Pelilomaa odotellessa

Tänään tuli juteltua esimiehen kanssa ja keskustelun päätteeksi laitoin talviloma-anomuksen viikolle 13. Jos mitään ei mene pahasti pieleen, pitäisi tuon anomuksen myös mennä läpi. Mieskin todennäköisesti saa lomailla tuolloin, joten saadaan mukavasti olla yhtä aikaa lomalla (sekään kun ei aina ole itsestäänselvyys). Mihinkään reissuun ei todennäköisesti lähdetä vaan ohjelmassa on tiivistä kotona löllimistä eli tehokas peliloma.

Final Fantasy Type-0:n Euroopan julkaisupäivä on perjantai 20.3., mutta tällä kertaa menin tilaamaan pelini Square Enixin kaupasta, joten en uskalla odottaa sen todella saapuvan kyseisenä päivänä. Jos tuuri käy, se on täällä seuraavana maanantaina, mutta veikkaan tiistaita todennäköisemmäksi päiväksi. Tietysti olisi kiva, jos Posti ja kumppanit yllättäisivät positiivisesti, mutten viitsi toivoa liikoja.

Pikku hiljaa alkaa sormia syyhyttää päästä pelin kimppuun. Jokainen nähty traileri on näyttänyt houkuttelevalta ja hyvältä. En haluaisi innostua liikaa, etten joutuisi pettymään, mutta en voi mitään sille, että haluaisin jo tietää enemmän pelin tarinasta ja hahmoista. Jälkimmäisiä pelissä on tosin varsin paljon, mutta toivottavasti jokaiseen on panostettu riittävästi, etteivät he jää liian ohuiksi. Mitään omia ennakkosuosikkeja minulla ei ole, katson suosiolla, mitä tuleman pitää.

Pelin taistelusysteemi jänskättää minua hieman. Puheista olen käsittänyt, että se on taktisempi ja toiminnallisempi kuin Finaleissa yleensä. Saa nähdä, opinko lopulta peliä edes pelaamaan. Tosin ihan hyvin olen pärjännyt aina Finaleiden taistelusysteemien kanssa, vaikka joidenkin omaksuminen on hetken vienytkin. Voisi siis olettaa, että oppimiskyky on edelleen tallella.

Myös Bloodborne ilmestyy sopivasti lomaviikolla eli keskiviikkona 25.3. Itselläni ei kyllä ole tämän pelin suhteen mitään erityisiä odotuksia enkä sitä todennäköisesti tule pelaamaan, mutta mies sen sijaan odottelee sitä jo kovasti. Kyseessä on siis Dark Soulsin tekijöiden uutukainen ja koska Souls-sarja on ollut kovasti herran mieleen, myös Bloodborne voi osoittautua miellyttäväksi tavaksi kuolla satoja kertoja.

Minä luultavasti pääsen aloittelemaan oman pelilomani hieman miestä ennen, mutta loppuviikolla meidän on jaettava pelikoneen ääressä vietetyt tunnit. Lupasin nimittäin, etten omi PS4:ää koko viikoksi vaan annan miehenkin pelailla. Luultavasti istun sitten vieressä seuraamassa pelin käänteitä. Tarkoitus on ehtiä myös viikon aikana blogaamaan jonkin verran, mutta veikkaan postausten keskittyvän enemmän Type-0:aan kuin Bloodborneen... mutta eihän sitä tietysti koskaan tiedä, kummasta lopulta keksii enemmän sanottavaa.

Ennen lomaa olisi kuitenkin edessä vielä 6,5 viikkoa töitä. Siinä välissä olisi tarkoitus ehtiä pelata läpi Tales of Symphonia ja ainakin aloittaa Tales of Xillia 2.

Ei kommentteja