Fanityttö Desuconissa

Kuten conit yleensä, myös Desucon oli FF-fanitytölle kiva paikka. Tuttuja hahmoja pääsi bongailemaan kiitettävän paljon. Olin yllättynyt siitä, että FFIX tuntui kasvattaneen suosiotaan. Taisin nähdä peräti kolme Zidanea sekä kaksin kappalein Beatrixiä ja Garnetia. Muita ysin hahmoja en valitettavasti ainakaan onnistunut bongaamaan, mutta kyllä nuokin ilahduttivat. Nyt hieman kaduttaa, etten sunnuntaina itse heittänyt Ruby-cossia niskaan.

Itse oli tarkoitus kuvailla conissa paljonkin, mutta lopulta jouduin tyytymään kavereiden ottamiin kuviin. Hieno suunnitelmani kariutui, kun hammastani alkoi särkeä jo perjantai-iltana ja conin aikana tuska kasvoi aivan uusiin sfääreihin. Jaksaminen meni selviytymiseen ja hitusen ihmisten hienojen pukujen katseluun, mutta kuvia en enää jaksanut räpsiä.

Tässä silti muutama bongaus näin melkein viikon myöhässä:

Quistis (FFVIII) oli ainakin helppo bongata, sillä saavuimme coniin yhtä matkaa. Eräs ystäväni siis cossasi kyseistä hahmoa, mikä on varsin ilahduttavaa, kun ottaa huomioon, etten ainakaan minä ole törmännyt keneenkään muuhun samassa asussa.

Quistis - FFVIII. Kuvassa: Crow, kuvan otti: Kitsunebi
Seiskan hahmoja näkyi enemmänkin kuin vain Tifa, mutta jostain syystä kuvakokoelmaan ei kauheasti kuvia heistä päätynyt. Tämä saattaa johtua siitä, että con-seurani fanittaa enemmän muita Finaleita kuin seiskaa.

Tifa - FFVII. Kuvan otti: Kitsunebi


FFIX:n hahmoja tosiaan näkyi useampi ja heistä kaverini näpsikin reilusti kuvia. Ysi kuuluu meidän kummankin suosikeihin, millä saattoi olla vaikutusta asiaan. Toisaalta oli myös hämmästyttävää huomata, että kyseinen peli oli innoittanut niinkin useaa ihmistä.

Garnet - FFIX. Kuvan otti: Kitsunebi


Zidane - FFIX. Kuvan otti: Kitsunebi
Beatrix - FFIX. Kuvan otti: Kitsunebi


Kympistäkin bongattiin useampi hahmo, mutta pari päätyi kuvien joukkoon. Okei, Jecht on kylläkin Final Fantasy Dissidia -versio, mutta yhtä kaikki erittäin hieno. Pidän myös paljon Auron-cossista, hienoa työtä ja sitä kelpaa katsella.
Jecht - FF Dissidia. Kuvan otti: Crow

Auron - FFX. Kuvassa: Silidir, kuvan otti: Kitsunebi

Myös kolmestatoista näkyi hahmoja, jostain syystä en saanut kavereiltani heistä kuitenkaan kuvia. Itserakkaasti piti nyt oma kuva kuitenkin tunkea tänne mukaan. Tällä kertaa olin jopa suhteellisen tyytyväinen cossiini. En ole haka ompelemaan, joten väänsi pukua puolisen vuotta ja sitä korjailtiin yhdessä ystäväni kanssa vielä perjantai-iltana. Puku kaipaa edelleen hiomista, ennen kuin uskaltaudun seuraavan kerran sen päälleni vetämään x)

Vanille - FFXIII. Kuvassa: Afeni, kuvan otti: Kitsunebi

En valitettavasti tiedä kaikkien kuvauksen kohteiksi päätyneiden nimimerkkejä, mutta niitä saapi ilmoitella. Lisäilen ne sitten kyllä tähän postaukseen.
Kiitos vielä kerran kaikille ihmisille hienosta conista! Hammassärystä huolimatta vietin Desussa oikein kivojakin hetkiä ja oli mukava nähdä, miten upeita pukuja ihmiset olivat valmistaneet. Toivon myös, että seuraavassa conissa jaksan itsekin osallistua kaikkeen hieman aktiivisemmin.


Ei kommentteja