Ys IX: Monstrum Nox oli miellyttävä tuulahdus kepeyttä ja synkkyyttä
yhdessä paketissa. Nautin pelin pelaamisesta enemmän kuin osasin
odottaa, mutta vielä suuremmin yllätyin pelin hahmoista.
Ys VIII:n hahmot eivät Adolia ja Danaa lukuunottamatta jääneet juuri mieleen pyörimään, mutta Ys IX:n hahmokaarti osoittautui vahvemmaksi ja kiinnostavammaksi. Olen pelaajana melko hahmokeskeinen (ja toki myös tarinakeskeinen), joten hyvät hahmot ovat ehdottomasti herkkua. Aiemmissa postauksissa on jo käsitelty ennakkofiiliksiä pelistä sekä pelin tarinankerrontaa. Nyt on aika sanoa pari sanaa päähahmoista.
Tämä postaus sisältää spoilereita hahmoista ja heidän taustoistaan, joten skippaa, jos et halua tietää mitään ennakkoon.
Adol
Asema: vankilaan joutunut seikkailija
Monstrum: Crimson King
Monstrum-kyky: Crimson Line
Adol on jokaisen Ys-pelin (Originia lukuunottamatta) sankari ja siten jo tuttu pelaajille. Hän on sankari, johon pelaajan on tarkoitus samastua. Tämä tarkoittaa, ettei hän juurikaan puhu, vaikka on aktiivisesti läsnä tilanteissa.
Pelaaja pääsee kuitenkin melko usein valitsemaan Adolille repliikkejä. Vaihtoehtoja on tosin vain kaksi eivätkä ne yleensä eroa toisistaan kovin merkittävästi, mutta ainakin jotain on tarjolla.
Juuri mykkyytensä vuoksi Adol ehkä jättää minut hieman kylmäksi, mutta tässä pelissä huomasin tykästyväni hänen Crimson King -puoleensa... joka paljastui myöhemmin kokonaan toiseksi henkilöksi. Eli voinko silloin edes sanoa tykästyneeni Adoliin itseensä?
Crimson Kingissä minua puhutteli todennäköisesti ulkonäkö, mikä voi kuulostaa hassulta, koska jakoihan hän sen Adolin kanssa. Tavallinen Adol on kuitenkin... no, tavanomaisempi kuin Crimson King. Pidin myös hahmon äänestä (Yuki Kaji), kun hänelle vihdoin annettiin tilaisuus puhua vähän enemmän. Adolin osalta ääntä ei tosiaan juuri päässyt kuulemaan.
Krysha
Asema: rikkaan perheen adoptiotytär
Monstrum: White Cat
Monstrum-kyky: Heaven's Run
Krysha on adoptoitu rikkaaseen bisnes-perheeseen, mutta hänen asenteensa ja arvonsa eivät täysin sovi yhteen perheyrityksen kanssa. Lisäksi hän kantaa salaisuutta, jota ei uskalla perheelleen paljastaa. Joskin hänen isosiskonsa osaa epäillä Kryshan olevan yksi kaupungissa mellastavista monstrumeista.
Adol ja Krysha lyöttäytyvät pian yhteen sen jälkeen, kun Adol on paennut vankilasta. Adolin kannustuksen ansiosta Krysha uskaltautuu irrottautumaan perheyrityksestä ja perustamaan slummialueelle oman kukkakaupan, mikä sopii hänen henkilökohtaisiin arvioihinsa paremmin kuin perheen harjoittama kylmän laskelmoiva bisnes.
Aika nopeasti on myös selvää, että Krysha alkaa kehittää tunteita Adolia kohtaan, koska pitäähän pelissä nyt olla joku, joka jää miehen perään itkemään. Tämä on sellainen seikka, mikä henkilökohtaisesti vähän turhauttaa minua. Miksi viritellä romanssia, kun se ei koskaan toteudu? Ei pelaaja heittäydy siihen mukaan, koska tietää Adolin jättävän tytön ruikuttamaan ja jatkavan matkaa Dogin kanssa.
En voinut olla pitämättä avoimesta, rohkeasta ja aidosti eteenpäin pyrkivästä Kryshasta. Hänessä on jotain sellaista, että halusin vilpittömästi olla hänen puolellaan kaikissa tilanteista. Salaa hieman toivoin, että Crimson King olisi pysynyt erillisenä hahmona, jolloin Kryshalla olisi ollut mahdollisuus hänen kanssaan Adolin sijaan.
Credo
Asema: sotilas
Monstrum: Feral Hawk
Monstrum-kyky: Hunter's Decent
Credo on kasvanut orpokodissa, jossa oli erityisen kiintynyt yhteen hoitajista. Hänellä on aina ollut vaikeuksia kiinnittyä mihinkään ryhmään ja hän on luonteeltaan melkoinen riidanhaastaja. Hoitajan kuolema oli hänelle kova isku, josta hän ei tainnut koskaan täysin toipua.
Kun tapasin Credon pelissä ensimmäistä kertaa, totesin hänen käyvän hermoilleni. Rasittava meuhaaja, jonka on pakko koko ajan kaivaa verta nenästään. Tästä syystä päädyin valitsemaan Adolilla aina mahdollisimman sarkastisen tai keljuilevan repliikin, kun tilaisuus puhua Credolle ilmeni.
Kunnes en enää tehnyt niin...
Tapahtumien edetessä huomasin pitäväni Credosta yllättävän paljon. Hänen kovan kuorensa alla oli herkkä ja haavoittunut sydän, joka pitäisi jonkun halata kuntoon. Itkin oikeasti, kun Credolla napsahti ja häntä vastaan oli pakko taistella, koska en olisi todellakaan halunnut.
Loppupuolella valitsin kannustavimmat ja puolustavimmat repliikit myös Credolle, kun tilaisuus vain tuli. Olin henkeen ja vereen hänen puolellaan, mitä ei olisi alkuun välttämättä uskonut, kun kiroilin ääneen hänen typeryydelleen. Olen kuitenkin muiden pelien parissa huomannut, että tällaiset tuittuilijat onnistuvat kaivertamaan tiensä sydämeeni, joten tästä syystä en varsinaisesti ole enää yllättynyt siitä, miten rakas Credosta lopulta tuli.
Anemona
Asema: kauppiaan nukke
Monstrum: Doll
Monstrum-kyky: Third Eye
Anemona on kirjaimellisesti nukke, jonka omistaa kauppiaspariskunta. He pitävät Anemonaa esillä liikkeessään, mutta Anemona käy omilla reissuillaan hoitamassa monstrum-asioita.
Anemonalla on kenties kiinnostavin taustatarina kaikista monstrumeista, sillä hän on ollut satoja vuosia sitten heitä komentavan Aprilisin nukke. Aprillisin isä antoi Anemonalle oman tahdon ja persoonan, mitä kautta hänestä sitten myöhemmin tuli yksi Aprilisin joukoissa taistelevista monstrumeista.
Hieman pelkäsin, että Anemonasta tulisi pelin lopussa taas pelkkä tavallinen nukke (se olisi ollut kamalaa!), mutta onneksi näin ei käynyt vaan hän sai jatkaa elämäänsä muiden monstrumeiden tavoin.
Anemonan persoona on hieman etäinen ja hänestä on siten vaikea saada alkuun otetta, mutta pidin hänestä silti kovasti. Hän oli sellainen siisti tyyppi, jota vähän ihailee ja jonka seurassa on kiva hengata. Hänen salaisuutensa pysyi piilossa hyvin pitkälle, mikä oli omiaan pitämään mielenkiintoani yllä. Vihjeitä kuitenkin viljeltiin tarinassa sen verran, ettei paljastus tullut suoranaisesti yllätyksenä. Se oli enemmänkin sellainen perinteinen "niinpä tietenkin" -hetki.
Yufa
Asema: adoptiolapsi, joka kasvattaa kolmea pikkusisarta
Monstrum: Raging Bull
Monstrum-kyky: Valkyrie Hammer
Myös Yufa on adoptoitu orpo ja hänellä on kolme pikkusisarusta, jotka eivät ole hänelle biologista sukua. Perheen vanhemmat ovat kuolleet, joten kasvatusvastuu on jäänyt Yufan hartioille.
Silti hän ehtii ja jaksaa hoitaa velvollisuutensa monstrumina, työskennellä Dogin baarissa ja tapailla härkätaistelija Felixiä. Viimeistä hän ei tosin myönnä vaan punastelee aina, jos joku väittää heidän olevan yhdessä.
Yufan herkkään ja huolehtivaan persoonaan oli helppo samastua, mistä syystä pidinkin hänestä ehkä kaikista monstrumeista eniten. En tosin erityisemmin lämmennyt hänen poikaystävälleen, mutta toisaalta Felix jäi hahmona melko ohueksi, joten onko tuo ihmekään. Olin silti iloinen, kun he menivät lopussa naimisiin.
Yufasta tuli läpi matkan hieman surumielinen vaikutelma, mutta samaan aikaan ihastelin hänen jaksamistaan ja sinnikkyyttään. Hän teki niin paljon ja repesi joka suuntaan, eli enemmän muille kuin itselleen muttei valittanut koskaan. Yufassa oli sellaista lämpöä, että halusin ehdottomasti olla myös hänen puolellaan jokaisessa mahdollisessa käänteessä.
Toisaalta en voinut olla miettimättä, millaisen burn outin Yufa vielä joskus saa, koska hän oikeastaan tekee aivan liikaa. Tiedän, ettei pelin ole tarkoitus käsitellä tätä teemaa, eikä Yufan jaksamista nostettu esille, mutta joskus omat pohdinnat vain lähtevät tällaisiin suuntiin. Tunnen ehkä jonkinlaista suojelunhalua tällaisia ylisuorittajia kohtaan (sama juttu esimerkiksi Final Fantasy VII:n Tifan kohdalla).
Jules
Asema: hyvätuloisen perheen sairas adoptiopoika
Monstrum: Renegade
Monstrun-kyky: Shadow Dive
Jules hahmona onnistui yllättämään minut. Toki kiinnitin huomiota pyörätuolissa istuvaan poikaan, joka ilmestyi milloin mihinkin paikkaan, kun monstrumit tutkivat siellä jotain. En kuitenkaan osannut odottaa, että hän on yksi monstrumeista, mikä kertoo toki omista ennakko-oletuksistani (kasvun paikka siis).
Jules sairastaa jonkinlaista rappeumaa, joka on vienyt hänet pyörätuoliin ja johon hän kuolee melko nuorena. Perheen isä näyttää häippäiseen kuvioista, mutta todellisuudessa etsii kiivasti parannusta adoptiopoikansa sairauteen.
Persoonana Jules tuntui minusta jokseenkin kylmäkiskoiselta ja etäiseltä, vaikka herätti minussa myös jonkin verran sympatiaa. Pystyin ymmärtämään hänen halunsa pysyä monstrumina, koska silloin hän pystyi käyttämään jalkojaan.
Minun oli alkuun vaikea lämmetä Julesille, koska hän myös tarkoituksellisesti piti toisia käsivarren mitan päässä eikä suoranaisesti halunnut tutustua. Todennäköisesti taustalla oli tuska isän menettämisestä ja pelko kiintymistä kohtaan. Miksi hankkia ystäviä, jos he voivat lähteä kuitenkin? Mahdollisesti Jules myös ajattelee oman sairautensa satuttavan muita. Hän ei välttämättä halua muiden kiintyvän itseensä, koska on kuolemassa joka tapauksessa.
Kaikesta huolimatta Julesissa on elämänhalua. Hän ei tahdo poistaa Monstrum-kirousta, koska pelkää joutuvansa luopumaan mahdollisuudesta kävellä. Hän myös kasvaa hiljalleen osaksi ryhmää ja alkaa osoittaa enemmän sympatiaa ihan kaikkia kohtaan, vaikka myös pitää koko ajan kiinni omista arvoistaan ja rajoistaan. Lopulta siis koin myös hänet kivaksi hahmoksi.
Monstrum-kyvyt osana mekaniikkoja
Jokainen Ys IX: Monstrum Noxin päähahmoista on omalla tavallaan kiehtova ja opin pitämään heistä kaikista. Heillä oli jokaisella myös kyky, joka oli nivottu tiukasti yhteen pelin mekaniikkoihin, mikä auttoi innostumaan uudesta tiiminjäsenestä joka kerta.
Kyvyille oli käyttöä jatkuvasti niin kaupungissa, maastokartoilla kuin luolastoissa seikkaillessa. Niiden haltuun ottaminen oli välttämätöntä etenemisen vuoksi, ja lisäksi peli tarjoili palkinnon, kun pelasi kullakin hahmolla riittävän pitkään. Olen pelaaja, joka yleensä urautuu käyttämään yhtä hahmoista, mutta tällä kertaa käytin jokaista ja jouduin sen takia mukauttamaan taistelutyyliäni sen mukaan, kenen asetta pitelinkään.
Sen sijaan kartoilla liikuin mieluiten Anemonan roolissa, sillä hän kiisi nopeasti paikasta toiseen. Kryshan seinille kiipeily taas toi aivan uusia ulottovuuksia erityisesti kaupungissa liikkumiseen, mutta rakastin myös liidellä paikasta toiseen Credon siivillä tai teleporttailla Adolin Crimson Line -kyvyllä.
Yufan seinien murskaus -taito, Anemonan kolmas silmä ja Julesin varjoihin sukellus jäivät minulla vähemmälle käytölle. Hyödynsin niitä oikeastaan vain silloin, kun se oli pelillisesti välttämätöntä, mutta se ei tarkoita, ettenkö olisi tykännyt kyvyistä. Ne toivat karttoihin uusia ulottuvuuksia ja tarjosivat mielenkiintoisia tutkimusmahdollisuuksia. Luolastot eivät siis tuntuneet puuduttavilta, koska niissä sai kikkailla erilaisia kykyjä käyttäen.
Yufa taas oli hidas myös taisteluissa, joten pääasiassa makasin selälläni otettuani viholliselta iskun vastaan. Jules puolestaan on maagi, joka periaatteessa taistelee matkan päästä, mutta hänen kantamansa oli mielestäni liian lyhyt, jotta hommassa olisi ollut järkeä. Ja kun menet lähistelemään maagilla, niin huonostihan siinä käy...
Kaiken kaikkiaan toimivat hahmot ja hahmojen kykyjen sitominen muihin pelielementteihin tekivät kokonaisuudesta kiehtovan ja vauhdikkaan. Olen harvoin kiinnostunut pelimekaniikoista (minulle riittää, että ne eivät vaikeuta pelaamista), mutta Ys IX: Monstrum Noxin kohdalla jopa vähän rakastuin niihin. Toivonkin, että myös seuraava Ys-kokemus tarjoaa yhtä rikkaan tavan liikkua kartoilla ja luolastoissa.
Kuka oli sinun suosikkisi ja kenen kykyjä käytit mieluiten?
Mie ajattelin jo tätä peliä pelatessani, että Krysha ja Yufa ovat kyllä juuri sellaisia hahmoja, joista Anna varmasti tykkää. Sen verran paljon on tullut tätäkin blogia luettua, että hahmomaku on tullut aika tutuksi. Itse en oikein lämmennyt Kryshalle, tosin en sitä missään nimessä inhoakaan, mutta kaikki muut Monstrumit ovat aivan ihania. Ihana kuulla, että Credo lakkasi lopulta olemasta ärsyttävä. ;D
VastaaPoistaOma suosikkini on Jules sekä persoonallisuudeltaan, tarinaltaan että taistelutyyliltään, mutta sen varsinainen gift oli aika laimea verrattuna kaikkiin muihin. Maagilla tappeleminen ei yleensä oikein nappaa, mutta tässä pelissä sain sen toimimaan yllättävän hyvin. Vähiten tykkäsin taistella Yufalla juuri siksi koska se on niin hidas ja "raskas".
Kiitos paljon tästä postauksesta! En tunne/tiedä ketään muuta, joka olisi ylipäänsä pelannut koko peliä, niin on tosi kiva kuulla edes yhden ihmisen ajatuksia.
Kiitos kommentistasi! Heh, hyvin olet siis mun hahmomakua oppinut tunnistamaan tässä muutamassa vuodessa :D
PoistaHeh joo, vissiin nämä tsunderepojut kuitenkin toimii minulla, vaikka olen aiemmin ajatellut, etteivät tosiaankaan toimi. Credosta tosiaan löytyi sympaattinen puoli aikaa myöten.
Tavallaan on helppo ymmärtää, että Julesiin saattaa kiintyä myös tosi lujaa (vaikkei minua sillein puhutellutkaan). Shadow dive tosiaan oli vähän laimea, vaikka auttoi pääsemään uusiin paikkoihin. Itse pelasin Julesilla tasan sen verran, että sain trophyn. En sitten tiedä, olisinko oppinut paremmaksi, jos olisin pelannut pidempään :)
Eipä mitään, postaus oli hauska kirjoittaa. Täytyy toivoa, että Emmi innostuu myös kirjoittamaan aiheesta sitten, kun on ehtinyt pelata kesällä ilmestyvän Switch-version pelistä.