Final Fantasy XIII -päiväkirja 1: Miten tässä näin kävi?

En suunnitellut tätä postaussarjaa tälle vuodelle, mutta joskus asioita vain tapahtuu ennakoimattomasti. Siispä pelipäiväkirjat saavat joukkoonsa yhden lisää ja aion jatkossa turinoida myös Final Fantasy XIII:sta päiväkirjan muodossa. Tämä ensimmäinen postaus taustoittaa lähtötilannetta. Tervetuloa mukaan!

Final Fantasy XIII


On maaliskuun alku ja kirjoitan blogipostausta tarinankerronnasta Final Fantasy -pelisarjassa. Sähköpostiin kilahtaa uusi viesti. Se on Square Enixiltä. Yhtiön peleistä on alkanut hurja alennusmyynti Steamissä. Kohautan olkapäitäni ja jatkan postauksen kirjoittamista.

Huomaan tarvitsevani postaukseen lainauksen Final Fantasy XIII:n käsikirjoituksesta. Ryhdyn etsimään sitä internetin syövereistä, mutten onnistu löytämään. Vaellan YouTubeen ja alan selata pelin välivideoita löytääkseni sopivan kohdan, josta voisin lainaukseni napata.

Mieleni valtaa kummallinen kutina. Olikos tämä peli näin kivanoloinen? Hei, tuo oli hauska juttu! Kylläpä muuten tykkäsin siitä taistelusysteemistä!

Löydän lainauksen ja palaan kirjoittamaan postausta. Työstän tekstin oikolukua vaille valmiiksi, tallennan ja lopulta suljen välilehden. Jään tuijottamaan näyttöä.

Kuin huomaamattani klikkaan Steamin auki ja menen tarkistamaan, kuinkas hyvä se Squaren pelitarjous olikaan. Ai, Final Fantasy XIII on puoleen hintaan? Oho, siihen saisi japaninkieliset äänet, jos ostaisi sen PC:lle. En kyllä tykkää pelata PC:llä, mutta eikös Dualshock 4 -ohjaimelle ole nykyisin tuki? Sillä voisi olla ihan ok pelata.

Sormeni lipsahtaa ja peli livahtaa ostoskoriin. Peli on hetkessä maksettu ja pian se alkaa latautua koneelle. On aika selvittää, miten se PS4:n ohjain oikein saadaan yhdistettyä Steamiin.

Parjattu peli ansaitsee enemmän


Lightning, Sazh, Final Fantasy XIII
Muistan, kun Final Fantasy XIII ilmestyi. Itse asiassa muistan myös ajan, kun sitä vielä odotettiin. Kaveripiirissä kävi kuhina, kun arvuuttelimme, millaisia hahmot olisivat ja miltä taisteleminen pelissä oikeasti tuntuisi.

PlayStation 3 oli kallis hankinta, mutta siihen oli pakko satsata, koska halusin päästä pelaamaan FFXIII:a heti sen ilmestyessä. Minulla oli epäilykseni pelin suhteen, mutten silti voinut hillitä uteliaisuuttani.

Kun sitten pääsin pelaamaan, tapahtui sama, mikä on tapahtunut joka kerta uuden Final Fantasyn lähtiessä pyörimään; häikäistyin pelin kauneudesta. FF-sarja on jokaisen uuden osan kohdalla saanut minut henkäisemään ihastuksesta, mutta onneksi visuaalinen näyttävyys ei ole pelisarjan ainoa hyvä puoli. Eikä se jäänyt ainoaksi hyväksi asiaksi Final Fantasy XIII:ssakaan.

Paljon vihaa, osin aiheesta


Silti kolmastoista osa on saanut niskaan paljon kuraa, jopa suoranaista vihaa. Ei tarvitse edes puhua jatko-osista (jotka minusta olivat todella tarpeettomia), kun joku keskustelun osapuoli kiihtyy nollasta sataan ja julistaa Square Enixin kääntyneen tuhon tielle viimeistään tämän osan kohdalla. Toisaalta on myös paljon porukkaa, joka aidosti tykkää pelistä ja jopa suorastaan rakastaa sitä. Puhumme siis melkoisesta vedenjakajasta.

Vanille, Hope, Final Fantasy XIII
Myönnän itsekin, että FFXIII:ssa on asioita, joista en tykkää. Ensimmäinen tällainen on pelin putkimaisuus, jota kritisoin jo silloin, kun Final Fantasy X ilmestyi. En tykkää tuosta ominaisuudesta kummassakaan pelissä, mutta putkijuoksusta huolimatta molemmilla peleillä on myös ansioita.

FFXIII:ssa tökkii myös ei-pelattavien hahmojen vähäinen rooli ja kaupungeissa pyörimisen puute. Pelin aikana pääsee kyllä piipahtamaan kaupunkialueilla, mutta aiemmista osista tuttu ostoksilla käyminen, jutustelu ei-pelattavien hahmojen kanssa ja majataloissa yöpyminen loistaa poissaolollaan. Pelikokemuksesta jää siis jotain puuttumaan. Tämän lisäksi sivutehtävät on toteutettu kömpelösti eivätkä ainakaan allekirjoittanutta erityisemmin innosta.

Minun on siis helppo ymmärtää, jos joku ei FFXIII:sta pidä. En silti lue itseäni tähän leiriin. Tiedostan pelin huonot puolet, mutta toisaalta tiedostan ne myös suosikkipeleissäni Final Fantasy IX:ssä ja Final Fantasy XII:ssa. Mikään peli ei ole täydellinen mutta monikin voi olla riittävän hyvä, jotta voin siitä tykätä. FFXIII ei siis ole minulle se oikea, mutta tunnen silti kepeää ihastusta.

Joten jaetaan vähän rakkautta


Minulle Final Fantasy XIII toimi kokonaisena ja ehyenä tarinana, joskin hitusen aukkoisena sellaisena, mutta pääni on aina ollut hyvä täyttämään tarina-aukkoja. Se toi eteeni myös liudan uskottavia hahmoja, vaikken heistä kaikista pitänytkään. Lightning oli mielestäni raivostuttava ämmä, joka ei osannut käyttäytyä, Snow taas kehuskeleva typerys ja Hope ärsyttävä vinkupenku. Sazh jäi etäisen neutraaliksi, mutta Vanille ja Fang taas saivat minut huokailemaan ihastuksesta. Ihan jo heidän takiaan peli ansaitsee minusta ripauksen rakkautta.

Serah, Snow, Final Fantasy XIII
Mainittava on, että pelin pääasiallinen rakkaustarinakaan ei minuun erityisemmin kolahtanut, mutta sekään ei  haitannut. Serah ja Snow eivät ehkä ole suosikkihahmojani, mutta heidän juttunsa toimii. Sen ei tarvitse herättää minussa hempeyttä, riittää, että se on uskottava.

Tosin nyt, kun pelin ensimmäiset tunnit ovat jälleen takana, huomasin, että pari herätti minussa pienen lämmön läikähdyksen. Ehkä olen tulossa vanhaksi ja kaikki nuori rakkaus alkaa ihastuttaa? Mene ja tiedä, mutta ei tuolle pariskunnalle voinut olla hymyilemättä.

Sanoisin myös, että vaikka koin jo kahdeksan vuotta sitten olevani varsin asiallinen aikuinen, on tapani tarkastella maailmaa ehkä hieman tässäkin ajassa muuttunut. Jokin tässä pelissä tuntuu nyt kolahtavan eri tavalla kuin ennen... ihan kuin pääsisin vielä likemmäs hahmoja ja kykenisin ymmärtämään heitä entistä paremmin. Jopa sitä pahuksen vinkuvaa Hopea, josta en vain osaa vieläkään pitää.

Rakkautta on myös jaettava sille pelin visuaaliselle toteutukselle. En osaa sanoa, onko PC-versio visuaaliselta tasoltaan parempi, mutta minusta tuntuu, että huomaan nyt sellaisia yksityiskohtia, joita en aiemmin ole nähnyt. Ehkä siihen voi vaikuttaa se, että pelaan tietokoneen näytöllä enkä telkkarilla? En osaa sanoa.

Final Fantasy XIII
Erityisesti olen viehättynyt hahmojen eläväisyydestä ja ilmeilystä. Tunteet todella heijastuvat hahmojen kasvoilta. On hymyjä, on selkeää surua ja ahdistusta, epätoivoakin. On myös silmäniskuja. Kaikenlaista sellaista pientä, mitä voi lukea keskustelukumppanin kasvoilta oikeassa elämässä.

Hahmojen äänenpainoja ja tapaa puhua toisilleen on myös mielenkiintoista seurata. Pelaan nyt tällä kertaa japaninkielisellä ääninäyttelyllä ja se tuo peliin ripauksen uutuutta. Pidän kyllä englanninkielisestäkin versiosta, mutta toista kieltä on kiinnostavaa kokeilla. Odotankin mielenkiinnolla, saanko hahmoihin kieltä vaihtamalla uuden ulottuvuuden, jota en ole aiemmin havainnut. Tällä hetkellä ainakin tuntuu, että Snow ärsyttää japaniksi vähemmän kuin englanniksi ja Lightningissa on enemmän lempeyttä nyt. Vanille taas on ihanan söpö ja suloinen ääneltään ja puhetavaltaan, joskin kuulostaa ehkä vähän nuoremmalta kuin enkuksi. Hope on ihan yhtä raivostuttava japaniksikin, mutta se taitaa kuulua asiaan. Sazh on säilynyt neutraalina, ja Fangin osuutta vielä odotan.

Vanhan äärellä uutta etsimässä


Toistaiseksi tämä uusinta on enemmän ihastuttanut kuin vihastuttanut. On oikeastaan hauska sukeltaa näihin jo aiemmin pelattuihin peleihin uudestaan ja tarkastella omia tuntemuksiaan. Ensimmäinen kerta on aina omanlaisensa kokemus, mutta toisella kerralla usein suhteeni peliin syvenee, koska aikaa ei enää mene esimerkiksi mekaniikkojen opetteluun vaan voin keskittyä enemmän havainnoimaan hahmojen välistä kanssakäymistä ja tarinan nyansseja.

Olen pelannut Final Fantasy XIII:n kahdesti kokonaan läpi ja kerran puoliksi. Tästä on tarkoitus tulla kolmas kokonainen kerta ja aion myös avata ajatuksiani pelistä täällä blogin puolella aina silloin tällöin.



Seuraa myös somessa!

https://www.instagram.com/levelupblogi/ https://twitter.com/Afeni84


https://www.pelit.fi/

3 kommenttia

  1. Oijoi, hieno homma vähän rakkautta myös FFXIII:lle. Itse olen kohta aloittamassa pelistä Let's Play-sarjan ja yritän siinä selventää mikä teoksessa on onnistunut ja mikä ehkä vielä tarvinnut viilausta. Mielestäni FFXIII:n suurin onnistuminen on sen hienosti teemoitettu maailma. Cocoonin lintukoto on upea paikka, vaikka siellä ei saakaan tehdä paljon mitään. Sen jälkeen Pulse taas on kaikessa raakuudessaan herkän kaunis. Ja näiden tapahtumapaikkojen puitteissa tapahtuva tarina on niin ikään hyvä ja omilla jaloillaan seisova, kunhan yrittää unohtaa, että FFXIII-2 ja Lightning Returns ovat olemassa. Surettaa vieläkin, miten kammottavasti nuo kaksi turhentavat XIII:n tarinan päätöksen ja periaatteessa myös koko seikkailun. Pelimekaanisesti ne voivat olla parempia, mutta en miettisi hetkeäkään, jos saisin ne toivoa pois historian lehdiltä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, sepäs sattui, että olet juuri aloittelemassa Let's Play -sarjaa samasta pelisttä. :D

      Maailma on tosiaan hyvin teemoitettu ja mielenkiintoisesti rakennettu. Siinä mielessä onkin vähän sääli, ettei sitä saa tutkia tarkemmin ja esimerkiksi jutella porukan kanssa enemmän. Pontentiaalia siinä olisi nimittäin riittänyt. Odotin aikoinaan kovasti pulselaisten tapaamista ja heidän näkökulmansa tuomista tarinaan, joten oli melkoinen pettymys, kun Pulsella ei enää ollut kuin sivutehtäviä antavia kivipatsaita.

      Tarina on joka tapauksessa kiinnostava ja toimiva, kun tosiaan unohtaa sen, mitä jatko-osat siihen toivat. Pelimekaniikat ovat yksi juttu, tarinallisuus toinen ja aina ne eivät valitettavasti kulje käsi kädessä.

      Poista
  2. Nyt on esnimmäinen FFXIII-Let's Play video tubessa ja sen myötä kirjoitettua vähän blogintynkää Pelit.fiin. Aika paljon samoja ajatuksia tuli kuin täällä, mitä nyt ehkä annoin pelille vähän enemmän runtua :D AIka vähän suomitubettajat ovat XIII:tä pelanneet, joten kulttuuriteko kai tämäkin? :o

    VastaaPoista