Pelit ja kirjatko toistensa vihollisia?

Sain lukijalta pyynnön kirjoittaa pelaamisesta ja lukemisesta. Aihe on mielenkiintoinen ja sitä voisi lähestyä monesta eri näkökulmasta, joista yksi suosittu on valittaa siitä, kuinka nykyisin vaan pelataan eikä lueta ollenkaan. Koska en koe asian olevan noin yksioikoinen, en kuitenkaan aio raapustaa uutta valitusvirttä samasta teemasta. Sen sijaan paneudun aiheeseen oman kokemukseni kautta.



Pelaaminen ei ole enää vain lasten puuhastelua vaan siitä on tullut oikea harrastus, osalle pelaajista jopa ammatti. Samaan aikaan kuitenkin pelaamisen haitat puhuttavat yhä, ja aina toisinaan herää huolipuhe siitä, kuinka nykyisin vain pelataan eikä enää lueta kirjoja. En väitä, etteikö ongelma voisi olla todellinen osassa tapauksia, mutta omalla kohdallani nämä puheet ovat tuntuneet kummallisilta.

Olen ollut pelaaja pikkulapsesta asti. Olen ollut myös lukija pikkulapsesta asti. Sekä kirjat että pelit olivat tiivis osa lapsuuttani ja nuoruuttani enkä voisi kuvitella elämääni ilman kumpaakaan. Rakastan erityisesti fantasiakirjallisuutta ja samalla tavalla fantasiaelementtejä sisältävät pelit vetävät minua puoleensa. 

Syitä pelata on yhtä monta kuin pelaajiakin. Pelit tarjoavat hauskaa tekemistä ja niiden maailmaan on helppo uppoutua tuntikausiksi. Itse saatan kuitenkin kyllästyä peliin, jos se ei tarjoa riittävän mielenkiintoista tarinaa ja ajattelemisen aihetta. Mielenkiintoista on, että lukemiseeni pätevät täysin samat seikat. Ehkä siis viihdyn eeppisen pitkien japanilaisten roolipelien parissa juuri siitä syystä, että nautin myös järkälemäisten fantasiakirjojen läpi kahlaamisesta?

Omassa tuttavapiirissäni on paljon aikuisia pelaajia, joista ison osan tiedän myös lukevan innokkaasti. Osa lukee vähemmän, osa enemmän. Aika on usein rajallista, ja itsekin tuskailen, koska en ehdi harrastaa riittävästi kaikkea kivaa. Lukuaika on vähissä, peliaika on vähissä, uniaikakin on välillä vähissä. Silti varastan päivistä hetkiä sekä pelaamiselle että lukemiselle, koska ne ovat asioita, jotka pitävät minut käynnissä.

Lukeminen on tärkeää, mutta onko pelaamisen pakko olla sen vihollinen?


Nykyisin puhutaan paljon lukemisen merkityksestä ja siitä, kuinka kirjoihin pitäisi tarttua oman etunsa nimissä. Lapset ja nuoret pitää saada pois pelien äärestä ja lukemaan, koska aikuiset sanovat lukemisen olevan tärkeää. 

En missään nimessä halua kiistää lukemisen hyötyjä ja sitä, etteikö pelaajalle jos toisellekin tekisi välillä hyvää rauhoittua kirjan parissa. Nykyisessä informaatiotulvasta kärsivässä maailmassa lukutaito on väline, jolla luovia valeuutisten ja lööppien lomasta. Kun kykenee lukemaan ja todella ymmärtämään sisällön, on vahvemmilla kuin se, joka ei samoja taitoja hallitse. Lukeminen on siis tärkeä kansalaistaito. Sen markkinoiminen kuitenkin mättää.

Lapsena ja nuorena minua ei voinut vähempää kiinnostaa, kuinka tärkeä harrastus lukeminen on. Luin, koska hyvät tarinat vetivät minua puoleensa, en siksi, että joku aikuinen olisi halunnut minun lukevan. Kun löysin japanilaiset roolipelit, opin että pelaaminen voi olla samanlainen tarinallinen elämys kuin lukeminenkin. Tarina toki kerrotaan eri tavalla mutta sen vetovoima ei vähene.

Tämän kokemuspohjan kautta minun on hyvin vaikea nähdä pelejä ja kirjoja toistensa vihollisina. Minulle ne ovat erilaiset tapoja kertoa tarinoita, ja kummallakin on paikkansa maailmassa. Pelien tarinankerronnalliset keinot ovat laajempia kuin kirjojen, mikä tekee niistä eri tavalla mielenkiintoisia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kirjat olisivat huonompia. Ne ovat erilaisia. Niistä nautitaan eri tavalla kuin peleistä, mutta itselleni pohjalla on silti hyvä tarina.

Jos haluamme, että lapset ja nuoret lukevat enemmän, on lopetettava syyllistäminen. Ei vinguta siitä, että lapset ja nuoret vain pelaavat eivätkä lue. Aikuiset voivat näyttää esimerkkiä tarttumalla itse kirjoihin ja puhumalla lukuharrastuksestaan ääneen. 

Lukeminen on tärkeää, mutta tärkeämpää on sanoa, että se on hauskaa, nautinnollista, viihdyttävää, jännittävää ja kutkuttavaa. Puhutaan elämyksistä, joita voimme kokea kirjojen parissa, puhutaan tunteista, sydämentykytyksistä ja pakottavasta tarpeesta lukaista vielä yksi luku ennen nukkumaan käymistä. Puhutaan niistä upeista tarinoista, jotka tekevät elämästämme vähän parempia. Puhutaan koukusta, johon olemme jääneet kiinni. Hyvien tarinoiden ja elämysten tuottama koukku on nimittäin tuttu juttu innokkaalle peliharrastajalle.

Hyvä on myös muistaa, ettei lukemisen ole pakko olla pelkästään kirjoja. Peliharrastajalle (ja monelle muullekin) voivat sarjakuvat joskus olla luonnollisempi ja kiinnostavampi tapa istahtaa lukemaan. Myös sarjakuvat tarjoavat erinomaisia tarinoita, ne vain kerrotaan sekä kuvan että tekstin välityksellä.

Kirjojen kohdalla on myös hyvä muistaa, ettei muoto ole tärkeää vaan se lukeminen. E-kirjoja ja äänikirjoja on turha väheksyä. Sähköinen kirja kulkee kätevästi mukana kännykässä, tabletilla tai lukulaitteella, joten siihen on helppo tarttua koska tahansa, kun vain on pienikin hetki lukemiselle. Äänikirjaa voi kuunnella samalla, kun tekee jotain muuta, joten se voi myös auttaa ajankäytön haasteissa.

Omalla kohdallani pelaaminen johti peleihin pohjautuvan fanifiktion lukemiseen, joten totuin jo nuorena nauttimaan tekstistä näytön kautta. Tästä syystä e-kirjoihin tutustuminen kävi varsin kivuttomasti, kun niitä vihdoin tuli tarjolle. Nuorille e-kirjat voivatkin olla kätevä tapa sukeltaa kirjojen maailmaan... eikä se fanifiktiokaan ole muuten hullumpi vaihtoehto lukemiselle. Vuosien saatossa olen törmännyt fanifiktiotarinoihin, jotka vetävät vertoja kustannetuille romaaneille.

Kuten sanottua, en näe pelien ja kirjojen olevan toistensa vihollisia. Koska aikaa on kuitenkin käytettävissä rajallinen määrä, voi innokkaan pelaajan houkuttelu kirjojen pariin olla joskus haastavaa. Tässä muutama vinkki, mitä voi kokeilla.

Keinoja houkutella pelaaja välillä lukemaan


  • Puhu tarinoista, älä kirjojen lukemisen tärkeydestä

Hyvä tarina koskettaa, olipa se missä muodossa tahansa. Kannattaa siis vihjaista kiinnostavasta tarinasta, joka on tarjolla kirjan muodossa.

  • Näytä esimerkkiä lukemalla itse

Mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Sitä paitsi kirjaan voi tarttua myös yhdessä ja tehdä lukemisesta kivan tuokion arjen keskelle.

  • Etsi kirjoja, jotka voisivat kiinnostaa pelaajaa 

Kirjaston työntekijät ovat tässä oiva apu. Monissa nuorten kirjoissa pelaaminen ja pelimaailmat ovat läsnä, joten pelaaja saattaisi innostua sellaisesta kirjasta. Myös yksittäisiin peleihin liittyviä kirjoja on tarjolla sekä kaunokirjallisuuden että tietokirjallisuuden puolella. Pelaajalle ne voisivat olla myös hyvä lähtökohta lukemiseen.

  • Valitse muoto, joka miellyttää kyseistä henkilöä

Yksi tarttuu painettuun romaaniin, toiselle e-kirjat ovat luontevampia ja kolmas mieluiten kuuntelee kirjansa. Mitään muotoa ei kannata tuomita vaan pikemmin rohkaista kokeilemaan erilaisia tapoja kuluttaa kirjojen tarinoita.

  • Ehdota sarjakuvia 

Osa sarjakuvista pohjautuu peleihin ja osa peleistä sarjakuviin. Tarinankerronnallisesti sarjakuvien tyyli voi myös iskeä pelaajaan kirjoja paremmin, koska tekstin rinnalla on runsaasti kuvaa.


  • Muista, että myös fanifiktio on vaihtoehto

Kirjat ja sarjakuvat eivät välttämättä aina kiinnosta, mutta pelaaja saattaa innostua peleistä kirjoitetusta fanifiktiosta. Erityisesti englantia osaaville erilaisia fanien kirjoittamia tarinoita on tarjolla todella paljon, joten luettava ei ihan heti lopu kesken.


Käsi kädessä rinnakkain kulkien


Pelaaminen ja lukeminen ovat molemmat harrastuksia, jotka tarjoavat huikeita elämyksiä ja mahdollistavat matkat maailmoihin, jotka koettelevat mielikuvituksen rajoja. Peleissä voi hypätä sankarin saappaisiin ja heilutella miekkaa itse, kirjoissa taas on usein mahdollista päästä kurkistamaan vielä syvemmin sankarin sisäiseen maailmaankin. Lisäksi sekä kirjat että pelit tarjoavat tarinoita, joihin uppoutua.

En tänä päivänäkään lue siksi, että kyseessä on kehittävä ja tärkeä harrastus. Luen koska haluan päästä osaksi hyviä tarinoita ja pelaan täysin samasta syystä. Kummallakin harrastuksella on aikansa ja paikkansa. Pelit ja kirjat voivat elää sulassa sovussa, kulkea rinnakkain ja tuoda iloa ilman syyllistävien sormien heristystä.



Seuraa myös somessa!

https://www.instagram.com/levelupblogi/ https://twitter.com/Afeni84


https://www.pelit.fi/


Kuvat Pixabaysta

2 kommenttia

  1. Mietin, että on pelaamista ja pelaamista. Jos teini pelaa lähinnä Fortniteä (niin kuin nämä yleensä taitavat tehdä), niin siitä ei kyllä kauheasti saa mitään tarinallisia elämyksiä ja eväitä ajattelun kehittämiseen, vaan jotain muuta. Ehkä semmoinen aktiviteetti korvaa enemmin vaikka jonkun urheiluharrastuksen, jossa myös toistetaan samaa asiaa koko ajan, jolloin siinä kyllä ehkä kehittyy ja saa jotain hupia irti, mutta itse asia ei fundamentaalisesti muutu toiseksi toisin kuin vaikka kirjojen kanssa, jossa harvempi lukee koko ajan samaa kirjaa, vaan yksi luetaan loppuun ja seuraavaksi sitten jotain muuta. Tietysti sekin voi olla aika rajoittavaa jos lukee koko ajan vain hyvin samanlaisia kirjoja, mutta silti... Ylipäätään semmoiset pelit, joita itse vanhempana paheksuisin (hankala paheksua pelaamista yleensä kun on itse pelannut niin paljon), ovat juuri tällaiset kännykkä- ja moninpeliviritelmät, jotka on psykologisesti suunniteltu maksimoimaan pelaajan ajankäyttö ja himo mikromaksuihin, ja joissa palkinto on joku liskoaivoihin vetoava kasvava palkki eikä mikään tarinallinen oivallus.

    Varmaan on kumminkin niin, että jos toivoo teinistään intellektuellia ja se istuu vain koneella pelaamassa jotain päivän suosituinta Battle Royalea, niin peli on jo siinä kohtaa melkein hävitty ja into lukemiseen tai edes tarinalliseen pelaamiseen olisi pitänyt istuttaa jo paljon aiemmin. Moraalisaarnojen teho lienee ainakin heikko, mutta ehkä voi yrittää vaikka houkutella pelaamaan yhdessä jotain lyhyttä kävelysimulaattoria tms...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista.

      On totta, että pelaajia on moneen lähtöön ja kaikilla on omat motiivinsa pelata pelejä. Jokainen ei tarinoista innostu vaan tärkeämpää on pelissä tapahtuva tekeminen, jolloin pelatut pelit eivät varmasti samalla tavalla rinnastu kirjojen ja elokuvien kanssa kuin tarinapainotteisemmat teokset. En silti tuomitsisi mitään peligenreä, koska pelejä voi tosiaan pelata monesta eri syystä ja yleensä pelaaja saa kuitenkin pelaamisesta jotain elämäänsä.

      Tämä postaus käsitteli aihetta japanilaisten roolipelien harrastajan näkökulmasta, mutta toisen tyyppisten pelien parissa viihtyvä voisi kirjoittaa aiheesta hyvin eri tavalla. Se olisikin varmasti mielenkiintoista luettavaa ja avaisi taas uusia näkökulmia keskusteluun. :)

      Poista