Pelaaja sisustamassa

Yleisesti ottaen en ole mikään innokas sisustaja. Toki on kivaa, että kotona näyttää hyvältä, mutta en ole niitä ihmisiä, jotka hankkivat kaikki huonekalut valkoisina ja vaihtavat sohvatyynyt ja verhot vuodenajan mukaan. Tällaisessa toiminnassa ei tietenkään ole vikaa, mutta itse en jaksa vaivautua.

Meillä kuitenkin jonkin verran näkyy sisustuksessa se, että kämpässä asuu kaksi pelaajaa. Ketään ei varmaan yllätä se, että asuntoon on aseteltu esille nimen omaan Final Fantasy -sarjaan liittyvää sälää, mutta jotain muutakin silti on.


Keittiö


Parista conista on tullut taidekujalta ostettua printtejä. Nyt vihdoin saimme kehykset hankittua Franin (Final Fantasy XII) kuville, joten ne pääsivät myös keittiön seinää koristamaan. Olen ollut ihan hurmoksessa uusien taulujen kanssa, kun ovat niin ihunia. Edellisessä postauksessa taisinkin jo höpöttää melkoisen paljon siitä, miten paljon Franista tykkään, joten säästän teidät tällä kertaa.


Jääkaapin ja pakastimen ovet ovat myös olleet "sisustamisen" kohteena eli niihin on tullut lätkittyä kortteja ja sen sellaista. Jääkaapin ovesta löytyy korttia Bravely Defaultista, Zeldasta, Final Fantasyistä ja Star Oceanista. Ja on sinne yksi FFXII-muovitaskukin livahtanut joukkoon sekä muutama FF-teemainen magneetti. Pakastimen ovessa ei ole magneettien ja kalenterin lisäksi toistaiseksi kuin superkamuni Teepo, mutta ehkäpä siihenkin vielä jotain kertyy. Jostain syystä kaverit tykkäävät lähetellä meille peleihin liittyviä kortteja, mikä ei tietysti haittaa ollenkaan. Arvostan itse tehtyjä enemmän kuin kaupasta ostettuja.

Olohuone


Meillä on pelihylly, jota en nyt kuitenkaan kuvannut kokonaisuudessaan, koska en varsinaisesti pidä pelejä sisustuselementtinä. Final Fantasy -hyllyllä kuitenkin edustavat myös Final Fantasy IX:n päähahmot. Kyseessä on ns. Coca Cola -figuurit, joita joskus Japanissa tuli siis limsapullojen kylkiäisinä. Itse nappasin nämä mukaan useammasta conista... tuli tällainen pakko kerätä kaikki ilmiö.


Olohuoneesta löytyvät myös blogissa hiljattain esitellyt Meracle ja Edge Star Ocean: The Last Hopesta. Vähän houkuttaisi nämäkin figuurit kaikki hankkia, mutta jospa nyt kerrankin hillitsisin metsästäjä-keräilijäviettiäni.



Lisäksi meillä on tällaiset cactuar- ja moogle-tölkkicoolerit, mutta niitä ei ole tullut käytettyä siihen varsinaiseen tarkoitukseen vaan sen sijaan koristavat olohuoneesta löytyvää hyllyä. Samalla hyllyllä on muutakin pikkusälää, mutta ne eivät tosin liity peleihin... Tosin olen ajatellut, että tuo meistä tehty tanssitaulu sijoittuisi Final Fantasy XIV:n Eorzeaan. En tiedä, oliko se taiteilijan tarkoitus. (Ja sori, taulu ei näy hyvin. En saanut mistään kulmasta otettua kuvaa, jossa ei olisi heijastuksia, joten päätin antaa olla.)


Makuuhuone



Minun työpöytäni (arvaatte varmasti kumpi) on varsin täyteen tungettu kaikenlaista, mutta sekalaisen tavaran joukossa istuvat myös Bubble Bobble -pelistä tutut Bub ja Bob, jotka sain siis joululahjaksi viime vuonna. Kaksikon kanssa on kiva jutustella samalla, kun istuu koneen ääressä raapustelemassa näitä blogipostauksia tai työstämässä uusinta tarinaa.

Toisella puolella pöytää työskentelyäni valvoo tonberry, Tomo-kun, joka on valitettavasti aikoinaan ottanut osumaa fire-loitsusta. Onneksi selvisi kuitenkin hengistä ja kärsii nyt vain pienoisesta kauneusvirheestä. Oikein rakas kaveri tämäkin.

Tarkkasilmäisimmät saattavat löytää kuvasta myös pienen mooglen.


Sänkykään ei ole täysin säästynyt "sisustuselementeiltä". Mogi-chan (FFXIV-moogle) kotiutui meille jo muutama vuosi sitten, Monty-kun (Lulun moogle) hyppäsi laukkuuni viimeisimmällä Japanin matkalla. Olemme jo tovin odotelleet perheenlisäystä, mutta vielä ei ole pikku-mooglejen siipien läpsytystä kuulunut.

Makuuhuoneen seinälle on lisäksi tullut laitettua kolme Final Fantasy -aiheista julistetta. Celcius on hieno ilmalaiva, vaikkei FFX-2 olenkaan suosikkipelini. Myös FFXIII-juliste miellyttää suuremmin silmääni kuin itse peli makuani, mutta suosikkini noista kuvista on silti FFXII: Revenant Wingsistä. Totisesti haluaisin matkustaa kuvan maisemiin!


Kirjasto


Joo, meillä on kirjasto. Kirjahyllyjen päälle on kerääntynyt kummasti figuureita. Yhden hyllyn teemana on summon-olennot ja pikku-figuurit. Tuo iso Bahamut oli itse asiassa aikoinaan ensimmäinen asia, jonka mieheni kämpillä bongasin siellä ensimmäistä kertaa vieraillessani. Siinä vaiheessa jo oikeastaan tiesi, että nyt täytyi olla hyvä mies kyseessä, kun sisustusmakukin on noin erinomainen.

Mateus ja Yojimbo on tullut hankittua yhdessä ja nuo pikku-figuurit minä olin puolestani ostellut coneista jo joskus ikuisuus sitten.


Toisella hyllyllä on sitten isompia figuureja. FFXII:sta on tullut hankittua kaikki muut paitsi Ashe, mikä vähän kaivelee minua (lahjoituksia otetaan vastaan!). Ehkä vielä jonain päivänä raaskin lunastaa eBaysta oman. Toivelistalla on myös Fran-figuuri, josta Square Enix uutisoi viime vuonna. Se on pakko saada, kunhan ilmestyy.

Vaikka kolmetoista ei ole tosiaan se suosikki-Finalini, on pelin naiset tullut hyllyyn hankittua. Alkuun minulla olivat vain Vanille ja Fang, mutta Light tuli edullisesti vastaan ja lähti mukaan. FFVII:sta olen hankkinut vain omat suosikkini, Vincentin ja Yuffien, joista jälkimmäinen oli helppo nakki, mutta edellinen vaati suoranaista taistelua kello viiden aikaan aamuyöllä huutokaupan merkeissä.

Paine on meille kotiutunut, kun äitini meinasi heivata neidin mäkeen. Figuuri oli jäänyt porukoille pyörimään veljeni omilleen muuton jälkeen ja pelastin sen sitten meidän hyllyymme. Siinä häiritsee hieman se, että se on täysin eri skaalaa kuin nuo muut figuurit.

Ja moogle (jälleen Coca Cola -figuuri) seisoo johtamassa tätä sotajoukkoamme. Oikein sopiva party leader, vai mitä?


Mitenkäs te muut? Näkyykö teillä kotona jotenkin se, että olette pelaajia? Ja siis nimen omaan muutenkin kuin mahdollisen pelihyllyn olemassa olosta.


2 kommenttia

  1. Varsin hieno tavara kokoelma. Mutta onko tuossa hyllyllä sinun koko Final Fantasy kokoelma vai eikö sinulla ole ollenkaan FF 1:stä ja 2:sta?
    Itselläni ei ole hirveästi peliaiheista oheistavaraa joten olen pistänyt kaiken vitriiniin jossa on figuurit, taidekirjat, soundtrackit, tavallista isommat collector's editionit, pehmolelu sekä se sinulta jouluna saatu Moogle-avaimenperä http://i.imgur.com/1Tt09LV.jpg

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kumpikin peli kyllä löytyy, mutta olen ostanut ne digitaalisina. Toistaiseksi ei sen takia ole tullut ostettua hyllyyn... saa nähdä, koska sortuminen tapahtuu :D (Koska minut tuntien se enemmin tai myöhemmin on kyllä edessä.)

      Hieno vitriini sinulla. Kyllä tuota kelpaa katsella :)

      Poista