessa on huippua, että vihdoin pääsin kokeilemaan VR-pelaamista ja vielä turvallisesti kotioloissa. Jouduin säätämään visiirin ja tukan kanssa paljon, joten olen tyytyväinen, että testaus tapahtui kotona. Tapahtumassa vastaava kohellus olisi vain käynyt stressaamaan urakalla.


Pelaatko sinä VR-pelejä? Mikä on suosikkisi? Entä oletko kohdannut samoja haasteita matkan varrella kuin minä?


Seuraa myös somessa!

https://www.instagram.com/levelupblogi/ https://twitter.com/Afeni84


https://www.pelit.fi/

Ei kommentteja