The Zodiac Age -päiväkirja osa 5: Ivalicen ihana maailma

Sunnuntain kunniaksi vuorossa on taas The Zodiac Age -päiväkirjaa. Tälläkin kertaa alussa luon lyhyen katsauksen kuluneeseen peliviikkoon, mutta sen jälkeen siirryn pohtimaan Ivalicea pelimaailmana.


Viikkokatsaus


Hämmentävää, että kolmas peliviikko on nyt paketissa. Kun ensimmäisen kerran pelasin Final Fantasy XII:ta, käytin siihen pikkuisen vajaan kuukauden verran aikaa ja noin 60 pelituntia. Nyt tuo tuntimäärä on rikkoutunut jo muutamalla tunnilla ja tällä pelikerralla tunteja tuleekin luultavasti kertymään huomattavasti enemmän kuin ensimmäisellä. Silloin minulla oli kiire päästä juoni läpi, mutta nyt painetta ei samalla tavalla ole vaan olen keskittynyt kaikenlaisiin muihin juttuihin.

Viikon trophyt

Spendthrift
Reins of History
Yhä vain kertyneiden pystien määrä on vähentynyt. Juoni-trophyjakin tuli tällä viikolla vain yksi, mutta toisaalta eipä niitä olekaan enää jäljellä kuin se, jonka saa pelin läpäistyä. Sitä saa siis vielä hyvän tovin odottaa. Sen sijaan ensi viikolla on tavoitteena napata pari sellaista huntia, joista myös trophy tipahtaa. En tosin tee niitä palkintojen vuoksi vaan siksi, että haluan. Yksi tällainen on Trickster. Se on ollut minulla auki jo reilun viikon, mutta en ole sitä käynyt hoitelemassa. Se on edelleen yksi inhokkini huntien joukossa.

Juonessa minun pitäisi seuraavaksi suunnistaa Giruveganiin, mutta sitä ennen ajattelin hukuttautua sivutehtäviin. Kuten sanottua, minulla ei ole mikään kiire. Nyt pyrin yhdellä pelikerralla kokemaan mahdollisimman paljon.

Ivalice maailmana


Mietin, ottaisinko tällekin viikolle jonkin teeman. Pienen pohdinnan jälkeen päätin puhua Ivalicesta pelimaailmana. Se on nimittäin suosikkimaailmojeni listalla erittäin korkealla.

Ivalice on esiintynyt ennen Final Fantasy XII:ta Final Fantasy Tacticsissa, Final Fantasy Tactics Advancessa ja Vagrant Storyssa. Sen jälkeen se on nähty myös Final Fantasy Tactics Advance 2: Grimoire of the Riftissä ja Final Fantasy XII: Revenant Wingsissä. Se on siis erittäin käytetty maailma Final Fantasyjen mittapuulla. Ivalice on hieman erilainen eri peleissä ja ajoittain voi herätä kysymys, onko pelien edes tarkoitus sopia yhteen.

Olen kokeillut kaikkia edellä mainittuja Ivalice Alliance -pelejä (en pelannut loppuun) ja tältä pohjalta sanoisin, että rakkain minulle on FFXII:n ja Revenant Wingsin Ivalice. Eivät Ivalicen muutkaan versiot / aikakaudet minusta huonoja ole, mutta tämä nyt vain sattuu olemaan minulle läheisin ja tärkein.

Ivalice onkin minulla maailmana miltei pelin hahmoihin verrattavissa oleva elävä entiteetti. Vaikka olen tykännyt monestakin FF-maailmasta, juuri tämä imaisi minut mukaansa jopa siinä määrin, että haaveilen tarinan kirjoittamisesta tuohon maailmaan. Tällä en tarkoita suoranaista FFXII-ficciä vaan Ivaliceen sijoittuvaa tarinaa, jonka hahmot olisivat kuitenkin täysin omiani. Ajan rajallisuuden takia en ole tätä projektia lähtenyt toteuttamaan, mutta ehkä vielä joskus, kun kyllästyn kirjoittamaan puhtaasti omista maailmoistani.


Mikä Ivalicessa kiehtoo?


Monet rodut


Kuten jo sanoin, minusta Ivalice on erittäin elävä maailma. Pelkästään jo erilaisten rotujen kirjo tekee oman osansa, vaikkeivät kaikki rodut pääsekään samalla tavalla estraadille. Minusta ei olisi ollut hullumpaa, jos päähahmoissa olisi ollut useammankin rodun edustaja. Nythän Fran jää ainoaksi, joka ei ole ihminen. Toisaalta ymmärrän, etteivät pelintekijät ole halunneet päähahmojen joukkoon vaikkapa seeqejä tai bangaita, näihin kun ei välttämättä ole kaikkien helppo samastua. Onneksi monikulttuurisuuden kirjosta päästään kuitenkin nauttimaan edes sivuhahmojen muodossa.

Uskomattomat maisemat


Ivalice on kaunis! Ei sillä, etteivätkö monet muutkin pelimaailmat olisi kauniita, mutta Ivalicessa on todella paljon paikkoja, joita voi pysähtyä ihastelemaan.

Omia suosikkikarttojani ovat Ozmone Plains ja Phon Coast, mutta tykkään myös Nam-Yensasta, Tchita Uplandsista ja Cerobi Steppestä. Yhteistä näille kartoille on, että ne ovat vehreitä ja valoisia. Noh, Phon Coast ei tosin ole kaikilta osiltaan kovin vehreä, mutta välkehtivät hiekkarannat ovat myös kauniita. Nämä paikat ovat kaikki sellaisia, joihin voisin mennä kävelylle (olettaen, että varmasti pärjäisin mahdollisia kimppuun hyökkääviä monstreita vastaan... ehkä minun pitäisi palkata henkivartija).

Kivat kaupungit


Final Fantasy XII ei esittele kovin montaa kaupunkia, mutta tykkään niistä kaikista. Rabanastre tuntui ensimmäisellä visiitillä sekavalta sokkelolta, mutta nykyisin liikun siellä jo varsin osaavasti. Archades on toinen kohtalaisen kokoinen paikka ja sielläkin olen oppinut kulkemaan. Kumpikin pääkaupunki eroaa toisistaan arkkitehtuuriltaan ja kummastakin viehätyn voimakkaasti.

Myös pienemmät kaupungit, Nalbina ja Balfonheim, ovat kivoja. Erityisesti Nalbinan osalta toivoisin kuitenkin, että paikkoja olisi vähän enemmänkin. Kyseinen kaupunki tuntuu hitusen typistetyltä. Balfonheimissa karttaa on enemmän ja siellä on aito satamakaupungin tunnelma. Saattaisin valita sen kotikaupungikseni, mikäli Ivalicelle päätyisin.

Oma lukunsa on Dorstoniksen purvamalla sijaitseva Bhujerba. Siellä näköalat ovat vertaansa vailla, suorastaan henkeäsalpaavia. Niitä katselee siis ilokseen. Sekin olisi potentiaalinen kotipaikka tai vähintäänkin säännöllinen matkustuskohde.

Myös monet kylät ovat mukavanoloisia. Oikeastaan tykkään vierailla ihan kaikissa asutuskeskittymissä eikä mikään ole muodostunut ns. inhokiksi.

Monipuolisuus


Kaiken kaikkiaan Ivalice on monipuolinen paikka. On aavikkoa, viidakkoa, lumisia vuoria ja laakeita aroja, on merta ja jokea, kyliä ja kaupunkeja, on vaarallisia luolia ja autioituneita suoalueita. Seikkailu odottaa kaikkialla, minne kulkija sattuu jalkansa laskemaan.

Monenlaisiin maisemiin tuovat vielä oman mausteensa vaihtelevat säätilat. Gizalla kuiva- ja sadekausi vuorottelevat ja monella muullakin kartalla välillä paistaa aurinko, välillä tulee vettä kuin saavista kaataen. Aavikolla voi yllättää hiekkamyrsky ja vuorilla kunnon lumikuuro.

Oikeastaan kokonaisuuteen jää kaipaamaan enää vaihtuvia vuorokauden aikoja. Niitä ei nimittäin valitettavasti nähdä. Veikkaankin, että jos peli olisi tehty vasta nyt (eikä pelkästään julkaistu remasteroituna), siihen olisi vuorokausivaihtelu laitettukin. Sehän on nimittäin oleellinen osa sekä Final Fantasy XIV:ää että Final Fantasy XV:tä.

Tutkimusmatkailijan unelma


Ivalicella on edelleen nurkkia, joissa en ole käynyt. Odotankin innolla, että pääsen tällä pelikerralla kyseiset alueet koluamaan.

Ensimmäisellä kerralla jotkut kartat tuntuivat suorastaan pelottavilta. Kammosin Lhusu ja Henne Minesia ja todellakin pelkäsin Feywoodia ja Giruvegania. Pharoksen majakkakaan ei ollut kovin miellyttävä kokemus.

Nyt kaivokset ovat olleet hauska päiväkävely, mutta tuleva matka Feywoodin suuntaan hieman jännittää. Säikyn siellä erityisesti joka puolella leijuvaa usvaa, jonka takia eteen ei näe kunnolla, mutta siihen saattaa heijastua yhtäkkiä pelattavan hahmon kuvajainen. Täytyy ehkä pyytää puoliso viereen istumaan, kun sinne lähden.

Tällä pelikerralla haluan voittaa pelkoni synkkiä paikkoja kohtaan ja tutkia ne perusteellisesti. Jostain syystä moni paikka onkin tuntunut vähän helpommalta, vaikkei välttämättä peliteknisesti. Fiilis on ollut vähemmän pelokas, ehkä siksi, että paikoissa on jo paljon tuttua. Ehkä uudetkin nurkat siis sujuvat leppoisissa tunnelmissa.

Lue myös


The Zodiac Age -päiväkirja osa 1: Ammatinvalintaa
The Zodiac Age -päiväkirja osa 2: Trophyt
The Zodiac Age -päiväkirja osa 3: Ensimmäiset fiilikset
The Zodiac Age -päiväkirja osa 4: Pohdintoja Baschista päähahmona

Mikä on sinun suosikkimaailmasi? Mikä tekee siitä erityisen?


http://www.pelit.fi/

Ei kommentteja