Xenoblade Chronicles 2 - ensivaikutelmat

Monet ovat ehtineet koluta Xenoblade Chronicles 2:n läpi, mutta meille se kotiutui vasta jouluaattona. Muiden pelien ollessa kesken, pääsin pelin pariin kunnolla vasta tämän vuoden puolella. Suuri ja jännittävä matka on aluillaan, mutta paljon on vielä edessä. Tässä postauksessa haluan kuitenkin jakaa ensimmäiset ajatukseni pelistä.

Postaus sisältää lieviä spoilereita pelin alusta.



En ole pelannut Xenoblade Chroniclesia enkä Xenoblade Chronicles X:ää. Silti kummallakin pelillä on minulle erityinen merkitys, joka liittyy suoraan pelaamiseen. Ensimmäinen Xenoblade oli keppihevoseni päästä tutustumaan nykyiseen puolisoon paremmin, joskin itse peliin perehtyminen jäi lopulta kovin köykäiseksi. X:n pelaamista puolestaan seurailin sohvalla puolison vieressä istuen suurella mielenkiinnolla. Vaikken itse tarttunut ohjaimeen, se oli yhteistä laatuaikaa.

Olisin toki voinut pelata kummatkin pelit itse myös läpi, löytyväthän nuo pelihyllystämme. Inhoan kuitenkin syvästi Wiin ohjaimia ja X:n olen nähnyt niin perusteellisesti, ettei siihen tarttuminen enää huvita. Tästä syystä päätin hypätä itse sarjan pariin vasta Switchille ilmestyneen Xenoblade Chronicles 2:n myötä.

Rehellisesti sanottuna minun piti kyllä pelata sitä ennen vielä Star Ocean: The Last Hopen HD-versio, mutta puoliso aloitti Xeno 2:n heti joulun jälkeen, joten juonipaljastusten uhka alkoi käydä liian suureksi. Siispä tartuin peliin itsekin heti, kun sain Final Fantasy IX:n läpäistyä.

Ei pelillistä vertailupohjaa, kohti uusia elämyksiä


Pelin päähahmo Rex
Olen nähnyt ensimmäisestä Xenobladesta pieniä väläyksiä ja X:stä koko juonen, mutta varsinainen pelikokemus minulta puuttuu täysin. En osaa sanoa, millaisia fiiliksiä pelaaminen olisi minussa herättänyt (paitsi ehkä entistä syvempää ärtymystä niitä Wiin ohjaimia kohtaan). Samasta syystä en tiedä, mitkä ovat peleissä ne kinkkiset ja ehkä vähän toimimattomat kohdat. Olen kuullut puheita liian pitkistä taisteluista ja loppumattomista sivutehtävistä tai hankalasti vaihdettavista tiiminjäsenistä ja suuresta grindaustarpeesta. Omakohtaisesti se on jäänyt välistä. Olenhan voinut puuhata muuta silloin, kun pelin juoni ei ole edennyt.

Tästä syystä minulta on turha odottaa peliteknisiä vertailuja. Jätän ne suosiolla kokeneempien huoleksi ja keskityn tähän elämykseen itsenäisenä teoksena. Voi olla, että olen menettänyt jotain, kun en ole sarjan aiempia osia pelannut, mutta toistaiseksi siltä ei ole tuntunut. Varsinkin X:ään verrattuna Xeno 2 tuntuu nimittäin olevan tarinallisesti aivan eri maailmoissa. Tykkäsin X:n tarinasta varsin paljon, mutta Xeno 2:n kertomus vetää puoleensa yhtä lailla, vaikka onkin erilainen. 

Tarinan alku


Rexin mukaan lyöttäytyvä kissatyttö Nia
Tarina saa alkunsa, kun pelin sankari Rex ottaa vastaan rahakkaan mutta epämääräisen työtehtävän. Hän elää maailmassa, joka on kietoutunut pilvimereen. Sen pohjalla ei voi asua, mutta onneksi maailmassa vaeltaa valtavan kokoisia titaaneja, jotka antavat kuolevaisten asustella selissään.

Rex tosiaan saa työtarjouksen, josta ei kannata kieltäytyä, ja liittyy joukkoon, joka on nostamassa hylkyä maailmaa ympäröivästä pilvimerestä. Tuosta hylystä löytyy Aegis, jota joukkio on tavoitellut. Rexin yllätykseksi Aegis paljastuu punatukkaiseksi tytöksi, mutta Rex ei ehdi asiaa kovin pitkään kummastella, kun eräs joukkion jäsenistä puukottaa häntä kirjaimellisesti selkään.

Aegis kuitenkin tuo kuolevan Rexin takaisin antamalla hänelle puolet elämänvoimastaan. Samalla hän kertoo nimekseen Pyra ja sitoo itsensä ja Rexin yhteen. Rex palaa henkiin ja taistelee kimppuunsa käyneitä miehiä vastaan. Taisteluun hänen puolelleen liittyy myös joukossa kulkenut Nia ja Dromarch, jotka eivät hyväksy tovereidensa toimia.

Taistelu näyttää kääntyvän Rexin, Pyran ja Nian tappioksi, mutta Rexin kodin muodostama titaani ilmestyy paikalle ja pelastaa joukkion. He pakenevat toisen, suuremman titaanin selkään, mutta selvää on, etteivät viholliset aio luovuttaa ja jättää Aegisia - mikä se sitten ikinä onkaan - Rexin käsiin.

Pelaajalle selviää myös, että on olemassa drivereita, jotka ohjastavat bladeja. Nia on tällainen driver ja Dromarch hänen bladensa. Driverien tulee rekisteröityä, mutta hämärähommissa liikkunut Nia ei luonnollisesti ole sitä tehnyt. Nyt Rexistäkin on tullut driver, kun hänen ja Pyran välille on syntynyt pysyväisluontoinen side. Vahva epäilykseni onkin, että Aegis on jonkinlainen erityinen blade ja siksi pahikset hänet haluavat.

Kaikki tämä on hurjan kiinnostavaa ja kysymyksiä herättävää. Koska minulla on pelikellossa vasta vajaat kymmenen tuntia peliaikaa, en luonnollisesti tiedä vastauksia omiin kysymyksiini. Oikeastaan tuntuu, ettei peli ole edes kunnolla päässyt alkamaan. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä pääasiassa nautin japanilaisten roolipelien tarjoamista kymmenien tuntien elämyksistä.

Aavistus hahmoista


Aegis eli Pyra
Koska pelitunteja on pohjalla varsin vähän, en voi oikeastaan sanoa tuntevani hahmoja kovinkaan hyvin.

Rex vaikuttaa aika perinteiseltä JRPG-sankarilta: hän on nuorimies täynnä energiaa ja hyvää tahtoa. Toistaiseksi hän ei ole silti onnistunut minua pahemmin ärsyttämään, mikä on sinällään yllättävää. Ehkä sietokykyni on kasvanut tai sitten hänessä on kenties jotain vähän enemmän.

Myös Rexiin sidottu Pyra on toistaiseksi jäänyt etäiseksi. Hänellä on selvästi tarinan kannalta suuri merkitys, mutten vielä tiedä, mikä se on. Niin on toki hyvä, koska en näin varhaisessa vaiheessa haluaisikaan tietää. On ihanaa, kun tarina, sen maailma ja hahmot avautuvat hiljalleen. Nautin tästä kutkuttavasta uteliaisuudesta niin kauan kuin pystyn siinä kieriskelemään.

Tähän mennessä olen pitänyt ehkä eniten kissatyttö Niasta. Hänellä on kova kuori, mutta veikkaan sen alla olevan paljon sellaista, mitä ei vielä kerrota. Hänessä on kaltoinkohdellun lapsen aura ja pelokkuutta, jonka hän kuitenkin peittää kovan käytöksensä alle. Toisaalta hän on myös toverillinen ja oikeudentajuinen. Odotankin erityisesti hänen tarinansa avautumista.

Joukon nopon-edustaja Tora
Minulle on myös esitelty Tora, joka ei ole vielä liittynyt pelaajan tiimiin, mutta olen spoilaantunut sen verran, että tiedän hänen myöhemmin tulevan kunnolla mukaan.

Tora vaikuttaa hauskalta tapaukselta vähän samaan tapaan kuin Tatsu Xenoblade Chronicles X:ssä. Hän on rodultaan nopon eli hassu, pyöreä maskottihahmo, joita Xeno 2:n maailmassa vilisee (noponeita on myös aiemmissa peleissä, mutta tässä rooli näyttäisi olevan hieman suurempi). Twitterissäni olen ollut huomaavani jonkin verran noponeihin kohdistuvaa inhoa, mutta itse odotan mielenkiinnolla, millainen hahmo Torasta kuoriutuu. Jääkö hän yhden piirteen ihmeeksi vai onko hänestä tehty syvällisempi? En tiedä vielä, mutta haluan nähdä. Söpö hän ainakin on, sellainen rutistettava.

Muista hahmoista en osaa tässä kohtaa vielä sanoa mitään. Kukaan ei ole herättänyt ärtymystä, jos nyt ei suurta ihastustakaan. Animepiirteitä on kuitenkin ilmassa sen verran, ettei hahmotarjonta välttämättä ole ihan kaikkien makuun.

Se pelin teknisempi puoli


Taistelu


Ehkä yksi eniten minua arveluttaneista asioista pelissä oli taisteleminen. Ensimmäisen Xenon taisteluista näin vilauksen ja koko systeemi vaikutti vaikealta. Sama tunnelma jäi X:stäkin, vaikka tosiaan kumpaakaan en ole kokenut käytännössä.

Xeno 2:n systeemi oli trailerien ja muiden pelivideoiden perusteella erilainen kuin aiemmissa osissa, mutta ehkä siinä on jotain samaakin. Peli kuitenkin onneksi selittää siitä asian kerrallaan. Silti minusta tuntuu tällä hetkellä, että kärsin pienoisesta informaatioähkystä enkä osaa seurata taistelun tiimellyksessä ruudulla kaikkia oleellisia mittareita tai aina toimia oikea-aikaisesti. Toivon kykyjeni hioutuvan matkan aikana, koska muuten olen todennäköisesti vaikeuksissa vastusten muuttuessa voimakkaammiksi. Tämänhetkinen ajatukseni onkin tehdä mahdollisimman paljon sivutehtäviä ja pitää tasoni mahdollisimman korkeana niistä saaduilla kokemuspisteillä. Ehkä sitten voima kompensoi kyvyttömyyttäni.

Visuaalit


Minun silmiini peli on kaunis katsella. Maisemat ovat huikaisevia ja pidän niiden fantasiamaisuudesta. En ole vielä todennäköisesti nähnyt kuin ripauksen pelin maisematarjonnasta, mutta uskon sen tason pysyvän korkealla alusta loppuun.

Pidän myös hahmojen animemaisesta ulkonäöstä. Tiedän seikan töksähtävän osalle pelaajista, mutta minä en kaipaa aina sitä realistisinta vaihtoehtoa. Joskin on pikkuseikkoja, jotka pistävät silmään. Rexin kävelytyylissä jokin hiertää minua vastakarvaan ja Pyran kuppikoon olisi voinut jättää pari pykälää pienemmäksi. Luonnottoman suuret törötissit eivät vain miellytä minua esteettisesti (ja tiedän kyllä, että on monia muita, joita taas miellyttää).

Näistä jutuista huolimatta kokonaisuus on tähän asti tuntunut silmäkarkilta. Pelin katseleminen on nautinnollista siinä missä sen pelaaminenkin. Nähtäväksi jää, alkaako jokin asia myöhemmin tökkimään, mutta juuri nyt syön peliä silmilläni.

Musiikki ja äänimaailma


Edellisen osan musiikkitarjonta oli jokseenkin epätasainen. Soundtrackilla oli kappaleita, joista tykkäsin erittäin paljon, ja toisia, joita vihasin. Tältä osin Xeno 2 onkin tuntunut tasapaksummalta. Suuria suosikkeja ja inhokkeja ei ole vielä kappaleista päässyt syntymään, mutta toki kahtiajako voi syntyä myöhemminkin. En siis mene mitään vannomaan tässä kohtaa.

Mitä muuten tulee ääniin, mietin pitkään, valitsenko englanninkielisen vai japaninkielisen ääninäyttelyn. Puoliso testasi molempia, joten pääsin kuulemaan sivusta vaihtoehtoni. Enkkuversion voimakkaat aksentit eivät varsinaisesti töksähtäneet minulle, mutta toisaalta en ollut ruudun ääressä näkemässä, kuka puhuu. Puoliso koki, etteivät valitut äänet ja aksentit toimineet hahmoihin nähden. Lisäksi ärsyttävyydeksi osoittautui huono huulisynkka.

Omat haasteensa tosin on japanissakin. Tekstitys on tarjolla englanniksi, mutta siinä on käännetty myös hahmojen ja paikkojen nimet, jotka sitten puheessa ovat erilaisia. Äkkiähän nuo oppii, mutta kyllä se vähän häiritsee varsinkin hahmojen kohdalla, kun ääneen puhutaan "Homurasta" ja tekstityksessä lukeekin "Pyra". Toisaalta ymmärrän tavallaan, miksi nimiä on haluttu lokalisoida.

Päädyin lopulta omalla kohdallani siihen, että japaninkielisen ääninäyttelyn ongelmakohdat ovat pienempiä kuin englanninkielisen. Tähän asti olenkin pitänyt ääninäyttelystä läpi linjan. Hahmojen äänet tuntuvat sopivan heille ja näyttelijät hallitsevat eläytymisen. Ei siis valittamista.

Lue myös


Xenoblade Chronicles 2:n maailma viehättää 
Xenoblade Chronicles 2:n ihastuttavat noponit


Joko sinä olet pelannut Xenoblade Chronicles 2:n vai onko se vasta hankintalistalla? Mitä tykkäät pelistä?

Seuraa myös somessa!

https://www.instagram.com/levelupblogi/ https://twitter.com/Afeni84


https://www.pelit.fi/

Ei kommentteja