Level up!

Olen puhunut videopelimusiikista varsin vähän, mutta tänä vuonna pyrin korjaamaan tuon virheen ja julkaisemaan useamman sitä käsittelevän postauksen. Nyt otankin käsittelyyn ensimmäisen minulle merkityksellisen pelisoundtrackin: Final Fantasy VII:n.

Kerroin aiemmassa pelimusiikkipostauksessa, että lapsuudesta tutut pelimusiikit esimerkiksi Super Mariosta ovat jääneet nostalgisiksi korvamadoiksi, jotka herättävät aina lämpimiä muistoja. Nuoruudessani sen sijaan on vuosien pelimusiikin mentävä aukko, kun mikään pelaamieni pelien kappale ei tehnyt kummoistakaan vaikutusta. 

Seuraava sykähdys tapahtui vasta, kun pääsin pelaamaan  Final Fantasy VII:ää. Kyseinen peli vaikutti minuun hyvin monella muullakin tavalla ja on merkityksellinen etappi pelaajahistoriassani. Tällä kertaa aion kuitenkin puhua pelin musiikeista.

Se toukokuinen ilta, jona tartuin ensimmäistä kertaa PS1:n ohjaimeen tarkoituksenani pelata jotain uutta ja erilaista, jätti pysyvät jäljet minuun. Minut imaistiin maailmaan, joka tarjosi jännitystä, seikkailua, romanttisia viboja (joista osa oli varmasti minun itseni kehittelemiä) ja todella hyvää musiikkia. Löysin todellisuuden, joka ennen tuota hetkeä oli ollut minulle tuntematon.

Totta kai olin kuullut pelimusiikkia aikaisemminkin. Olinhan pelannut videopelejä lapsuudesta asti ja totisesti jotkin kappaleet olivat melkoisia korvamatoja. Toiset taas jäivät taustapimpotteluksi, josta ei ole kunnollista mielikuvaa enää tänä päivänä. Osa tällaisista kappaleista ei ole musiikillisesti jumahtanut mieleeni, mutta pystyn palauttamaan äänimaailman luoman tunnelman peliä miettimällä. Sanoisinkin, että tuossa kohtaa pelimusiikki on tehnyt tehtävänsä.

Final Fantasy VII:n musiikki oli kuitenkin heti jotain enemmän. Pelin musiikki toimii kyllä tunnelman luojana, sitä ei voi kiistää, mutta se myös imeytyy tärykalvoilta suoraan aivoihin ja jättää muistijälkiä mennessään. Kappaleet ovat sellaisia, etteivät ne jää päähän pyörimään loopilla, mutta silti ne pystyy palauttamaan mieleen miltei koska tahansa ja hyräilemään niitä itsekseen. Parempi tietysti, ettei tätä tee julkisella paikalla, koska voi saada osakseen kummeksuvia katseita.

Final Fantasy VII aloitti elämässäni ajan, jolloin oikeasti kiinnostuin pelimusiikista. Aiemmin olin kuunnellut kyllä monenkinlaista musiikkia, mutta minulle tärkeintä olivat mielenkiintoiset sanoitukset. En sano, ettenkö pitäisi niistä edelleen, mutta FFVII:n musiikin myötä aloin kuunnella enemmän säveliä ja niiden luomaa tunnelmaa. Myöhemmin nuo samat sävelet alkoivat maalata mieleeni suoranaisia mielikuvia ja tarinan palasia. Ne toivat pelin lähelleni silloin, kun minulla ei syystä tai toisesta ollut mahdollisuutta pelata.

Heti Final Fantasy VII:n alkumetreiltä minulle oli selvää, että kyseinen peli on sävyltään synkkä. Totta kai Midgarin kylmä teräs ja tumma taivas tekivät tästä osansa eikä syytön makoreaktorin räjäyttäminenkään pelin alussa. Silti väitän, että jo musiikki kertoo ensihetkestä paljon siitä, millaiseksi peli lopulta muodostuu.

Vaikka pelin soundtrackilta löytyy paljon synkkiä säveliä, joukossa on myös iloista rempseyttä. Vai voiko joku väittää vaikkapa Honeybee Manorin musiikkia synkäksi? Tai entäpä Aerithin teema? Siinä on pehmeyttä ja herkkyyttä mutta ehkä hitusen suruakin.

Jos Final Fantasy VII:n maailmaa tarkastelee kokonaisuutena, tuo musiikki siihen oman tärkeän palasensa. Väitän, että peli olisi tuntunut erilaiselta, jos sen äänimaailma olisi karsittu pois. Jokaisella paikalla on oma tunnelmansa, koska siellä soi juuri tietynlainen musiikki, joka yhdistää värimaailman ja tapahtumat toisiinsa. Osaset nivoutuvat tiiviisti yhteen eikä kokonaisuus ole sama, jos jokin elementti puuttuu tai muuttuu. 

Toisaalta pelin soundtrack toimii myös irrallisena. En tosin osaa sanoa, millä tavoin se koskettaa ihmistä, joka ei peliä tunne. Minulle soundtrack on pelin jatke ja toisaalta muistin tuki. Valitettavasti aika ei riitä kaikkien pelien uudestaan pelaamiseen, koska uuttakin pelattavaa tunkee ovista ja ikkunoista sisään. Olen pelannut Final Fantasy VII:n viimeksi läpi 10-15 vuotta sitten, mutta musiikin avulla pääsen yhä pelin parissa koettuihin tunnelmiin. Mieleeni palautuu jopa kuvia, värejä ja tapahtumia, kun kuuntelen musiikkia eri kohtauksista. Koko maailma maalautuu mieleeni pelkän musiikin avulla.

Final Fantasy VII:n musiikista ei voi puhua ja sivuuttaa pelin laulettua kappaletta: One-Winged Angelia. Se on todella voimakas ja suorastaan päälle vyöryvä kokonaisuus, joka jättää jälkensä kuulijaan. Se on myös ensimmäinen Final Fantasy -kappale, jossa oli lyriikat, mikä tarkoittaa, että sillä on historiallista merkitystä. Huhu kertoo sen olevan myös kaikkien aikojen suosituin pelisarjan kappaleista.

En itse erityisemmin pidä kyseisestä One-Winged Angelista, mutta aikoinaan se teki minuun silti syvän vaikutuksen. Se on jotain sellaista, mitä ei voi olla kuuntelematta ja luonnollisesti joskus käytin tovin jos toisenkin sen lyriikoiden pohtimiseen, mikä sinällään on huvittavaa, koska loppujen lopuksi kappaleen lyriikat ovat varsin yksinkertaiset. Silti ne kuvastavat erinomaisesti Sephirothia ja hänen synkeää taustatarinaansa.

One-Winged Angel on laulettu latinaksi, mikä tuo siihen oman mystiikkansa, ja kappaleeseen on otettu osia tunnetusta keskiaikaisesta Carmina Burana -runosta. Opiskelin lukiossa latinaa ja joskus mietin, oliko One-Winged Angel tai Final Fantasy VIII:n Liberi Fatali jonkinlainen alitajunnannasta kumpuava inspiraatio tuohon kielivalintaan. Mene ja tiedä, mutta ainakin opinnot tarjosivat pohjaa kappaleiden kääntämiseen... jos kohta nuo käännökset kyllä löytyvät netistäkin nykyisin.

Nykyisin kuuntelen Final Fantasy VII:n soundtrackia melko harvoin. Tätä postausta kirjoittaessa olisi kuitenkin ollut rikos valita taustalle jotain muuta musiikkia, joten palasin noihin teinivuosien musiikkitunnelmiin taas kerran. Pelin kappaleet ovat täynnä tunnetta ja sysäävät minut aikaan, joka ei muuten koskaan palaa.

Final Fantasy VII opetti minulle monia asioita. Yksi näistä opetuksista oli se, että pelimusiikki voi olla äärimmäisen tunnelmallista ja toimia myös pelin ulkopuolella. On huippua, että nykyisin on suhteellisen helppoa hankkia pelien soundtrackeja ja kappaleita voi kuunnella vaikkapa kännykästä lenkkeillessään. Tällaista mahdollisuutta ei ollut silloin, kun pääsin FFVII:n musiikkiin ensimmäisen kerran tutustumaan, ja toisinaan ajatus oli piinaava. Olisin niin kovasti halunnut kuunnella musiikkia silloinkin, kun en pelannut.

Vaikka Final Fantasy VII:n soundtrack ei ole suosikkini pelisoundtrackeista, se on yksi merkityksemmillisistä. Se oli yksi osa siitä kokonaisuudesta, joka johdatti minut tälle tielle. Se vietteli minut japanilaisten roolipelien pariin, se toimi innoittajana peleistä kirjoittaessa ja aina kun kuuntelen sitä, se palauttaa minut hetkeen, jolloin koko käsitykseni videopelaamisesta muuttui. Ilman tuota hetkeä ei olisi tätä blogia eikä ehkä kirjojanikaan sellaisessa muodossa kuin nyt.

Millaisia tuntemuksia Final Fantasy VII:n musiikit sinussa herättävät?

Seuraa myös somessa!