Tartu Helmet-kirjaston pelihaasteeseen!

Mietitkö vielä, mitä tänä vuonna pelaisit? Haluatko hieman haastaa itseäsi? Kenties sinun kannattaa vilkaista Helmet-kirjaston pelihaastetta ja miettiä pelivuottasi sen kautta. Päätin listata haasteen kohtiin omia peliehdotuksiani japanilaisten roolipelien harrastajana.


Eräs Helmet-kirjaston työntekijä ehdotti, että bloggaisin tämän vuoden pelihaasteesta. Pelihaasteen ideana on, että vuoden aikana pelataan 24 peliä, jotka sopivat haasteeseen listattuihin kohtiin. Sääntöjä saa kuitenkin soveltaa itse esim. jättämällä jonkin haastekohdan pois tai listaamalla saman pelin useampaan kohtaan.

Koska itse harrastan japanilaisia roolipelejä, 24 kohdan lista aiheutti kulmien kohottelua. Olisi aika utopiaa ehtiä pelaamaan kaksi JRPG:tä per kuukausi, jos aikoo tehdä jotain muutakin. Sen sijaan, jos viihtyy paremmin lyhyempien pelien parissa, on haaste varmasti helpompi toteuttaa kokonaisuudessaan.

Virallinen haaste löytyy Helmet-kirjaston sivuilta. Alla kuitenkin myös listattuna haasteen kohdat. Lisäbonuksena yritin keksiä, mitä pelejä japanilaisten roolipelien harrastaja voisi kohtiin yrittää sovittaa. Kaikkiin en keksinyt japanilaista roolipeliä, joten listalta löytyy nyt sitten muitakin ehdotuksia. Pelivaihtoehtojen miettimiseen sain apua blogissa muutamaan otteeseen vieraskynäilleeltä Emmiltä.

Helmet-pelihaaste


1. Peli, joka on suomalaisen pelitalon kehittämä: Trine

On aika ilmiselvää, etteivät suomalaiset pelitalot kehitä japanilaisia roolipelejä, joten JRPG-harrastaja ei pysty tätä kohtaa omilla suosikkipeleillään täyttämään. Ehdotan sen sijaan Trineä (tai jompaakumpaa sen jatko-osista), koska kyseessä on kaunis ja mielenkiintoinen suomalainen pelisarja.

2. Peli, jossa kukaan ei kuole: Paper Mario

Mario-pelit ovat lämminhenkistä koko perheelle sopivaa pelattavaa. Paper Mario -roolipeli on siis erinomainen esimerkki japanilaisesta roolipelistä, jossa kukaan ei kuole.

3. Peli, joka perustuu kirjaan tai sarjakuvaan: Suikoden

Suikoden-pelit perustuvat löyhästi kiinalaiseen Shui Hu Zhuan -romaaniin. Pelisarjan pääsarja sisältää viisi peliä, jotka on julkaistu vuosien 1995-2006 välillä PlayStationille ja PlayStation 2:lle. Pelien teemoissa näkyvät mm. politiikka ja korruptio.

4. Peli, joka pohjautuu oikeisiin historiallisiin tapahtumiin: Sengoku Basara

Pelisarja perustuu erittäin löyhästi Japanin Sengoku-kauden tapahtumiin ja historiallisiin henkilöihin. Sitä ei kannata lähteä pelaamaan sillä periaatteella, että se todella kertoisi historiaa siten kuin asiat ovat oikeasti tapahtuneet. Silti se voi olla hauska ja mielenkiintoinen pelikokemus.

Tales of Berseria
5. Pelissä pelataan yhteistyössä kaverin kanssa: Tales of Berseria

Tales of -sarjan pelit voi pelata läpi yksin. Itse olen kuitenkin kokenut, että taistelusysteemi on parhaimmillaan kahdestaan pelatessa. Kun peliä pelaa kahdestaan, pääpelaaja ohjastaa pelattavaa hahmoa yksin kartalla ja kaupungeissa edetessä. Kaksinpeli rajoittuu siis pelkästään taistelutilanteisiin. Omalla kohdalla Tales of -pelit ovatkin toimineet elokuvailtojen korvikkeina puolison kanssa.

6. Peli, jonka voi ladata ilmaiseksi netistä: Mobius Final Fantasy

Mobius Final Fantasy oli alkuun pelkästään mobiilipeli mutta nykyisin sen saa ladata ilmaiseksi myös Steamista, joten pelaaminen onnistuu tietokoneellakin. Pelissä on jatkuva, pitkä juoni ja reilusti sivutehtäviä (joita kumpaakin tulee myös lisää), joten tekeminen sen parissa ei ihan hetkessä lopu.

7. Peli, jonka muistat lapsuudestasi: Final Fantasy VII

En pelannut ihan pikkulapsena japanilaisia roolipelejä vaan löysin ne teini-ikäisenä. Katson kuitenkin lapsuuden ja nuoruuden nivoutuvan sen verran selkeästi yhteen, että halusin nyt napata tähän kohtaan pelin tuolta ajalta. Final Fantasy VII oli omalla kohdallani ensimmäinen japanilainen roolipeli, johon tutustuin, ja se jätti lähtemättömän jäljen pelihistoriaani.

8. Peli, johon voit itse luoda hahmon: Final Fantasy XIV

Final Fantasy XIV on massiivinen verkkomoninpeli, johon jokainen pelaaja luo hahmon ennen kuin aloittaa pelaamisen. Hahmolle valitaan sukupuoli, rotu (ja rodun alarotu) sekä ammatti. Myös ulkonäköpiirteisiin pystyy vaikuttamaan melko paljon.

9. Peli, jonka tarina muokkautuu valintojesi mukaan: Tactics Ogre: Let Us Cling Together

Tactics Ogre on japanilainen taktinen roolipeli, jonka tarina haarautuu kolmeen eri suuntaan pelaajan tekemien valintojen vuoksi. Pelaaja voi päätyä lawful-, neutral- tai chaos-polulle riippuen siitä, millaisia päätöksiä pelin aikana tekee.

Ys VIII
10. Peli, jossa voi kalastaa: Ys VIII

Japanilaisia roolipelejä, joissa voi kalastaa, on itse asiassa aika paljon. Valitsin kuitenkin Ys VIII:n, koska siinä oikeasti tykkäsin kyseisestä puuhasta. Monessa muussa pelissä kalastaminen on mielestäni usein tylsää, ärsyttävää tai välttämätön paha, mutta Ys VIII:ssä jopa nautin siitä. Mainittakoon nyt kuitenkin, että peli kannattaa silti pelata muista syistä, koska varsinainen kalastuspeli se ei ole.

11. Peli, jossa on romantiikkaa: Final Fantasy X

Vaikka Final Fantasy X ei ole oma suosikkini sarjan peleistä, mielestäni se sopii tähän kohtaan erittäin hyvin. Yunan ja Tiduksen romanssi on koskettava ja näyttelee sen verran suurta roolia pelin tarinassa, että itse koen tarinan romanttisena.

12. Peli, jonka tapahtumat sijoittuvat paikkaan, jossa olet aina halunnut käydä: Akiba's Trip 2

Akiba's Trip -pelit ovat toimintaroolipelejä. Päätin valita tähän pelin, joka sijoittuu todelliseen maailmaan eikä fantasiamaailmaan (ei sillä, ettenkö voisi haluta käydä fantasiamaailmoissa). Sarjan pelit eivät sovellu pelattavaksi perheen pienimmille. Peli sijoittuu Tokion Akihabaraan, jonne matkustamisesta haaveilin vuosia (nyt siellä on tullut tosin jo käytyä muutaman kerran mutta uudestaankin voisi mennä).

13. Peli, jonka pelaaminen hieman pelottaa: Parasite Eve

Parasite Evellä alkaa olla jo ikää, kuten myös sen jatko-osilla, mutta omaa mieltäni kyseinen pelisarja on aina vähän kiehtonut. Se kuitenkin vaikuttaa sen verran pelottavalta, että pelaamatta on jäänyt.

14. Peli, josta uskot oppivasi jotain uutta: The Legend of Heroes: Trails of Cold Steel

En varsinaisesti usko, että Trails of Cold Steel opettaisi minulle suoranaisesti mitään erityisiä taitoja, mutta uskon, että se avartaa jälleen kokemusmaailmaani japanilaisista roolipeleistä. Pelauslistalla se siis ehdottomasti on, jahka uusioversio PlayStation 4:lle saapuu länsimarkkinoille.

Final Fantasy XII
15. Peli, jonka maailmassa haluaisin asua: Final Fantasy XII

Final Fantasy XII on monessa mielessä suosikkipelejäni ja yksi tärkeä tekijä on sen maailma: Ivalice. Se on rikas ja monipuolinen ja loputtoman kiehtova. Jokaisella pelikerralla nautin sen tutkimisesta, vaikka olen kartat kolunnut läpi jo useampaan kertaan. Toki Ivalice saattaisi olla hieman vaarallinen paikka asua, mutta silti se vetää vahvasti puoleensa.

16. Peli, jossa rakennetaan jotain: Bravely Default

Pelin alussa päähahmon kotikylä tuhoutuu ja pelin aikana se on mahdollista rakentaa uudestaan. Varsinaisesta rakentelupelistä Bravely Default ei käy, mutta kylän pykääminen pystyyn on sinällään ihan kiva sivutehtävä.

17. Peli, jossa pelataan peliä: Final Fantasy VIII

Tähän kohtaan olisi varmasti löytynyt useampi vaihtoehto, mutta haluan nyt nostaa esille klassikon, joka ei saa tarpeeksi huomiota. Final Fantasy VIII:n Triple Triad -korttipeli on niin hyvä, että siitä on julkaistu mobiilipeliversio. Lisäksi korttipeli ei ole pelissä mukana vain pikkunyanssina vaan sen pelaamisesta on myös hyötyä pelin muiden elementtien edistämisessä.

18. Peli, joka aloittaa sarjan: Xenoblade Chronicles

Xenoblade Chronicles -sarja on Xeno-sarjan alasarja, mutta luokittelen sen silti omaksi kokonaisuudekseen. Peli on massiivinen roolipelikokemus, josta tekeminen ei lopu kesken kiitos lukuisten sivutehtävien. Myös tarina ja maailma ovat kiinnostavia ja imaisevat sisäänsä.

19. Peli, jota pelataan vuoroissa: Dragon Quest XI: Echoes of an Elusive Age

Dragon Quest -pelisarja noudattaa omia perinteitään tiukasti yhä tänä päivänäkin, vaikka pelien visuaalinen ilme on vuosien saatossa päivittynyt (ei silti fotorealistiseen suuntaan, mikä on mielestäni positiivinen ratkaisu). Sarjan tuoreimmassa osassakin on yhä vuoropohjainen taistelusysteemi, jossa pelaajan hahmot ja viholliset saavat näyttää kyntensä vuoronperään. Omasta mielestäni systeemi on toimiva eikä minua haittaisi nähdä sitä useammissakin peleissä.

Sorey / Tales of Zestiria
20. Pelin päähenkilö osaa jonkin taidon, jonka haluaisin oppia: Tales of Zestiria

Tales of Zestirian päähahmolla Soreylla on kyky puhdistaa maailma pahuudesta. Vaikka sellainen taito on kieltämättä utopiaa, voisi se olla sellainen, jonka osaaminen olisi aika hienoa.

21. Peli, jonka nimessä on vain yksi sana: Grandia

Pelisarjan starttaava Grandia on 90-luvulta peräisin oleva japanilainen roolipeli, jonka päähahmo ajautuu huimaan seikkailuun tutkiessaan salaperäistä rauniota. Pelistä on tulossa HD-versiona tänä vuonna.

22. Peli, jossa pääsee avaruuteen: Star Ocean: The Last Hope

Star Ocean -sarjassa on viisi osaa, joten tähän kohtaan olisi toki voinut valita niistä jonkin toisenkin. Päädyin kuitenkin The Last Hopeen sen takia, että pidän siitä itse erityisen paljon. Pelissä matkustetaan avaruusaluksella eri planeetoille ja seikkaillaan myös avaruusasemalla.

23. Peli, jonka opetat jollekin toiselle: Final Fantasy Type-0

Joskus pelit ovat vaikeasti lähestyttäviä ja Final Fantasy Type-0 valitettavasti kunnostautuu sillä saralla. Peli ei avaa taistelusysteemiään riittävän kattavasti, mikä saattaa vieraannuttaa pelaajia heti alkumetreillä. Sen takia siitä olisi helpompi nauttia, jos joku ensin opettaisi pelaamaan sitä.

24. Peli, jossa ajetaan jollain ajoneuvolla: Final Fantasy XV

Minulle on Final Fantasy XV:n parhaana juttuna jäänyt mieleen se, että autolla oli kiva ajella pitkin maailmaa ja kuunnella samalla musiikkia. Sitä en sitten tiedä, kertooko tämä havainto enemmän minusta vai kyseisestä pelistä. Joka tapauksessa ajamiseen tulee FFXV:ssä käytettyä paljon peliaikaa.

Haasteen kautta voi löytää uutta pelattavaa


Jos tuntuu, ettei mielenkiintoisia pelejä ole viime aikoina osunut kohdalle, voi pelihaaste tarjota oivan keinon löytää uutta pelattavaa. Sen voi suorittaa kokonaan tai poimia listalta vain itselle parhaiten sopivat kohdat.

Rehellisyyden nimissä en aio itse haasteeseen tarttua, sillä minulle on riittävästi haastetta siinä, että saisin vähän purettua viime vuoden aikana kertynyttä pelijonoa. Koska alkuvuosi näyttää vielä edellisvuotta kiireisemmältä, tilanne näyttää kaikkea muuta kuin hyvältä. Oma tavoitteeni on siis varastaa pieniä hetkiä pelaamiselle ja kun kiireet vähän hellittävät, nauttia täysillä pidemmistäkin peliputkista. Japanilaisten roolipelien parissa, totta kai.

Löysitkö sinä minun listauksestani jonkin pelin, johon haluaisit tarttua?


Seuraa myös somessa!

https://www.instagram.com/levelupblogi/ https://twitter.com/Afeni84


https://www.pelit.fi/

2 kommenttia

  1. Kiitoksia, koko haaste ois menny kokonaan ohi ilman tätä~ Haasteet on vähän hankalan kuulosia omaan korvaan, kun hommaan joutuu sitoutumaan. Tästä saisi kuitenkin suht helposti väännettyä jonkunlaisen variaation, mut tulee kans mietittyä muutenkin mitä vois pelaa vuoden aikana. Harvemmin pelaamista ihan kunnolla suunnittelen, joten ideat ja etenkin unohdettujen pelien muistamiseses apu o tarpeen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja kiva, jos postauksesta oli iloa. :)

      Pyrin nykyisin suhtautumaan tämäntyyppisiin haasteisiin varsin kevyellä otteella, kun tarkoitus on kuitenkin pitää hauskaa eikä suorittaa ryppyotsaisesti.

      Omakin pelaamisen suunnitteleminen on tasoa, että kun yhden pelin läpäisee, nappaa jonosta seuraavan. :D

      Poista