Level up!

Final Fantasy XVI:n ilmestymiseen lienee aikaa vielä useampi vuosi. En silti malta olla kurkistelematta tulevaisuuteen ja pohtimatta, millainen peli olisi juuri minun mieleeni. Tästä pohdiskelusta syntyi postaussarja, jossa käyn ajatuksiani läpi. Tällä kertaa vuorossa on pelin tarina.

Postaussarjan ensimmäisessä osassa mietin, millaiset pelimekaniikat olisivat mieleeni Final Fantasy XVI:ssa. Toinen osa käsitteli pelin maailmaa. Vaikka katseeni on vahvasti tulevaisuudessa, molemmissa postauksissa puhuin myös paljon Final Fantasy -sarjan historiasta. Menneen tunteminen auttaa hahmottamaan, mitä tulevalta haluaa.

Final Fantasy -sarja on ollut suosikkini vuosia ja siinä on monia piirteitä, joita rakastan. Erityisesti viehätyn kuitenkin hyvistä tarinoista, ja niitä pelisarja on tarjonnut moneen otteeseen. Tämänkertainen postaus pureutuukin siis tarinallisiin odotuksiini FFXVI:n suhteen. Viimeisessä osassa käsittelen vielä hahmoja.

Jo ensimmäisessä Final Fantasyssa oli mukana eeppinen maailmanpelastustarina, vaikka se voi nykymittapuulla ehkä näyttäytyä kliseiseltä tai kömpelöltä. Tarinankertominen on siis ollut sarjassa merkittävässä roolissa alusta asti. Toki toiset tarinat ovat parempia kuin toiset ja suosikit vaihtelevat pelaajan mukaan.

Sarjan peleihin uppoaa yleensä kymmeniä tunteja, mutta vetovoimainen tarina on yksi syy siihen, etten kyllästy pelaamiseen. Eteenpäin on päästävä, jotta saa tietää, mitä tapahtuu seuraavaksi. Toisaalta nautin myös aiemmin pelattujen pelien pariin palaamisesta. Vaikka tarinat ovat jo tuttuja, löydän uusilla pelikerroilla niistä yleensä uusia yksityiskohtia ja teemat nousevat entistä paremmin esille.

Final Fantasy -sarjassa tarinat ovat usein olleet varsin eeppisiä. Vaikka seikkailu alkaisi pienenä ja kepeänä, jossain kohtaa yleensä paljastuu, että itse asiassa koko maailman kohtalo on vaakalaudalla.

Minua eeppisyys ei haittaa, mutta toisaalta en panisi pahakseni, vaikka seikkailu ja päähahmojen ongelmat pysyisivät pienemmissä mittakaavoissa. Esimerkiksi FFXII ei ole aivan yhtä eeppinen kuin muut sarjan pelit vaan sen painotus on enemmän politiikassa ja valtioiden välisissä sodissa. Tiedän, että monelle tämä ratkaisu aikoinaan töksähti, mutta itse innostuin siitä täysillä. 

Luulen, että politiikkapainotteinen peli ei välttämättä ole nuorempien pelaajien makuun. Olen nimittäin kuullut monelta peliä karsastaneelta, että se maistui paremmin, kun siihen tarttui uudestaan päälle parikymppisenä. Voi siis olla, että tämän asian suhteen Square Enix joutuu pohtimaan kohdeyleisöön. Monesti japanilaiset roolipelit suunnataan teini-ikäisille (pojille), vaikka pelaajakunnasta löytyy myös paljon vanhempaa yleisöä. FF-sarjalla on jo pitkät perinteet ja faneja, jotka ovat kulkeneet mukana alusta asti ja toisaalta yhtiö haluaa varmasti kalastella mukaan myös uusia, nuorempia pelaajia. Voi siis olla vaikea miettiä, kenelle tarina halutaan suunnata.

Haluan uskoa siihen, että Squaren käsikirjoittajat pystyvät yhä tekemään tarinoita, jotka uppoavat minuun. Vaikka sarjan tuoreimmat osat eivät ole käsikirjoitukseltaan suosikkejani, niillä on omat vahvuutensa, joten potenttiaalia kyllä on. Sitä paitsi sarjan peleissä politiikkaa on näkynyt jo ennen FFXII:ta, mutta se on vain ollut pienemmässä roolissa ja jäänyt ehkä enemmän rivien väliin kuin siinä.

Minua ei siis haittaisi, vaikka saisimme pääsarjaan toisenkin pelin, joka painottuisi tällä tavoin. Oikeastaan toivoisin, että FFXVI tarjoaisi myös poliittia elementtejä eikä vain jumalankaltaisia pahiksia, jotka uhkaavat maailmaa tuholla. Toisaalta, kuten jo sanoin, eeppisyys ei haittaa minua. Kunhan tarina ylipäätään on vetävä, on lopulta yhdentekevää, painottuuko se pienempiin (mahdollisesti poliittisiin) konflikteihin vai ihmistä suurempiin kohtaloihin.

Pidän myös hyvistä romansseista. Vaikka vielä FFVIII:n kohdalla en täysin romantiikalle jostain syystä lämmennyt, FFIX:ssä Garnetin ja Zidanen tarina valloitti aikoinaan sydämeni, ja kyllä se kieltämättä edelleen kutkuttaa.

FFX painottui romanssiin enemmän kuin FFIX. Vaikka Yuna ja Tidus eivät edes ole suosikkihahmojeni listalla, en minäkään ollut immuuni heidän suhteelleen ja sen ihanalle herkkyydelle.

Myöhemmissä peleissä romanttiset elementit eivät ole olleet yhtä suuressa roolissa. FFXII:ssa on potentiaalia erinäisiin parituksiin, mutta ainoa selkeä pariskunta ovat alussa prinsessa Ashe ja prinssi Rasler. FFXIII:ssa Serah ja Snow kyllä toimivat, mutten innostunut kummastakaan, ja rehellisyyden nimissä minun on sanottava, että Vanillen ja Fangin välit aiheuttivat paljon kovemmat kuumotukset, vaikkei kyseessä ole Squaren vahvistama pariskunta. Sen sijaan FFXV:n niin sanottu romanssi oli todella kökkö ja köyhä, enkä saanut siitä irti edes kyyneltä silmäkulmaan loppukohtauksessa.

Toivoisin siis, että Final Fantasy XVI voisi tarjoilla varsinaisen juonen ohella taas hyvän romanssin. Toisaalta minulle sopii myös FFXII:n tyyli, jossa mitään ei suoranaisesti tapahdu kuin rivien väleissä, jotka jokainen tulkisee tavallaan. Nautin siitä, että voin mielessäni syventää hahmojen välistä kemiaa entisestään ja luoda heidän välilleen romansseja, vaikkei peli suoraan niitä osoittaisikaan. Joskus vähemmän kiireisinä aikoina näistä ajatuksista on syntynyt pitkiä faniftiotarinoita. Toisaalta koska minulla on nykyisin melko vähän aikaa fikkien kirjoittamiselle, voisin ottaa oikeasti valmiiksi tarjoillun herkullisen romanssin.

Puhuin jo postaussarjan aiemmassa osassa kristalleista, mutta katson aiheelliseksi mainita ne vielä tässäkin kohtaa.

Toivoisin, että pelin tarina kytkeytyy jollain tavalla yhteen kristallien kanssa. Kyse on perinteestä, jota Square on sarjassa hyödyntänyt useita kertoja eri tavoin. FFV:ssä kristallit ovat maailmaa suojeleva voima ja niiden tuhoutuminen pakottaa sankarit toimimaan. FFXIII:ssa jopa valitut kuolevaiset saattavat kristalloitua, jos saavat suoritettua jumalolentojen heille antaman tehtävän. Kummankin pelin tapa käyttää kristalleja osana tarinaa on kiehtova.

Toisaalta kristallit voivat olla mukana, mutta se paljastuu vaivihkaisesti ja tarinan painopiste voi olla muualla. FFXII:ssa ei varsinaisesti puhuta kristalleista mitään vaan nethisiiteistä ja magisiiteistä, maagisista kivistä, joilla on valtava voima. Hiljalleen suuri kivien merkitys maailmalle paljastuu kuitenkin sankareille ja pelaajalle. Silti tarina keskittyy valtioiden väliseen kamppailuun, maagiset kivet ovat tässä toki merkittäviä, mutta pääpaino on toisaalla.

Joissain sarjan  peleissä kristalleista ei niin ikään puhuta, mutta itse tulkitsen esimerkiksi FFVII:ssä esiintyvän materian yhdeksi kristallien muodoksi. Noita pyöreitä, värikkäitä kikkuloita voi pelissä kytkeä aseisiin ja ne antavat sitä kautta käyttäjälleen erilaisia maagisia voimia. Jep, taikakristallejahan ne selvästi ovat. Tosin pidän silti enemmän siitä, että kristalleilla on tarinallisempi rooli.

Haluan nähdä, minkälaisen uuden ratkaisun tekijätiimi tällä kertaa kehittää. En silti sano, etteikö FFXVI voisi olla loistava peli, vaikka kristallit eivät olisi isossa tarinallisessa roolissa. Pienempikin osuus maagisia kiviä riittää minulle.

Pelit muuttuvat koko ajan visuaalisesti hienommiksi, ja joskus tuntuu, että samaan aikaan tarinapuoli kärsii. Ehkä rahat menevät upeiden visuaalien toteuttamiseen eikä käsikirjoitukseen riitä budjettia tai sitten sitä ei vain koeta yhtä oleelliseksi, mutten halua uskoa, että näin olisi pakko olla.

Toivonkin, että FFXVI tarjoilee pitkän ja polveilevan tarinan, johon voi uppoutua kymmeniksi tunneiksi. Haluan tarinan mukana tarkastella maailman yksityiskohtia ja hahmojen välistä kanssakäymistä. Samalla tietysti toivon, että tarinankerronta rytmitetään sopivasti suhteessa pelillisiin elementteihin. Tästä asiasta en oikeastaan ole edes huolissani, koska en muista sarjan peleissä koskaan ajatelleeni, että tasapainotus ei toimisi.

Tällä kertaa myös haluaisin, että kaikki tarina olisi saatavissa yhdessä formaatissa. FFXV:n kohdalla oli turhauttavaa, että ymmärtääkseen kokonaisuuden täytyi katsoa myös anime (jonka viimeisen jakson taisi saada vain pelin keräilijäversion mukana, joten se on minulta edelleen katsomatta) ja elokuva. Lisäksi tarinallisia aukkoja paikattiin ladattavalla lisäsisällöllä ja lopulta tuomalla pelistä kokonaan uusi versio erilaisilla lisäyksillä ja uudella ladattavalla lisäsisällöllä. Vastaavaa sekasotkua en enää toivo näkeväni. En vastusta lisäsisältöä, elokuvia, kirjoja ja muuta vastaavaa, mutta haluaisin pelin silti olevan yksi selkeä kokonaisuus, jonka voi kokea sellaisenaan.

Varsinaisen pääjuonen lisäksi kaipaan sopivia sivujuonteita FFXVI:een. Peleissä sivutehtävät on mahdollista toteuttaa hyvin monin eri tavoin. Joskus näkee laiskoja ratkaisua, joissa pelaaja valitsee listasta tehtävän. Yleensä sisältönä on kerätä tietty määrä jotain esinettä tai käydä lahtaamassa joukko hirviöitä yms. Tehtävä voidaan palauttaa suorittamisen jälkeen samaan listaan ja se siitä. Tällainen "sisältö" on mielestäni melko turhaa ja tylsää, vaikka sitä tulee peleissä tehtyä, jos muutakaan ei ole tarjolla. Joskus se myös tarjoaa sopivan "aivot narikkaan" -rentoutumiselämyksen.

Parhaita sivutehtäviä ovat kuitenkin sellaiset, joissa pääsee juttelemaan eri hahmojen kanssa. Samalla ei-pelattavien hahmojen persoona ja todellisuus avautuu eri tavalla ja kokemus pelimaailmasta syvenee. Vaikka sitten pitäisi käydä keräilemässä esineitä tai lahdata hirviöitä, ainakin tehtävän ympärille on luotu konteksti. Aina on toki parempi, ettei kaikkien sivutehtävien konkreettinen tekeminen ole samanlaista vaan mukaan ujutetaan monenlaisia taistelusta pulmien ratkomiseen ja keskusteluihin. Mahdollisuuksia on moneen, joten toivon, että niitä myös käytetään.

Erityisen kivoja minusta ovat sivutehtävät, joiden kautta pelaaja saa lisätietoa pelattavista hahmoista. Pidän oleellisena sitä, että pääjuonen mukana selviää se, mitä on välttämätöntä tietää, mutta hahmoista voi silti sivutehtävien kautta paljastaa jotain uutta. Tällainen jippo ainakin lisää minun intoani sivutehtävien tekemiseen huomattavasti.

On mahdotonta sanoa, millainen olisi täydellinen tarina Final Fantasy XVI:een. Ainakin minä pidän monenlaisista tarinoista, oleellista on, että ne on kirjoitettu vetävästi ja uskottavasti. FF-sarjassa monet tarinat ovat olleet koskettavia ja niin vetovoimaisia, että peliä on yksinkertaisesti pakko päästä jatkamaan. En itse saanut tällaista elämystä FFXV:stä, mutta mitä nyt olen fandomia seurannut, myös se tarina toimii osalle erittäin hyvin. 

Tietysti toivon, että tulevan osan tarina osuu juuri omiin mieltymyksiini. Kenties olisin FFXV:stäkin pitänyt enemmän, jos olisin hankkinut sen vasta Royal Editionin ilmestyessä, kun tarinaa oli parsittu paremmin kokoon. Olisi kuitenkin huippua, jos FFXVI:n kohdalla ei tarvitsisi odottaa korjailtua versiota vaan saisimme heti kunnollisen tarinaelämyksen.

Minkä Final Fantasyn tarina iskee sinuun parhaiten? Millaisia elementtejä toivoisit FFXVI:n tarinassa olevan?

Seuraa myös somessa!