Xenoblade Chronicles 2:n maailma viehättää

Xenoblade Chronicles 2 on tempaissut minut huolella mukaansa, mutta siitä huolimatta vielä tuntuu vaikealta kirjoittaa pohdintoja hahmoista, tarinasta puhumattakaan. Vaikka pelitunteja on kertynyt, tuntuu tarina olevan vasta alussa eikä hahmoista toistaiseksi ole selvinnyt kaikkea oleellista. Tästä syystä päätinkin puhua pelin maailmasta, koska pakko on kuitenkin päästä puhumaan.



Tätä kirjoittaessa minulla on takana noin 50 tuntia Xenoblade Chronicles 2:ta ja olen juuri saanut läpäistyä pelin neljännen luvun. En siis ole vielä saavuttanut puoltaväliä, mutta oikeastaan se ei edes haittaa. Moni peli on jo näillä tunneilla ohitse, Xenoblade 2 tuntuu olevan alkamassa kunnolla.

Tämä tarkoittaa, etten todennäköisesti ole nähnyt pelin maailmaa sen koko kirjossa, mutta haluan silti puhua siitä. Se nimittäin viehättää minua hyvin paljon.

Maailman lore


Xenoblade Chronicles 2:n maailma ei ole siitä perinteisemmästä päästä. Alrestin pintaa nimittäin peittää paksu pilvikerros, jonka alla ei voi asua lainkaan. Legendan mukaan kuolevaiset asuivat kauan sitten maailmanpuussa, Elysiumiksi kutsutussa paratiisissa. 

Maailmanpuu on yhä olemassa, mutta tuntemattomasta syystä kuolevaiset karkotettiin sieltä. Koska pilvien peittämässä maailmassa ei voi asua, he saivat mukaansa titaanit, joiden selkiin he perustivat yhteiskuntansa. Titaanit kykenevät vaeltamaan pilvien keskellä.

Titaanien selässä


Minua ovat aina kiehtoneet erikoiset fantasiamaailmat ja tästä syystä Xenoblade 2:n maailma jaksaakin kiinnostaa erittäin paljon.

Titaanit ovat elollisia olentoja, joilla on rajallinen elinaika (joskin huomattavasti pidempi kuin ihmisillä), mikä Alrestissa onkin ongelmana. Titaaneja on nimittäin alkanut kuolla, mikä tarkoittaa, että ihmiset ja muut maailman pienemmät kuolevaiset ovat ahtaalla. Tämä onkin johtanut valtakuntien välisiin sotiin, jossa vahvat ottavat heikoilta elintilan haltuun.

Kiehtovaa on myös se, että titaaneilla on omat persoonansa. Tosin tähän mennessä tätä puolta on esitelty ainoastaan Vaarin (Gramps) osalta. Vaari on titaani, jonka selässä pelin päähenkilö Rex matkustaa töitä tehdessään. Vaarilla tuntuu olevan mielipide vähän joka asiaan, joten eiköhän niitä riitä muillakin titaaneilla. Niiden kanssa ei vain toistaiseksi ainakaan ole päässyt juttelemaan, mutta voisi olla mielenkiintoista kuulla jonkin todella suuren ja vanhan titaanin ajatuksia maailmasta.

Mietin myös, miten valtakuntien asukkaat suhtautuvat heille elintilaa tarjoaviin olentoihin. Pienempiä titaaneja käytetään sumeilematta kuljetusaluksina ja toisaalta suurempiakin hyödynnetään monipuolisesti.  Löytyypä pelistä sellainenkin titaani, joka antaa kuolevaisten asua sisällään. Kun pysähtyy miettimään, että tässä sitä seikkaillaan juuri titaanin vatsassa, tulee hieman epämiellyttävä olo mutta samaan aikaan ei voi olla viehättymättä paikan erikoisesta ja kauniista luonnosta.

Erilaiset ilmastot


Voisi kuvitella, että titaanien tarjoama elintila ei juuri eroa toisistaan, mutta näin ei kuitenkaan ole. Sitä, liittyykö vaihtuva ilmasto titaanityyppiin tai kenties olennon ikään, ei ainakaan toistaiseksi pelissä ole paljastettu. Pelillisesti olisi kuitenkin tylsää, jos kaikki paikat olisivat samanlaisia (vrt. I am Setsuna.), joten olipa selitys mikä hyvänsä, erilaiset titaanit ovat pelillisesti erinomainen ratkaisu.

Minulta on luultavasti näkemättä vielä useamman titaanin tarjoamat maisemat, mutta toistaiseksi olen pitänyt eniten vehreän vihreästä Gormottista. Vaikka alue tarjoaa sitä hyvin perinteistä keskiaika-jrpg-maisemaa, se nyt vain sattuu miellyttämään silmääni. Toisaalta myös toisen titaanin vatsassa sijaitseva Uraya (kuvassa) on värimaailmaltaan kiehtova. Erityisesti siellä viehättävät punertavat puut kontrastina muuten kovin sinisävyiselle maisemalle. Sen sijaan Mor Ardainin hiekka-aavikko ei minua liiemmin innosta, mutta toimii kuitenkin hyvänä vastapainona aiemmille paikoille.

Selvää tosiaan on, että titaaneilla täytyy vallita toisistaan poikkeavat ilmastot, koska kasvillisuus on hyvinkin erilaista tai sitä ei juurikaan ole, kuten Mor Ardain osoittaa. Tämän lisäksi joissain paikoissa myös pilvien taso vaihtelee ilmeisesti titaanin kulkureitin mukaan. Välillä on niin sanotusti yläpilveä ja välillä alapilveä. Pilvien korkeus vaikuttaa siihen, minne kaikkialle kyseisellä alueella pääsee kulkemaan, joten sillä on myös pelillistä merkitystä.

Myös yö ja päivä vuorottelevat pelissä säännöllisesti, mikä onkin yleistä nykyisin jo melko monessa pelissä. Tykkään tästä vuorottelusta, sillä se tekee maailmasta entistä todellisemman tuntuisen. Samoin toimii vaihtelevat säätilat, vaikka joskus sateessa vaeltaminen saattaakin tuntua vähän tympeältä... mutta sitähän se on tässäkin todellisuudessa.

Nälkä kasvaa syödessä


Alrestin tutkiminen on tähän asti ollut kiinnostavaa ja miellyttävää. Toisaalta välillä voi tulla ikäviä yllätyksiä, jos eksyy alueelle, jolla on liian voimakkaita vihollisia. Peli ei onneksi tällaisista äkkikuolemista rankaise kovinkaan pahasti, joten tutkimisintoani se ei ole vähentänyt.

Nautinkin suuresti ihan vain karttojen koluamisesta, mutta oman mausteensa puuhaan tuo sivutehtävien tekeminen, sillä niitä kannattaa pelissä tehdä aina tilaisuuden tullen ja monet niistä vievät alueiden eri kolkkiin. Löytämisen riemu tuntuukin olevan loputon.

En siis malta odottaa, että saan taas seuraavan paikan auki ja pääsen tutkimaan uutta karttaa. Toisaalta vanhoissakin riittää vielä komuttavaa. Hahmojeni tasot eivät vain riitä vielä joka paikkaan, joten kaikkea ei voi tutkia kerralla. Tämä onkin hyvä asia, sillä se tarjoaa erinomaisen syyn palata aiemmin käydyille titaaneille, joiden kaikkia nurkkia ei ole vielä päässyt koluamaan.

Lue myös


Xenoblade Chronicles 2 - ensivaikutelmat

Mikä sinusta on paras puoli Xenoblade 2:n maailmassa?

Seuraa myös somessa!

https://www.instagram.com/levelupblogi/ https://twitter.com/Afeni84


https://www.pelit.fi/

Ei kommentteja