Level up!

Talouteen kotiutui ilmeisesti jo monien läpikahlaama Ni no kuni viikko, pari sitten. Itse en ole sitä pelannut, mutta pitkälti on tullut peliä vierestä seurattua. Mies on sitä nimittäin kyllä jaksanut pelailla.

Peli on saanut hyviä arvosteluja. Itse tosin näistä lukaisin läpi ainoastaan Pelitin ja Pelaajan jutut, joissa oli ihan positiivinen vire. Lisäksi Twitterissä on näkynyt paljolti ylistäviä twiittejä. Minulla on varmaan jonkinlainen asennevamma, sillä heti, kun jotain ylistetään suunnattomasti, minulle iskee epäilys koko jutun suhteen. Toisinaan epäilys on osunut oikeaan, toisinaan ei. Olen joka tapauksessa allerginen ylitsepursuavalle hehkutukselle.

Kuva: thegameeffect.com

Ni no kuni vaikuttaa ihan symppikseltä peliltä. Tarina on ghiblimäinen, hahmoista nyt puhumattakaan. Oliver on suloinen pikkupoika, muttei toisaalta herätä minussa erityisempiä tunteita. En osaa olla kiintynyt häneen, mutta tilanne saattaisi olla toinen, jos itse pitelisin ohjainta. Ehkä, en tiedä.

Sen sijaan kaikkien odotuksieni vastaisesti lävistetty banaani (eli Drippy, Lord Highlord :P) onkin minun makuuni. Banaanilla on ihan hyviä kommentteja ja hauska asenne. Tosin epäilen pahasti, että kaverin nenä on melkoisen kipeä, mutta onneksi se ei ole minun ongelmani.

Myrthe/Esther on myös hahmona OK, tosin hänen luonteensa on jäänyt minulle vähän hämäräksi. Toistaiseksi en kuitenkaan ole kehittänyt antipatioita häntä tai ketään muutakaan päähahmoa kohtaan.

Tarinapuolesta on sanottava sen verran, etten ole vielä oikein ymmärtänyt sielukumppanisysteemiä. En kykene käsittämään, miten Oliverin äidin sielunkumppanin löytäminen ja auttaminen voi auttaa herättämään Oliverin äidin henkiin. Ei, se ei vain mene jakeluuni, mutta ehkä sitten käyn vähän hitaalla. Minua myös hämmentää se, että herra Nenästäni-roikkuu-lyhty kutsuu omaa kotimaataan Ni no kuniksi (Kakkosmaa) ja Oliverin kotia Ichi no kuniksi (Ykkösmaa). En tiedä teistä, mutta kyllä minulle oma maa on ykkönen ja muut tulevat kakkosena.

Kuva: gamehorizon.com

Pelin taistelusysteemi vaikuttaa käytännössä kivalta. Luulisin, että se olisi minustakin jees, jos peliä kokeilisin. Kuitenkin Pokemon-meininki vähän tökkäisee. Siis se, että niitä hirviöitä on kerättävä, ruokittava jne. Ja niiden varusteisiinkin uppoaa älytön summa. Kaikkia ei voi  mitenkään pitää viimeisen päälle varusteltuina, kun otuksia kertyy nurkat pullolleen. Lisäksi tällaisen herkistelijän mieli pahoittuu, kun ns. sillä hetkellä tarpeettomat monsterit pitää laittaa viemäriin säilöön. Mukaan siis mahtuu vain kolme monsua per päähenkilö. Voi niitä muita parkoja.

Jotain erityisen hyvää tässä pelissä on kyllä. Silmäkarkki. Sitä on tarjolla enemmän kuin osasi pyytää. Ja nyt en puhu  hahmoista. Onhan se kiva monessakin tarinassa katsella hottiksia miehiä ja naisia, mutta tässä pelissä paukkuvan kireät nahkahousut olisivat epäkorrektiuden multihuipentuma. Ei, hahmojen kuuluu olla aika tavallisia, mutta herttaisen suloisia. Kuolaaminen jääköön jonnekin muualle.

Puhun maisemista. Oikeasti en muista nähneeni missään pelissä yhtä ihania ja rikkaita taustoja. Kyllä, hienoja maisemia on monessakin, mutta nämä ovat omaa luokkaansa. Paikat ovat täynnä upeita, pieniä yksityiskohtia, joita voisi jäädä tarkkailemaan pidemmäksikin aikaa. Aivan erityisesti pidän Ni no kunin metsistä, ne ovat miltei henkeäsalpaavia.

Kuva: nerdlikeyou.com

Ainakin näin sivusta seuraamalla pelin parasta tarjontaa ovat olleet erilaiset, vaihtelevat maisemat. Juoneen olen ehkä jossain määrin päässyt kiinni, mutta se ei ole imaissut minua mukaansa. Se ei herätä mitään "pakko saada nähdä lisää" -fiiliksiä, muttei ole huonokaan.

Sekin on mainittava plussana, että pelissä voi valita japaninkielisen ääninäyttelyn. En tiedä, enkkuäänien tasosta, joten vertailua en voi tehdä. Japanilaiset kuitenkin toimivat sen verran hyvin, ettei oikeastaan ole edes mielenkiintoa vaihtaa toiseen kieleen. Lisäksi Ghiblin jutut mieltää automaattisesti japaninkielisiksi, joten voisi olla vaikea ylipäätään sulatella enkkua tässä kohtaa.

Kaiken kaikkiaan Ni no kuni on siis ihan kiva. En silti ole varma, jaksanko koskaan kahlata sitä itse läpi. Ehkä minulle riittää se, että voin halutessani tuijotella miehen pelaamista. Silloin voi paremmin keskittyä niihin maisemiinkin, kun ei tarvitse varsinaisesti välittää, mitä muuta ympärillä tapahtuu ;D