Epäpelaamista?

Kuten blogin lukijat jo tietävät, talouteemme putkahti joulun kunniaksi Nintendo 3DS. Laturia sen sijaan jouduimme odottelemaan uuden vuoden ylitse, mikä luonnollisesti rajoitti laitteen käyttöä melkoisesti. Esim. pelaamisen sai suosiolla unohtaa ensimmäisen kahden viikon ajaksi. Sain tosin kaverin luona laitteen kerran ladattua, joten virta riitti Streetpassiin ihan hyvin oman laturin saapumiseen asti.

Sittemmin mies on aloittanut The Legend of Zelda: A Link Between Worlds -pelin jokailtaisen pelaamisen, joten ei laite ole täysin tyhjänpanttina ollut. Itse olen ajoittain seuraillut pelin etenemistä vierestä, vaikka se käsikonsolin kohdalla vaikeaa onkin. Ei voi sanoa, että minulle olisi siitä mitenkään erityisen selkeää kuvaa muodostunut, mutta vaikutelma on aika perinteinen. Siis samanlainen kuin muistakin Zeldoista olen saanut... vaikea selittää, se on vain tietty tunnelma. Ja tottahan toki Zeldan perusteema soi päässä illalla nukkumaan mennessä ja aamulla herätessä, joten sitä on kuunneltu vähintäänkin tarpeeksi. Onneksi satun pitämään kyseisestä kappaleesta. En siis häiriinny sen jatkuvasta kuuntelusta... ja itse asiassa mietin, että se voisi olla jopa kiva soittoäänenäkin.

Mutta pelaamiseksi tätä loisimista ei varsinaisesti voi kutsua. Väitän silti nauttineeni tästä sivustaseuraajan roolistani. Omalle pelirintamalle on sitten mahtunut kyllä A Realm Rebornia, mutta en mene siihen tässä postauksessa nyt sen syvemmin. Voi olla, että julkaisen myöhemmin taas kuvia, sillä niitä on paljon ja ne ovat kivoja.

Olen kuitenkin tuon 3DS:n harrastanut muutenkin tätä "epäpelaamista". Streetpass ja askelmittari ovat olleet yllättävän kiehtovia. Olen oikeasti hämmästynyt, miten paljon olen niistä tykännyt. On kiva seurata, kuinka paljon askelia päivän aikana on tullut otettua. Tietysti en toimistolla kävele käsikonsoli takataskussa, mutta laukussa se kulkee näppärästi mukana tapaamisiin ympäri kaupunkia... ja usein tulee käveltyä.

Streetpass on sitten oma lukunsa. Näyttää siltä, että joka arkipäivä törmään samaan tyyppiin. Alan vahvasti epäillä, että meillä on töissä toinenkin 3DS:n käyttäjä. En vain ole vielä keksinyt, kuka on kyseessä ;D Pitäisi varmaan ensin selvittää, kuinka pitkän matkan päästä konsolit juttelevat toisilleen. Lisäksi olen nyt muutaman kerran törmännyt säännöllisesti yhteen toiseenkin tyyppiin... En tiedä, miksi mutta jostain syystä tämä on vain minusta hillittömän kivaa.

Streetpassin mukana tulleesta palapelivaihtosysteemistä en niin perusta, vaikka 3D-kuvat ovatkin ihan hauskoja. On ne palat tullut aina vaihdettua, mutta niitä en kamalasti odota. Sen sijaan Streetpass Quest on minun mieleeni. Siinä on omat ärsyttävyytensä, kuten se, ettei joitain vihollisia voi voittaa kuin hahmoilla, joilla on tietyn värinen paita ja sitten tietenkään sellaista ei vain tule vastaan edes ostamalla. Tällaisista pikkujutuista huolimatta olen sitä jaksanut päivittäin pelailla. Harmistus on suuri, jos ei jonkun reissun / työpäivän jälkeen ole yhtään hahmoa ilmestynyt Streetpassiin, sillä sitten ei viitsi pelatakaan. Pelkät ostetut hahmot ovat lisuke, kivempaa on kerätä tyyppejä toisilta.

Kaiketi Streetpass iskee sisäiseen metsästäjä-keräilijääni. Pitää saada mahdollisimman monta erilaista Mii-hahmoa, mutta toisaalta samaan aikaan on hienoa, kun törmää samaan uudestaan. Kumman pienistä asioista sitä voi iloiseksi tulla. Streetpass Quest taas on vähintäänkin melkein peli, vaikka on kovin yksinkertainen sellainen, joten kaipa se siksi jaksaa kiinnostaa.

Lisäksi plussana on vielä se, että mies saa Shadow Linkejä minun varjollani omaan peliinsä. Osa niistä on tosin ollut niin kovatasoisia, ettei hän ole omalla Linkillään niitä vastaan pärjännyt, mutta ilmeisesti on kuitenkin tykännyt Shadow Linkejä vastaan pelata.

Lyhyesti voisi sanoa, että pelikonsolin lisäksi 3DS:ssä on kivoja sosiaalisia ominaisuuksia, jotka eivät kuitenkaan vaadi tällaista introverttia olemaan liian sosiaalinen. Toimii.

//edit 16.1.

Voin vaihtaa kanssasi kaverikoodeja, jos jätät mailiosoitetta kommenttikenttään :)

Ei kommentteja