Final Fantasy VI - peli, joka sai ajattelemaan menneitä aikoja

Tänä vuonna on tullut pelattua uutuuksien sijaan enimmäkseen vanhoja pelejä tai niiden uusioversioita. Jatkumona tälle päätin näin joulun alla aloittaa Final Fantasy VI:n, koska se on peli, joka saa minut usein ajattelemaan joulua. Tällä kertaa olen sen pohjalta miettinyt myös vanhoja peliaikoja ja -kokemuksia yleisemmin.




Jos ei lasketa mukaan lapsuuden Nintendo-pelejä, olen pääsääntöisesti hankkinut pelini itse. Final Fantasy VI oli kuitenkin ensimmäinen peli, jonka käärin esille joululahjapaketista sen jälkeen, kun aloin oikeasti harrastaa pelaamista. Sain pelistä PlayStationille julkaistun version.

Tuolloin oli meneillään lukion abivuosi, ja olin joululomalle saanut järkyttävän kasan kirjoituksiin valmistavia tehtäviä mm. matematiikasta. Siitä huolimatta en malttanut olla korkkaamatta uutta peliä heti joulun pyhinä, ja lopulta käytin lomalla varmasti enemmän tunteja pelaamiseen kuin kirjoituksiin valmistautumiseen.

Tämä pelikotelo nosti hymyn huulille jouluna 2002.
Jos jouluna ajattelen jotain peliä, kyseessä on melkein aina Final Fantasy VI. Toki olen sittemmin pelaillut joulun aikaan myös paljon muuta ja saanut muutamat muutkin pelit lahjaksi, mutta silti juuri tuo abivuoden joululoma on jäänyt elävänä mieleeni. Se oli tavallaan ensimmäinen kerta, kun lähipiirini suostui hyväksymään ja tajuamaan, että tykkäsin pelaamisesta oikeasti.

Olen pelannut Final Fantasy VI:n viimeksi vuosien 2002 ja 2003 taitteessa. Aina silloin tällöin olen ajatellut pelata sen uudestaan, mutten ole ryhtynyt tuumasta toimeen, vaikka olin jopa hankkinut pelistä myös digitaalisen version.

Tänä syksynä päätin vihdoin tarttua itseäni niskasta kiinni, ja katsoa, mikä fiilis pelistä tällä kertaa tulee. Rehellisesti sanottuna olen ehtinyt unohtaa monet yksityiskohdat, mikä hieman yllätti, sillä kuvittelin, että muistoni pelistä olivat kirkkaampia.

Tämä yllätys sai pohtimaan kulunutta pelivuotta ja sitä, millaisia ajatuksia vanhemmat pelit ovat minussa herättäneet. Final Fantasy VI:n lisäksi olen kahlannut tänä vuonna läpi myös muita vanhempia pelejä. Osan niistä olen pelannut myös aiemmin, osa on ollut minulle uusia tuttavuuksia.


Vuosi vanhoja pelejä 


Kulunut pelivuosi on koostunut pitkälti vanhemmista peleistä.
Yksi pelatuista oli Tales of the Abyssin 3DS-versio.
Vaikka olen nauttinut näistä vanhemmista peleistä ja niiden uusioversioista, on tullut myös huomattua, ettei ennen kaikki ollut paremmin. Vanhoissa peleissä on paljon hyvää, mutta niissä on myös asioita, joita en välttämättä kaipaa takaisin.

Nautin pelien nykyisistä jouhevammista kontrolleista ja myös mahdollisuudesta tallentaa useammin. Esimerkiksi tattien pyörittely on sormille paljon ystävällisempää kuin ristiohjaimen käyttäminen. Pikku juttu ehkä sinänsä, mutta omalla kohdalla pelaamisen ergonomia merkitsee koko ajan enemmän.

Totta kai pelit ovat tulleet eteenpäin myös graafisesti, mutta se ei aina ole tärkeintä. Final Fantasy VI:ssa on mielestäni varsin kaunis visuaalinen ilme. Puoliso tosin mainitsi pelin vakavuuden kärsivän pomppivista chibi-hahmoista. Ehkä näin, mutta itse en jostain syystä osaa tästä kiusaantua.

Käännös Final Fantasy VI:n tässä versiossa on aika kökkö, mikä ei tullut yllätyksenä. Tästä on ollut puhetta niin netissä kuin tuttujenkin kesken. GBA-versiossa on kuulemma laadukkaampi käännös, mutta musiikit eivät toistu yhtä kauniisti, ja uudistettu graafinen ilme ei ole kaikkien makuun. Täydellistä länsiversiota ei Final Fantasy VI:sta taida siis olla tarjolla. Ylipäätään vanhempien pelien käännökset eivät aina vastaa nykypäivän standardeja, vaikka ovat omana aikanaan julkaisijoille kelvanneet.

Nykyisin ehkä käymme vääntöä siitä, kuinka paljon pelejä on okei lokalisoida ja millä tavoin käännökset tulisi tehdä. En muista tällaisia puheita ajalta, jolloin aloin aktiivisesti pelata. Tyydyin muiden mukana siihen, mitä sain, enkä edes tajunnut napista. En silti sano, että tämä oli välttämättä sellainen asiantila, jonka toivoisin säilyvän ennallaan. Mielestäni on hienoa, että nykyisin käännösten laadusta keskustellaan ja käännökseltä oikeasti odotetaan hyvää tasoa.

Lokalisaatiostakaan ei taidettu ennen puhua yhtä paljon. Tähän liittyen en itse edes muistanut, että Final Fantasy VI:ssa näkyy kappoja. Ei sillä, en teininä olisi kyseistä otusta osannut tunnistaa, ja kappa olisi myös sanana ollut minulle vieras. Pelissä se on käännetty englannin termiksi "imp" (suom. maahinen). En tosin tiedä, olisiko kappa-sana minua lopulta haitannut. Olisin vain tulkannut sen fantasiaolennoksi.

Nykyisin saattaisin kuitenkin kohotella kulmiani, jos jossain uudessa pelissä loikkisi selkeä kappa, jonka väitettäisiin olevan maahinen. Sitä en osaa sanoa, kuinka monelle pelaajalle tällaisilla asioilla on merkitystä, ja nämä ovat epäilemättä asioita, joiden kanssa japanilaisten pelien lokalisoijat painivat usein. Japanilaista viihdekulttuuria muutenkin aktiivisesti harrastavat pelaajat toivoisivat, ettei pelien alkuperäistä sisältöä muunneltaisi kovin paljon, mutta suurille massoille lokalisointi saattaa tehdä peleistä helpommin lähestyttäviä. Tämän kanssa ei liene auta kuin yrittää tasapainotella.

Tavallaan tämä pelivuosi on ollut kiehtova myös tästä näkökulmasta. Se on ollut aikamatka. Asiat tehtiin ennen eri tavalla kuin nykyisin. Tiedän, että osa ihmisistä haikailee vanhoja hyviä aikoja ja unelmoi niiden paluusta. Itse kuitenkin koen, että noista ajoista kannattaa poimia rusinat pullista ja leipoa sitten entistä parempia pullia.

Mukavaa nostalgiaa


Final Fantasy VI tulee todennäköisesti aina olemaan nostalginen joulupelini.
Vaikkei ennen ollut kaikki paremmin, on ollut mukava palata Final Fantasy VI:n pariin. Paitsi, että peli on kaunis visuaalisessa mielessä, sen tarinaan on upeaa uppoutua.

Monet pelin hahmokohtalot ovat traagisia eivätkä jätä ainakaan minua kylmäksi. Hahmot, joihin pelissä on panostettu, jäävät mieleen. Heihin kiintyy aidosti, ja heidän tarinansa haluaa nähdä loppuun saakka.

Pelin pelaaminen uudestaan on tällä kertaa sekoitus nostalgian rippusia ja yllätyksiä. Samalla olen kuitenkin tiedostanut erittäin vahvasti, että pelaan mieluummin vanhojen pelien uusioversioita kuin alkuperäisiä julkaisuja. Sanokaa laiskaksi ja mukavuudenhaluiseksi ihan rauhassa. Pitkät latausajat, kankeat kontrollit ja yleinen tekemisen hitaus tuntuvat uuvuttavilta.

Kaikesta huolimatta minusta on ollut mukava aikamatkailla tämä vuosi. Vanhat ajat eivät ehkä palaa, mutta silloin tällöin niihin voi kurkistaa ja kokeilla, miltä eri aikakausien pelit tuntuvat. Todennäköisesti myös ensi vuoteen mahtuu jokunen vanhempi peli tai ainakin niiden uusioversio.


Seuraa myös somessa!

https://www.instagram.com/afigaming_/ https://twitter.com/Afeni84


https://www.pelit.fi/

2 kommenttia

  1. Kyllä ne lapsuuden ja nuoruuden joululahjapelit ovat jääneet lähtemättömästi mieleen täälläkin. Kaksi niistä on yliste muiden, molemmat Zeldoja. (A Link to the Past ja Ocarina of Time)
    Erityisesti Ocarina of Timen aloittaminen aattoiltana englanninlakritsien maku suussa on pureutunut niin pysyvästi kovalevylle, että sen muistaa ikuisesti :D

    Tuota tunnetta ei sellaisenaan varmaan koskaan saa enää takaisin, mutta kummankin pelin pariin on todella mukava palata tasaisin väliajoin. (A Link to the Pastia aion juosta jopa kilpaa 2020 Pelimaratonissa :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista!

      Joo, se on totta, ettei sitä täysin samaa tunnetta enää saa takaisin, mutta onhan se silti kiva palata vanhojenkin pelien pariin uusiksi.

      Poista