Final Fantasy VII huijaten läpi eikä hävetä

Aikuisuus on siitä kökköä, ettei aina ole pelaamiselle läheskään niin paljon aikaa kuin haluaisi. Vielä hankalampi tilanne on, jos pelaa kymmenistä satoihin tunteihin venyviä japanilaisia roolipelejä. Uusia pelejä puskee koko ajan, ja klassikoidenkin pariin olisi kiva palata välillä. Siispä tarvittaessa huijauskonstit käyttöön!



Final Fantasy VII remake on ilmestymässä 3.3.2020 eli julkaisuun on enää puoli vuotta. Tästä syystä halusin palata alkuperäisen Final Fantasy VII:n pariin siitä huolimatta, että hyllyssä odottaa myös täysin uusia kokonaan pelaamattomia pelejä. Pelin voi itse asiassa juosta läpi kohtalaisen lyhyessä ajassa, mutta halusin kuitenkin helpottaa urakkaa entisestään.

Meiltä löytyy alkuperäisen FFVII:n PlayStation 1:n levyversio hyllystä, ja lisäksi peli on hankittu digitaalisena PSP:lle ja PlayStation 3:lle. Tästä huolimatta ostin pelaamista varten PlayStation 4:lle julkaistun version. Ei kai tässä voi muuta sanoa, että kyseistä peliä on totisesti tullut tuettua.

PS4-versio pelistä tarjoaa hieman paremman graafisen ilmeen, mutta se ei esimerkiksi muuta laatikkomaisia hahmomalleja alkuperäisiä paremmiksi. Joitain käännösvirheitä on myös korjattu, esimerkiksi kuuluisa "This guy are sick" on nykyisin muodossa "This guy is sick", mutta silti pelatessa on tullut vastaan niin huonoa kielioppia kuin ihan vain kirjoitusvirheitäkin. Muiden pienten uudistusten lisäksi pelissä on nyt myös liuta trophyja, joita voi yrittää saavuttaa.

Mikään noista ei kuitenkaan ollut syy sijoitukseeni. Halusin käyttööni nimittäin täysin vapaaehtoiset huijausominaisuudet: loppumattomat limit breakit, HP:t ja MP:t, satunnaistaisteluiden poiston ja kolminkertaisen pelinopeuden. Nyt pelin läpäistyäni, voin rehellisesti sanoa olevani tyytyväinen sijoitukseeni.

Loppumattomien limit breakien, HP:n ja MP:n autuus


Kuulen kaveripiirissä usein, että Final Fantasy VII on todella helppo eivätkä taistelut tuota päänvaivaa. Oma mielikuvani muinaisilta vuosilta on hieman erilainen. 

Se saattaa johtua siitä, että FFVII oli ensimmäinen japanilainen roolipelini enkä ymmärtänyt esimerkiksi hahmojen kehittämisen ja materioiden käytön päälle juurikaan.  Ehkä en osannut englantiakaan riittävän hyvin, joten aina ei tosiaan ollut helppoa.

Tämä mielikuva mielessä roikkuen oli rentouttavaa tietää, että yhdellä napin painalluksella saan hahmoistani käytännössä voittamattomia, ja voin vain painaa hankalimmistakin bossitaisteluista läpi ilman stressiä häviämisestä. Jep, jep, eihän siinä mitään jännitystä ole, mutta tällä kertaa en sitä edes kaivannut, sillä tavoitteeni on vain kävellä pelin pääjuoni läpi ja käväistä tekemässä ne sivujutut, jotka sattuvat kiinnostamaan.

Täysin grindaamatta en silti selvinnyt, koska materiat eivät kehity itsestään vaan niitä varten täytyy taistella. Sama juttu, jos haluat saada hahmoille avattua uusia limit breakejä. Niiden saamiseen pätevät täysin samat säännöt kuin aikaisemminkin, mutta nyt ne on mahdollista kerätä nopeammassa tahdissa. Siispä ensimmäistä kertaa ikinä ehdin nähdä Aerithin kaikki limit breakit ennen kuin neiti niin sanotusti poistui pelistä.

Grindaamaan pakotti myös Vincentin hankkiminen tiimiin. Muistin entuudestaan, ettei tämä keikka ollut ihan helppo, ja nyt halusin hoitaa sen heti, kun ensimmäisen kerran saavuin Nibelheimiin. Kävin kerran yrittämässä, mutta Lost Number -bossi onnistui huijauksesta huolimatta pieksemään n. 27-leveliset hahmoni hengiltä. Ei auttanut kuin palata maastoon satunnaistaisteluiden pariin, jotta sain Time Materian kehitettyä riittävän hyväksi ja Slow-taian käyttööni.

Tältä pohjalta sanoisin, ettei edes tämä huijauskoodi ole aukoton apu, mutta aika pitkälle sen kanssa silti pääsee. Sanottakoon vielä, etten käyttänyt sitä läpi koko pelin jatkuvalla syötöllä vaan valikoiduissa tilanteissa. Välillä oli ihan kiva taistella myös tavallisesti.

Ei enää satunnaistaisteluja väärällä hetkellä, kiitos


Satunnaistaistelut kaiketi jakavat pelaajien mielipiteitä ylipäätään. Itse en niitä mitenkään erityisesti rakasta vaan arvostan sitä, että viholliset näkyvät kartalla ja pystyn edes jollain tasolla vaikuttamaan, heittäydynkö taisteluun vai en. 

Erityisen riepovia satunnaistaistelut ovat silloin, kun yrittää vain nopeasti päästä käymään jossain tai on ratkomassa ajattelua vaativaa pulmatehtävää. Koko prosessi katkeaa siihen, että hirviö vaatii jakamattoman huomioni. Ra-sit-ta-vaa.

Mikäpä siis hauskempaa kuin mahdollisuus kytkeä satunnaistaistelut pois silloin, kun taisteleminen ei sovi omiin suunnitelmiin. Ei enää ärsyttäviä keskeytyksiä vaan tasainen matka eteenpäin ja rauha vaikkapa ratkoa eteen osuvat ongelmatilanteet. Luolastot juoksee aika nopeasti läpi tällä tavalla ja eteneminen pelissä käy siten huomattavasti rivakammin, mikä tietysti oli myös tällä kertaa oma tavoitteeni.

Silti en ole tätäkään huijausta pitänyt jatkuvassa käytössä. Kuten aiemmin jo kävi ilmi, välillä on ollut pakko pysähtyä grindaamaan erinäisistä syistä. Silloin satunnaistaistelut tulevat tarpeeseen, ja niiden hyvä puoli on, etteivät ne lopu kesken. Vihollisia ei ole mahdollista saada kokonaan karkotettua maailmankartalta. Siispä halutessaan saa edelleen taistella sydämensä kyllyydestä.

Huomattava myös on, ettei satunnaistaisteluiden pois kytkeminen estä juoneen liittyviä taisteluita. Siispä jokainen pomo-ottelu on voitettava. Niistä toki selviytyy näppärästi aiemmin mainittua huijausta käyttämällä, mutta itse halusin toisaalta kehittää hahmojani edes jonkin verran. Näin ollen grindattua tuli myös ja lopputaistelussa hahmojeni levelit olivat viidenkymmenen molemmin puolin. Levelien nostamisessa on sekin hyvä puoli, etteivät hahmot kupsahda pakollisissa taisteluissa yhdestä iskusta, eikä näin ollen tarvitse olla koko ajan herättelemässä heitä uudestaan.


Kolminkertaisella vauhdilla eteenpäin


Final Fantasy VII:n taistelut etenevät hitaasti. Kun olen nykyisin tottunut rivakampiin peleihin, ne tuntuvat etenevän to-del-la hitaasti. 

Onneksi nopeuden saa nollasta sataan napauttamalla ohjaimen toista tattia eikä vauhtia ja vaarallisia tilanteita enää puutu. Silloin tällöin tuli taistelu vedettyä tavallisella nopeudella, mutta aika tahmealta se tuntui. Nopeutus siis todellakin tuli tarpeeseen.

Sen sijaan kartalla juostessa kolminkertainen nopeus oli ehdottomasti liikaa. Ainoastaan grindausmielessä maailmankartalla vedettyyn ympyrään se sopi muttei mihinkään tarkempaan liikkumiseen. Siispä suosiolla tyydyin pelin tarjoamaan alkuperäiseen juoksunopeuteen, mutta myönnetään, että ajoittain kaipaisin pyrähdysmahdollisuutta.

Kyllä vain, huijaisin myös uudestaan


Olen aika varma, että alkuperäinen Final Fantasy VII ilman huijausmahdollisuuksia jäisi minulta nykyisin pelaamatta monestakin syystä. Näiden kolmen huijauksen ansiosta pelin pariin istahtaminen oli kuitenkin stressitön pikaloma arkisesta aherruksesta.

En välttämättä suosittele huijauksien käyttöä, jos pelaa peliä ensimmäistä kertaa (no, ehkä sitä kolminkertaista nopeutta sitten, kun taistelusysteemi on käynyt tutuksi), koska rikkovathan nuo pelin eikä kokemus ole sellainen, millaiseksi se on alunperin tarkoitettu.

Mielestäni huijausten hyödyntäminen sopii parhaiten juuri silloin, kun haluaa elää pelin tarinan uudestaan. Nauttiminen sen parhaista puolista onnistuu rivakassa tahdissa, koska ei tarvitse jäädä taistelemaan kaikkia taisteluja ja jumittaa hankalassa bossimatsissa. Ainakin minä olen saanut kunnon nostalgiahuurut tästä kokemuksesta, vaikka olen painanut huijaten eteenpäin.

Arvaapas vaan, millä tavoin pelaan nyt juuri ilmestynyttä Final Fantasy VIII remasteredia? ;D


Seuraa myös somessa!

https://www.instagram.com/afigaming_/ https://twitter.com/Afeni84


https://www.pelit.fi/

2 kommenttia

  1. Hieno kirjoitus, oli mukavaa tekstiä lukea. Onko Suikoden sarja tuttu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että viihdyit. :) Suikoden-sarja on mulle nimenä tuttu, mutten ole pelannut sarjan pelejä.

      Poista