Seikkailuja Eorzeassa

Viikonlopun ohjelmassa oli paljon muutakin kuin pelaamista, mutta silti ehdin istua myös pleikkarin ääressä. Tuulinen sää ja sähkökatkot yrittivät kovasti rajoittaa pelaamista, mutta eivätpäs onnistuneet, lälläslää :P

Tämä postaus on nyt jaettu kahteen osioon, koska ehdin taituroida itselleni jo toisen hahmon samaan peliin. Syynä tähän oli se, että myös mies päätti hankkia A Realm Rebornin itselleen ja päädyimme sitten pelaamaan toisella serverillä yhdessä (Odin), kun taas toisella jatkan yksinpeliäni (Moogle).


Ariana Nadellin tarina

Jatkoin tosiaan Arianan peliä, vaikka sähkökatko pariin otteeseen yritti minua estää. Onneksi mitään arvokasta dataa ei päässyt katoamaan, sillä se olisi pistänyt luonnollisesti veetuttamaan.

Tein keskeneräiset tehtävät loppuun ja haalin kasan uusia. Niistä ei ainakaan tunnu olevan pulaa. Tosin en ole vielä löytänyt aluetta, joilla pari tehtävää sijaitsee, mutten ole antanut sen vaivata itseäni suuremmin. Eiköhän se vastaan tule, kun maastoa vain komuaa tarpeeksi läpi.

Expan lisäksi tehtävien teosta oli se hyöty, että sain haalittua itselleni uudet kamat ilman kaupassa käyntiä. Ainoastaan sukkikset jouduin ostamaan. Ne tosin oli kai tarkoitettu enemmän maageille kuin turpakeikkaajille, mutta näyttivät kivemmilta kuin ne statseiltaan paremmat pökät, joten näihin päädyin. Pinnallista ehkä, mutta haluan hahmoni näyttävän kivalta.

Vaatepuljaamisen lisäksi edistin toki peliäkin grindaamalla. Siinä sitten seuraani liittyi yllättäen lalafell nimeltään Pilgrim. Jostain syystä tämä tyyppi päätti jäädä auttamaan minua mandragorien tappamisessa ja seurasi muuallekin mukanani ja lopulta laittoi kaveripyynnön. Pelottavaa :D Halusin nimen omaan välttää sosiaalista pelaamista, mutta eihän sitä nyt voi toiselle pahasti sanoa.

Hyväksyin siis kaveripyynnön ja pyörin tyypin kanssa jonkin aikaa, kunnes tiemme tahattomasti erosivat, kun lähdin suorittamaan juoneen liittyvää bossitaistelua, johon ei sitten saanutkaan kaveria mukaan (mikä taas on varsin harmillista). Toivotaan, ettei heppu ottanut itseensä. Kenties näemme vielä, kun kerran nyt kaverilistallakin roikutaan? Jotenkin tämä on vielä aika outoa minusta.

No niin joo, sain sen bossitaistelun vedettyä läpi, mutta tiukkaa teki. Ilman parantajaa (NPC sellaista) en olisi mitenkään pärjännyt, vaikka olin jopa jaksanut grindailla kasilevelille asti. Betassahan jumahdin tosiaan ensimmäiseen bossitaisteluun, koska en ehtinyt / jaksanut grindata tarpeeksi. Nyt meni tosiaan vähän paremmin.

Taistelutaitoni tosin eivät ole vielä mitenkään erinomaiset vaan niitä täytynee hioa. Teen juttuja vahingossa ja puolihuolimattomasti, mutta kenties opin vielä. Huomasin myös, että minulla on jostain syystä tapana puristaa ohjainta todella kovaa, kun käytän hartianappeja taistelun aikana. Varsin epäergonimista ja kivuliasta pidemmän päälle. Siitä täytyy nyt aktiivisesti opetella eroon, sillä mitään käytännön tarvetta tuolle puristamiselle ei ole.

Mutta niin, jatkan yksinpeliä, kun miehellä ei ole aikaa / halua pelata kanssani. En tiedä, eteneekö se nyt sitten kovinkin hitaasti vai nopeasti. Aika näyttänee. Esim. ensilauantain olen yksin kotona, joten silloin voi tulla pelattua useampi tunti... joskin listalla on myös kaikkea muuta vähemmän miellyttävää hommaa, joka vain pitää saada tehtyä.



Nabia ja Gareth Leonclaw'n tarina


Tosiaan mies tuossa eilen ehdotti, että jos hänkin ostaisi A Realm Rebornin ja alkaisi pelata kanssani. Lyhyehkön keskustelun ja co-op-mahdollisuuksien tutkimisen jälkeen päädyttiin siihen, että näin tehdään. Pelin PC-versio lähti hankintaan ja pari tuntia myöhemmin oli luotu kaksi uutta hahmoa.

Molemmat hahmot ovat jälleen Miqo'te-rotua, mutta pyrin luomaan oman hahmoni edes hieman erilaiseksi kuin Ariana. Jotain samoja piirteitä toki voi silti olla, enkä nyt tarkoita korvia ja häntää :P Minun tietämättäni myös mies loi itselleen Miqo'te-hahmon, mutta eipä tuo haitannut, sillä hahmostahan tuli varsinainen komistus ;)

Minun hahmoni, Nabia Leonclaw, on luokaltaan pugilist, ja miehen hahmo, Gareth Leonclaw, gladiator. Päädyimme näihin hahmoluokkiin, koska halusimme aloittaa samasta kaupungista eikä kumpikaan ollut erityisen halukas pelaamaan maagia. Ul'dah'sta onneksi pystyy aloittamaan kahdella eri mättäjätyypin hahmolla.


Ul'dah toi muuten epäilyttävästi mieleen Final Fantasy XII:n Rabanastren. Pitääpä tarkistaa, onko pelin suunnittelijoissa kenties samoja henkilöitä (ei, en ole vaivautunut ottamaan tällaisesta selvää), sillä maisemat tosiaan tuovat kahdentoista hyvin vahvasti mieleen. Ja tämähän on pelkästään positiivista, sillä olen kaivannut uutta Ivaliceen sijoittuvaa tarinaa. Kun sitä ei ole saatavilla, tämä on oikein kelpoisa vaihtoehto... ainakin ollut tähän asti.

Pelin alku oli aikalailla tuttua juttua pienillä variaatioilla eikä siten tarjonnut suuria jännitteitä. Pääni sen sijaan loi niitä välittömästi, sillä aivot alkoivat jostain syystä kahdestaan pelatessa raksuttaa ficcausmoodilla paljon hurjemmin kuin Arianan kohdalla. Yhtäkkiä tunsin halua kertoa tarinaa siitä, miten Nabia ja Gareth ovat päätyneet yksiin ja miksi he nyt matkustivat Ul'dah'in ja pestautuivat kiltoihinsa. En tunne lorea vielä niin hyvin, että pystyisin tällaisen taustatarinan uskottavasti luomaan, mutta intoa kyllä olisi (aikaa ei ehkä niinkään). En tiedä, lukisiko kukaan edes tällaista tarinaa, mutta liekö tuolla väliä. Itseä sen kirjoittaminen kiinnostaisi. Tosin kaiken kiireen ja hässäkän keskellä en uskalla vielä luvata mitään sen suhteen.

Olen kuitenkin yllättänyt siitä, miten kiehtova lisäelementti kahdestaan pelaamisesta oikein tuli. Jostain syystä se aktivoi nimen omaan aivojeni tarinaosastoa oikein urakalla ja kiinnostuin Nabiasta ja Garethista hahmoina huomattavasti syvemmin kuin Arianasta. En osaa selittää tätä mitenkään järkevästi, mutta näin vain kävi. Haluan löytää heidän kertomuksensa aivojeni sopukoista ja kertoa sen kenties muillekin. Jänittävää.

Tässä vaiheessa ei kuitenkaan ole mitään kovin monimutkaista tai syvällistä kerrottavaa, mutta peli on kyllä yllättänyt erittäin positiivisesti. En olisi uskonut, että voisin tykätä jostain mörpistä näin paljon. Tietysti on varhaista sanoa, millaiseksi mielipiteeni lopulta muodostuu. Nyt kuitenkin fiilis pelin suhteen on erittäin hyvä. Piristystä syysiltoihin :)

Ei kommentteja