Pienenä tyttönä tykkäsin kamalan paljon Indiana Jonesista ja halusikin arkeologiksi. Tätä unelmaa yritin toteuttaa vielä vuonna 2009:kin, mutta jäin varasijalle. Samaan aikaan pääsin kunnolla työelämään kiinni, joten yritys päästä yliopistoon jäi siihen. En ole enää sinne hakenut.
Teininä sitten tutustuin Tomb Raider -pelisarjaan. Joku on kai joskus sanonutkin Lara Croftia Indiana Jonesin naispuoliseksi vastineeksi ja ainakin minulle hän sellaisena näyttäytyi. Feministien napinat neidin ulkonäöstä kaikuivat kuin kuuroille korville, minä ihailin Laraa ja halusin olla kuin hän. Olihan hänen elämänsä vielä jännittävämpää kuin Indianan ja hän oli vielä omaa sukupuoltani.
Nyt kun Laraa katson, huomaan kyllä, että hänen vartalonsa on epärealistinen mittasuhteiltaan. Huuletkin näyttävät siltä, että botoxia on saatettu pistää. Silti tuohon näkyyn on tottunut niin perusteellisesti, etten siitä häiriinny.
Tosin joudun myöntämään, että pelien kuvakulmat aiheuttivat joskus turhautumista, jonka voi Laran ulkonäköönkin jossain määrin liittää. Kuka muistaa sen turhauttavan tilanteen, kun edessä olisi vaativa hyppy ja sopivaa kuvakulmaa hakiessa ruudun valloittaa yhtäkkiä joko Laran rintavarustus tai takapuoli?
Niinpä. Kukapa sitä ei muistaisi.
Vanhoista Tomb Raidereista hinkutin ykköstä, kakkosta ja kolmosta. Nelosta ja vitosta olen vuosia myöhemmin ihan vain kokeillut, mutten jaksanut yrittää vetää läpi. Sittemmin kokoelmaa on kartutettu Legendillä, Angel of Darknessilla, Guardian of Lightilla sekä Undergroudilla, joista viimeistä en ole vielä edes ehtinyt testata. Kokeilluista Guardian of Light on ainoa, jossa en tuohon kuvakulmaongelmaan ole törmännyt, mikä johtunee siitä, että se on muista poiketen kuvattu huomattavasti kauempaa. Kaksin peli tosin menisikin mahdottomaksi, jos kamera keskittyisi Laran kurvien ihailuun.
Mutta tosiaan kuvakulmien haasteellisuudesta huolimatta tykkäsin peleistä aikoinani todella paljon. Juonet ovat minulta jo autuaasti päässeet unohtumaan, mutta Laran merkitys ei. Teini-ikäiselle itseään etsivälle tytölle hän todellakin toimi esikuvana, vaikka samaan aikaan aiheutti myös riittämättömyyden tunteita, kun omat tissit eivät sitten millään näyttäneet kasvavan "vaadittuihin mittasuhteisiin" ;D
Mikä Larassa sitten on erityistä? Hän on vahva ja itsenäinen nainen. Hän on selvinnyt melkoisesta menneisyydestä ja kasvanut itsepäiseksi oman tiensä kulkijaksi. Sen lisäksi hän on oppinut, voimakas, taitava ja kaunis. Hänessä yksinkertaisesti on tyyliä. Minäkin halusin olla tuota kaikkea. Tahdoin tietysti isona myös arkeologiksi ja haudanryöstäjäksi ja aika montaa muutakin asiaa, mutta ei Lara silti huono roolimalli ollut... paitsi kenties pukeutumisen kannalta. Hänen pukeutumistyyliään en kuitenkaan koskaan ole matkinut, en edes sen verran, että olisin yrittänyt cossata häntä. Toisaalta voisi olla ihan kivakin joskus heittää Laran vetimet niskaan, mutta katsotaan nyt.
Laran faneilla on tällä hetkellä jännät ajat. Tomb Raider -pelit ovat lähdössä aivan uudenlaiselle linjalle ja itse Larakin on muuttunut kovasti. En ole vielä ehtinyt lukea pelilehtien ennakkoarviointeja, mutta viikonloppuna olisi niitä tarkoitus vilkaista. Ostopäätös roikkuu yhä ilmassa, sillä epäilen lähinnä omia pelaustaitojani. PS3-pelit ovat aika kalliita ja sitten, jos peliä ei opikaan pelaamaan yrittämisestä huolimatta... Toisaalta ei ehkä pitäisi miettiä asiaa tuolta kannalta.
Tällä hetkellä en osaa kommentoida oikeastaan muuta kuin uuden Laran ulkonäköä. Sanoisin, että hänet tunnistaa kyllä, vaikka piirteet ovat muuttuneet. Kroppa on muuttunut realistisemmaksi, mikä on ihan positiivista, kasvonpiirteistä en sen sijaan osaa vielä sanoa, ovatko ne mieleeni vai eivät. Vaativat siis totuttelua. Jos kyseessä olisi täysin uusi pelihahmo, olisin ne luultavasti hyväksyneet mukisematta, mutta nyt mielessä pyörivät kuvat ja mielikuvat yli kymmenen vuoden takaa... ja Angelina Jolien versio Larasta myös. Jännä sinänsä, että se meni minulta alas ilman ongelmaa x)
Laran pukeutumistyyli on tuttu, joskin peittävämpi, mitä joissain peleissä on nähty. Asevalikoima on myös ilmeisesti hieman toisenlainen kuin aiemmin. Uudesta hiustyylistä pidän myös. Letti ei ole yhtä tiukka kuin aiemmin, se näyttää mukavan vallattomalta. Ja niin, realistisuus kaiken kaikkiaan miellyttää silmää.
Trailerin perusteella veikkaisin pelin olevan tyylillisesti erilainen kuin aiemmat Tomb Raiderit. Ehkä nyt on tosiaan päästy eroon tissikuvakulmista, mutta paljon muuta en osaa odottaa. Täytyy nyt tosiaan ensin kahlata läpi ennakkoartikkelit. Myönnän silti, että jopa näin vähäisillä tiedoilla pelin ostaminen vähän kutkuttelisi. Taustalla on luultavasti enemmän nostalgiahuuruja kuin on turvallista edes alkaa laskemaan.
Minulla on jonkinlainen epäilys, että uusi peli jakaa fanikuntaa kahtia. Toiset tykkäävät, toiset kiroavat, kun asiat eivät ole enää kuin ennen. En tiedä, mille kannalle itse lopulta kallistun. Juuri nyt olen positiivisen odottavalla kannalla.
Ehkäpä alan taas haluta haudanryöstäjäksi tai arkeologian opinnot rupeavat kutkuttelemaan?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Itse odotan tavallaan tulevaa peliä, mutta varauksella. Se voi helposti päätyä taas geneeriseksi ammuskelupeliksi :( Lara on silti ollut aina cool hahmo ~
VastaaPoistaJa uskon ettei sun kannata pelätä sen kontrolleja, jos niistä vanhoista kontrollihirmupeleistä selvisit xD Niissä oli maailman kaameimmat kontrollit...
Toivotaan, ettei ole geneerinen ammuskelupeli.
PoistaMulla on jotenkin sellainen mielikuva, että vanhat Resident Evilit oli kontrolleiltaan paljon pahempia kuin Tomb Raiderit... tosin voi olla, että panikoin vain niiden kanssa yleisesti enemmän.
Ei ne Ressat olleet NIIN huonoja, kuin Tompat - varmaan johtui panikoinnistasi xD Ei nekään mitään huippuja olleet, mutta tavallaan se sopi sellanen kankeus kun se loi niissä pakokauhua. Tompassa kankeus johti vain tuhansiin kuolemiin :'D
Poista