Mihin pelaajan rahat menevät?

Harrastukset maksavat, sehän on selvä. Onko pelaaminen sitten halpa vai kallis harrastus? Mihin kaikkeen pelaajan rahat oikein uppoavat? Tässä blogipostauksessa yritän valottaa näitä kysymyksiä omasta näkökulmastani.



Aina aika ajoin huomaan keskustelevani tuttavien kanssa siitä, onko harrastukseni halpa vai kallis ja pitäisikö kulujen takia harkita siitä luopumista. En tiedä, onko kyse taas siitä vanhasta ajatuksesta, ettei aikuisen tulisi pelata vai ovatko tutut oikeasti huolissaan harrastuksen aiheuttamasta mahdollisesta taloudellisesta ahdingosta. Mene ja tiedä, mutta tällä kertaa ajattelin puhua pelaamisesta ja rahasta, omasta näkökulmastani totta kai.

Kuten olen monesti aikaisemmin jo todennut, pelaajia on moneen lähtöön ja tapoja harrastaa yhtä monta kuin pelaajiakin. Tämä vaikuttaa luonnollisesti myös pelaajan rahankäyttöön. Toiselle harrastus tulee kalliimmaksi kuin toiselle. Tästä huolimatta yritän nyt vähän avata tätä kulurakennetta.

Aloitetaan listalla asioista, joihin pelaajan rahat voivat upota:

  • Pelivälineet eli esim. tv / näyttö, konsoli / tietokone ja erilaiset ohjaimet
  • Pelit
  • Internetyhteys
  • Pelien kuukausimaksut
  • Konsolin lisäpalvelun kuukausimaksu
  • Pelien mikromaksut
  • Huonekalut, esim. pelituoli
  • Pelien oheistuotteet

Välttämättömät ostokset


Välineistö


Pelaajalla voi kulua rahaa moneen suuntaan, mutta vain osa hankinnoista välttämättömiä pelaamisen suhteen. Digitaalisia pelejä on aika vaikea pelata, jos ei omista niiden pelaamiseen tarkoitettua laitteistoa. 

Välttämättömiä hankintoja ovat siis televisio tai näyttö sekä konsoli tai pelikelpoinen tietokone. Näissä luonnollisesti löytyy valinnanvaraa reilusti, joten riippuu pelaajasta, mitkä laitteet hän valitsee.

On pelaajia, joilla on kerrallaan esimerkiksi vain yksi konsoli tai pelkästään tietokone pelaamista varten. Vanhat myydään pois siinä vaiheessa, kun laitteisto päivitetään. Sitten toisena ääripäänä on joukko, jolla on kaikki mahdolliset laitteet Atarista alkaen eikä vanhasta luovuta, vaikka uutta hankittaisiin.

Meillä on perheessä kaksi pelaajaa ja asetumme noiden ääripäiden väliin. Olemme säilyttäneet ison osan vanhoista pelikonsoleista aina Commodore 64:stä lähtien, ja osasta meillä on jopa tuplakappaleet. Konsolien lisäksi taloudessamme on kaksi pelaamiseen soveltuvaa tietokonetta sekä molemmilla omat älypuhelimet.

Välineistön määrästä voi päätellä, että onhan siihen palanut rahaa. Hankinnat on kuitenkin tehty pikkuhiljaa yli 20 vuoden aikana, joten mistään älyttömästä tuhlauksesta ei ole kyse. Muidenkin harrastusten välineitä tarvitsee päivittää silloin tällöin, mutta on toki totta, että kaikki eivät säilytä koko suksikokoelmaansa alakouluajoilta asti. Näkisin siis peliharrastuksen tämän puolen enemmän tilankäytöllisenä kuin taloudellisena haasteena.

Mikäli välineissä haluaa säästää eikä ole esimerkiksi tarvetta päästä pelaamaan tuoreimpia pelejä, voi hankkia vaikkapa edellisen sukupolven konsolin, kun uusi on ilmestynyt. Myös tietokoneessa säästää, jos ei halua pyörittää sillä uusimpia pelejä vaan tyytyy vähän vanhempiin tuotoksiin. Toisaalta isompi rahallinen satsaus uudempaan laitteeseen voi olla myös järkevä sijoitus, koska laitetta ei välttämättä tarvitse vaihtaa vuosiin.

Huomion arvoista on myös se, että vanhemmat konsolit alkavat olla arvokkaita. Hyväkuntoista 8-bittistä Nintendoa ei välttämättä saa kovin edullisesti omakseen lunastettua eli "mitä vanhempi konsolisukupolvi, sitä edullisempi hinta" ei ole täydellinen ohjenuora.

Pelit


Mennään aika itsestään selvällä osastolla, mutta pelatakseen tarvitsee pelejä. Taas kerran riippuu paljon pelaajasta itsestään, minkälaisia summia näin menee. 

Erityisesti digitaalisista peleistä on säännöllisesti alennusmyyntejä, joissa voi joskus säästää huikeita summia, varsinkin vanhempien pelien osalta. On siis mahdollista hankkia pelattavansa erittäin edulliseen hintaan.

Toisaalta peleistä on tarjolla myös erilaisia keräilijän versioita, jotka saattavat maksaa jopa useita satoja euroja. Halutessaan harrastuksen hintaa on siis helppo hivuttaa korkeammaksi. 

Keräilijän versioissa kuitenkin tulee rahalle myös muuta vastinetta kuin pelkkä peli, joten jokainen miettii, minkä arvon erilaisille keräilyesineille haluaa antaa. Itse ostan näitä versioita harvoin, mutta muutaman kerran on tullut sellainen hankittua, jos lisukkeet ovat miellyttäneet.

Jos pelin ostaa julkaisupäivänä, siitä joutuu todennäköisesti maksamaan enemmän kuin myöhemmin. Toisaalta osa peleistä säilyttää arvonsa ja voi olla pitkään täyteen hintaan myynnissä, joten alennusta voi joutua odottelemaan. Toisten hinnat laskevat muutamassa kuukaudessa. Itse päädyn monesti hankkimaan kaikkein kiinnostavimmat pelit heti julkaisun yhteydessä, vähemmän kiinnostavat ostan myöhemmin, jos sattuvat sopivaan hintaan kohdalle.

Pelien kohdalla pätee sama logiikka kuin välineistön: vanhemmat ovat uudempia halvempia. Tosin kun peli saavuttaa tietyn suosion ja riittävän iän, voi hinta taas pompsahtaa. Jälleen esimerkiksi 8-bittisen Nintendon pelit ovat arvossaan, varsinkin ne suosituimmat ja harvinaisimmat yksilöt. Retropeliharrastus voi siis niellä kiitettävästi rahaa, mutta jokainen harrastaja tietää tämän ja osaa laskea, mitä rahalla saa vastineeksi.


Ostokset, jotka eivät ole välttämättömiä mutta voivat vaikuttaa pelikokemukseen


Internetyhteys


Internet on sinällään tarpeellinen lisuke pelaamisen kylkeen, koska nykyisin peleihin tarjotaan usein päivityksiä, jotka on ladattava nettiyhteyden kautta. Päivitykset saattavat korjata esimerkiksi pelissä olevan virheen, joten lataamatta jättäminen voi heikentää pelikokemusta. 

Myös laitteisiin tulee päivityksiä netin kautta. Pelejä on myös mahdollista ostaa digitaalisista kaupoista, mikä luonnollisesti vaatii yhteyttä nettiin sekin.

Pelaamista voi toki harrastaa ilman yhteyttä internetiin. Erityisesti retrolaitteisiin ja -peleihin keskittyvä harrastus ei netin puutteesta kärsi, mutta uudemmilla laitteilla on syytä miettiä, kannattaisiko netistä kuitenkin maksaa. 

Nykyisin suurimmalla osalla lienee jo netti kotona muutenkin, joten kyse ei välttämättä ole edes erillisestä kustannuksesta vaan lähinnä laitteiden kytkemisestä kiinni yhteyteen.

Pelien kuukausimaksut


Kaikki pelit eivät vaadi kuukausimaksun maksamista, mutta on joukko netin välityksellä pelattavia moninpelejä, joissa juokseva maksu on mukana. Itse olen pelannut näistä Final Fantasy XIV:ää. Siitä huolimatta, että kuukausimaksu aiheutti minulle tunteen, että pitäisi pelata koko ajan, ei se rasittanut budjettia erityisen paljon.

Hintaluokka pelien kuukausimaksuissa on samalla tasolla musiikin tai tv-sarjojen suoratoistapalveluiden kanssa. Tietysti jos samaan aikaan pelaa montaa eri kuukausimaksullista peliä, voi näistä kasaantua melkoinen summa. Kyseiset pelit ovat kuitenkin luonteeltaan sellaisia, että harva taitaa pelata kovin montaa kerrallaan. Yksikin vaatii sen verran ajallista panostusta, että ainakin itselleni useamman yhtäaikainen pelaaminen olisi mahdottomuus.

Konsolin lisäpalveluiden kuukausimaksu

Näistä minulla ei ole kovin suurta kokemusta, mutta meillä oli vuoden verran käytössä PlayStation Plus -palvelu, joka tarvitaan, jos haluaa pelata (joitain) verkkomoninpelejä, siirtää pelien tallennustiedostot pilveen ja napata itselleen Plus-pelaajien etuja (halvempia ja ilmaisia pelejä). Plus oli meillä käytössä, koska puoliso pelasi verkon ylitse erästä peliä mutta sitä tuli hyödynnettyä myös edullisempiin pelihankintoihin. Varsinaista tarvetta en itse sille silti kokenut.

Hinta näissäkin pyörii samassa luokassa suoratoistopalveluiden kanssa, joten se ei huimaa päätä. Omista pelausmieltymyksistä riippuen palvelu voi olla erittäin tarpeellinen tai melko turha.

Pelien mikromaksut


Kuva Hogwarts Myster -mobiilipelistä
Erityisesti mobiilipelien puolella on pelejä, jotka voi ladata laitteelleen ilmaiseksi. Täysin ilmainen pelaaminen on usein myös mahdollista, mutta kokemus saattaa olla hidas ja takkuinen. Näissä peleissä on niin sanottuja mikromaksuja, joilla voi ostaa oikealla rahalla pelin sisäistä valuuttaa tai vaikkapa virtuaalisia esineitä, jotka helpottavat pelissä etenemistä. Innokkaimmat pelaajat saattavat käyttää näihin peleihin valtavia summia, mutta osa taas ei maksa lainkaan.

Pelaan mobiilipelejä hyvin vähän. Pari olen ostanut ja muutamaa ilmaista kokeillut, mutta vain yhtä pelailen säännöllisesti. Sen kohdalla olen mikromaksuun sortunut vain kerran, koska pelissä on mahdollista edetä myös ilman niitä eikä minulla ole suoranaisesti kiire sen kanssa. Huomaan kuitenkin, että välillä hidas eteneminen ärsyttää ja kukkaron nyörien avaaminen alkaa vaikuttaa houkuttavalta. En pidä tätä välttämättä huonona asiana, koska täytyyhän pelin tekijöiden jostain elantonsa saada. Toisaalta silti arvostan enemmän kertaluontoista, hieman isompaa maksua.

Huonekalut


Oletettavasti useimmat kalustavat kämppänsä joka tapauksessa eikä pelaaminen sinällään vaadi mitään erityisiä huonekaluja. 

PC-pelaaja varmasti mielellään hankkii työpöydän ja mukavan työtuolin, sillä pelaaminen esimerkiksi keittiönpöydän ääressä olisi epäergonomista ja epämukavaa, vaikka satunnainen läppärin naputtelu siinä onnistuisikin.

Konsolipelaaja saattaa viihtyä sohvannurkassa, mutta jos muu perhe ei halua pelikonsolia olohuoneeseen, voi edessä olla erillisen tv:n, tv-tason ja pelituolin hankinta. 

Pelaamiseen sopii tavallinen nojatuoli oikein hyvin, mutta tarjolla on myös (melko arvokkaita) pelitarkoitukseen suunniteltuja tuoleja. Olen itse tällaista kaverin luona kerran kokeillut ja olihan se ihan kiva kaikkine kaiuttimineen ja löhöasentoineen, mutta taidan silti pysytellä sohvapelaajana.

Turhaa tauhkaa mutta niin kiva omistaa eli asiaa oheistuotteista


Pelien ympärillä pyörii valtava oheistuotebisnes. Tarjolla on paitaa, figuuria, halityynyjä, taidekirjoja, tietokirjoja, läpipeluu- ja strategiaoppaita, mukeja, kalentereita, taidekuvia, pehmoleluja... Lista on käytännössä loputon.

Selvä on, etteivät oheistuotteet vaikuta pelikokemukseen millään tavalla. Kukaan ei tarvitse niitä, mutta niiden omistaminen voi tehdä iloiseksi. 

Samalla tavalla joku toinen ilahtuu aaltomaljakosta tai posliiniesineestä kuin minä uudesta figuurista tai t-paidasta, johon on painettu lempihahmoni kuva. Tulen varsin hyvin toimeen ilmankin, mutta jos nyt tarvitsen paidan joka tapauksessa, miksen sitten hankkisi mieleistä. 

Figuurit ja pehmolelut ovat koriste-esineitä eikä niillä ole käytännön merkitystä, mutta ainakin omaa arkeani ne parantavat. Ankeana päivänä on kiva halata jotain pehmoista.

Oheistuotteet ovat suo, johon rahaa saa uppoamaan huolella. Kun jättää ne pois ostoslistaltaan, säästää huomattavia summia. Itse pyrin rajoittamaan nykyisin oheistuotteiden hankkimista, mutten pidä tässä täysin ehdotonta linjaa. 

Tavaraa mahtuu kotiin rajallinen määrä, joten jatkuvasti ei voi olla hankkimassa jotain. Tästä syystä pyrin siihen, että hankin mieluummin tarve-esineitä kuin pelkkiä koristeita ja niitäkin juuri tarpeeseen. Tosin pehmot ovat niin ihania, että niiden kohdalla tulee välillä hairahduttua...

Rahan kulutus on pelaajasta itsestään kiinni


Tältä pohjalta toteaisin, ettei pelaaminen ole välttämättä sen kalliimpi harrastus kuin mikään muukaan. Se voi tulla jopa halvemmaksi kuin vaikkapa ratsastus tai jääkiekko, joihin molempiin liittyy isohkoja vuosimaksuja. Toisaalta varmasti edullisimmaksi tulee, jos ei harrasta yhtään mitään, koska silloin ei ole harrastuskulujakaan.

En siis pidä suoralta kädeltä tuomitsemista järkevänä. Pelaajasta itsestään ja hänen mieltymyksistään riippuu, millaisia summia harrastukseen vuosittain menee. Jos kuitenkin perheessä tuntuu, että peliharrastukseen palaa rahaa aivan liikaa, kannattaa käydä läpi, mihin kaikkiin listan kohtiin kyseinen pelaaja rahaa laittaa ja miettiä, voisiko jostain karsia.


Mihin kaikkeen sinulla pelatessa palaa rahaa? Unohtuiko listalta jotain oleellista?


Seuraa myös somessa!

https://www.instagram.com/afigaming_/ https://twitter.com/Afeni84


https://www.pelit.fi/

4 kommenttia

  1. Pelaamisesta voi todellakin tehdä hyvin halvan harrastuksen, jos vain haluaa. Jos ei ole esimerkiksi halua lähteä keräilemään pelejä omaan hyllyyn, niin fyysisten pelien myyminen eteenpäin tai vaihtokauppojen tekeminen vähentää rahan menoa omalla tavallaan. Kaiken lisäksi Suomessa on vielä niin loistava kirjastolaitos, että konsolipelejäkin pystyy sieltä ilmaiseksi lainaamaan, eli jos haluaa säästää omia rahuleitaan niin tätäkin palvelua kannattaa hyödyntää. Samalla nappaa vielä lainaan pari kirjaa, niin hyvä! :D

    Mutta mutta, omalla kohdalla rahaa menee laitteisiin, pelivälineisiin, tietysti peleihin ja muihin oleellisuuksiin. Oheistuotteisiin menee kanssa, mutta hyvin vähän. Vaatteita yms en edes laske tähän mukaan, koska totta kai valitsen näihin välttämättömyyksiin sellaisia asioita tai teemoja, mistä itse pidän (olkoon aiheena musiikki, pelit, leffat tai mikä tahansa) :D Figuureita/patsaita olisi kiva omistaa, mutta en ole niitä oikein ostanut. Aina alkaa epäilyttämään, että saanko siitä nyt niin paljon iloa irti vrt siihen, että kuinka paljon ne maksavat. Kai sitä joskus voisi pari suosikkihahmoa hyllyn päälle ostaa koristeeksi jos halvalla saa, tuskin se talous siihen kaatuu :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista!

      Hyviä pointteja. Enpä muistanut tuota kirjastomahdollisuutta nostaa esille, mutta tottahan se on. Kun pelaa 50-200 tuntia kestäviä japanilaisia roolipelejä, ei ole oikeastaan tullut edes mieleen kokeilla kirjastoa, mutta varmasti erityisesti lyhyempien pelien kohdalla se on erinomainen vaihtoehto. Kirjaston kautta voi myös näppärästi kokeilla peliä ennen ostopäätöstä, jos epäilyttää, onko se omaan makuun. :)

      Omalla kohdalla figuurit tuovat kyllä sinällään iloa. Niitä on mukava katsella, mutta tiedostan silti niiden periaatteellisen turhuuden. Tällä hetkellä tilastakin on sen verran pulaa, että jo sen takia rajoitan ostelua.

      Poista
  2. riippuen pelaajan sijoituksesta Kiitos upeasta analyysiartikkelista

    VastaaPoista