Tarina tasaisesta puurtamisesta

Blogi on ollut jo tovin hiljaa ja olen siitä pahoillani. Loman loppumisen jälkeen olen pelaillut lähinnä Final Fantasy XIV: A Realm Rebornia eikä siitä ole juuri kirjoitettavaa. En jaksa uskoa, että ketään kiinnostaa, minkä verran minäkin päivänä olen grindannut pitkin pusikkoa kehittämässä uutta hahmoluokkaa. Saattaisin jo itse nukahtaa kesken kirjoittamisen.

Lisäksi vähäistä vapaa-aikaa on syönyt myös romaaniprojekti. Tässä syksyllä olisi tarkoitus saada ulos JRPG:istä inspiraatiota ammentanut lyhytromaani ja sen viimeistely on ollut elokuun iltojen suurinta huvia (ja kärsimystä). Blogille ei siis ole oikein jäänyt aikaa. Ehkä tämä kuitenkin kohta helpottaa ja ehdin taas enemmän höpistä pelikuulumisia.

Mutta sitten siihen asiaan! Kesälomalla tuli osa illoista vietettyä Tales of Xillia 2:n parissa. Peliä ei ehditty miehen kanssa vielä paukuttaa loppuun, joten se palannee pelauslistalle heti, kun kaikki illat eivät mene joko Eorzeassa tai taitto- ja editointipuuhissa. Pelitunteja on tällä hetkellä takana ehkä 25, mutten osaa sanoa, olemmeko puolivälissä juonta vai kenties kolmasosamatkassa. En siis ole tarkistanut mistään, montako chapteria kyseinen peli sisältää.


Monesti olen kirjoittanut pelaamistani peleistä postauksen jokaisen pelikerran jälkeen (ja toisinaan yhdistellyt näitä siten, että useampi pelikerta on samassa postauksessa). Nyt Xillia 2:n kohdalla en ole näin tehnyt. Minulla ei siis ole mitään kymmenen postauksen varastoa odottamassa julkaisuaan. Jostain syystä tästä pelistä ei ole niin paljon sanottavaa, että joka kerran jälkeen tekisi mieli naputella mitään. Twitterin puolelle sen sijaan olen jonkin verran kommentoinut pelikertojani. Monesti vain se 140 merkkiä on ollut varsin riittävä kertomaan oleellisen.






Yllä näkyvät twiitit tiivistävät varsin hyvin kesälomani tunnelmat Tales of Xillia 2:n osalta. Ei ole tajunta räjähtänyt, mutten toisaalta ole sen parissa vielä tylsistynytkään. Joskin samojen paikkojen kierrätys saa välillä aikaan tuskaisia huokauksia. Ykkösosassa komusin joka kartan tarkkaan läpi, etsin arkut, kiilut ja muut herkut. Nyt kun samalle kartalle mennään viidettä kertaa eri todellisuudessa, ei enää jaksa kinostaa, ei sitten yhtään. Alkaa olla yhdentekevää, miten kovaa kamaa arkuissa piileskelee, en enää vain jaksa lähteä hakemaan niitä. Maisemat, viholliset ja meno muutenkin on niin nähty.

Silti pelin juoni on ihan ok ja pitää lievää mielenkiintoa yllä. Pidän myös kivana lisänä hahmokohtaisia pienempiä juonikuvioita (vaikka ne kyllä lisäävät sitä paikkojen kierrätystä vielä entisestään). Mukavaa on myös, että näiden sivutehtävien suorittamisesta palkitaan pikkuisilla lisäyksillä päätarinaan. Sen verran olenkin pelin osalta päättänyt, että vähintään nämä hahmokohtaiset sivujuonet tulee tehdä, ennen kuin etenee pääjuonessa seuraavaan kohtaan. Siten saa varmasti tarinasta eniten irti.

Hahmot eivät suoranaisesti ihastuta tai vihastuta. Paitsi tietysti Teepo on koko pelin paras, ihanin, suloisin ja halirutattavin hahmo. Koska saan sen oman Teepon, koska? Onko lähetys eksynyt? Olen aivan varma, että joku on minulle sellaisen tilannut. Eikö olekin? Joohan?

Olen jopa tottunut päähahmo Ludgerin mykkäkouluun. Pidän sitä silti typeränä ratkaisuna. Minusta hänen olisi aivan hyvin voinut antaa jutella toisten hahmojen kanssa normaalisti. Valintakohdat olisi silti voinut säilyttää eikä niiden ääninäytteleminenkään olisi varmasti maltaita maksanut. En siis vain kykene ymmärtämään, kenen mielestä näin on ollut parempi.

Ja heti on lisättävä, että sittenkin vihastuksen kohdekin löytyy. Nimittäin se pahuksen lapsuudenystävä pankkityty, jonka nimeä en nyt jaksa muistaa. Se, joka penää koko ajan lainan maksamisen perään. Voisiko joku pahis vaikka hankkiutua eroon siitä? Ei se lainan maksaminen mitään (paitsi, että on pelillisesti tosi typerä ja turhauttava juttu), mutta ne huonot läpät ja ärsyttävä honotus. En vain jaksa kuunnella sitä naisihmistä yhtään enempää kuin on pakko, grrrh. Yök. Ällöttävä ja ärsyttävä hahmo, en voi sietää.

Muuten hahmokatras on ok ja pelin juonikin tosiaan pitelee vähintään kevyesti otteessaan. Jaksan uskoa, että tämä peli tulee syksyn aikana paukutettua läpi. Hyvä tietysti olisi, jos sen ehtisi tehdä ennen kuin Xenoblade Chronicles X ilmestyy. Veikkaan nimittäin, että se sitten imaisee meidät molemmat ruudun ääreen niin tehokkaasti, ettei hetkeen muita pelejä mietitäkään.


Ei kommentteja