Pelin hahmovisuaaleilla on väliä

Aika harvassa ovat luultavasti pelaajat, jotka eivät ole pätkääkään kiinnostuneita siitä, miltä heidän pelaamansa pelit näyttävät. En itsekään kuulu kyseiseen joukkoon vaan koen, että pelien visuaalisella ilmeellä on minulle paljon väliä.




Haluan nauttia kuluttamastani viihteestä monipuolisesti ja visuaalinen elämys on yksi tärkeä osa kokonaisuutta. Tästä syystä tartun luonnollisesti hanakammin sellaiseen peliin, jota on kiva katsella, kuin sellaiseen, jonka ilme ei miellytä. Veikkaisin, että sama pätee aika moneen muuhunkin pelaajaan.

Ero pelaajien välillä muodostuu siitä, millaisia visuaaleja kukakin suosii. Toisinaan kuulee, että kaikkein fotorealistisimmassa pelissä on parhaimmat visuaalit ja se, joka niistä ei perusta, olisi jotenkin omituinen. No, ei ole. Kauniiden ja mielenkiintoisten visuaalien ei todellakaan tarvitse olla fotorealistisia tai edes realistisia vaan tällä saralla on hyvä antaa kaikenlaisten kukkien kukkia. Erilaiset taidetyylit luovat peleihin omanlaisensa tunnelman, joka sitten vetää kohderyhmän pelaajia kyseisen pelin tai pelisarjan suuntaan yhä uudestaan. Itse en kavahda fotorealistisuutta mutten toisaalta sitä peleiltäni vaadi. Japanilaisten roolipelien visuaalinen tyyli on usein animemaista, joten siihen tyyliin oma silmä on tottunut.

Minulle yksi tärkeimmistä "hyvien visuaalien" mittareista on se, miten pelin hahmot on toteutettu. Toisena sitten tulevat maisemat ja kolmantena mahdolliset välivideot. Jälkimmäisiä ei tosin kaikissa peleissä ole ollenkaan, ja sekin on ihan okei.

Tässä postauksessa käyn läpi omia visuaalisia mieltymyksiäni hahmojen suhteen ja kerron, millä tavoin ne ovat pelivalintoihini vaikuttaneet.

Hahmojen ulkonäkö


Kun aloittelin pelaamista, en juurikaan ajatellut hahmoja ja heidän ulkonäköään, mutta myöhemmin asia nousi enemmän esille. Ehkä ensimmäisen kerran todella kiinnitin ulkonäköjuttuihin huomiota, kun löysin tieni Tomb Raidereiden pariin. Olihan Larassa nimittäin katsottavaa kerrakseen, vaikkakin ensimmäisissä peleissä graafinen ilme oli silloisesta 3D-tekniikasta johtuen melko karkea. Pelien taidekuvat kuitenkin kertoivat, miltä hahmon oli tarkoitus näyttää. Pelaamiseeni ei tuolloin kuitenkaan vaikuttanut pelin visuaalinen ilme, koska sitä pelattiin, mikä käsiin saatiin. Ei auttanut valittaa.

Tästä huolimatta Final Fantasy VII:n hahmojen ulkonäkö sai minut kohottelemaan kulmiani. Peli oli muuten huikaisevan kaunis sen ajan mittapuulla, mutta hahmot olivat kamalia käveleviä laatikkopinoja. Voi vain miettiä, päätyisinkö nykyisin kyseistä peliä pelaamaan, kun paremman näköisiä vaihtoehtoja tunkee joka kulmalta vastaan. Olen nimittäin tätä nykyä huomattavasti nirsompi näiden asioiden suhteen kuin nuorempana.

Minulla ei ole kuitenkaan mitään tarkkaa kriteeriä sen suhteen, miltä hahmojen olisi näytettävä. Jotkut fotorealistiset hahmot uppoavat minuun ihan täysillä, mutta niin uppoavat animetyylisetkin. Välimaastostakin varmaan löytyy jotain. Olen kuitenkin huomannut, että usein pidän japanilaisia pelihahmoja miellyttävämmän näköisinä kuin länsimaalaisia. Erityisesti maskuliinisuutta tihkuvat karskit miehiset miehet (esim. God of Warin Kratos) saavat minussa aikaan lähinnä puistatuksia. Sen sijaan kauniit bishounen-tyyliset miespelihahmot voivat ihastuttaa välittömästi. Pidän myös usein japanilaisten pelien naishahmoista huomattavasti enemmän kuin länsimaalaisten, mutten ole koskaan pysähtynyt analysoimaan, mistä tämä johtuu. Jotain tekemistä sillä kuitenkin on ulkonäön kanssa, koska selkäydinreaktio iskee jo ennen hahmon persoonaan tutustumista.

Animetyyleissäkin on eroja


Kun pelaa paljon japanilaisia roolipelejä, törmää väistämättä animetyylillä toteutettuihin visuaaleihin. Kaikki genren pelit eivät toki ole visuaaliselta ilmeeltään animemaisia, mutta toisaalta huomattava määrä kuitenkin on. Suosikkipelisarjassani, Final Fantasyssa, eivät animevaikutukset näy kovin selvästi, mutta sen sijaan toisissa isoissa nimikkeissä tilanne on erilainen. Esimerkkeinä voi helposti luetella ainakin Tales of-, Star Ocean- ja Dragon Quest -sarjat.

Olen katsonut animea jo vuosia ja sitä kautta minulle on kehittänyt jonkinlainen visuaalinen maku myös siltä puolelta. Kaikki anime ei nimittäin näytä samalta, vaikka jotkut niin yrittävät väittää. Sama pätee tietysti animetyylisiin peleihin. Osa miellyttää ilmeeltään enemmän, osa vähemmän.

Alla on esimerkkikuva, jossa on esiteltynä kaksi tyyliä, jotka iskevät minuun ja yksi, joka aiheuttaa puistatuksia.

Kuvassa: Tales of Zestirian Alisha, Star Ocean: Integrity and Faithlessnessin Miki ja Dragon Quest XI:n Gemma.

Äkkiseltään katsottuna kuvien hahmot saattavat näyttää aika paljon toistensa kaltaisilta, mutta eroja on silti. Samankaltaiset ominaisuudet ovat animelle tyypilliset suuret ja ilmeikkäät silmät. Sen sijaan nenä ja suu ovat hahmoilla pliisummat eikä niitä ole erityisesti korostettu. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä syystä, että idässä silmien ilmeet ovat tärkeämpiä kuin suun. Silmät kertovat hahmojen tunteista paljon enemmän kuin heidän suunliikkeensä. Lännessä taas korostetaan suun ilmeitä enemmän ja silmät jäävät pienempään rooliin (ja tällä ei ole tarkoitus sanoa, etteikö lännessä silmillä olisi väliä tai idässä suilla, painopiste vain on eri).

Vasemmanpuoleisessa kuvassa on Tales of Zestirian prinsessa Alisha, joka sinällään ei minusta ole hahmona erityisen kiehtova, mutta sopi miellyttävän ulkonäkönsä vuoksi esimerkkikuvaan hyvin. Ylipäätään Tales of -sarjan hahmotyyli näyttää omiin silmiini miellyttävältä, vaikken kaikista hahmoista välttämättä persoonina pidä. Myös sarjan animevälivideot, joissa hahmoista esitellään 2D-versiot, toimivat minulle hyvin. Tales of -hahmojen ilme onkin hitusen piirretyn oloinen.

Keskimmäisessä kuvassa on Star Ocean: Integrity and Faithlessness -pelin Miki, pelin päähenkilöön ihastunut naapurintyttö. Hänet on kuvattu hyvin söpöön tyyliin ja hänessä on tyttömäistä nuorekkuutta. Toki hän on hahmonakin nuori, muttei kuitenkaan enää mikään lapsi. Vaikka Star Ocean -sarjassa hahmot ovat selkeän animetyylisiä, toteutustapa on erilainen kuin Tales of -sarjassa. Hahmot siis näyttävät enemmän tietokoneella tehdyiltä kuin käsin piirretyiltä, joten vaikutelma on erilainen. Kumpikin tyyli silti toimii.

Oikeanpuoleiseen kuvaan nappasin tuoreen Dragon Quest XI:n Gemman, niin ikään pelin päähenkilöön ihastuneen naapurintytön. Hän edustaa sitä tyylilajia, joka saa minut irvistämään. Gemma ei tosin ole pelin pahimpia esimerkkejä, mutta nostin hänet esille sen takia, että hän on samalla tavalla päähahmolle tärkeä kuin Alisha ja Miki omissa peleissään. 

Dragon Quest -pelisarjana on jäänyt minulta aiemmin kokematta juuri hahmovisuaaliensa takia. Olen käpistellyt pelejä monesti pelikaupassa ja aina tyrkännyt ne takaisin hyllyyn. Ilmeisesti nuoruuden Dragon Ball Z -traumat ovat pitäneet minua tiukasti otteessaan, mutten voi mitään sille, että inhoan syvästi Akira Toriyaman taiteilemien hahmojen ulkonäköä aina kieroista silmistä pottatukkiin (piikkitukat menevät) asti. Minun on ollut hyvin vaikea päästää irti tästä vastenmielisyyden tunteestani ja sen takia olen hylännyt Dragon Questin sarjana yhä uudelleen.

Nyt kuitenkin ostin sarjan tuoreimman osan ja olen sitä jo vähän pelaillut. En voi edelleenkään sanoa pitäväni hahmojen visuaalisesta ilmeestä, mutta alan olla ehkä valmis lämpenemään joillekin pelin hahmoista heidän persooniensa vuoksi. Ehkä pelihahmojenkin osalta asia on niin, että ei pitäisi tuijottaa liikaa ulkokuorta vaan sisältö ratkaisee... mutta voi hemmetti, että se Toriyaman piirrostyyli vaan tökkii.

Realistinen tyyli toimii ja ei toimi hahmosta riippuen


Kun pelin hahmot on toteutettu animetyylin sijaan realistisemmalla tavalla, ei taidetyyli suoranaisesti pääse vaikuttamaan mieltymyksiin. Tällöin kuvaan astuu enemmänkin hahmon yleiset ulkonäköpiirteet. 

Alla on jälleen kolmen vaihtoehdon esimerkkikuva, joka havainnollistaa jossain määrin omia mieltymyksiäni. Kaksi ensimmäistä osuu omaan makuuni, kolmas sen sijaan ei.

Kuvassa: Dissidia Final Fantasy NT:n Sephiroth, Final Fantasy XII:n Balthier ja Final Fantasy XV:n Gladio

Valitsin tähän esimerkkiin mieshahmoja, koska edellisessä käytin naisia. Lisäksi kaikki hahmot ovat samasta pelisarjasta tällä kertaa.

Vasemmanpuoleisessa kuvassa on yksi Final Fantasy -sarjan ikonisista antagonisteista, Sephiroth. Alkuperäinen Final Fantasy VII:n Sephiroth on itse asiassa animetyyliin piirretty hahmo, mutta nykyisin evoluution kokenut versio on lähestynyt realistisempaa tyyliä koko ajan ja pelihahmomittapuulla sanoisin Dissidia NT:n Sephirothin olevan jo hyvin realistinen. Sephiroth edustaa aiemmin mainittua bishounen-hahmojoukkoa, joka ainakin ulkoisten piirteidensä perusteella iskee minuun ja lujaa. Hän on kaunis mies, jossa on jotain feminiinistä, mutta silti miehekästä. Pitkät hopeiset hiukset ovat ehdottomasti plussaa.

Keskimmäisessä kuvassa on pitkäaikainen suosikkihahmoni eli Final Fantasy XII:n Balthier. Myös hän on hyvännäköinen ja pukeutuu tyylikkäästi, mutta en luokittelisi häntä kuitenkaan bishounen-hahmoksi. Hänessä on hitunen herrasmiesmäistä tyylikkyyttä eivätkä komeat kasvonpiirteet missään tapauksessa ole haitaksi. Toisaalta hän ei kuitenkaan ole varsinaisen "äijä", mikä olisi minulle turn off.

Tästä päästäänkin viimeisen kuvan esimerkkiin eli Final Fantasy XV:n Gladioon. Jälleen kolmas kuva edustaa sitä kategoriaa, josta en vain pidä. Gladio ei ehkä ole pahimmasta päästä, mutta halusin nostaa esimerkit peleistä, joita olen oikeasti pelannut. Pysyttelin siis japanilaisten roolipelien parissa. 

Mikä Gladiossa sitten töksähtää? Paidattomat lihaskimput vain aiheuttavat minussa puistatuksia. En voi sille mitään. Hänen olemuksensa on liian macho, joten jos hän olisi pelin päähahmo, luultavasti olettaisin hänen perusteellaan, etten ole pelin kohderyhmää. Näin ollen olisi todennäköistä, että koko peli saattaisi jäädä hankkimatta ja kokeilematta. Final Fantasy XV:n kohdalla Gladio meni joukon jatkona, mutta jotain kai kertoo sekin, että minun oli vaikea löytää melko kattavasta kuvakaappausarkistostani hänestä minkäänlaista kuvaa kunnollisista nyt puhumattakaan.

Vaikka hahmoille on helppo antaa tuomio heidän visuaalisen ilmeensä perusteella, se ei aina mene yhteen lopullisen päätöksen kanssa. Sephiroth ei ole kaikkein miellyttävin tuttavuus tekojensa perusteella ja toisaalta Gladio on tyyppinä ihan okei. Tässä kohtaa pätee siis sama kuin edellisessä, ettei pitäisi katsoa pelkkää pintaa.

Lopuksi


Omalla kohdallani on selvää, että pelien hahmovisuaalit vaikuttavat paljon. Jos ne eivät kokonaisuudessaan miellytä, peliin tarttumiseen on melko suuri kynnys. Yhä suuremmaksi se kasvaa silloin, kun tarjontaa on paljon eli on vara mistä valita. Yksittäisen hahmon ulkonäöllä ei sen sijaan ole aivan yhtä suurta vaikutusta ellei kyseessä ole pelin päähahmo. Silloin saatan nirsoilla enemmän.

Olen kuitenkin huomannut, ettei kakun ulkonäkö kerro välttämättä sen mausta, mikä pätee monesti muuten tosielämässäkin. Silti pelien kohdalla visuaalisten viestien painoarvo voi olla hyvin korkea, koska ostopäätös tehdään pakostikin ennen kuin hahmoihin oikeasti pääsee tutustumaan. Voi siis olla, että minulta on jäänyt joitain hyviä pelejä ja upeita hahmoja tutustumatta ihan vain siksi, etten ole päässyt omista ärsytyksistäni ylitse. Dragon Quest -sarjan osalta tämä on hyvinkin pitänyt paikkansa, mutta nyt haluan antaa sille mahdollisuuden. 


Seuraa myös somessa!

https://www.instagram.com/levelupblogi/ https://twitter.com/Afeni84


https://www.pelit.fi/

Ei kommentteja