Taistelu Dalmascan itsenäisyydestä

Final Fantasy XII on yksi suosikkini Finaleiden joukossa ja olenkin tästä syystä siitä aika paljon kirjoitellut. On tullut pohdiskeltua niin hahmoja kuin juontakin sekä erinäisiä vastaväitteitä, miksi peli muka ei olisi hyvä. En kuitenkaan muista, että olisin pohtinut itsenäisyyssotaa, joka pelissä käydään.

Tähän puutteeseen on selkeä syy. Sota ei aiheena ole koskaan kiinnostanut minua erityisen paljon. En pidä sotaelokuvista tai -kirjoista, vaikka Tuntematon sotilas ihan mielenkiintoinen teos onkin. Maailmansotaosuus historiassa aiheutti kohdallani haukottelua aikoinaan peruskoulussa istuessa. Minulta menivät liittoutuneet yms. täydellisesti ohitse, koska ei vain kiinnostanut. Hiroshiman atomipommi sentään jäi mieleen, mutta laitettakoon se Japani-innostuksen piikkiin, vaikkei kyseinen ilmiö kukkinut minussa tuolloin ihan niin voimakkaana kuin nykyisin.

Joskus on kuitenkin ihan terveellistä pohtia niitä vähemmänkin mielenkiintoisia asioita ja yrittää löytää niistä jotain sanottavaa. Käsittelyyn voi siis hyvin ottaa sodan, josta minulla on sentään jotain käsitystä. Väitän tuntevani Ivalicella vuonna 704 Vanhaa Valendiaa alkaneen sodan huomattavasti paremmin kuin vaikkapa nyt sitten 2. maailmansodan. Silti se on niitä asioita, joihin olen ehkä vähiten kiinnittänyt huomiota kahtatoista pelatessani.


Dalmascahan oli alun perin itsenäinen valtio. Pieni kuin kärpäsen kakka, mutta yhtä kaikki itsenäinen. Vuonna 704 Dalmascaa hallitsi kuningas Raminas B'Nargin Dalmasca eli prinsessa Ashen isä. Ashe puolestaan oli juuri mennyt naimisiin naapurivaltion prinssi Raslerin kanssa. Ilmeisesti tämän nuoren herran mukana ritari Basch päätyi Dalmascan joukkoihin varsin merkittävään asemaan ja työskentelemään armeijassa Vosslerin rinnalle.

Samoihin aikoihin itäisessä Ivalicessa Archadian keisarikunnassa tohtori Cid Bunansa sai käsiinsä jumalvalmisteisen nethisiitin, jota sittemmin testattiin Archadian ja Dalmascan välille jäävien Nabradian ja Landiksen valtioiden yllä. Tuho oli niin valtava, että sitä voisi melkein verrata atomipommiin, vaikkei tuhkaisia raunioita saatukaan aikaan. Sen sijaan alueet muuttuivat asuinkelvottomiksi ja niille levisi reilusti Usvaa, jonka suojissa liikuskelee erilaisia vaarallisia elämänmuotoja. Monet asukkaista kuolivat.

Archadian seuraava liike oli hyökätä Dalmascaan ja pian käytiinkin Nabradian linnoituksen taistelu, jossa prinssi Rasler sai surmansa ja Dalmasca joutui antautumaan. Hieman myöhemmin rauhanneuvotteluissa kuningas Raminas surmattiin ja prinsessa Ashen väitettiin tehneen itsemurhan. Kuninkaan surmaajaksi esitettiin ritari Basch. Dalmascan itsenäisyys oli menetetty ja Archadia miehitti mm. pääkaupunki Rabanastren. Kaksi vuotta myöhemmin Dalmascan konsuliksi nimitettiin Archadian keisarin vanhin elossa oleva poika Vayne Caruda Solidor.

Tuttua juttua, eikö? Näistä asetelmista alkaa Final Fantasy XII.



Kun varsinainen peli päähahmoineen (Vaan) käynnistyy, on heti selvää, että archadialaiset ovat pahiksia ja Dalmasca kärsii keisarikunnan otteessa. Vaanin tavoitteena on päätyä ilmapiraatiksi, mutta samalla hän myös puhuu dalmascalaisten omaisuuden ottamisesta takaisin... siis tavallaan itsenäisyyden palauttamisesta.

Mukaan hyppää muitakin hahmoja. Fran ja Balthier eivät ole Dalmascasta eikä heillä siinä mielessä ole suurta motivaatiota pikkuvaltion pelastamiseen, mutta he lyöttäytyvät mukaan henkilökohtaisista syistään. Penelo roikkuu kenties matkassa Vaanin takia, mutta epäilemättä hänkin hyötyisi kotimaansa pelastamisesta. Suurimmat kortit ovat kuitenkin Ashen ja Baschin käsissä.

Basch on istunut tuomiotaan kuninkaan murhasta kaksi vuotta, vaikka on oikeasti syytön tekoon. Hän on vain joutunut erinomaisen lavastuksen uhriksi. Ashe puolestaan on menettänyt asemansa prinsessana eikä voi noin vain julistautua Dalmascan valtiaaksi, sillä hänellä ei ole voimaa taisteluun. Pelin alkupuolella hän yrittää kyllä Vosslerin ja vastarinnan kanssa vallata Rabanastren kuninkaallisen linnan, mutta joutuu vangituksi. Myöhemmin Vossler vielä myy hänet Archadialle Dalmascan edun nimissä. Ashe ei kuitenkaan alistu vaan pakenee yhdessä uusien ystäviensä kanssa.

Voisi kuvitella, ettei pienen valtion epätoivoinen itsenäisyystaistelu kosketa ketään, mutta todellisuudessa sillä on suuri poliittinen merkitys puhumattakaan turvatekijöistä. Neutraalina pysytellyt Bhujerba, Dorstoniksen leijuvalla mantereella sijaitseva kaupunkivaltio, haluaisi sekin eroon Archadian ikeestä, joten on pienen valtion edunmukaista tukea toisen valtion taistelua... toki salassa, ettei itse joudu keisarikunnan lynkkaamaksi.

Toisaalta hieman etäiseksi jäänyt Rozarria hyötyy myös taistelusta. On selvää, ettei Archadian maailmanvalloituksen ole määrä pysähtyä Dalmascaan. Vayne ja hänen taustajoukoissaan hengailevat Cid ja Venat haluavat ottaa "historian ohjat takaisin ihmisten käsiin", mutta tarkoittavat tällä enemmänkin omia käsiään. Suurvallan muodostaminen valloittamalla myös Rozarria on siis varteen otettava tavoite, mutta toiselle keisarikunnalle sellainen ei tietenkään sovi. Siksi myös Rozarrialla on oma chocobonsa ojassa, kun valtio tarjoaa apuaan vastarinnalle.

Lisäksi taisteluun liittyy myös eräs ilmapiraatti. Ei siksi, että tämä haluaisi tukea kollegojaan (Balthieria ja Frania) vaan siksi, että tämä olikin itse asiassa Tuomari, joka laukaisi jumalvalmisteisen nethisiitin Landiksen ja Nabradian yllä. Mies katuu tekoaan ja haluaa estää vastaavat onnettomuudet. Koska Vayne ja Archadia voidaan nimetä suurimmiksi syyllisiksi, on tällä miehellä motiivi auttaa Dalmascaa itsenäisyyden palauttamisessa.

Pelissä taistelua käydään kahdella rintamalla. Vastarinta nousee taistoon Archadian armeijaa vastaan, mikä olisi todellisessa maailmassa suurelle yleisölle näkyvä osa sodasta. Peli ei kuitenkaan tarjoile tästä osuudesta kuin pieniä paloja pelaajan silmille, sillä tarina seuraa päähahmojen kamppailua rintamalla, joka ei normaalisti näyttäytyisi valtaosalle sivullisia koskaan muuten kuin sankaritarinoiden muodossa. Luultavasti kaikkia yksityiskohtia ei silti koskaan kerrottaisi.

Vaikka vastarinnan, Bhujerban ja Rozarrian osa itsenäisyystaistelussa on merkittävä, tärkeimmäksi asiaksi nousee silti varsin henkilökohtaiseksi osoittautuvat Ashen taistelu Vaynea vastaan. Vasta prinsessan (ja hänen tukijoukkojensa) voitto Vaynesta pysäyttää sodan ja palauttaa rauhan. Kenties juuri tämä taistelu on kaikkien ratkaisevin tekijä koko tarinassa. Taistelun ratkaisu ojentaa pienelle aavikkovaltiolle takaisin sen itsenäisyyden ja Ashelle oikeuden kruunuunsa. Se ei vaikuta ainoastaan päähahmojen elämään vaan oikeastaan koko maailman. Dalmascan itsenäisyys on valtava lahja valtion asukkaille, mutta se on myös helpotus Bhujerballe ja Rozarrialle, joiden ei enää tarvitse taistella Archadiaa vastaan tai pelätä sodan uhkaa.

Tämän kaiken kirjoitettuani täytyy todeta, että itse asiassa ainakin tämä sota on varsin mielenkiintoinen kokonaisuus. Se on monitahoisempi kokonaisuus kuin alkuun näyttää. Ehkä joskus voisi pohdiskella Archadian ja Vaynen näkökulmaa samaan tilanteeseen hieman tarkemmin.

____

Muistakaa, että kommentoimalla jotain joulukuussa julkaistua juttua ennen 16.12., osallistuu arvontaan. Palkintona on jotain FF-aiheista ;)

3 kommenttia

  1. Itselleni on jäänyt Landiksesta vähän toisenlainen käsitys. Keisari toteaa Gabranthille joskus ennen Bur-Omisacen juttuja piirittäneensä Landiksen "kauan sitten". (Alun perin kai "Long ago I laid siege to your homeland", johon vastataan "That matter is long past".) Eh, muistan ulkoa liikaa Gabranthin käymiä keskusteluja.

    Nabradia puolestaan pistettiin palasiksi pari vuotta ennen pelin tapahtumia, mikä mielestäni ei ole tuon kokoisen jutun kohdalla kovin pitkä aika. Etenkin, jos myös asian hyväksymisestä ja jonkinmoisesta anteeksiannostakin on jo tovi.

    Muistelisin myös, että Nabradia oli tosiaan Archadian ensimmäinen nethisiittikokeilu. Siksi olen aina olettanut, ettei Landista suinkaan tuhottu kivien, vaan ihan miekkojen avulla. Siihen en osaa ottaa kantaa, miten Basch oikeastaan Dalmascan pestiin päätyi, eikä FFWikikään ole siitä mitään sanonut. Olen jotenkin olettanut, että Basch pakeni suoraan sinne, mutta kai hän on Nabradiankin kautta voinut tulla.

    Kuitenkin lueskellessani sitä FFXII:sta tehtyä mangaa minulle jäi sellainen vaikutelma, että Ashe ja Basch olisivat tunteneet toisensa jo hyvän tovin. Toisaalta kyseessä oli joku kohtaus Ashen ja Rasslerin avioliiton ajalta, eli varmaksi en tosiaan voi sanoa mitään. Voipi olla niin tai näin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä tuli taas hyvin esille se, etten ole tähän puoleen pelissä niin perusteellisesti jaksanut paneutua :D Mangastakin olen lukenut ensimmäisen pokkarin, mutta jokseenkin harppoen. Pitäisi joskus paneutua siihen ihan kunnolla.

      Nabradia tosiaan on ensimmäinen nethisiittikokeilu. Jostain syystä minulle oli jäänyt mielikuva, että Landis meni samassa rytäkässä, mutta tosiaan taisi olla harhakuvitelma tämä.

      Muistelisin lukeneeni jotain juttua, jossa Basch tuli Raslerin mukana... mutta tässä kohtaa voi myös olla, että ficit ja todellisuus ovat menneet päässä iloisesti sekaisin. Ei mikään uusi juttu minun kohdallani, tarpeeksi kun pyörii fanien tuotoksien parissa, alkaa hämärtyä, mikä oli ihan vain ficeistä, mikä jostain muualta :D

      Ja tosiaan Ashen ja Baschin väleihin (varsinkaan mangan osalta) en ole oikeastaan koskaan erityisesti paneutunut, joten tuo seikka on jäänyt huomiotta. Pitää kiinnittää asiaan huomiota, jos tosiaan lukaisen sen mangan uudemman kerran. Sinulla varmastikin on joka tapauksessa tästä pariskunnasta laajempi ja selkeämpi näkemys kuin minulla.

      Poista
    2. Kyllä, ficit ja todellisuus alkavat mennä iloisesti sekaisin myös minulla. Siksi en uskallakaan sanoa Baschin päätymisestä Dalmascaan mitään varmaa. Kaikissa lukemissani ficeissä, joissa asiaa ylipäänsä käsitellään, kerrotaan hänen tunteneen Ashen jo pikkulapsesta saakka. Se voi tietysti olla mahdollista, vaikka hän vasta Rasslerin mukana olisi tullutkin, jos valtioiden välit ovat olleet kovin lämpimät rauhan aikana. Ehkä tämäkin vielä jonain päivänä selviää jostain lähteestä :D

      Poista