Aa, tämä on tuttua

Eilen jaksoin taas tarttua ohjaimeen. Tarkoitus oli pyhittää jo aikaisempi ilta tästä viikosta pelaamiselle, mutta sitten iski jokin flunssantapainen ja koomasin sohvaperunana jaksamatta tehdä mitään... varsinkin, kun kuitenkin sinnittelin alkuviikon töissä.

Edellisellä kerralla peli siis jäi siihen, että minun piti lähteä pelastamaan nättejä tyttöjä pahisritareilta. Olin jo löytänyt tieni linnoitukseen, jossa kyseiset neidit olivat, mutta paikka oli koluamatta. Siispä hommiin.

Kovin kauan linnassa ei tarvinnutkaan harhailla, kun etova tuttuuden tunne valtasi mielen. Mitä inhosin nelosessa? Kyllä vain, loputtoman pitkiä karttoja, joissa ei juuri tallennuspaikkoja näy (okei, täällä kyllä oli lopulta kolme), ja suoria toisiaan muistuttavia käytäviä, joita on lopulta todella vaikea erottaa toisistaan.

Tässä pelissä tilannetta pahensi se, että kerralla latautuva kartan alue on todella pieni ja kun poistut seuraavalle alueelle, monsut palaavat edelliselle. Eli kun olet eksyksissä ja joudut ramppailemaan edestakaisin, törmäät taisteluihinkin joka halvatun kerta. Viholliset tosin eivät ole kamalan aggressiivisia, mutta kapealla käytävällä niitä on silti lähes mahdoton väistellä.  Lisäksi kartta pitää nuohota melkein pikselin tarkkuudella, jos sen haluaa kokonaan näkyviin, mikä on paitsi typerää, myös erittäin rasittavaa. Pelihahmo voisi nähdä vähän kauemmas kuin metrin päähän varpaistaan, kiitos.

Myönnän, että pinna paloi taas lahjakkaasti. Tämän kaiken lisäksi jatkuvat taistelut alkoivat venyä ja vanua. Vaikka viholliset eivät juuri vahinkoa saaneet aikaan (suurin osa iski nollaa), ne pirulaiset kestivät miekalla paukuttamista aivan liian pitkään. Sanoinhan, että alun ohi-ennen-kuin-ehdin-tajuta-mitä-tapahtuu-taistelut jäävät vielä pois. Harmi, että olin väärässä :P

En tarkoita, etteikö peleissä saisi taistelua olla. En varmastikaan pelaisi, ellen siitä tykkäisi, mutta en toisaalta halua joutua taisteluun joka toisella askeleella ja käyttää siihen suhteettoman pitkää aikaa. Näiden asioiden olisi syytä olla hyvässä balanssissa keskenään. Siis taisteluja sopivin aikavälein ja niihin sopivasti haastetta. Ja ei, haaste ei tarkoita sitä, että HP ei laske pelihahmoilla lainkaan, mutta saan hakata vihollista turpaan viisi minuuttia ennen kuin mokoma suostuu luovuttamaan. Okei, oma mokani, kun aloitin pelin Earth Levelillä, mutta toisaalta en välttämättä haluaisi pelata sitä Galaxy Levelillä, koska se saattaisi lisätä taistelujen määrää ja pitkittää niitä entisestään. Ei kiitos.

Albel Nox (Kuva: Star Ocean Wikia)
Juontakin onneksi pääsin hieman eteenpäin. Sain pelastettua tytöt ja päihitettyä yhden pahisritarin. Toinen kävi vain kertomassa, kuinka erinomainen on eikä halunnut tehdä porukalleni toistaiseksi mitään. Kyseessä on j-rokkarin näköinen ihanasti itseriittoinen ja ylimielinen hemmo... vähän kuin Sephiroth, mutta ei kajahtanut eikä äitiongelmista ole ainakaan mainittu. Odotan mielenkiinnolla, mitä kyseisestä hahmosta jatkossa selviää. Miksi tykästyn aina tällaisiin m*lkkuihin peleissä? En siis tosielämässä ikinä sietäisi tuollaisia tyyppejä.

Mainitsin Sephirothin, mutta täytyy nyt vielä sanoa, että minulle tuli mieleen myös Arumat Star Ocean 4:stä. Arumatistahan tuli myös alkuun ylimielinen vaikutelma ja hetken jo epäilin häntä pahikseksi, mitä hän ei kuitenkaan ollut. Hänellä oli vain jokseenkin välipitämätön asenne elämää kohtaan.

Tästä Albelista en osaa vielä sanoa, onko hän lintu vai kala vai vähän molempia. Jostain kumman syystä hän jäi kuitenkin kiehtomaan mieltäni kovastikin. Toisaalta haluan pois planeetta Takapajula 2:lta, mutta samaan aikaan olisi kamalan kurjaa jättää Albel lopullisesti taakse. Voisikohan hänet napata tiimiin? *puppy eyes* Puolittain tekisi mieli mennä Star Ocean Wikiin spoilaamaan itsensä tämän hahmon taustojen ja tarinan suhteen, mutta ehkä nyt kuitenkin yritän pitää itseni vielä kurissa.

Pienen fanityttöilyn jälkeen on valitettavasti huomautettava vielä yhdestä jutusta. Esineiden keksiminen. Tähtisumu sentään! En fanittanut sitä suuresti nelosessakaan, mutta hommassa oli sentään tolkkua (ja tykkäsin nelosen Welchistä enemmän, vaikka jotkut häntä ilmeisesti kovastikin inhoavat). Siis keksimissysteemi jo yksistään vaikutti hankalalta, mutta enemmän minulle töksähti se, että olemme keskiaikamaailmassa ja Welch antaa minulle "kännykän", jolla voin ottaa yhteyttä mistäpäin galaksia tahansa. Miksi, oi miksi!?!? Eikö tämä olisi voinut tapahtua joko avaruusaluksella tai jossain scifi-planeetalla. Nyt koko juttu vain huusi epäuskottavuutta. Ei näin.

Mutta joo, kovasta valituksesta huolimatta aion jatkaa edelleen pelaamista. Tässä pelissä on vikansa (hyvin näkyvät sellaiset), mutta silti se kiinnostaa *köh*Albel*köh* yllättävän paljon. Eli eikun eteenpäin!

Ei kommentteja