Ken tästä käy, voi viimeisen toivon heittää

Lauantai-ilta sujui yllättäen vähän vähemmän rattoisissa merkeissä. Tosin osasin jo odottaa, ettei kivaa tule välttämättä olemaan. Silti fiilikset pääsivät yllättämään oikein urakalla.

Olen siis aktiivisesti vältellyt Star Ocean: The Last Hope Internationalin pelaamista loppuun, vaikka saatan olla muuta väittänyt. Välttelyyn on ollut selkeä syy: avomies on antanut vähemmän mairittelevan kuvan loppupaikasta ja viimeisestä taistelusta.


Lauantaina sain vihdoin itseäni niskasta kiinni ja tartuin peliohjaimeen jopa kahdesti. Kävin siis välissä saunassa ja mies yritti suostutella minua lopettamaan kesken viimeisen planeetan kahlauksen. En kuitenkaan suostunut, koska tiesin, että aloittaminen uudestaan olisi ollut taas hirveän työn takana.

Planeetan pinnalla juoksentelin yhteensä noin 3 tuntia. Koko homma oli turhauttavaa, koska minulla oli inventory melkoisen täynnä, mistä syystä en saanut arkkuja avattua. Tuli siis käytyä useankin arkun luona aika turhaan. Jostain syystä myös mainaus ja harvestointi (suomeksi malmien kaivaminen kiviseinistä ja rehujen maasta) eivät tuottaneet oikein tulosta, mikä otti sekin päähän. Kun tähän lisättiin ikävät viholliset, epämiellyttävä musiikki ja paikat, joissa hetkellisesti ei voinut käyttää symbologiaa, olin aika kettuuntunut.

Sain kuitenkin viimeisenkin hautajaiskukka-PA:n suoritettua ja pääsin "viimeiseen luolastoon". Ja se oli suoraan Helvetistä. Pahempaan en ole vielä missään pelissä törmännyt.

Pysähtyneisyyden aika.
 Luomisen palatsi olisi voinut olla siedettävä, vaikkakin ärsyttävyydestä ei varmaankaan eroon olisi päästy. Täyttä tuskaa tästä paikasta teki se, että ensimmäinen tallennuspaikka oli ulko-oven ulkopuolella ja toinen juuri ennen loppubossia. Tähän väliin mahtui 4 tuntia ravaamista ympäriinsä.

Okei, hahmot kehittyivät hyvin ja sain paljon rahaa ja kaikkea kivaa, jota en kuitenkaan voi käyttää, ellen juokse paikasta pois aina Calnukselle asti ja sitten takaisin. Eh, 7 tuntia suuntaansa? Unen näitte! Niin hyvää armoria ei ole, että minut saataisiin tuo urakka tekemään. Ihan naurettava ajatuskin.

Joo, ei siihen varmaankaan menisi ihan 7 tuntia suuntaansa, koska nyt tiedän reitin, mutta oikeasti aikaa kuluisi joka tapauksessa paljon. Lisäksi matka on niin veemäinen, että ei kiitos. Kun lähden bossin luota, lähden sieltä voittajana ja rääkkään itseäni viimeisen kerran tuolla kamalalla planeetalla. Sen jälkeen en palaa sinne kuin Calnukselle tekemään kivoja tavaroita. Muuten pidän hauskaa vaikkapa Roakilla. (Peliä on siis mahdollista jatkaa läpäisyn jälkeen.)

Tuo Luomisen palatsi oli oikeasti melkoinen koettelemus. Minulla oli ajatuksena vetää sen päälle loppubossi, mutta se sitten kuitenkin jäi. Alkupään taistelut olivat silkkaa tuskaa. En voinut käyttää kaikkia hahmoja tiettyjen vihollisten status-iskujen takia, joten nämä eivät tietenkään sitten kehittyneet siinä missä toiset. Lisäksi jouduin pelaamaan Reimillä koko ajan erinäisistä syistä, joten nyt neiti on sitten 10 leveliä muita edellä... halusin kaikille tasaiset levelit, mutta ei väkisin.

Pahinta tässä kaikessa kuitenkin oli, että meinasin kuolla toiseksi viimeiseen satunnaistaisteluun ennen tallennuspaikkaa. Jos avomies ei olisi tullut pelastamaan tilannetta, olisi Game Over -ruutu välähtänyt. En tajua, mitä tapahtui, sillä olin samanlaisia (ja pahempia) möllejä paiskonut jo hyvän tovin ongelmitta turpaan. Ehkä olin vain liian väsynyt ja tein huonoja valintoja.

Silloin ei ollut itku kaukana. Ajattelin vain, etten enää ikinä koske koko peliin pitkällä tikullakaan, jos nyt kuolen. Neljä tuntia tuskaista työtä oli takana ja hahmot hyvässä kuosissa. Se kaikki olisi Game Overin myötä valunut viemäristä, koska välillä ei päässyt tallentamaan. En oikeasti tajua, mitä pelintekijät ovat tässä kohtaa ajatelleet. Haastetta saa olla, mutta tuo on jo pelaajan kiusaamista.

Koska selvisin itku kurkussa ja sydän pamppaillen viimeiselle tallennuspaikalle, sain huokaista helpotuksesta. Kello oli tuossa vaiheessa tasan 12 yöllä, joten päätin lopettaa siihen. En muutenkaan ollut sopivassa mielentilassa voidakseni pärjätä loppubosseille ja nauttiakseni loppuvideoista, joita on kuulemma 45 minuuttia, jos saan kaikkien salaiset loput.

Nyt on tavoitteena saada peli loppuun tämän viikon aikana. Sen jälkeen palaan sen pariin korkeintaan edellä mainitun hurvittelun merkeissä. Valitettavasti tämä "viimeinen luolasto" oli minulle niin kamala koettelemus, ettei minulla ole minkäänlaista mielenkiintoa pelata kyseistä peliä kokonaan uudestaan. Hyvä peli, mutta huono loppumesta. Väitän, että pelkästään tallennuspaikkoja lisäämällä tilanne olisi jo korjaantunut siedettäväksi. Nyt se on minulle kestämätön.

Odotan silti loppuvideoita suurella mielenkiinnolla. Haluan oikeasti tietää, mitä kullekin hahmolle tapahtuu pelin varsinaisten tapahtumien jälkeen.

Ei kommentteja