Oi, hahmoni mun!

Kun syksyllä 2013 aloin pelata Final Fantasy XIV: A Realm Rebornia, en osannut arvatakaan, millaisen suhteen loisin omaan hahmooni. Tein alkuun uudestaan betassa käyttämäni hahmon, Ariana Nadellin, mutta lopulta "hylkäsin" hänet ja loin uuden hahmon, jota oli tarkoitus kehittää samaan tahtiin kuin mies omaansa.

Syntyi Nabia Leonclaw, josta olen kirjoitellut tarkemmin jo tässä postauksessa. Lyhyenä kertauksena kuitenkin, että Nabia on siis Seeker of the Sun -alarodun miqo'te. Hänen iäkseen päätin 26 vuotta ja kuuluu Immortal Flamesin Grand Companyyn. Tätä kirjoittaessa hän on pääammatiltaan level 52 Monk. Tarkemmat yksityiskohdat voi katsoa täältä.

Nabia Ul'dahissa joskus syksyllä 2013
Nabiaa luodessa minulle oli jo selvää, että haluan ehdottomasti tehdä (taas) miqo'te-hahmon. Jostain syystä tarjolla olleista roduista nuo kissankorvaiset ihanuudet vain kiehtoivat eniten. Lalafellit ovat söpöjä eivätkä ihmiset ja elezenitkään hullumpia ole, sen sijaan roegadynit eivät niinkään minuun iske. Jos tuolloin olisi ollut mahdollista tehdä au ra -hahmo, olisin luultavasti väännellyt käsiä tuskissani ja repinyt hiuksia päästäni, kun en olisi osannut päättää au ran ja miqo'ten väliltä.

Nythän minulla on Heavensward ja mahdollisuus siten siirtyä pelaamaan au ralla. Ajatus kävi kyllä mielessä, mutta sitten totesin, että ei käy. En vain voi.

Minulla ei ole halua aloittaa peliä alusta ja tehdä kaikkea, mitä olen tähän mennessä tehnyt, uudestaan. Peli on hyvä, mutta haluan edetä, en junnata paikoillani. Tällöin ainoaksi vaihtoehdoksi jäisi käyttää fantasia-pullo (jollainen minulla kyllä on) ja muuttaa Nabia au raksi. Kun pohdiskelin tuota ajatusta, se alkoi välittömästi tuntua epämiellyttävältä.

Tajusin kiintyneeni hahmooni. Nabialla oli oma tarinansa alusta asti. Tuo tarina kytkeytyy betan aikaiseen hahmooni ja samaan aikaan Nabia on myös sidoksissa mieheni pelihahmoon, Garethiin. Nabia on miqo'te, mutta minulle hänestä on tullut myös persoona, jolla on oma menneisyytensä, nykyhetkensä ja tulevaisuutensa. En voi vain riistää häneltä niitä kaikkia ja tehdä hänestä yhtäkkiä au raa sen enempää kuin voisin muuttaa itseni japanilaiseksi.

Nabia syksyllä 2015

Minulla ei ole ollut ongelmaa vaihtaa Nabian meikkiä tai hiustyyliä ja sitä olen surutta tehnytkin (vaikka kyllähän se 2000 gilin hinta moisesta aina kirpaisee). Se on kuitenkin sitä samaa, mitä teen itsellenikin silloin tällöin. Perusolemusta ei voi silti lähteä muuttamaan, joten niin kauan kuin Final Fantasy XIV:ää pelaan, pelaan sitä miqo'te-Nabialla.

Aloittaessani en olisi osannut ajatella, miten tärkeäksi tällainen juttu voi itselle muodostua. En sanoisi, että kyseessä on pelkkä rotuun liittyvä asia vaan jokin suurempi kokonaisuus. Ehkä yksi tekijä on sekin, että pelaamme miehen kanssa yhdessä ja valitsimme hahmoillemme myös yhteisen sukunimen (tämä oli ajalla, ennen kuin naimisiin meneminen pelissä tuli mahdolliseksi). Sanokaa ällöromantikoksi, mutta minusta on mukava liikuskella pelimaailmassakin pariskuntana.

En väitä sitäkään, etteikö miqo'te-mies voisi olla yhdessä au ra -naisen kanssa, mutta olisihan se vähän outoa, jos pariskunnan toinen osapuoli yhtäkkiä muuttuu täysin. Vai olisiko? En oikeastaan tiedä. Ja onko tällä pohdinnalla edes merkitystä?

Luultavasti näiden ajatusten pyörittely on muiden mielestä turhaa. Kyseessähän on vain pelihahmo. Ja mitä nyt olen muutamien muiden pelaajien kanssa jutellut, monikaan heistä ei ole miettinyt hahmonsa persoonaa, taustatarinasta puhumattakaan. Hahmo toimii vain pelaajan jatkeena, jonka avulla maailmaa tutkitaan eikä sillä ole oleellista merkitystä. Ehkä olenkin siis outo hyyppä, kun olen onnistunut kehittämään Nabiaan näinkin tiukan kiintymyssuhteen.

Toisaalta tällaisen suhteen syntyminen voi johtua myös kirjoittajataustastani. Elän koko ajan tilanteessa, jossa päässäni pyörii hahmoja. Nuo hahmot ovat persoonia, joilla on oma elämänsä. Tuo elämä sitten tihkuu paperille (tai oikeammin tietokoneen näytölle Word-asiakirjaan) minun sormieni välityksellä. Olen siis ennenkin luonut hahmoja ja herättänyt heidät henkiin. Kenties käsittelen Nabiaa samalla tavalla kuin tarinoideni hahmoja, vaikka hänestä olen raapustellut vain yhden ficin ja muuten keskittynyt pelaamiseen. Minun tapani suhtautua hahmoihin voi olla erilainen kuin muiden pelaajien.

Vai onko? Kuulisin mieluusti, miten asia on teidän lukijoiden kohdalla? Tuleeko omiin pelihahmoihin kiinnyttyä ja heille mietittyä taustoja? Vai ovatko hahmot vain puhtaasti pelaamista varten eikä heidän persoonallaan ole merkitystä?




2 kommenttia

  1. Heippa! Vastasin noihin haasteesi kysymyksiin blogissani ja jos itselläsi tulee postauksen aiheiden keksimisen vaikeuksia niin käy katsastamassa esittäni kysymykset! :) http://www.pelilaatikko.blogspot.fi/2015/12/liebster-blog-award.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun teit postauksen :) Itsellä on tällä hetkellä se tilanne, että postausaiheita on enemmän kuin aikaa kirjoittamiselle, mutta toki käyn tsekkaamassa, mitä kysymyksiä olet laitellut.

      Poista