Star Ocean -löytö

Viikonloppu vierähti perinteisesti Desucon Frostbitessa. Ohjelmassa ei ollut juuri blogin sisältöön liittyviä luentoja, kun perjantainakin missasin Hideo Kojima -luennon väsymyksen takia.  Jotain kuitenkin jäi conista käteen tälläkin kertaa.

Sunnuntaina eksyimme heti aamusta myyntipöytäsaliin ja Urumin pöytään, jonka lähelle emme olleet päässeet lauantaina kertaakaan. Sunnuntaiaamu on siis hyvä ajankohta shoppailla conissa, silloin ei ole ruuhkaa (toinen on tietysti cosplaykisojen aikaan, koska iso osa porukasta on silloin pääsalissa). Urumin pöydältä löytyikin jotain yllättävää.


Hetki siinä piti ihan silmiä räpytellä, sillä olihan näky kertakaikkisen uskomaton. En muista missään nähneeni Star Ocean -sälää myynnissä (eBayta ei lasketa). En varsinkaan Suomessa, mutta eipä ole tullut Japanin reissuillaankaan vastaan. Tämä ei tietysti automaattisesti tarkoita, etteikö joku putiikki Star Ocean -kamaa myisi vaikka jatkuvasti, mutta ainakaan minä en ole nähnyt. Olin siis kuin taistelusauvalla päähän lyöty... mutta toki positiivisessa mielessä.

Kyseessä oli siis blindbox-figuuri. Vaihtoehtoisina hahmoina Edge, Reimi, Faize, Meracle ja Lymle. Hitusen harmittelin parhaiden hahmojen puuttumista. Miksi Arumat ja Myuria oli jätetty pois? Yhtälailla puuttui tosin Bacchuskin, mutta se ei minua varsinaisesti haitannut. Hitsit, että olisi siistiä, jos saisi Myurian ja Arumatin hyllylle ihasteltaviksi.

Näistä viidestä tarjokkaasta mieluiten olisin ottanut Lymlen, mutta muuten ei ollut erityistä väliä... paitsi Edgeä en välttämättä olisi halunnut. Kyseinen nuorimies ei minuun koskaan tehnyt erityisen hyvää vaikutusta, vaikka opin häntä pelin aikana sietämään. Edge ei siis missään nimessä olisi minulle ensimmäinen figuuriostos, jos nyt lähtisin shoppailemaan.

Blindboxien kanssa riski on kuitenkin otettava, jos myyjä ei ole halukas pakkauksia aukomaan... ja olisin ihan ymmärtäväinen, jos ei olisi. Toista pakkausta ostaessa minulle tarjottiin mahdollisuutta kurkistaa sinne, ettei tule samaa hahmoa (ostin nuo siis eri aikaan), mutta kieltäydyin, koska olisihan se pilannut jännityksen. Ajattelin, että figuurin saa myytyä, jos nyt noin huono tuuri kävisi.

Avasin siis molemmat laatikot vasta illalla kotona. Tuplia ei onneksi tullut, mutta...

Stromtrooper ei liity tapaukseen vaan saapui kotiin jo viime kesänä Tukholman reissulta palatessa.

... dyn dyn dyy, Edgehän se siellä!

Onneksi ei kuitenkaan kahta Edgeä vaan toisesta laatikosta paljastui Meracle, mistä mies oli erittäin tyytyväinen. Ja en minäkään lopulta pettynyt ollut, koska ylipäätään oli kiva saada jotain Star Ocean -fanikamaa hyllyyn. Parasta on tietysti se, että nämä ovat siitä omasta suosikkipelistä eikä jostain aiemmasta.

Yllätyin myös figuurien laadusta. Tosin nämä maksoivat 15 euroa, mikä on hieman enemmän kuin blindboxit yleensä. Molemmat figuurit ovat tukevia ja pysyvät hyvin alustoillaan. Osat pystyi kiinnittämään helposti, mutta ne pysyvät silti kiinni eivätkä heilu epämääräisesti. Tämän lisäksi figuurit on maalattu erittäin hienosti. Ihastelin jopa hetken verran Edgen hiuksia... asia, jota en olisi koskaan uskonut tapahtuvan.

Olen siis kaikin puolin tyytyväinen löytööni. Lisäksi myyjä osoittautui mukavaksi, tuli hetki siinä turistua Star Ocean -sarjasta ja sainkin vahvan suosituksen pelata Till the End of Time joskus loppuun, koska kyseisessä pelissä on järisyttävä juonenkäänne, jonka haluan varmasti nähdä. Kenties, kenties. Ehkä minun on joskus vielä tartuttava ohjaimeen ja paukutettava loppuun kyseinen teos. Ragequittauksesta on kuitenkin vielä niin vähän aikaa (1,5 vuotta?), etten ole täysin toipunut. Olisi oikeasti pitänyt pelata kolmososa ennen nelosta, niin ei tökkisi taistelusysteemin puutteet yms. tällaiset pikkujutut. Toistaiseksi jätän vielä tämän asian hautumaan, mutta lupaan raportoida, jos joskus saan vielä inspiraation pelin pariin palaamisen suhteen.

Tässä välissä aion hakata Taleseja ja ensi kuussa sitä Type-0:aa. Niin ja toki ihastella figuuriperheeni uusia jäseniä. Kyllä vaan ovat nättejä.



Ei kommentteja