Japanilaisten roolipelien antagonistit

Hyvässä tarinassa on hyvä antagonisti. Omasta mielestäni japanilaisissa roolipeleissä esiintyy paljon sekä hyviä tarinoita että hyviä antagonisteja. Sukelletaanpa siis hetkeksi pahisten maailmaan. Postaus sisältää jonkin verran spoilereita Final Fantasy- ja Tales of -sarjoista.



Tarinankerronnan tyypillinen asetelma on protagonistin tarina, jonka tielle asettuu tarinan antagonisti. Japanilaiset roolipelit eivät tee tässä poikkeusta. Joskus antagonistit ovat jopa protagonistia kiinnostavampia, koska he eivät ole yhtä kirkasotsaisia, vaikka heitä ohjaisi yhtä voimakas ideologinen näkemys kuin tarinan sankariakin.

Tässä postauksessa käsittelen japanilaisissa roolipeleissä esiintyviä antagonisteja yleisluontoisesti ja tuntemieni pelien näkökulmasta. Kommenttiboksiin saa luonnollisesti jättää omia ajatuksiaan ja kertoilla omista suosikki-antagoneistaan.

Antagonistin tuntomerkit


Japanilaisten roolipelien antagonisteilla on paljon yhteistä animeantagonistien kanssa, mikä ei sinällään ole yllättävää, sillä ylipäätään japanilaiset roolipelit ja anime menevät hyvin yhteen. Vaikka pelit eivät ole pelkkää animetropeiden suurta juhlaa, samoja piirteitä on helppo tunnistaa. Toisaalta on myös pelisarjoja, joissa animen vaikutukset eivät niin paljon näy. Esimerkiksi, jos Tales of -sarjassa animevaikutteet ovat erittäin selvästi esillä, Final Fantasy -sarjassa ne eivät hypähdä silmille samalla tavalla.

Yleisesti ottaen peleissä (ja kenties tarinankerronnassa muutenkin) antagonistit voidaan luokitella kahteen alalajiin: pääantagonisteihin ja heidän kätyreihinsä. Kolmantena tyyppinä toimii vielä päähahmon kilpailija, joka ei ole varsinaisesti antagonisti, vaikka hänessä on myös antagonistiin sopivia piirteitä.

Pääantagonistit


Japanilaisissa roolipeleissä pää-antagonistia ei välttämättä kerrota heti pelin alussa. Tarinassa saatetaan esimerkiksi luoda mielikuva pahasta imperiumista, joka riistää joko kansalaisia tai uhkaa naapurivaltioita sodalla. Joskus mittakaava voi olla valmiiksi jo eeppisempi ja koko maailma vaarassa, mutta usein vaakakuppi kallistuu tähän suuntaan vasta myöhemmin eli siinä vaiheessa, kun todelliset antagonistit tulevat ilmi.

Esimerkkinä voisi toimia vaikkapa suosikkipelini Final Fantasy IX, jonka alussa yksi pelin päähahmoista prinsessa Garnet pakenee omasta kotimaastaan, kuningatar Brahnen hallitsemasta Alexandriasta, naapurivaltioon. Syy pakoon on avunpyyntö naapurivaltiolle, sillä kuningatar on alkanut käyttäytyä omituisesti, ja julistaakin pian sodan ensin yhtä ja pian myös toista naapuria vastaan. Näyttää siltä, että kuningatar Brahne on pelin pääantagonisti, kunnes käy ilmi, että hänen takanaan operoi asekauppias Kuja.

Kuja onkin sitten jo tulkinnanvaraisempi tapaus kuin Brahne, joka paljastuu uhriksi. Kujankin takaa kuitenkin löytyy kokonainen planeetallinen väkeä ja hänen luojansa Garland. Aivan viimeiseksi pelissä ilmestyy vielä salaperäinen Necron, joka haluaa pyyhkäistä koko maailman olemattomiin. Kyseessä on ilmiö, jossa pahan takaa löytyy vielä suurempi paha, jolloin pelaaja voi vähän jo jäädä kyselemään, kuka todellinen antagonisti olikaan.

Ideologiset antagonistit


Japanilaisissa roolipeleissä esiintyy paljon antagonisteja, joilla on taustallaan jonkinlainen ideologia. He eivät siis ole pahoja vain ollakseen pahoja vaan pikemminkin ajavat omaa asiaansa joskus jopa äärimmäisin keinoin.

Hyvä esimerkki ideologisesta antagonistista on Tales of Berserian Artorius, joka näkee itse asiassa itsensä tarinan sankarina ja pelaajan tiimin antagonisteina. Mielestäni tällä konseptilla saadaan rakennettua hyviä ja mielenkiintoisia pahiksia, jotka myös kuvastavat todellisen maailman antagonistisuutta; kaikki riippuu siitä, kenen näkökulmasta tilannetta tarkastellaan.

Traumatisoituneet antagonistit


Toinen usein tarinankerronnassa käytetty antagonistiryhmä on joukko, jolla on taustallaan jokin traumaattinen kokemus joko lähimenneisyydestä tai lapsuudesta. He ovat saattaneet olla jopa protagonistin puolella, kunnes heille tapahtuu jotain ikävää.

Final Fantasy VII:n Sephiroth on yksi tunnetuimpia japanilaisten roolipelien antagonisteja. Hän ei kuitenkaan aina ollut mustan materian perässä juokseva kaheli, joka haluaa nousta maailmansa jumalaksi. Hänellä kuitenkin napsahti, kun hän sai tietää totuuden alkuperästään, ja loppu onkin sitten historiaa. Toki voidaan pohtia, onko pelin varsinainen antagonisti itse asiassa Shinra-yhtiö tai tohtori Hojo, joita kumpaakin voidaan syyttää siitä, mitä Sephirothille tapahtui. Koska traumatisoituneen antagonistin kohdalla päästään tällaisiin pohdintoihin, voidaan sanoa, ettei hänkään ole paha ollakseen paha. Hänellä on vain pahoja psyykkisiä ongelmia, joita hän ratkoo epäterveellä tavalla.

Luonnonvoimaa muistuttavat antagonistit


Kolmas mielenkiintoinen antagonistiryhmä on miltei luonnonvoimiksi luokiteltavat antagonistit. Hyviä esimerkkejä ovat Tales of Zestirian Lord of Calamity ja Final Fantasy X:n Sin. Molemmat myös nousevat säännöllisin väliajoin ja on mahdollista voittaa suorittamalla tietynlainen uhraus. Rauha on silti väliaikainen ja antagonisti palaa jälleen samalla tavalla kuin maanjäristykset tai vaikkapa tsunamit iskevät jossain vaiheessa uudestaan.

Merkittävää kuitenkin on, että toisin kuin oikeat luonnonvoimat, nämä niitä muistuttavat antagonistit on mahdollista voittaa lopullisesti ja sykli katkaista. Joka tapauksessa näiden antagonistien olemus on sellainen, etten niitäkään luokittelisi suoranaisen pahoiksi. Luonnonvoima toimii niin kuin se toimii. Lord of Calamity on syntynyt ihmisten negatiivisten tunteiden tiivistymisestä ja Sin taas on eräänlainen näpeistä karannut massatuhoase eikä sinällään persoona.

Pääantagonistin alaiset


Monissa japanilaisissa roolipeleissä pääantagonistilla on kätyreitä, jotka ovat myös antagonisteja mutta merkitykseltään vähäisempiä. He saattavat olla yhden persoonallisuuden piirteen ihmeitä tai sitten monimutkaisempia hahmoja pelistä riippuen.

Myös pääantagonistien kätyreissä on useampaa tyyppiä, joihin heidät voi lajitella. Esittelen tässä muutaman mutta muitakin on varmasti olemassa.

Koominen kevennys


Osa pääantagonistin kätyreistä menee koominen kevennys -tropeen alle, eli he voivat olla suorastaan hupaisia vastustajina ja hahmoina ylipäätään, mutteivät välttämättä päädy koskaan kovin syvällisiksi. Tällaisia yhden luonteenpiirteen antagonisteja ovat esimerkiksi miltei kaikki Bravely Defaultissa esiintyvät antagonistit, jotka voittamalla pelaaja lunastaa itselleen uusia opeteltavia ammatteja.

Aina nämä koomiset kevennykset eivät kuitenkaan edes työskentele pääantagonistille vaan toimivat enemmänkin kilpailijoina protagonistille. Tällaisista hahmoista esimerkkinä toimii vaikkapa Tales of Xillian Ivar. Hän näkee olevansa ainoa Millan (pelin toinen päähahmo) luottamuksen arvoinen ihminen ja haastaa tästä syystä toistuvasti pelin protagonistia Judea.

Protagonistin kaverit


Joskus peli esittelee pelaajan puolella olevan hahmon, joka kääntää kelkkansa täysin yllättäen ja puukottaakin selkään. Tällainen hahmo on esimerkiksi Final Fantasy XII:n Vossler, joka taistelee ensin prinsessa Ashen rinnalla mutta luovuttaakin sitten hänet Archadian tuomarin käsiin. Huomion arvoista on, ettei Vossler käännä takkiaan pahuudesta vaan halusta suojella prinsessaansa.

Tales of Berseriassa puolestaan esitelty Eizen tavataan uudestaan Tales of Zestiriassa, jossa hän on muuttunut lohikäärmeeksi ja pelaaja voi myöhemmin kukistaa hänet taistelussa. Eizen ei ole sen enempää paha kuin Vosslerkaan vaan hän on olosuhteiden uhri. Silti hän löytyy pelaajan vastapuolelta oltuaan ensin hänen rinnallaan kulkemassa.

Alaisesta pääantagonistiksi nousevat hahmot


Joskus käy myös niin, että pelkältä pääantagonistin kätyriltä vaikuttava hahmo kohoaakin yllättäen pääantagonistiksi. Mielenkiintoinen esimerkki on Final Fantasy VI:n Kefka, joka näyttää alkuun toimivan vain keisari Gestahlin alaisena mutta muuntautuukin yhdeksi Final Fantasy -sarjan tuhoisimmista antagoneista. Pelin alussa tarinaa tuntematon pelaaja saattaa suhtautua Kefkaan naureskellen, mutta kun tapahtumat etenevät ja totuus tulee ilmi, nauru on kaukana. Kefka murtautuu roolinsa kahleista ja ottaa sekä oman että maailman kohtalon käsiinsä kirjaimellisesti.

Mielestäni vähän samaan vaikutelmaan on pyritty Final Fantasy XV:n Ardynin kohdalla, mutta tässä ei ehkä ole täysin onnistuttu. Voi olla, että olen tämän mielipiteeni kanssa yksin, mutta koen Ardynin olleen varsin huonosti mieleenpainuva antagonisti (niin huonosti, että jouduin googlaamaan hänen nimensä tätä postausta varten). Kefka sen sijaan on jäänyt mieleeni erittäin hyvin. Häntä voisin kutsua jopa ikoniseksi antagonistiksi.

Lopuksi


Japanilaisissa roolipeleissä on yleistä, etteivät antagonistit ole suoranaisen pahoja vaan heidän näkemyksensä tilanteesta ovat vain erilaisia kuin protagonistien. He voivat myös esittää tiukempaa yhteiskuntakritiikkiä kuin muut hahmot ja pyrkiä muuttamaan maailmaa sellaiseksi kuin toivoisivat sen olevan. Toki poikkeuksia mahtuu joukkoon eivätkä kaikki pelit ole yhdellä kaavalla tehtyjä, eivät myöskään antagonistit.

Henkilökohtaisesti pidän siitä, että antagonisteilla on takanaan jokin muu syy toimilleen kuin silkka pahuus. Kun hänellä on ymmärrettävät motiivit toimintaansa, hänestä tulee inhimillisempi ja helpommin ymmärrettävä hahmo.


Seuraa myös somessa!

https://www.instagram.com/levelupblogi/ https://twitter.com/Afeni84


https://www.pelit.fi/

Ei kommentteja