keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Naiset japanilaisissa roolipeleissä 6: Lightning ja Serah Farron

Final Fantasy XIII -sarja on saanut osakseen sekä rankkaa kritiikkiä että ehdotonta rakkautta. Osa kokee pelitrilogian todisteeksi Final Fantasyjen tason laskuna, osa on siitä erittäin innoissaan. Omalta osaltani voin todeta, ettei kyse ole suosikkipeleistäni, mutta näistä kolmesta pelistä kuitenkin löytyy hahmoja, joista tykkään hyvinkin paljon.
Tällä kertaa en kuitenkaan paneudu näihin suosikkeihini vaan pelisarjan kahteen päähahmoon: Farronin sisaruksiin. Heistä vanhempi, Lightning, tähdittää Final Fantasy XIII:a ja Lightning Returnsia, ja nuorempi, Serah, Final Fantasy XIII-2:sta.

Lightning


Claire "Lightning" Farron menetti vanhempansa jo varsin nuorena ja joutui ottamaan vastuun pikkusiskostaan, josta välittää enemmän kuin mistään muusta. Silti tai kenties juuri siksi hän on omistautunut työhönsä sotilaana.

Lightning haluaa taata Serah'lle hyvän elämän eikä siksi riemastu esimerkiksi tämän poikaystävän, hieman renttumaisen Snow'n ilmestymisestä kuvioihin. Vielä suuremman kolauksen kuitenkin aiheuttaa Serah'n muuttuminen Pulsen l'Cieksi, Cocoonin yhteiskunnan viholliseksi. Lightning, joka on aina uskonut Cocoonin fal'Cieiden luomaan yhteiskuntaan, joutuu kyseenalaistamaan arvonsa ja uskomuksensa pelastaakseen pikkusiskonsa varmaa kuolemaa tietävältä puhdistukselta. Seurauksena hänestä itsestään ja viidestä muusta tulee myös Pulsen l'Cieitä ja Serah sen sijaan kristalloituu saatuaan suoritettua Pulsen fal'Cien hänelle antaman tehtävän.

Lightning on Final Fantasy XIII:n alussa kiukkuinen, äkkipikainen ja jopa väkivaltainen tovereitaan kohtaan. Hän lyö Snow'ta ja ottaa yhteen myös Fangin kanssa. Hänen käytöksensä nostikin niskavillani pystyyn enkä erityisemmin pitänyt hänestä pelin alkupuoliskolla. Tarinan edetessä hän oppii kuitenkin lempeyttä sekä itseään että muita kohtaan ja alkaa käyttäytyä mukavammin, mikä nosti hänen pisteitään minun silmissäni. Ehkä aloin jopa pitää hänestä hieman.

Final Fantasy XIII-2:ssa Lightningia nähdään vain lyhyissä välähdyksissä ja hän onkin enemmän tautavaikuttaja kuin pelin toimija. Toisaalta hänen roolinsa on hyvinkin aktiivinen, kun hän taistelee koko maailman puolesta Valhallassa. Pelaaja ei vain pääse todistamaan suurinta osaa tästä. Näin ollen minullekaan ei jäänyt tämän pelin osalta Lightningin hahmosta erityisempiä mielikuvia.

Sen sijaan Lightning Returnsissa Lightning pääsee jälleen estraadille ja onkin pelin ainoa pelattava hahmo. Hänessä on ensimmäisestä pelistä tuttua synkkyyttä, mutta hän myös välittää ihmisistä, joihin on aiemmin luonut siteen. Hän on määrätietoinen ja jyrää eteenpäin väsymättä, kun maailman pelastamiseen on enää aikaa vain kolmetoista päivää. Silti hän tuntuu ehkä jäävän hitusen yksiulotteiseksi tässä sarjan viimeisessä pelissä.

Loppujen lopuksi sanoisinkin, että pidän Lightningista eniten trilogian aloitusosassa (joka olisi minun puolestani saanut jäädä myös ainoaksi). Hänessä on vikansa, mutta ne juuri tekevät hänestä aidon persoonan, vaikken häneen pystynyt samastumaankaan. Hän myös kasvaa tarinan mukana ja löytää sisäisen rauhan ja tasapainon. Juuri sen vuoksi onkin sääli, että jatko-osat vetäisivät maton hänen jalkojensa alta ja samalla typistivät hänen hahmoaan ja persoonaansa huomattavasti.

Serah


Serah Farron on Lightning pikkusisko, joka haaveilee historian opinnoista Edenin yliopistossa ja seurustelee NORA-nimiseen jengiin kuuluvan Snow'n kanssa. Hänellä on suuri sydän ja ystävällinen asenne liki kaikkiin ympärillään oleviin. Hän on myös uhrautuvainen ja lempeä ja vaikuttaakin monin tavoin isosiskonsa vastakohdalta.

Final Fantasy XIII:ssa en kuitenkaan erityisemmin välittänyt Serah'sta. Hän tuntui olevan Lightningin ja Snow'n motiivi lähteä maailman pelastusmatkalleen ja taistelemaan systeemiä vastaan, mutta sen suuremmaksi hänen roolinsa ei oikeastaan noussut. Toisaalta takaumissa hänellä oli muun muassa mielenkiintoinen hetki Vanillen seurassa, mikä kuvasti hyvin kummankin hahmon tapaa nähdä maailma ja itsensä, mutta silti en kiintynyt Serah'aan eikä hän motivoinut minua samalla tavalla kuin pelin hahmoja. Hän jäi uhriksi ja neidoksi pulassa.

Pelin jatko-osa kuitenkin korjasi tämän nostamalla Serah'n aktiiviseksi toimijaksi ja taistelijaksi. Hänen rinnallaan seikkailee Noel, mutta selvää on, kuka pääroolin kruunua kantaa Final Fantasy XIII-2:ssa. Pidinkin siitä, että Serah sai järkevää tekemistä, mutta hahmona en hänestä edelleenkään välittänyt. Tässä pelissä Serah vaikuttikin ajoittain varsinaiselta tyhjäpäältä, kun taas edellisessä sain hänestä toisenlaisen kuvan. Hänen suhteensa Snow'hun saa FFXIII-2:ssa myös kummallisen käänteen, kun Snow huitelee pitkin maailmaa etsimässä kadonnutta Lightningia Serah'n ollessa vielä kotosalla. Heidän suhteensa ei ole edennyt mihinkään Lightningin katoamisen vuoksi, mikä ei vain tunnu realistiselta. Voin ymmärtää häiden siirtämisen siskon löytymisen jälkeiseen aikaan, mutten tällaista keinotekoista erossa oloa. Olisivathan he voineet etsiä Lightningia yhdessä, mutta sen sijaan Snow on jossain muualla ja Serah viuhtoo aikamatkailun parissa toisen komistuksen kanssa. Jos olisin välittänyt Serah'sta ja Snow'sta pariskuntana oikeasti, olisin luultavasti tikahtunut kiukkuuni. Nyt lähinnä hämmästelin ja yritin tarpoa pelin läpi mahdollisimman nopeasti.

Lightning Returnsissa Serah ei ole aktiivisesti läsnä vaan toimii jälleen Lightningin motiivina. Lightning jyrää eteenpäin, koska haluaa pelastaa siskonsa sielun. Serah'aa itseään ei pelissä nähdä ennen sen loppua, ellei lasketa Bhunivelzen luomaa valheellista kopiota.

Voisin melkein sanoa, että kaikesta huolimatta pidän Serah'stakin eniten alkuperäisessä Final Fantasy XIII'ssa. Hän ei ehkä saanut suurta roolia, mutta ainakaan hän ei ollut rasittava koheltaja ja hänen suhteensa esimerkiksi juuri Snow'n kanssa oli lämmin ja uskottava, kun taas parin myöhemmät valinnat aiheuttivat minussa vain ihmetystä.

Yhteenveto



Lightning ja Serah ovat jälleen hyviä esimerkkejä naisista japanilaisissa roolipeleissä. Vaikka he ovat siskoksia, he ovat keskenään hyvin erilaisia. Siinä missä Lightning on synkkä, Serah on valoisa, ja kumpikin välittää syvästi muista, vaikkakin näyttää sen eri tavoin. Serah saattaa olla muiden hahmojen toiminnan motivaatio, mutta hän saa myös omat aktiiviset hetkensä, ja toisaalta Final Fantasy XIII-2:ssa siskosten roolit itse asiassa kääntyvät päälaelleen, kun Serah haluaa löytää kadonneen Lightningin.

Omalle suosikkilistalle kumpikaan näistä naisista ei tosiaan ole noussut, mutta heillä on silti paikkansa Final Fantasy -sarjan päähahmojen joukossa. Heillä on omat vahvuutensa ja heikkoutensa sekä mielenkiintoiset piirteensä.

Lue myös

Naiset japanilaisissa roolipeleissä
Naiset japanilaisissa roolipeleissä 2: Agnes Oblige
Naiset japanilaisissa roolipeleissä 3: Estelle Bright
Naiset japanilaisissa roolipeleissä 4: Rorona, Totori ja Meruru
Naiset japanilaisissa roolipeleissä 5: Edea Lee

Pidätkö sinä Lightningista vai Serah'sta enemmän? Vai tykkäätkö kenties molemmista?

Seuraa myös somessa!

https://www.instagram.com/levelupblogi/ https://twitter.com/Afeni84


https://www.pelit.fi/

2 kommenttia:

  1. Oon varmaan tästä aikaisemminkin puhunu, mutta en vain kertakaikkiaan ymmärrä, mihin Lightningin suosio oikein perustuu. Länsimaissa tämä fanitus lienee suhteellisen hillittyä, mutta jaapanin maalla suorastaan jäätävän kovaa. Sen takia neito poseeraa monesti Final Fantasy-kokoelmapeleissä suursuosikkien Cloudin ja Squallin rinnalla, vaikka ei kyllä todellakaan yllä samalle tasolle näiden kanssa.

    Ja edelleenkin FFXIII oli hyvä ja eheä tarinakokonaisuus, joka ei olisi tarvinnut mitään keksimällä keksittyjä Valhalla/Etro/Buhnivelze höpöhöpöjä enää pilaamaan. ARGH!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tästä tainnut joskus aikaisemminkin olla puhetta. :D

      Lightningin suosioon voi vain arvailla syytä, kun omalla suosikkilistallani hän ei tosiaan ole. Makuja on kuitenkin moneksi, joten sinällään ei ole yllättävää, että Lightningillakin on omat faninsa.

      Voihan se olla, että Lightning kiinnostaa Japanissa siksi, että hän rikkoo perinteistä japanilaista naisen roolia erittäin vahvasti ja räikeästi. Se voi tehdä hänestä eksoottisen ja jännittävän, vaikkei samanlaisista naisista sitten arkitodellisuudessa niin perustaisikaan. Mutta tämä on nyt tällaista mutuilua vain...

      Tuosta tarinakokonaisuusasiasta olen hyvin pitkälti samaa mieltä. Antaisivatpa aivot unohtaa jatko-osien olevan olemassa, mutta pääni ei valitettavasti siihen suostu.

      Poista