Enpä olisi uskonut, että tämäkin päivä nähdään. Minä palaan yhtäkkiä kirjoittamaan blogissa Final Fantasy VIII:sta. Hämmentävää on tämä bloggaajan elämä, kun aina välillä löytää tekemästä asioita, joita ei enää uskonut tekevänsä.
Avataanpa ensin, miksi tässä tilanteessa oikein ollaan. Syytän nimittäin kahta henkilöä, joista toinen on Pelitin bloggaaja fluojn. Hän on blogipostauksiani kommentoidessa aina silloin tällöin muistutellut minulle, miksi Final Fantasy VIII onkaan niin hyvä peli. Toinen syypää on niin ikään bloggaaja. Aleksandr Manzos julkaisi vähän aikaa sitten blogissaan postauksen nimeltä Final Fantasy VIII - 80 parasta repliikkiä. Todennäköisesti tuo postaus oli se viimeinen oljenkorsi, joka katkaisi chocobon selän ja sorruin kaivamaan vanhan jo eläkkeelle jääneen PSP:ni naftaliinista. Sori PSP, eläkepäiväsi ovat nyt hetken ajan tauolla.
Final Fantasy VIII:n merkitys pelihistorialleni
Final Fantasy VIII oli ensimmäinen FF-sarjan peli, jonka ostin omakseni (ei kuitenkaan ensimmäinen, jota olen pelannut). Säästin kesätyörahoistani ja ensimmäisestä palkasta ostin sitten kyseisen pelin käytettynä pikkuveljeni kaverilta. Valitettavasti kansipaperi oli pelissä tuhoutunut ja kanteen kirjoitettu tussilla "FINAL FNTASY 8". Maksoin siitä 100 markkaa, enkä vielä tänäkään päivänä tiedä, oliko se käypä hinta, mutta mitäpä sitä suotta miettimään.
Jos koteloa ei lasketa, oli peli muuten erinomaisessa kunnossa. Nykyisin meillä on hyllyssä miehen omistama kappale, koska se on ulkoisesti edustuskelpoisempi, mutta en ole tästä omastani raaskinut hankkiutua eroon. Ennen Final Fantasy VIII:aa olin ollut aina muiden varassa pelaamiseni suhteen. Jouduin hiipimään salaa veljen tietokoneelle tai lainaamaan kaverilta pelit ja vehkeet. Nyt minulla oli sentään oma peli. Seuraavat hankinnat olivatkin sitten Final Fantasy VII ja Final Fantasy IX sekä tietenkin oma PlayStation. Koska elin tiukalla budjetilla, kaikki tuli hankittua käytettynä.
Vaikkei Final Fantasy VIII ole suosikkini pelisarjassa, se on silti aika merkityksellinen peli. Toki PlayStationin hankinta otti oman aikansa, mutta joka tapauksessa jo FFVIII avasi minulle vapauden pelata. En ollut enää täysin riippuvainen muiden armopaloista vaan minulla oli jotain omaa. Nytkin tekisi mieli halata tuota vanhaa pelikoteloa, sillä kaikessa karuudessaan se kätkee sisälleen suuremman viestin. Viestin siitä, että minä saan pelata, jos haluan, eikä kenelläkään ole siihen sanomista.
Pelailin FFVIII:a ensialkuun lainatulla PlayStationilla ja tuona kesänä sen parissa tulikin vietettyä monen monta upeaa hetkeä. Rakastuin tarinaan ja rakastuin ehkä vähän hahmoihinkin, vaikkakaan Squallin asenne ei suoranaisesti tehnyt minuun vaikutusta. Jostain syystä Irvinestä ja Selphiestä on vuosien varrella muodostunut suosikkejani, samoin pidän Quistisista ja Seiferista (mistä tosin syytän erästä kaveria enemmän kuin peliä). Jostain hämärästä syystä olen kuitenkin kirjoitellut aikoinaan ficciä Squallin ja Rinoan tyttärestä, joka saapuu Balamb Gardeniin SeeD-koulutukseen. Onneksi tuohon aikaan netin ihmemaa ei ollut yhtä helposti saavutettavissa kuin nykyisin, joten kyseinen tuotos on jäänyt käsin kirjoitettuna vihkon syövereihin.
Loppujen lopuksi Final Fantasy VIII tuli pelattua läpi asti vasta vuosia, vuosia myöhemmin, koska FFVII ja FFIX tempaisivat minut lujemmin maailmaansa. Uusiksi en ole FFVIII:aa koskaan pelannut, vaikkakin sen PSP:lle hankin ja jopa aloitin alusta. Jossain vaiheessa peli kuitenkin jäi kesken, mikä todennäköisesti johtui siitä, että tarjolle tuli jotain uutta ja mielenkiintoista.
Uusi retki Final Fantasy VIII:n maailmaan
Nyt sitten tosiaan tartuin vuosien jälkeen Final Fantasy VIII:aan uudestaan. Kuten sanoin, olin sen jo vuosia sitten aloittanut ja päätin suosiolla jatkaa siitä, mihin olin jäänyt eli käytännössä Timberistä lähdettiin liikkeelle. Pieneksi harmikseni olin TV-aseman jutut jo tehnyt, joten en päässyt niitä nyt kokemaan uudestaan.
Pakko
on myöntää, että pieni hetki meni oikeita nappeja haeskellessa. Muistin
sen verran, että X on toimintanäppäin ja R1:llä saa ammuttua Squallin
gunbladella. Onneksi kyseessä ei ole kovin monimutkainen peli, joten
aika pian näppäimetkin olivat taas hallussa... paitsi taisteluista
karkaaminen. Jotenkin se on PSP:llä ihan tuhottoman vaikeaa, mutta
ehkäpä sitä ei tarvitse käyttää enää Dolletin jälkeen ja sen osuuden
olin jo pelissä hoitanutkin silloin, kun sitä viimeksi pelasin.
Tätä
kirjoittaessa olen päässyt Balamb Gardeniin asti ja seuraavana vuorossa
olisi välienselvittely Garden Master NORGin kanssa. Koko jutusta on
hämärät mielikuvat, mutta ehkä ne tässä aikaa myöten tarkentuvat. Kaiken kaikkiaan olen ollut aika yllättynyt, miten hyvin edelleen muistan pelistä yksityiskohtia ja olen jopa osannut edetä ilman läpipeluuohjeiden vilkuilua. Jonkinlainen muistojälki aivoihin on siis nuoruusvuosilta jäänyt.
Myös suhtautuminen hahmoihin on ehtinyt hieman muuttua. Irvine ja Selphie kyllä pyörivät suosikkilistani kärjessä, mutten enää jaksa hermostua Squallin angstauksista (teinipäiväkirjassani lukee: "Squall on tunnevammainen idiootti!!!"). Hieman yllättäen Rinoakaan ei enää tunnu niin prinsessasyndroomaiselta vaan huomaan jopa naurahtelevani hänen jutuilleen. Ehkä oma suhtautuminen on tällä kertaa vähemmän vakava?
En tiedä, tuleeko Final Fantasy VIII tällä kertaa pelattua loppuun asti. The Zodiac Age on kohta käsissä, joten sen ilmestyessä ainakin keskityn siihen. Nyt FFVIII on silti ollut ihan hyvää viihdettä ja tuntunut mukavan raikkaalta, kun välissä on ollut riittävästi vuosia.
Mikä on ensimmäinen peli, jonka sinä olet ostanut omilla rahoillasi? Mitä muita nostalgisia pelausmuistoja sinulla on?
No niin! Kyllä kannatti yllyttää :D FFVIII kun saa osakseen aivan liian vähän rakkautta, niin on hyvä että se nostetaan tasaisin väliajoin pinnalle. Mitenkäs Junctiointisysteemi, Guardian Forcejen käyttö ja taikojen imuttaminen luonnistui, vai mikä oli lähestymistapa taisteluihin?
VastaaPoistaItse en oikein jaksanut nuorempana, enkä varsinkaan nyt aikuisena Squallin emoksi haukkumista. Kyllähän sitä helposti tulee tunnevammaiseksi, kun kaikki elämän tärkeät ihmiset on vain hävinneet tuhka tuuleen ja sen jälkeen laitetaan sotilaskouluun. Squallin tunteiden kaari iski teini-ikäiseen meikäläiseen todella hyvin ja kuten kirjoititkin, niin jollakin tasolla rakastuin pelin hahmoihin. Lemppariksi yli muiden nousee erityisesti Laguna ja hänen tarinansa. Mies jaksaa yrittää ja olla ystävällinen toisille, vaikka on kömpelö ja hieman höhlä. Hän saa kuitenkin lopulta kaikki kohtaamansa henkilöt puolelleen ja suorittaa tehtävänsä kunnialla loppuun vastoin kaikkia todennäköisyyksiä.
Lisäksi FFVIII:n predestinaatiojuoni on sitä laatua, jonka ymmärtää vasta useamman pelikerran jälkeen. Kertakaikkiaan koko sarjan historian parhaiten kirjoitettuja juonikaaria. Ja kiinnostuneelle riittää lorea myös Tutorialin puolella Centran vanhasta sivilisaatiosta ja maailman luomistarustosta.
Puuh... Sitä tuppaa innostumaan, kun on FFVIII:stä kyse. Manzosin blogia en olekaan lukenut, joten sinne siis :) Haluan lukea ehdottomasti lisää FFVIII:stä tulevaisuudessa, mutta annetaan nyt estradi Zodiac Agelle (oma Collector's Edition saapui tänä aamuna)
Alkuun taistelu ja kaikki oli aika takkuista, mutta kyllä ne perusperiaatteet sieltä mieleen palautui. Pienen hapuilun jälkeen junctioinnit, taiat ja GF:ien käyttö alkoi taas sujua.
PoistaSquall on varmasti osalle teini-ikäisistä varsin samastuttava kaikkine angstisuuksineen. Suhtauduin nuorempana aika intohimoisesti moniinkin asioihin ja sitä myöten, jos hahmo ärsytti, niin se ärsyttikin sitten kunnolla (myös FFIX:n Eiko ja Steiner ovat saaneet osansa löylytyksestä, vaikka kummastakin tykkään nykyisin).
Voi olla, etten koskaan jaksa upota loputtoman syvälle FFVIII:n juoneen ja taustoihin, mutta innostuneelle niissä varmasti riittää tutkittavaa. Mulle riittää ehkä pintaraapaisu tältä erää ja vanhojen muistojen palauttelu.
Nyt tosiaan The Zodiac Age on vienyt mukanaan, mutta mökkireissuille voi PSP:n napata mukaan... PS4:sta kun sinne on turha kuvitella raahaavansa. ;D