keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Pelaaja lukemassa: Warcraft: Durotan

Luin hiljattain Christie Goldenin kirjoittaman Warcraft: Durotan -kirjan. Koska kirja on kirjoitettu videopelisarjan pohjalta, päätin ottaa sen käsittelyyn tässä blogissa. Videopeleistä kirjoitetut kirjat ovat tavallaan oma lukunsa ja kiinnostavat minua jo lähtökohtaisesti siksi, että voin nähdä, miten peleissä toimivat asiat on kirjoissa toteutettu.


Warcraft-sarja ei ole minulle pelaamismielessä tuttu, mutta luonnollisesti en ole voinut välttyä kuulemasta siitä. Erityisen paljon tuttavapiirissä on puhuttanut World of Warcraft -peli, kuinkas muutenkaan. Pelisarjaan on syntynyt lievä kiinnostus, vaikken ole sitä koskaan ajatellut itse pelaavani yksinkertaisesti jo siitä syystä, ettei PC:llä pelailu minua juuri innosta.

Kävin kuitenkin kesällä 2016 tsekkaamassa Warcraft: The Beginning -elokuvan ja tykkäsin siitä paljon. Kun sitten kuulin, että elokuvasta on olemassa myös kirjaversio, ajattelin ostaa sen. Shoppailuhuumassani katseeni osui kuitenkin toiseen kirjaan: Warcraft: Durotaniin, jonka kuvauksessa luki sen olevan esiosa elokuvalle. Se oli lopulta se kirja, jonka hankin.

Kirja lojui e-kirjanlukijani syövereissä hyvän tovin, koska lukemattomien opuksia lista on pitkä ja loputon, mutta tänä syksynä se sai vihdoin vuoronsa. Olen lukenut joitain peleihin pohjautuvia kirjoja, eivätkä ne kaikki ole olleet erityisen innostavia kirjallisessa mielessä,  joten lähtöni tekstin pariin oli ehkä lievän ennakkoluuloinen.

Durotanin tarina


Olen käsittänyt, että pelien Durotan-hahmolle on jo aiemminkin ollut olemassa taustatarina eikä se mene täysin yksi yhteen tämän kirjan kanssa. Voin kuvitella, että pelejä pelanneilla tällainen havainto töksähtää ja saattaa vaikuttaa lukuintoon, mutta minun kohdallani sillä ei ollut minkäänlaista vaikutusta.

Kirjan alussa Durotan on Hallasusien-örkkiheimon päällikkön poika, joka suhtautuu elämään pääasiassa kepeästi ja onnellisesti. Arki on hyvää, vaikka vaikeuksiakin ajoittain osuu kohdalle. Sitten eräänä päivänä kylään saapuu muukalainen, vihertävä örkki Gul'dan, joka pyytää Hallasusia liittymään perustamaansa Laumaan. Monet heimot ovat liittyneet paremman elämän toivossa, sillä etelämmässä maailma näyttää hiljalleen kuolevan ja ruoka käyvän vähiin. Durotanin isä ei ehdotukselle lämpene vaan sanoo Hallasusien pysyvän itsenäisinä.

Pian Gul'danin kylästä poistumisen jälkeen Durotanin koko elämä mullistuu, kun Hallasudet joutuvat taisteluun, jossa hänen isänsä saa surmansa. Durotan nousee Hallasusien johtoon eikä taakka harteilla ole kevyt kantaa, kun talvet alkavat pidentyä ja itse luonto näyttää kapinoivan örkkejä vastaan. Durotania ohjaa kuitenkin vahva halu toimia oikeudenmukaisesti ja löytää keinot pelastaa niin Hallasudet, maailma kuin maailmaa ohjailevat henget.

Inhimillinen selviytymistarina


Lähtötilanteesta voisi kuvitella, että kirja on lopulta eeppinen tarina maailman pelastamisesta, mutta se on kaikkea muuta. Durotanin sisäinen kamppailu päällikkön vastuiden ristitulessa on itse asiassa hyvin maanläheistä ja inhimillisesti koskettavaa luettavaa. Örkkiyhteiskunta, sen lainalaisuudet ja jännitteet on kuvattu erittäin hyvin ja niihin on helppo samaistua, vaikkei itse täysin samanlaisia arvoja kannattakaan.

Jos minulle elokuvan Durotan jäi pikkuisen etäiseksi, koska seurattavia hahmoja oli monta, kirja toi hänet paljon lähemmäs. Kiinnyin tähän örkkipäällikköön varsin syvästi ja kirjan loppupuolella minua jo riipi ajatus elokuvan tapahtumista. Ahdistus Durotanin puolesta kasvoi  miltei sietämättömäksi, kun pohdin, miten asiat olisivat voineet mennä toisin... vaan olisivatko ne edes?

Kaiken kaikkian Durotanin tarina onnistui koskettamaan minua syvältä. Rehellisyyden nimissä en olisi koskaan uskonut, jos joku olisi minulle väittänyt, että alan pitää Warcraftin örkeistä, mutta niin vain kävi.

Kirjallisesti omilla jaloillaan seisova teos


Durotan on mielestäni siinäkin mielessä onnistunut kirja, ettei se tarvitse sen enempää pelejä kuin elokuvaakaan seisoakseen omilla jaloillaan. Sen voi lukea, vaikkei tietäisi alkuperäisestä kaanonista yhtään mitään. Jos pitää laadukkaasta fantasiakirjallisuudesta, on hyvät mahdollisuudet siihen, että tykkää myös Durotanista.

Kirjan kieli soljuu eteenpäin jouhevasti ja helppolukuista. Se ei koreile ja leikittele sanoilla, mutta toimii ja tuntuu miellyttävältä lukea. Luin kirjasta suomenkielisen käännöksen, joten en luonnollisesti voi alkuperäistä tekstiä juuri kommentoida. Käännös kuitenkin oli laadukasta luettavaa, joten uskon myös englanninkielisen teoksen toimivan erinomaisesti.

Tämän myötä haluan ehdottomasti lukea myös sen elokuvan kirjaversion ja voi olla, että kurkistan Cristie Goldenin muitakin kirjoja jossain vaiheessa.

Oletko sinä lukenut Warcraft-kirjoja? Mitä pidät niistä? Miten ne istuvat mielestäsi pelien loreen?

http://www.pelit.fi/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti