Tätä haastetta on tullut jo kirjoitettua melkoisen pitkään, mutta eipä tuo mitään. Kyllä tämä pikku hiljaa valmistuu. Pahoittelen myös, että blogi on ollut nyt hitusen hiljainen. Conirutto vei voimia ja sitten tuli aivan käsittämättömän raskas työviikko. Illatkin ovat kadonneet johonkin, kun on aina pari tuntia tahkonnut FFXII: IZJS:iä eteenpäin ja mennyt sitten ajoissa nukkumaan.
Mutta tosiaan paritushaasteen edellisessä postauksessa mainitsinkin jo, mistä parituksesta aion tämän jutun kirjoittaa. En oikeasti tiedä, mikä on suosituin paritus koko FF-fandomissa ja koska sen selvittäminen vaatisi liikaa työtä, menen suosiolla mutulla.
Käsittelyssä on siis tänään...
Cloud x Zack (Final Fantasy VII) |
Crisis Coressahan Cloud ja Zack tutustuvat toisiinsa. Itse olen nähnyt heidän välillään lähinnä toveruutta, joka on kehittymässä ystävyydeksi. Zack kuumottelee minun näkemykseni mukaan kuitenkin Aerithia ja Cloud kenties Tifaa tai sitten ei erityisemmin ketään vaan keskittyy unelmaan SOLDIERin roolista. Mitään viittauksia homoseksuaalisiin tunteisiin tämän kaksikon välillä en ole nähnyt.
Olen kuitenkin valmis pyörtämään nämä puheet, jos pelin loppupuolella mielestäni muuta paljastuu. Voihan olla, että kaksikon suhde saa uusia sävyjä tapahtumien muuttuessa yhä synkemmiksi ja karummiksi. Tiedän siis kyllä, mitä tuleman pitää... juonen tasolla. Henkilökemioiden kehittymisestä minulla ei ole hajuakaan.
Joka tapauksessa tämän parituksen sulatteleminen on ollut minulle hankalaa, koska olen nähnyt Zackin ja Cloudin välit veljellisen ystävällisinä. Poitsut eivät onneksi sentään veljeksiä ole, joten insestistä ei sentään ole kyse. Silti tässä on jotain, mikä vain häiritsee minua. Toisaalta en häiriinny niin paljon, että kiipeilisin seinille tai en voisi lukea ficciä, jossa paritukseen viitattaisiin (tai se olisi isommassakin roolissa). En silti voi sanoa, että etsimällä lähtisin etsimään tarinaa näistä kahdesta. Tähän voi tosin vaikuttaa sekin, ettei kumpikaan herroista ylipäätään kolahda hahmosuosikkilistalleni.
Mikä siis saa ihmiset parittamaan Cloudia ja Zackia toisilleen? Onko kyse vain siitä, että he ovat kumpikin hottiksia ja on kiva nähdä/kuvitella kaksi hottia miestä toistensa kimpussa? Jotenkin en jaksa uskoa, että tuo olisi ainoa syy, vaikka varmasti vaikuttaakin jossain määrin.
Yksi tekijä voi olla se, että Aerith ja Tifa eivät ole saavuttaneet kaikkien suosiota. Itsekään en pitänyt Aerithista seiskassa enkä oikein Crisis Coressakaan. Tifasta sen sijaan tykkäsin alkuperäisessä pelissä erittäin paljon, mutta Crisis Coressa hän sai minut ärsyyntymään olemalla teini. Toisaalta on muistettava, että hän olikin teini tuolloin, joten on ihan ymmärrettävää, ettei hänen käytöksensä ole täysin samanlaista kuin vuosia myöhemmin. (Ymmärrys ei kuitenkaan poista ärtymystäni.)
Erinäisiltä ihmisiltä olen kuullut, etteivät seiskan tarjoamat naishahmot miellytä heitä. Jotkut jopa tuntuvat vihaavan pelin naishahmoja, joten vaihtoehdoiksi jää keksiä miehillä uusia hahmoja pareiksi tai parittaa miehet keskenään. Jälkimmäisessä tapauksessa homma onnistuu helpommin, jos miesten välillä on jo jonkinlainen suhde. Kenties tuolloin Cloudin ja Zackin välillä voikin lähteä rakentelemaan jotain syvempää.
Voi myös olla, että Zackin ja Cloudin asema pelisarjassa vaikuttaa asiaan. Kummallakin on merkittävä rooli tarinan kannalta, pelaaja katselee maailmaa heidän silmiensä kautta ja elää tarinan yhdessä heidän kanssaan. Lisäksi miesten kohtalot kietoutuvat tiukasti toisiinsa. Heidän välillään on ystävyyttä syvempi yhteys. Itse en näe sitä seksuaalisena, mutta kai joku voi sen niinkin tulkita.
Varmasti jokaisella parituksen tukijalla on omat syynsä parittaa näitä kahta toiselleen. Toisaalta ei ole ollenkaan välttämätöntä edes perustella asiaa. Kaikillahan on oikeus tykätä juuri siitä parituksesta, josta nyt sattuu tykkäämään. Silti olisi mukava kuulla muidenkin ajatuksia siitä, miksi tämä paritus on kiva ja kiehtova. Ja mieluusti kuulisin senkin, mikä pel(e)issä viittaa siihen, että heidän välillään olisi muutakin kuin ystävyyttä ja toveruutta.
Eli ajatuksia saa heittää kommenttilootaan ;)
_____________
30 päivän paritushaaste
Päivä 26: Paras paritus vanhemmissa (ennen FFX:tä) Final Fantasyissa
Päivä 27: FF-hahmot, joita paritit joskus kauan sitten
Päivä 28: FF-pari, jota paritit paljon vähemmän aikaa kuin kuvittelit
Päivä 29: Paras "kuin kaksi marjaa" -FF-paritus
Päivä 30: FF-paritus, jota uskot kannattavasi vuosienkin päästä
Ei kommentteja