sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Pelimusiikki ja minä

Minulta on toivottu postausta videopelimusiikista. Olen pyöritellyt ajatusta useamman kerran ja aina postaus on lopulta jäänyt kirjoittamatta. Nyt päätin kuitenkin, että on ryhdistäydyttävä ja yritettävä sanoa aiheesta jotain. Siispä luvassa ajatuksiani pelimusiikista.




Musiikista puhuminen blogissa on minulle vaikeaa jo siksi, etten ole mikään aiheen asiantuntija. En osaa analysoida musiikkia ammattimaisella otteella ja jostain syystä olen ajatellut, että näin pitäisi olla, jotta musiikista voisi kirjoittaa. Päätin kuitenkin, että voin aivan hyvin kertoa kuluttajanäkökulmasta ja omista kokemuksistani. Niitä varten minun ei tarvitse olla musiikin ammattilainen. (Enkä sitä paitsi ole pelialan ammattilainenkaan ja puhun silti jatkuvasti videopeleistä, joten...)

Tässä postauksessa käsittelen suhdettani pelimusiikkiin yleisellä tasolla. Lupaan kuitenkin myöhemmin palata aiheen pariin ja puhua tarkemmin yksityiskohdista.

Historiani pelimusiikin parissa


Videopelikappaleista löytyy varmasti monia sellaisia, jotka laukaisevat ikäisissäni pelaajissa nostalgianhuuruiset muistot. Itselleni tällaisia ovat ainakin Super Mariossa soivat kappaleet, samoin The Legend of Zeldan tunnuskappale. Kun kuulen jonkin noista, palaan hetkessä takaisin lapsuuteen.

Muista pelaajista en osaa sanoa, mutta lapsuuden jälkeen pelimusiikin osalta historiassani on tauko. Myös nuoruudessa pelejä tuli pelattua, mutten pysty palauttamaan mieleeni kappaleita silloin kulutetusta peliviihteestä. En Resident Evileistä, Dino Crisista, Tekkenistä tai kunnolla edes Tomb Raidereista. Tosin viimeisistä muistan kyllä musiikin luoman tunnelman, joten jotain lienee tehty oikein.

Pelasin kuitenkin teini-iässä sellaisia pelejä, joissa musiikki oli pelissä tosiaan luomassa tunnelmaa. Se oli taustalla, mutta siihen ei niinkään kiinnittänyt huomiota. Joko tämä on tarkoituksellista tai sitten noiden pelien musiikit eivät kolahtaneet minuun erityisemmin. Siinä missä Super Marion teemamusiikki jää raikumaan päähän loputtomalla loopilla, ei noista mainitsemistani peleistä yksikään tarjoillut korvamatoja.

Seuraavan kerran pelimusiikki kolahtikin minuun vasta, kun pelasin ensimmäistä japanilaista roolipeliäni. Hassusti välillä tuntuu, että kaikki pelihistoriassani kulminoituu tuohon hetkeen, mutta en kai minä muuten olisi päätynyt tätä blogiakaan kirjoittamaan. Muuttivatko japanilaiset roolipelit kenties elämäni? 

Jos olet lukenut blogia pidemmän aikaa, tiedät, että ensimmäinen jrpg:ni oli Final Fantasy VII. Vaikkei se ole suosikkini pelisarjasta, se jätti minuun pysyvät jäljet ja ohjasi minut tälle pelitielle, jota nykyisin kuljen. Menemättä pelin muihin ominaisuuksiin tällä kertaa, sen musiikit tekivät minuun suuren vaikutuksen. Kappaleet olivat tunteellisia ja vetovoimaisia, ne sopivat siihen hetkeen, jossa ne soivat. Sävelet olivat synkähköjä, mutta silti joukossa oli kepeyttä ja ilonpilkahduksia.

Tähän pisteeseen asti olin oikeastaan kuuntelemalla kuunnellut vain laulettua musiikkia. Minulle tärkeitä olivat sanoitukset, eivät sävelkulut ja muu vastaava. Final Fantasy VII:n musiikeista löysin kuitenkin uuden maailman. Soundtrack kuljetti minut pelin tarinan pariin, sävelet kietoutuivat osaksi suurempaa kokonaisuutta ja toisaalta niillä oli myös oma elämänsä.

Tuolloin minulla ei kuitenkaan ollut mahdollisuutta hankkia pelien soundtrackeja. Niitä ei totisesti myyty läheisen kauppakeskuksen levykaupassa, jossa aina toisinaan maleksin muuten vain. Nettikaupoista en ollut kuullutkaan, eivätkä vanhemmat varmasti olisi suostuneet sellaisesta minulle levyjä edes hankkimaan.

Myöhemmin löysin nettikauppoihinkin, mutta soundtrackien hinnat hirvittivät pienellä budjetilla elävää lukiolaista ja sittemmin lastenhoitajaa. En voinut kuvitellakaan niiden hankkimista, ennen kuin vasta vuosia, vuosia myöhemmin. Tästä syystä kulutin edelleen kuunneltavaa musiikkia erillään pelimusiikista, mutta satunnaisesti netistä löytyi jokin pätkä, jota luukuttaa uudestaan ja uudestaan. YouTube myös ilmestyessään mahdollisti joidenkin kappaleiden kuuntelemista.

Korvikkeeksi etsin lisäksi Final Fantasyiden laulettujen kappaleiden lyriikoita netistä. Osasin laulaa Eyes on Men, Melodies of Lifen ja Suteki da nen paljon ennen kuin sain ne levyllä itselleni. Huomattavaa on, että osasin kaksi jälkimmäistä alkuperäiskielellä (japaniksi) paljon ennen kuin aloin opiskella kieltä. En tosin muiden kuullen uskaltanut niitä laulaa, mutta nykyisin puoliso joutuu aina välillä kärsimään erikielisistä lauluepisodeistani. (Laulan kyseisiä kappaleita joskus myös suomeksi, koska olen aikoinaan kääntänyt sanoitukset.)

Nykyinen suhteeni pelimusiikkiin


Kuuntelen musiikkia miltei päivittäin, usein kirjoittaessani. Pelimusiikki on kirjoittamisen oheen erittäin hyvää kuunneltavaa, koska se on usein instrumentaalista eikä siten harhauta aivojani pohtimaan sanoituksen merkityksiä. Laulettuja kappaleita kuuntelenkin mieluummin muissa yhteyksissä.

Valtaosa nykyisin kuuntelemastani musiikista on itse asiassa pelimusiikkia. Toki listalta löytyy muutakin, mutten ole hankkinut uusia levyjä vuosiin. Paitsi niitä pelien soundtrackeja. Edelleenkään niitä ei löydä kivijalkalevykaupasta, mutta netistä tilaaminen on sentään helpottunut ja halventunut, vaikka välillä tulee tosi kalliitakin yksilöitä vastaan. Haluan hankkia levyt nimen omaan fyysisinä, vaikka siirränkin ne koneella kuunneltaviksi.

Pidän myös paljon niistä lauletuista pelimusiikkikappaleista ja yksin ollessa saatan jopa laulaa niiden mukana. Muulloin yritän hillitä itseäni, mutta joskus tulee lipsahdettua. Noiden kappaleiden osalta minusta on  myös kiva pohdiskella, miten sanoitus sopii vaikkapa pelin sisältöön ja mitä se tuo lisää tarinaan tai hahmojen taustoihin. Tästä syystä esimerkiksi Final Fantasy XIII:n Kimi ga irukaran vaihtaminen Leona Lewisin kamalaan My Hands -volinaan onkin minusta varsin anteeksiantamatonta. Ei muuten löydy tuo jälkimmäinen allekirjoittaneen FFXIII:n soittolistalta.

Pelimusiikista on tullut minulle todella tärkeää. Aina ei ole aikaa pelata niin paljon kuin haluaisi eikä varsinkaan vanhoja suosikkeja uudestaan ja uudestaan. Musiikin avulla pystyn kuitenkin palaamaan pelin tapahtumiin ja sen tarjoamiin elämyksiin. Musiikki tuo pelin maailman takaisin ympärilleni ja kietoo minut sen tunnelmiin.

Pelimusiikki blogissa


Vaikka kulutan pelimusiikkia paljonkin, se ei ole blogissa juuri näkynyt. Jatkossa pyrin kirjoittamaan musiikista myös hieman enemmän, mutta kuten sanottua, asiantuntijalausuntoja ei tulla näkemään.

Tämän postauksen sisältö oli yleisluontoisempi, koska halusin avata sitä, mitä ylipäätään ajattelen pelimusiikista. Jatkossa keskityn yksityiskohtiin tarkemmin ja kerron laajemmin ajatuksiani vaikkapa yksittäisen pelin musiikkitarjonnasta.

Lue myös


Final Symphony -konsertti ja Final Fantasy -musiikkipaneeli Traconissa
Tunteiden täyttämä Final Symphony II -konsertti
SCORE-konsertin jälkimainingeissa

Millainen on sinun suhteesi pelimusiikkiin? Onko se vain taustapimpottelua vai jotain enemmän?

Seuraa myös somessa!

https://www.instagram.com/levelupblogi/ https://twitter.com/Afeni84


https://www.pelit.fi/

2 kommenttia:

  1. Oma historiani pelimusiikin parissa alkaa niin nuoresta, että en edes muista. Joskus ala-asteella osasin hyräillä enemmän pelimusiikkia, kuin esim. lastenlauluja "oikeasta musiikista" nyt puhumattakaan. Muistan ladanneeni koneen täyteen pelimusiikkeja Video Game Music Archivesista ja soittaneeni niitä yhdessä isossa soittolistassa päivät pääksytysten. Mukana oli erityisesti Final Fantasya (kuuntelin paljon myös niiden sarjan osien musiikkia, joita en ollut vielä pelannut. Sitten kun vihdoin pääsin niiden pariin, niin oli kuin olisi kotiin palannut :D) mutta kaikki muukin pelimusiiki kävi.

    Nykyään pelimusiikki on mennyt vähän liian elokuvamaiseen suuntaan, eivätkä ne jää samalla lailla soimaan päähän. Tai sitten olen vain tullut vanhaksi ja nostalgia vallannut mielen... <:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisinpa tiennyt silloin nuorempana tuollaisesta musiikkiarkistosta. :D

      Olen kyllä tykästynyt muutamiin uudempiinkin soundtrackeihin (esim. NieR: Automata, Ys VIII ja nyt tuoreimpana Xenoblade Chronicles 2), mutta vanhemmissa on toki se nostalgialisä mukana. Toisaalta sitten Final Fantasy XV:n musiikki taas oli minusta aika mitäänsanomatonta ja parasta olikin, kun autossa istuessa saattoi kuunnella musiikkia vanhemmista peleistä. :D

      Poista