Tales of Arise ilmestyy 10.9.2021 ja tällä hetkellä pelistä on
saatavilla demo sekä PlayStation 4:lle että 5:lle. Latasin demon
jälkimmäiselle ja kipaisin kurkistamaan pelin maailmaan. Onko luvassa
tuttu Tales-kokemus vai jotain ihan muuta?
Tales of Arise on Tales-sarjan seitsemästoista osa. Edellinen sarjan osa, Tales of Berseria, ilmestyi Euroopassa vuonna 2017. Pelin maailma jakautuu Dahnan pseudokeskiaikaiseen osaa ja Renan kehittyneempään osaan. Päähahmo, Alphen, on kotoisin edellisestä ja hänen odottamaton matkakumppaninsa, Shionne, jälkimmäisestä.
Aiemmista sarjan peleistä poiketen Arise ei sisällä moninpeliominaisuutta, mikä on ainakin allekirjoittaneesta hieman sääli. Olisin mieluusti viettänyt puolison kanssa perinteisiä viini- ja peli-iltoja Talesin parissa, mutta nyt todennäköisesti pelaamme peliä vuorotellen ja yritämme olla spoilaamatta toisiamme.
Vauhdikkaita taisteluita
Peli tarjoaa useamman vaikeustason, mikä on tällaiselle tarinan perässä juoksijalle aina miellyttävä havainto. Pelasinkin demoa Story-vaikeustasolla, joka tuntui kuin minulle suunnitellulta.
Taistelut eivät missään vaiheessa jääneet junnaamaan, mutta tarjosivat sen verran haastetta kuin tämänhetkisessä elämässä jaksan. Ne, jotka haluavat tiukempia matseja, valitsevat kovemman vaikeustason.
Demossa pääsee kokeilemaan taitojaan kaikilla kuudella hahmolla, joista jokaisella on oma aseensa ja omanlaisensa taistelutyyli. Lisäksi hahmoilla on tietyissä tilanteissa aktivoitavissa olevia yhteisiskuja ja aiemmista peleistä tutut mystic artet ovat myös mukana, joskaan allekirjoittaneelle ei selvinnyt, miten ne käytännössä toimivat.
En ole luonteeltani kovin taktinen taistelija, mutta oma "hakkaa tavallisia iskuja ja arteja sisään vuoron perään" -tekniikkani näytti tällä vaikeustasolla toimivan yhtä hyvin kuin ennenkin. Tosin ounastelen, että pelin myöhemmissä pomomatseissa voi joutua ajattelemaan tekemisiään hieman enemmän kuin demossa. Taas yksi syy manata sitä, että joudun pelaamaan tämän pelin yksin.
Pikakatsaus hahmoihin
Pelin kuusi pelattavaa hahmoa vaikuttaisivat demon perusteella muodostavan toimivan taistelukokonaisuuden. Sen sijaan heidän persoonistaan ei lyhyen näytteen perusteella saanut kovin tarkkaa otetta. Onneksi kuitenkin pieniä maistiaisia tarjoiltiin aiemmista peleistä tuttujen skittien muodossa sekä kolmessa erilaisessa loppuvideossa. Näiden videoiden perusteella hahmot myös näyttävät muodostavan kolme selkeää paria, joiden tarinat liittyvät jollain tapaa toisiinsa.
Alphen
Perinteinen miekkasankari. Hänestä tekee erityisen kyvyttömyys tuntea kipua. Hänen persoonastaan ei ole vielä kovin paljon tietoa, mutta hän vaikuttaa ystävälliseltä ja tarmokkaalta. Sellaiselta perinteiseltä hyvyyden voimaan uskovalta sankarilta, joskin hän näyttää tavanomaista JRPG-sankaria hieman vanhemmalta.
Alphenilla oli hauska pelata. Viihdyn taisteluissa usein eturivissä miekkaan heiluttelemassa, ja juuri sitä Alphenilla tarjoiltiin. Lisäksi Alphenin artet olivat näyttäviä.
Yleisesti fiilikseni Alphenista jäi kuitenkin hieman tylsän puolelle. Tarina varmaankin kiertyy suurimmaksi osaksi hänen ympärilleen, mutta nähtäväksi jää, onko hänestä tehty liian hajuton ja mauton, jotta jaksaisin innostua hänestä. Yleensä Taleseissa olen innostunut enemmän muista hahmoista kuin pelin protagonistista.
Shionne
Pyssyttelijä, jolla on myös parantajan kykyjä. Jos Alphen on kyvytön tuntemaan kipua, Shionnen pelkkä kosketus tuottaa sitä. Tämä yhteys kahden päähahmon välillä onkin mainittu jo aiemmin näytetyissä trailereissa, ja on mielenkiintoista nähdä, mikä se on osuus tarinassa lopulta on.
Shionne persoona vaikutti äksymmältä ja sarkastisemmalta kuin Alphenin. Hänessä oli särmää, joka sai minut heti pitämään hänestä enemmän. Suorapuheisuus oli hauskaa, ja odotan mielenkiinnolla, minkälaisia sanailuja hahmojen välille syntyy ja iskevätkö esimerkiksi arvomaailmat jossain vaiheessa pahasti vastakkain.
Sen sijaan pelaamisesta Shionnella en erityisemmin pitänyt. Ammuskelu ja pommien heittely tuntui tylsältä... enkä ole koskaan pitänyt parantajan hommista. En siis usko, että tulen varsinaisessa pelissä ohjastamaan Shionnea juurikaan, ellei siihen ole pakottavaa syytä.
Rinwell
Maagi, joka käyttää enimmäkseen arteja. Rinwell on kotoisin Dahnasta mutta pystyy silti käyttämään astral arteja (mikä ei ilmeisesti ole dahnalaisille tavallista). Tämä tuntuu aiheuttavan jonkinlaisen ristiriidan hänen ja Shionnen välille.
Äkkiseltään Rinwell vaikuttaisi ystävälliseltä nuorelta naiselta, mutta hänessä on myös kuohuvampi puoli. Veikkaan, että hän pyrkii omiin tavoitteisiinsa intohimoisesti ja on valmis todella taistelemaan niitä edistääkseen.
Rinwellin suhteen olen melko utelias. Hän vaikutti kiinnostavalta, mutten toisaalta saanut hänestä oikein kunnollista otetta.
Tyttö on pitkän matkan taistelija siinä missä Shionnekin, mutta hänellä oli vähän kivempi taistella. Tosin lähinnä sen vuoksi, ettei hän ole joukon parantaja. Yleisesti ottaen maagit eivät kuitenkaan ole minua varten, ja helposta vaikeustasosta huolimatta päädyin useamman kerran keräämään vihollisen aggroja ja makaamaan selälläni taistelutantereella. Voi siis olla, että myös Rinwell jää tekoälyn ohjastettavaksi.
Law
Taistelulajien käyttäjä, joka luottaa puhtaaseen voimaan. Vaikka hän on kotoisin Dahnasta, hän kuuluu Renan poliisiorganisaatioon. Ilmeisesti hän onkin Alphenin ja kumppanien vastapuolella ainakin pelin alussa, joten hänen rooliaan voisi kenties verrata Berserian Eleanoriin.
Persoonaltaan Law vaikuttaa reippaalta nuorelta mieheltä, joka pitää kiinni omista arvoistaan eikä suostu antautumaan edes tiukassa paikassa. Voisin veikata, että Law joutuu pelin aikana punnitsemaan arvojaan ja miettimään, haluaako jatkaa työskentelyä poliisiorganisaatiossa vai asettua sitä vastaan.
Law'lla pelaamista en demossa kokeillut vielä, mutta hän näyttäisi paiskovan vihollisia nyrkeillään. Veikkaan hänen tyylinsä siis olevan ainakin suurin piirtein omaan makuuni. Siispä testaukseen vielä myöhemmin.
Kisara
Sotanuijaa heilutteleva etulinjan soturi ja yksi Dahnan armeijan vahvimmista taistelijoista.Nuijan lisäksi hän kantaa valtavaa kilpeä.
Demon perusteella sain Kisarasta määrätietoisen mutta hitusen jäykän vaikutelman. Toisaalta hän näytti myös saavan aikaan hupsuja tilanteita osin juuri sen takia, ettei ehkä osaa aina lukea sosiaalisia tilanteita. Tämä arvio voi kuitenkin mennä myös hutiin, sillä hänestä oli lopulta tarjolla melko vähän tietoa.
Myös Kisaralla taistelemisen jätin vielä myöhemmäksi. Hänen varusteensa vaikuttavat siltä, että hän saattaa liikkua taisteluissa melko hitaasti, mikä ei yleensä miellytä minua. Toisaalta hänellä voi olla hyvinkin voimakkaita iskuja, mikä taas saattaa olla hauskaa.
Kisara siis liikkuu vielä välimaastossa, enkä osaa sanoa varmaksi, tykästynkö hänellä pelaamiseen vai en. Aika näyttää.
Dohalim
Taistelija, jolta onnistuu sekä sauvan heiluttaminen lähietäisyydeltä että artejen hyödyntäminen kauempaa. Hän on kotoisin Renasta mutta ystävällinen dahnalaisia kohtaan. Hän nauttii kaikenlaisista taiteista, esimerkiksi musiikista ja runoudesta.
Dohalimissa on jotain, joka kiehtoo minua, mutten saa siitä kunnolla otetta. Hän vaikutti persoonaltaan hauskalta ja melko ystävälliseltä. Toisaalta sain vaikutelman, että hänellä saattaa olla omia menneisyyden haavoja, ja kenties myös hän on valmis puolustamaan omia päämääriään hyvin tiukasti.
Yllätin myös itseni pitämällä Dohalimin taistelutyylistä kaikista eniten. Yleensä tosiaan kallistun miekkoihin, mutta Dohalimin tapa yhdistää pitkän ja lyhyen matkan iskut, oli oikeastaan hauska. Hän ei tuntunut ylivoimaiselta vihollisiin nähden vaan pikemminkin muita hahmoja monipuolisemmalta. Tällä hetkellä tuntuu siis, että pelaisin kaikista mieluiten juuri hänellä.
Yleisesti hahmoista
Tales of Arisen hahmot vaikuttivat ennakkoon kiinnostavimmalta kuin Tales-hahmot yleensä enkä heti pystynyt suoraan osoittamaan, kuka osuu mihinkin lokeroon. Esimerkiksi Zestiriassa ja Berseriassa tiesin suosikkini oikeastaan jo ennakkoon katsomalla hahmojen kuvat, tämän pelin osalta en voi sanoa samaa... enkä oikeastaan demon jälkeenkään osaa nostaa ketään ylitse muiden.
Alphenia lukuun ottamatta jokainen pelattava hahmo herätti uteliaisuuteni. Mahtavaa, että heihin pääsee tutustumaan tarkemmin jo syyskuussa!
Muita ajatuksia
En oikeastaan osaa sanoa, onko luvassa perinteinen Tales-kokemus vai jotain muuta. Kahteen osaan jakautunut maailma tuntuu varsin tutulta konseptilta, mutta yllätyksiä voi myös olla luvassa. Taleseissa on myös ollut varsin perinteistä, että protagonisteilla ja antagonisteilla on periaatteessa sama päämäärä mutta hyvin erilaiset keinot sen saavuttamiseen. Trailereiden ja demon perusteella tällaisesta ei näkynyt viitteitä, joten kenties tällä kertaa jännitteitä hahmojen välille luodaan toisella tavalla.
... tai sitten ei. Tales-sarja on luottanut pitkään omiin kaavoihinsa. Kuinka paljon Arise lopulta uskaltaa kääntää ympäri?
Ei kommentteja