Juonispekulointia ja musiikkitutkimuksia

Jotenkin arki-illat hujahtavat kamalan nopeasti ja viikonloput ovat täynnä ties mitä ohjelmaa. Tämä johtaa siihen, että pelaamiseen jää kamalan vähän aikaa, hmph. Tosin olen kyllä Theatrhythmiä (hah, osasinpas!) pelaillut varsin aktiivisesti... se kun no nopea aloittaa ja lopettaa aina tilanteen ja tarpeen mukaan (ja turkasen koukuttava, mutta ei puhuta siitä).

Tämä ei silti ole juttu Theatrhythmistä, koska siitä pelistä on lopulta aika vähän kirjoitettavaa. Sen sijaan eilen tartuttiin taas pleikkarin ohjaimiin ja pelailtiin tovin Tales of Xilliaa.


Onneksti tällä kertaa koko peliaika ei ollut pelkkää välivideoiden katselua ja vapaaehtoisten keskustelujen seuraamista, mutta sitäkin osastoa mahtui puoleentoista tuntiin ihan kiitettävästi. Nyt tasapainotus oli kuitenkin hiukkasen parempaa ja maastossakin ehti vähän pyöriskellä.

Tällä hetkellä meillä näyttää taisteluissa vakiintuneen homma niin, että minä pelaan Judeen linkatulla Millalla ja mies pelaa Elizeen ja Teepoon linkatulla Alvinilla. Tiimi toimii ja taistelut sujuvat, joten mikäpä siinä. Pelin hyväksi puoleksi mainittakoon reservissä olevien hahmojen kehittyminen siinä sivussa, joten jatkuvaan hahmojen vaihteluunkaan ei ole tarvetta. Mies on myös yllättävän hyvin viihtynyt kanssani pelaamassa, vaikka ajoittain valittaa pelin olevan pelkkää X:n rämpytystä... mikä on pitkälti totta. Voin myös kuvitella sen tuntuvan turhauttavan helpolta, kun on kuukausitolkulla pelaillut Darksouls II:ta.

Alvin on jatkanut juonitteluaan melkoisen räikeästi, mutta jostain syystä kukaan ei näytä häntä epäilevän. Minusta se on vähän hassua, kun merkit kuitenkin ovat aika helposti luettavissa. Kaipa ilmiön voi laittaa sitten sen piikkiin, että halutaan uskoa ihmisistä ensisijaisesti hyvää. Niinhän sitä itsekin yleensä pyrkii tekemään.

Toisaalta Ivarin ilmestyminen autiomaahan Millaa suojelemaan ja lukemaan saamaansa kirjettä ääneen, oli kyllä jo sellainen hälytysmerkkiä, että itse alkaisin pohtia, mikä tässä mättää. Ehkäpä joku hahmoista pohtikin? Pelaajalle tällainen pohdinta ei kuitenkaan tullut ilmi, vaikka tosiaan noita vapaaehtoisia keskusteluja pelissä riittää.

Niin ärsyttävä kuin Ivar taas olikin, sai hän aikaan uuden käänteen pelissä. Nyt sitten ilmeisesti pyritään hankkimaan Millalle kulkuvälineeksi lohikäärme sen sijaan, että lähdettäisiin rämpimään suolle. Mikäpä siinä, lohikäärmeellä on ihan tyylikästä lentää paikasta toiseen.

Ivarin jatkuva poukkoilu tarinaan ja takaisin on tosin omalla tavallaan puuduttavaa. Koskaan häntä ei  huolita mukaan vaan jätetään jälkeen. Alvin tätä hyödyntää sumeilematta, joten kyseessä on selkeästi juonielementti, mutta silti saman kuvion toistuminen uudestaan ja uudestaan on jokseenkin rasittavaa. Siinä on samaa meininkiä kuin Juden "en ota sinua enkä sinua mukaan, jää kotiin itkemään, kiitos" -asenteessa.

Eilen päästiin Xian Du'n asti. Täytyy sanoa, että aika mielenkiintoinen kaupunki on kyseessä, kun kaduille voi jysähdellä kiviä koska tahansa. Itse en ehkä tuollaisessa paikassa haluaisi asua. Mies heitti lisäksi ilmaan epäilyksen, että kyseessä voisi olla Alvinin kotikaupunki. Mielenkiinnolla odotan, osuuko oikeaan. Ainakin Alvin teki samanlaisen tyylikkään katoamistempun kuin Balthier Archadesissa (FFXII:ssa), mutta sillä perusteella ei tietysti voi vetää mitään johtopäätöksiä.

Pelaamisen ohella tuli kiinnitetty pelin äänimaailmaan huomiota. Olen varmaan aiemminkin sanonut, että se tuo mieleen Star Ocean: The Last Hopen. Eilen sitten komensin miehen kurkistamaan asian netistä (itsellä oli ohjain kädessä, joten en luonnollisesti voinut :P). Kippas, kappas, pelimusiikkien säveltäjä on peleillä sama, joten mielenyhtymät eivät liene ihme. Tosin myös valikkoäänet ovat hyvin samanlaiset, elleivät jopa täysin samat, joten näissäkin on varmaan sama tekijä taustalla... ehkä, kenties. Minusta on hauska "bongailla" peleistä säveltäjiä ja arvuutella, onko sama tyyppi taustalla. Tietysti olen vähän nirso pelaaja, joten kamalan suurta hajontaa näissä ei ole toistaiseksi tullut. Yllättäen olen huomannut, että Hitoshi Sakimoton tuotokset tunnistan parhaiten.

Mutta joo, mielenyhtymät toiseen peliin tosiaan selittyivät nyt. Jännä, että musiikki ja muu äänimaailma voi vaikuttaa niin paljon, että yhden pelin pelaaminen laukaisee halun pelata toista.

Ei kommentteja