Tähän on hieman vaikea vastata, koska viime aikoina en ole ehtinyt juuri lukea ficcejä eli sitä kautta ei ole tullut mitään uusia parituksia vastaan. Pelaillutkin olen aika vähän ja kaiken lisäksi vanhoja Finaleita, joten sinällään uutta ei ole juuri ollut tarjolla. Pitkällisen pohdinnan jälkeen keksin kuitenkin kolme paritusta.
Kaksi ensimmäistä on jossain määrin kaanonia ja tuli pelin myötä, viimeistä en ollut itse ajatellut, mutta sekin voisi ehkä yksipuolisena olla kaanonia. Sanottakoon sen verran, etten ole näistä pareista ficcejä lukenut, koska ne eivät minua suunnattomasti kiinnosta. Voisin kuitenkin FanFiction.Netistä kurkata, löytyykö parituksilla tarinoita.
1. Caius x Yeul (Final Fantasy XIII-2)
Nämä kaksi toikkaroivat läpi ajan Final Fantasy XIII-2:ssa. Vaikka Yeul on kovin nuori ja Caius vanha kuin taivas, jonkinlaisen rakkaussuhteen voisin silti kuvitella. Jos ei muuten, niin yksipuolisena. Kenties Yeul rakastaa Caiusia kuin veljeään, mutta Caiusin tuntee saattavat olla hieman toista muotoa. Ehkä joku Yeuleista on jopa elänyt suhteessa miehen kanssa? Kenties alkuaikoina Yeul eli hieman pidempään, esim. parikymppiseksi, jolloin suhde ei olisi ollut niin kyseenalainenkaan.
Minä itse asiassa tykästyin ensialkuun tähän pariin. Pelin loppu kuitenkin pilasi senkin. Caius oli jo liian sekopää maailmantuhoamisvimmansa kanssa, huoh.
Kovin suositulta paritus ei vaikuta edes FanFiction.Netissä, mutta eipä pelistä ole muutenkaan kirjoitettu kovin paljon (reilut 300 tarinaa). Uteliaat voivat kuitenkin käydä lukemassa liudan ficcejä täältä.
2. Alyssa x Hope (Final Fantasy XIII-2)
Yllättäen tämäkin pari on FFXIII-2:sta, koska se on viimeisin uusi Finali, jota olen pelannut. Mitähän tästä nyt sanoisi? Yksipuolisena tämä on täysin ilmiselvä, mutta Hopen lämpiäminen Alyssalle kyllä kestäisi tovin. Uskoisin sen kuitenkin olevan mahdollista... tai siis se olisi ollut mahdollista, jos Caius ei olisi pilannut koko juttua tuhoamalla maailman (huomaatteko, olen jumiutunut tähän ajatukseen).
Hope ei minua erityisesti hahmona innosta, vaikka hän olikin muuttunut ihan kivaksi verrattuna kolmentoista vinkupentuun. En siis kauheasti välittäisi lukea hänestä kirjoitettuja tarinoita. Toisaalta taas pidän Alyssasta todella paljon ja hänestä voisikin lukaista paritusficin. Löysinkin sellaisia huimat kolme FanFiction.Netistä. Tosin voi niitä olla enemmänkin, satuin vain määrittelemään genreksi "romancen", joten...
3. Tseng x Aerith (Final Fantasy VII: Crisis Core)
Tätä paria en ollut itse tullut ajatelleeksi, vaikka on sen joku saattanut joskus mainita. Satuin kuitenkin avomiehelle höpisemään ficeistäni ja siitä, että Projekti S. R. lähenee loppuaan, enkä tiedä, mistä seuraavaksi kirjoittaisin. Hän yritti saada minua kirjoittamaan esim. kympistä, mutta kun en lämmennyt ajatukselle, hän lopulta tokaisi: "Jos sun on pakko kirjottaa seiskasta ni kirjota edes sen pelin ainoasta OTP:stä". Pakkohan siinä kohtaa oli kysyä, mikä se sattuu olemaan.
Vaikken ole pelannut Crisis Corea loppuun (ja seiskan Tseng-osuuksista en muista mitään), on myönnettävä, että ehkä siitä pelistä voisi jotain viitteitä tämän parituksen suuntaan repiä. Tosin tässäkin kohtaa väitän, että yksipuolisena. Toisaalta en näe mahdottomana, että Aerith hyödyntäisi Tsengin ihastusta, juoksuttaahan neiti Zack-parkaakin. Joka tapauksessa en ihan älyttömästi parille itse lämpene. Joku kuitenkin on lämmennyt, sillä näistä kahdesta löysin ficcejä FanFiction.Netistä jopa kaksi sivua.
Onkos kukaan muu tutustunut uusiin parituksiin hiljattain?
_________
30 päivän paritushaaste
Päivä 3: FF-OTP:si
Päivä 4: Suosikki-crack-parituksesi Final Fantasyissa
Päivä 5: FF-crossover-paritus, jonka uskoisit toimivan
Päivä 6: FF-peli, josta sinulla on monia parituksia
Päivä 7: FF-paritus, johon petyit
Päivä 8: FF-paritus, josta vain sinä näytät pitävän
Päivä 9: FF-paritus, josta et pidä
Päivä 10: FF-paritus, josta tuli kaanonia, vaikket odottanut sitä
Päivä 11: FF-hahmo, jota voit parittaa useille muille hahmoille
Päivä 12: FF-hahmo, jota et halua parittaa kuin yhdelle tietylle hahmolle
Päivä 13: FF-hahmot, joita paritat, koska paritus aiheuttaa intesiivisiä tunteita fandomin harrastajien parissa (lue: vihaa tai suurta rakkautta)
Päivä 14: FF-pari, josta pidit, vaikka tiesit tarinan päättyvän huonosti
Päivä 15: FF-paritus, jonka kaanon todellakin sotkee
Päivä 16: FF-pahisparitus, josta pidät eniten
Päivä 17: FF-paritus, josta puhut ihmisten kanssa IRL
Päivä 18: Ärsyttävin FF-hahmo, joka yritti tulla parituksen väliin
Päivä 19: Paras sankari x pahis -FF-paritus
Päivä 20: Naurattavin FF-paritus
Päivä 21: Paras FF-paritus, jonka osapuolet ovat toistensa vastakohtia
Päivä 22: Surullisin saavuttamaton FF-rakkaus
Päivä 23: FF-pari, jota aloit parittaa vasta todella pitkän ajan jälkeen
Päivä 24: FF-pari, josta pidät, mutta joka jää toistuvasti toisen parin varjoon fandomissa
Päivä 25: Suosituin FF-paritus fandomissa (tuetko sitä itse?)
Päivä 26: Paras paritus vanhemmissa (ennen FFX:tä) Final Fantasyissa
Päivä 27: FF-hahmot, joita paritit joskus kauan sitten
Päivä 28: FF-pari, jota paritit paljon vähemmän aikaa kuin kuvittelit
Päivä 29: Paras "kuin kaksi marjaa" -FF-paritus
Päivä 30: FF-paritus, jota uskot kannattavasi vuosienkin päästä
Noel x Hope!
VastaaPoista-N
Hui :D
PoistaHah, muistin, että olen joskus teininä jopa kirjottanut lyhyen Tseng x Aerith -ficin (tai ainakin siihen viittaavan). :D Eli ei se paritus varmaan sitten ihan tuulesta temmattu ole.
VastaaPoistaMietinkin, että jostain yhteydestä paritus oli hämärästi tuttu. Oot varmaan joskus maininnut asiasta x)
Poista