Hyvästi sivutehtävät, tervehdys lopputaistelu!

[Älä lue tätä, jos et halua spoilaantua Lightning Returnsin lopun suhteen!]

Reilu kuukausi siinä meni, mutta sain viimein Lightning Returnsin pelattua läpi. Tosin suurinta osaa tuosta kuukaudesta en siihen käyttänyt. Lomaviikolla meni pääjuoni valtaosin, sitten loppuaika on tuhrattu sivutehtävien parissa. Edelleen turhauttava vaihe, peli ei ole riittävän hyvin tasapainotettu.

Pelikelloon kilahti lopulta 56 tuntia 24 minuuttia. Eli suurin piirtein se, mitä yleensä pääsarjan peleihin on mennyt. Valitettavaa tässä vain oli se, ettei tosiaan aika suinkaan mennyt juonen parissa. Tietenkään se ei muissakaan Finaleissa mene kokonaan, mutta tässä pelissä paino oli vahvasti sivutehtävien tekemisessä. Ja sainkin niistä tehtyä arviolta 90 %. Pari sössäsin, osaan en vain löytänyt tarvittavia kamoja ja muutamaa en edes halunnut yrittää.

Pääjuonen oleelliset osat onkin jo käsitelty aiemmissa postauksissa, vain loppu puuttuu. Sitä ennen kuitenkin kävi ilmi, että olin tehnyt niin paljon sivutehtäviä, että sain neljännentoista päivän käyttööni (jotta voisin tehdä lisää sivutehtäviä, jes >.<) ja vapaaehtoisen dynkyn, jota tosin luulin pakolliseksi, kunnes olin hakannut sen loppubossin kanssa päätäni seinään hyvän aikaa ja tarkistin taktiikan netistä. Kokemani perusteella sanoisin, että sitä on fiksuinta yrittää aikaisintaa New Game + -vaiheessa, jos nyt joskus sellaista päädyn pelaamaan. Positiivisena asiana selvisi, että jos dynkyn sai auki, sai myös salaisen lopun. Taisi olla ensimmäinen kerta, kun olen sellaisen avannut ihan noin niin kuin vahingossa.

Jätin dynkyn taakseni, palautin yhden sivutehtävän ja juoksentelin ympäriinsä. Enää ei kuitenkaan ollut mitään, mitä olisin halunnut tehdä, joten lopulta päätin vain nukkua päivän loppuun.

Tämän jälkeen juoni lähti taas kunnolla rullaamaan eteenpäin.

Matkalla takaisin Arkkiin Hope ilmestyi Lightningia vastaan ja kertoi, ettei Arkissa ollut oikea Hope vaan Bhunivelzen luoma kuori, joka seurasi Lightin toimia tarkasti. Hopen mukaan Light oli tehnyt oikean valinnan, kun ei ollut kertonut tälle feikki-Hopelle kaikkea kokemaansa. Hah, minähän sanoin, ettei se Hope ollut oikea!

Valitettavasti oikea Hope haihtui jonnekin ja Light jatkoi matkaa Arkkiin. Siellä oli vastassa tällä kertaa Mog, joka lupasi vahtia selustaa sillä välin, kun Light lähtee alas maailmaan pistämään jumalalle kampoihin. Kiiruskin alkoi jo olla, sillä Vanille oli aloittamassa sielujoikuaan täysin tietämättömänä siitä, että se tuhoaisi kuolleiden sielut. Light kun ei tätä vaivautunut hänelle ajoissa kertomaan, vaikka monesti pelin aikana juoksutin sankarittaren jututtamaan punapäätä <_<

Maailmassa olikin kaaos irrallaan, ihmisiä kuoli hyvää vauhtia ja kaikki pakenivat katedraalin suuntaan. Sinne luonnollisesti pyrin itsekin, tosin Luminaa piti jututtaa matkalla ja shoppailla vielä varusteita. Ostin 100 000 giliä maksavan mekon ja 165 000 giliä maksavan kilven, jota varten jouduin myymään aika paljon kamaa pois. Pelissä on järkyttävät erot tavaroiden hinnoilla. Ensin on muutama kohtuuhintainen, sitten hinnat yhtäkkiä pomppaavat pilviin eikä välimaastossa ole mitään. Onneksi en juuri ollut aseita yms. ostellut pelin aikana, joten sain hankintani tehtyä. Kymppitonni jäi vielä pussin pohjalle uutta pelikertaa varten, jos sellainen joskus tulee.

Sitten vihdoin katedraaliin. Matkalla kohtasin vastustusta, kun Järjestyksen kaverit eivät sitten millään halunneet päästää minua Vanillen luokse. Onneksi äijät kaatuivat melkoisen helposti ja Noel ilmestyi hoitelemaan pari haasteellisempaa mölliä Lightningin jatkaessa matkaa.

Viimeinen dynkky oli suorastaan käsittämättömän lyhyt. Möllejä tuli vastaan jonkin verran, mutta juoksin suurimmasta osasta ohi. Miksi vaivautua, kun ei niistä expiäkään saa? Dynkyn perällä oli Fang taistelemassa jättimölliä vastaan ja siihen väliin piti totta kai mennä. Sain taas Fangin mukaan partyyni. Edelleen tykkäilin kovasti Lightin ja Fangin sulavasta yhteistyöstä. Pelin parhaat taistelut olivat ehdottamasti ne, joissa Fang oli mukana.

Kun mölli oli piesty, päästiin vihdoin asiaan eli Vanillen ja sielujen pelastamiseen. Luonnollisesti se ei käynyt ihan tuosta noin vain, muttei ollut niin vaikeaa kuin arvelin sen olevan. Pelastusta seurasi söpöä halimista, johon olisi minun puolestani saanut kuulua myös pusuttelua.

(Pahoittelut kököstä laadusta. Pelistä ei tuossa kohtaa voinut ottaa kuvakaappausta, joten otin kuvan sitten kännykällä :P)
Tässä taisi olla minun pelihetkeni. Siis se palkinto, jonka saa, kun tarpeeksi jaksaa peliä hinkata. Tämän jälkeen ei ollut enää niin väliä, mitä seuraavaksi tapahtuu (paitsi tietysti, jos se olisi ollut jotain vielä parempaa). Aiempi kiukkuni Vanillea kohtaan suli pois, kun hän ymmärsi toimineensa tyhmästi ja teki täyskäännöksen. Sitä paitsi höpinät ikuisesta yhdessä olosta saivat tämän  F x V -shipperin sydämen sulamaan. Juuri noin, hyvä tytöt <3_<3

Valitettavasti peli ei tähän loppunut, koska Bhunivelze ei pitänyt Vanillen päätöksestä. Jumala kun halusi pelastaa ihmiset tuhoamalla kuolleiden sielut ja nostamalla Lightningin Etron tilalle kuolemanjumalattareksi. Häiskää oli pakko vetää turpaan, jotta mokomasta riesasta päästiin. Taistelu oli tiukka, muttei millään muotoa mahdoton. Odotin eeppisempää mättöä, koska XIII-2:n lopputaistelu oli viedä järjen päästä. Vaikka loppubossilla oli enemmän muotoja kuin on edes jropejen mittapuulla sallittua, taistelu oli silti helpompi kuin Caiusia vastaan kymmeniä tunteja aiemmin tullut ottelu. En tiedä, meneekö tämä sivutehtäväjumpan piikkiin vai mistä johtui, mutta kummastutti.

Pelin loppu... siitä kai pitäisi sanoa jotain. Noh, olen tyytyväinen, ettei se ollut samanlaista eeppistä pelaajan kyykytystä kuin edellisen osan. Kaikille löytyi oma paikkansa ja puoliskonsa ja sielut pelastuivat. Maailma sen sijaan ei, mutta sehän oli selvää alusta asti. Bhunivelze oli kuitenkin ehtinyt luoda uuden maailman, jonne pelastetut sielut siirtyivät asumaan.

Maailmasta näytettiin varsinaisessa lopussa vilahdus, kun sankarijoukkomme leijui sitä kohti avaruuden halki. Kyseinen maailma oli varsin helposti tunnistettavissa, jos on yhtään peruskoulun maantiedontunneilla istunut. Jep, planeetan pinnalla näkyi selvästi Välimeren rannikkoa, josta erotti isojen kaupunkien valomeret.

Teoria vahvistui salaisen lopun myötä. Siinä Lightning matkustaa junalla ja nousee asemalla kyydistä keskellä maaseutua. Taivaalla näkyy kuu, vaikka on päivä, ja ympärillä on pirukseen viinipeltoa. Aseman nimi on ranskalainen. Lightningin vaatteet eivät ole ihan perustaviksen tyyliä, muttei kaukaa hae. Taivaan halki kiitää lentokone ja Light höpisee jotain tapaamisesta lähtien kävelemään hiekkatielle.

Ja siinä se. Loppu.

Muuten loppu oli ihan ok, mutta minua ei kiehtonut ajatus, että sankarimme siirtyivät elämään meidän maailmaamme. Olen kai liian fantasiannälkäinen, joten tämä käänne oli pieni pettymys. Toisaalta ainakin fan fictionin kirjoittajille tuollainen lopetus tarjoaa melkoisen hyvän alusta lähteä kuljettamaan tarinaa ja hahmoja melkein mihin suuntaan vain.

Nyt on hieman tyhjä olo, kuten aina, kun saa pelin päätökseen. Voin myöntää, että pidin Lightning Returnsista jollain tasolla, ainakin enemmän kuin sarjan kakkososasta. En rakastunut siihen, mutta voisin joskus vielä vähän pelata sitä. Toisaalta tein siinä lähes kaiken, joten en tiedä, jaksanko ryhtyä urakkaan enää uudestaan... niin vähän jäi vaille ja kaikki sivutehtävät olisi tehtävä uudestaan. Katsotaan. Jos joku DLC tulee, sitä voisin pelailla.

Kukaan muu pelannut peliä? Mikä fiilis jäi?

Ei kommentteja