Videopelimeme vuodeksi 2016


LilnYellow'n  Ragequit-blogista lähti liikkeelle joulukalenterinomainen videopelimeme, jonka sitten Mikkoakin kiinnostaa -blogin Mikko suomensi. Myös minä ihastuin tähän memeen, mutta totesin, ettei joka päivä postaaminen ole tällä kertaa vaihtoehto, joten päätin toteuttaa memen hieman eri tavalla. Tarkoituksena on siis postata tästä aiheesta pari kertaa kuussa vuoden 2016 aikana.

Ensimmäistä postausta voitte odotella tammikuun puolella. Karsin parista kohtaa kysymyksiä pois, koska niitä oli useampi samalle päivälle ja olen vastaaviin mielestäni blogissa aiemmin vastannut. Lisäksi siirsin yhden kysymyksen vielä erilliselle päivälle, joten voi olla, että yhdessä kuussa näitä postauksia tulee sitten kolme.


Päivä 1 - Ensimmäinen videopelisi
Päivä 2 - Lempipelihahmosi
Päivä 3 - Peli, joka ei ole saanut ansaitsemaansa arvostusta
Päivä 4 - Salainen pahe -pelisi
Päivä 5 - Pelihahmo, johon samaistut eniten
Päivä 6 - Inhottavin pelihahmo
Päivä 7 - Suosikkipariskunta peleissä
Päivä 8 - Paras soundtrack peleissä
Päivä 9 - Surullisin kohtaus peleissä
Päivä 10 - Paras pelattavuus
Päivä 11 - Suosikkipelijärjestelmä
Päivä 12 - Peli, jota kaikkien pitäisi pelata
Päivä 13 - Peli, jota olet pelannut yli 5 kertaa
Päivä 14 - Nykyinen tai viimeisin peliaiheinen taustakuvasi
Päivä 15 - Peli, jossa parhaat välianimaatiot
Päivä 16 - Suosikkipahis
Päivä 17 - Suosikkisankari
Päivä 18 - Kuva pelin ympäristössä, jossa mieluusti asuisit
Päivä 19 - Suosikkigenre
Päivä 20 - Pelin jatko-osa, johon petyit
Päivä 21 - Peli, jossa on ollut parhaimmat grafiikat
Päivä 22 - Peli, jota meinaat pelata lähiaikoina
Päivä 23 - Paras ääninäyttely
Päivä 24 - Peli, josta et uskonut pitäväsi, mutta aloitkin pitämään paljonkin 
Päivä 25 - Eeppisin kohtaus pelissä

Tämän julkistuksen myötä Level up! toivottaa kaikille hyvää  uutta vuotta! Olkoon se täynnä mielenkiintoisia pelihetkiä, kivoja uutuuksia ja sopivasti vanhoja klassikkoja tai mitä kukakin tykönänsä haluaakaan pelailla.

http://www.pelit.fi/

Ei kommentteja