Level up!

Meillä on varmaan pari viikkoa ollut jo ongelmia PS Storen kanssa. Se ei vain toimi ja pahimmillaan vetää koko pleikkarin jumiin. Saatiin kuitenkin nyt vihdoin viikonloppuna ostettua sieltä uusi Tomb Raider (joka ei enää tässä vaiheessa ole niin kovin uusi peli). Aikamoinen säätö siinäkin oli, että se lopulta saatiin. Olisi ihan jees, jos Sony saisi ongelmansa pian kuntoon.

Kuva: GamesRadar

Minä olen joskus aikoinaan vanhoja Tomb Raidereita pelaillut aika ahkeraankin. Kolmosta niistä kaikista eniten ja se onkin kaikkien aikojen suosikkini kyseisessä pelisarjassa. Olin saanut jo etukäteen varoitteluja, ettei tämä uudelleen julkaisu sitten ole ollenkaan samanlainen kuin vanhat eikä sitä kannata lähteä vertaamaan. Tähän osasin siis varautua.

Sen sijaan pelin muihin aspekteihin en ollut riittävän varautunut henkisesti. En, vaikka reilu viikko sitten Halloween-bileissä sain esimakua. Tuon pienen näytteen perusteella osasin jo sanoa, etten todennäköisesti pystyisi itse peliä pelaamaan ja nyt olen siitä täysin vakuuttunut.

Olen ehkä joskus aiemminkin maininnut, että toisinaan eläydyn peleihin hieman liikaa. Erityisesti tätä on esiintynyt selviytymiskauhupeleissä. Resident Evileitä ja Silent Hillejä en esimerkiksi pysty reaktioideni takia pelaamaan lainkaan, vaikka kykenen niitä aika vaivattomasti vierestä seuraamaankin ja olen ihan näppärä toimimaan pulmien ratkaisijana.

Uusi Tomb Raider osuikin juuri tähän hermoon oikein kipeästi. Minulle se on selviytymiskauhua. Saan siitä ajoittain jopa oireita, jotka joku voisi luokitella kuuluvaksi paniikkihäiriöön (jota minulla ei siis kuitenkaan ole diagnosoitu). En pysty, en kykene, ahdistun. Peli vetää maailmaansa niin tiivisti, että reagoin kuin olisin itse tilanteissa... eli joko lamaannun tai panikoin, ei hyvä.

Onneksi meillä kuitenkin miehellä ohjain pysyy huoletta käsissä. Oivallinen ratkaisu siis on, että hän pelaa ja minä ulisen vieressä kurkistellen sormien lomasta, mitä tapahtuu. Hetkittäin on tosin paettava koneelle dataamaan ja vetämäämän henkeä. Ajoittain pystyn seuraamaan ihan hyvin, mutta toisessa hetkessä saatan kirjaimellisesti vingahdella ja piilotella käsieni takana kuin se muka jotain auttaisi. En tiedä, miksi peli pääsee näin pahasti ihon alle, sillä mikään aiempi ei ole siinä onnistunut. Siis joo, reagoin kyllä joihinkin peleihin voimakkaasti, mutten sentään tällä tavoin (joskin Fatal Frame 3 aiheutti kuukauden kestävän painajaisputken).

Toistaiseksi minusta tämä uusi Tomb Raider on kuitenkin ollut ihan hyvä. Vaikka fanitan vanhaa sarjaa, eivät uuden Laran uudet seikkailut nosta niskavillojani vastakarvaan. Peli on minulle enemmän selviytymiskauhua kuin hautojen ryöstelyä, mutta mitäpä tuosta, kun tunnelma on kohdallaan ;D