Länsimaiset ropellukset ja minä

Minulta pyydettiin postausta suhteestani länsimaalaisiin roolipeleihin. Se on kysymys, johon voi vastata lyhyesti tai sitten vähän pidemmästi. Ajattelin hyödyntää molemmat vastausmallit eli ne, joita aihe ei kiinnosta, voivat katsoa lyhyemmän vastauksen, ja kiinnostuneet voivat sitten lukea enemmänkin.

Mikä on suhteeni länsimaalaisiin roolipeleihin?

Lyhyesti: Sitä ei ole.

Ja sitten se pidempi selitys...

Kuva: Wikipedia
En ole perehtynyt länsimaalaisiin roolipeleihin kovin syvällisesti, mutten ole niistä täysin ulapallakaan. Joitain olen jopa vähän pelaillut... ihan kaikki eivät ole jääneet mieleen, mutta jotain muistojakin on.

Joskus aikoinaan seurasin sivusta Baldur's Gaten ja Baldur's Gate 2:n pelaamista. Pääsin pikkuisen kokeilemaankin jälkimmäistä kesken kaverin pelin, mutta enhän minä osannut mitään... olen sitä mieltä, että tuollaiset pelit täytyy aloittaa alusta ja ihan rauhassa. Jos yhtäkkiä lyödään ohjain käteen kesken toiminnan, ei homma pelitä. Ainakaan minun osaltani.

Baldur's Gate oli sinällään jo kiinnostava, koska olen lukenut läjän R. A. Salvatoren Drizz do'Urden -kirjoja. Baldurin portti nimenä siis kiinnitti huomioni... ja tykkäsin noista kirjoista aikoinaan paljonkin, joten siinä mielessä peli olisi voinut sopia minulle.

Itse asiassa myöhemmin testasin myös jotain toista Forgotten Realms -sarjaan pohjautuvaa peliä (en muista mitä). Sitä en kuitenkaan koskaan jaksanut alkua pidemmälle. En enää edes muista, mikä siinä tökkäisi, mutta innostus hävisi aika pian alun jälkeen.

Sittemmin olen aloittanut Morrowindin, Oblivionin ja Dragon Age: Originsin. Morrowind kaatui minulla siihen, etten tykkää pelata PC:llä, joten Oblivionia kokeilinkin sitten PS3:lla. Ohjaimen kanssa viihdyin pelin parissa pidempäänkin, mutta rakkaustarinaa ei syntynyt. Olen aikalailla juonen perässä juoksija (ja silloin olin vielä enemmänkin), joten liika avoimuus ja mahdollisuus säätää kaikkea muuta koko ajan ei ollut minun juttuni. Tiedän, että se kuulostaa hassulta, mutta näin vain kävi.

Dragon Age jäi minulta myös kesken. Tykkäsin kyllä hahmon luomisesta (kuten kahdessa muussakin edellä mainitussa), mutta itse pelaaminen ei ollut niin kivaa. Dragon Agessa taisin ahdistua jostain luolastosta aika kiitettävästi... minulla on aina välillä näitä issueita pelien paikkojen kanssa (tornit, nuo pahuuden pesäkkeet!). Tämäkin peli jäi lopulta aika alkutekijöihinsä.

Näiden kokeilujen jälkeen en ole juuri länsimaalaisia roolipelejä pelaillut.


Ovat länsimaalaiset roolipelit minusta sitten huonoja, kun en pelaa niitä?

Eivät ole. En tosin ole pelannut ainuttakaan niin pitkälle, että voisin vetää juonesta yhtään minkäänlaisia johtopäätöksiä. Hahmoistakaan en osaa paljon sanoa. En siis voi väittää, että juoni ja hahmot olisivat jollain tapaa huonoja. Olen itse asiassa totaalisen jäävi arvioimaan niitä. Veikkaan, että näiden osalta tarjolla olisi todellisia helmiäkin, jos vain asiaan perehtyisin.

Kun nyt asiaa pohdin, on länsimaalaisissa roolipeleissä jotain asioita, jotka minua ei kuitenkaan erityisemmin viehätä. Nämä eivät välttämättä päde kaikkiin länkkäriropeihin, enhän tunne genreä kovinkaan laajasti, mutta ovat kuitenkin olleet yksi osuus sitä tökkimistä omalla kohdallani. Tässä kohtaa korostan, että kyse on subjektiivisesta ongelmasta eikä ole tarkoitus väittää, että länkkäriropet olisivat näiden seikkojen takia huonoja.

1) Hiekkalaatikkomaailma

Länkkäriropeissakin on mahdollista seurata ainoastaan juonta, mutta maailma on todella avoin ja voit keskittyä puuhastelemaan ihan sivutehtävienkin parissa pitkät tovit. Ei, tämä ei ole paha asia, mutta kyllä, se käy tökkimään minulla. Tykkään tehdä sivutehtäviä, mutta kun peli ajautuu siihen, että niistä tulee päätarkoitus, ei homma ole enää hanskassa. Juonesta on vähän liiankin helppo eksyä puuhaamaan jotain ihan muuta.

Voisin ehkä oppia tykkäämään tällaisestakin pelityylistä. Varsinkin, kun en ole enää nykyisin ihan niin paljon juossut peleissä pelkän tarinan perässä. Silti en ole toistaiseksi kokenut erityistä intoa tai mielenkiintoa samoilla tällaisissa maailmoissa. Ostin kyllä aikoinaan Skyrimin miehelle joululahjaksi, mutta itse en ole siihen kertaakaan koskenut. Luultavasti en edes koske.

2) Päähahmo on tyhjä taulu

Aika monissa länkkäriropeissa luodaan hahmo itse. Ristiriitaista on, että tykkään tästä hahmon luomispuuhasta ja jaksan näpertää yksityiskohtien kanssa loputtomiin, mutten tykkää välttämättä pelata hahmolla. Siis luon kivannäköisen hahmon ja tarkoitus on epäilemättä, että pelaamiseen myötä luon myös hänen persoonallisuutensa mielessäni, mutta alkuun hän on vain tyhjä taulu. Hänestä ei kerrota mitään, hän on vain kaunis kuvajainen (tai ruma tai mitä tahansa riippuen siitä, millaiseksi olen hänet luonut).

Tiedostan, että kirjoittajana minun pitäisi tykätä tällaisesta. Mikä vapaus! Hahmoni voi olla mitä tahansa, minä johdatan hänet seikkailuihin ja tutustun maailmaan hänen kauttaan. Sen pitäisi olla innostava kokemus. Teenhän samaa silloin, kun luon tarinaan omat hahmoni ja lähden koluamaan heidän kanssaan ties minkä fantasiamaailman kulmia kirjallisessa muodossa.

Mutta kah, pelatessa en tällaista jostain syystä kaipaa.  Haluan liudan mielenkiintoisia hahmoja, joiden persoonallisuuteen saan tutustua matkan edetessä. Haluan uppoutua heidän tarinoihinsa, suhteisiinsa ja pieniin nyansseihin, jotka tekevät heistä juuri heitä. Tätä mahdollisuutta ei itse luodun hahmon kohdalla ole. (Aihetta sivuten: tämä voi olla myös yksi syy siihen, että rakastan fan fictionin kirjoittamista.)


3) (Väri)maailma on synkkä

Niissä länsimaalaisissa roolipeleissä, joita olen kokeillut, minua on ärsyttänyt erityisesti värimaailma. Ovathan ne maisemat realistisia ja ajoittain jopa kauniita, mutta se synkkyys, se synkkyys. En nyt väitä, että joka ainoa paikka on synkkä, mutta joka tapauksessa värimaailma on todella erilainen, kun sitä vertaa japanilaisiin roolipeleihin. Kenties olenkin kyllästänyt aivoni niiden tarjoilemalla silmäkarkilla niin pahasti, ettei länsimaalainen tyyli vain enää iske.

Aivan varmasti joku osaisi heittää tähän karamellivärisen pastellipläjäysroolipelin esimerkiksi siitä, että kyllä länkkäritkin pystyvät silmäkarkkiin. En siis sano, että koko genre on täynnä vain synkkiä sävyjä. Itse asiassa Oblivionissakin oli kauniita paikkoja, mutta silti maailma ei visuaalisesti kiehtonut minua niin paljon kuin jotkin japanilaiset.

Peleissä ei ole tärkeintä niiden visuaalinen ulkonäkö. Olisi silti valehtelua väittää, ettei sillä olisi merkitystä. Ja siis minä oikeasti viehätyn enemmän esimerkiksi Final Fantasy IV:n maisemista kuin Skyrimin.


Onko sitten niin, etten missään nimessä voisi tykätä länsimaalaisista roolipeleistä?

Ei välttämättä.

Esimerkiksi Mass Effect on kiehtonut minua aika paljonkin. Olen tosin spoilaantunut sen suhteen pahasti, koska mies on koko sarjan pelannut läpi jo ajat sitten. Toisinaan olen leikitellyt ajatuksella, että ostaisin trilogian PS3:lle, sen saisi vielä aika edullisesti. En kuitenkaan ole ostanut, koska miehellä on se PC:llä. Tuntuisi tyhmältä ostaa samat pelit uudestaan (ei nyt mennä siihen, kuinka meillä on jotkut Finalit kolmena kappaleena...). En vain edelleenkään tykkää pelailla PC:llä, joten... Toisekseen oma koneeni ei noita pelejä pyörittäisi. Saisin kyllä pelata miehen koneella, mutta jotenkin se ei vain ajatuksena innosta.

Ehkä sitten Mass Effect ei kuitenkaan kiinnosta minua niin paljon? En tiedä. Olen lukenut siitä useamman jutun vuosien varrella erilaisista pelilehdistä, kuullut ihmisten puheita ja seurannut sivusta miehen pelaamista. Toisaalta olen myös nähnyt erilaiset loputkin.

Saa nähdä, ostanko kyseisen pelisarjan vielä joskus. Pieni kutkutus on, olen leikitellyt ajatuksella omasta naispuoleisesta Shepardista, mutta katsotaan nyt.

Luulen myös, että nykyisin saattaisin viihtyä jo paremmin hiekkalaatikkomaailmassa ja kokonaan itse luodun hahmon kanssa tätä maailmaa valloittamassa. Final Fantasy XIV: A Realm Rebornia pelatessa olen onnistunut tykästymään omaan hahmooni, Nabiaan. Päässäni olen kehitellyt hänelle persoonan ja taustatarinan, rakentanut sen, mitä peli ei ole tarjonnut. Olen myös puuhannut sivutehtävien parissa luultavasti enemmän kuin missään pelissä koskaan. Pääjuoneen sen sijaan en ole niin tarmolla puuttunut, vaan sen osalta on tullut edettyä hyvin rauhallisesti. Enkä ole kokenut tätä ongelmaksi.

Vaikka A Realm Reborn on japanilainen roolipeli, se on ehkä muuttanut suhtautumistani länsimaalaisia roolipelejä kohtaan. Olen ehkä tällä hetkellä niiden suhteen hieman avoimemmin mielin kuin ennen olin.

4 kommenttia

  1. Itselläni taas nimenomaan länkkäri rpg toimii paremmin kuin idän tuotokset, vaikka poikkeuksia tietenkin on. Jännä juttu, että tässä genressä aika usein syntyy pelaajien välillä jonkinlainen jako lännen ja idän välille. Itse nimittäin rakastan Morrowindia, Oblivionia, Skyrimia, DA ykköstä virheineen kaikkineen, mutta esim. Last Odysseyta en ole jaksanut mennä eteenpäin vaikka juoni kiehtookin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Idän ja lännen peleissä on kuitenkin ihan kiitettävästi eroa, mikä varmaan vaikuttaa tuohon porukan jakautumiseen. Mäkään en esim. erityisemmin rakasta sitä kamalaa grindaamista, mitä etenkin vanhoissa jropeissa esiintyy, mutta jotenkin hahmot, maailma, taistelusysteemit, musiikit yms. vaan iskee enemmän. Luulen, että tarinapuoli voisi iskeä noissa länkkäripeleissäkin, mutta ensin pitäisi päästä muista (henkilökohtaisista) issueista niitä kohtaan eroon :D

      Mua taas tuo Lost Odyssey kiinnostaisi kovasti, mutta Xbox 360:tä ei meillä ole eikä luultavasti koskaan hyllyyn tulekaan, joten taitaa omalta osalta jäädä valitettavasti tutustumatta. Toisaalta Sakaguchin Last Story ei lopulta ollut niin hyvä kuin vanhat Final Fantasyt, joten ehkä tuo Lost Odysseykaan ei välttämättä ole ihan omaan makuun... mutta paha tietysti kokeilematta arvioida.

      Poista
  2. Itselläni on hieman kausiluontoista kummasta lajista enemmän pidän. Yhteen väliin alkoi vain tuo japsien huumori menemään itsellä yli. Se kun on oikeasti ihan erilainen kulttuuri mitä täällä. Melko monessa pelissäkin kun tuntui aina olevan jotain 13-16v päähenkilö (tai vähintään ääninäyttelijä kuulosti sellaiselta) panties huumori ja ihmissuhde asiat ovat kans erilailla...hmmm näyteltyjä.

    Siinä missä länsimaalaisessa ropessa näytetään miehet hyvinkin lihaksikkaina ja vähä puheisina niin itämaisessa taasen laihana ruipelona joka kimittää. En sitten tiedä että olenko vain sattunut pelaamaan sellaisia pelisarjoja missä näin on sattunut käymään :D

    Toisaalta itse pelaan JRPG ja länsi RPG sen pelattavuuden ja juonen vuoksi. Jos juoni kiinnostaa tarpeeksi ja pelattavuus on kohdillaan sekä henkilöt ovat mielenkiintoisia niin pelaan oikeastaan mitä vain.

    Hmm Skyrimiä olen tahkonnut jonkun 300h kiitos modien. Se on ihan hyvä peli kun saa tehdä sitä mitä haluaa, mutta on totta että aika helposti se päätehtävä unohtuu kaiken muun tekemisen vuoksi.
    Ehkä omasta mielestäni paras länsimainen roolipeli sarja on Witcher. Henkilöt, öllit, politiikka etc. on hyvin aikuismaista eikä niinkään kukkia ja keijuja tyyliin tehty.

    JRPG peleistä suosituimpia itselläni on FF sarjassa monia, mutta näistä uusista en ole tykännyt yhtään, ainakaan siis FF 13. Tales of sarjasta olen pitänyt paljon ja niitä olen pelannut aina Snes ajoista lähtien. Nytkin innolla odottelen uutta Vitalle tulevaa Tales of R peliä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mähän en juuri koskaan pidä minkään jutun päähahmosta :D Ei tosiaan haittaisi aikuisemmat jropejen päähahmot ollenkaan, mutta en toisaalta ole kokenut näitä nuoriakaan ylivoimaisena esteenä. Oma miesmaku on myös sensuuntainen, ettei haittaa hahmojen ruipeluus. Lihaskimppubarbaarit sen sijaan aiheuttavat puistatusta (sopivasti lihaksia saa olla) :D Mutta kyllä minusta jropeissakin on erilaisia hahmoja eikä pelkkiä kimittäviä ruipelomiehiä ;)

      En myöskään koe pantsuhuumoria ongelmaksi, jos jutun pääpointti ei ole se. Tosin katson animeakin, joten ehkä olen vain siedättynyt (tosin en pidä pelkkään ääliöpantsuhuumoriin keskittyvistä sarjoista).

      Japanilainen kulttuuri on oma lukunsa ja sen tunteminen auttaa ehkä ymmärtämään joitain asioita peleissä. Toisaalta varmaan länkkäri ei voi ihan kaikkea koskaan ymmärtää, vaikka kulttuuria olisi opiskellutkin. Siinä mielessä peleissä voi hyvinkin tulla jo pelkästään kulttuurillisesti töksähtäviä asioita.

      Ja mullakaan ei ole mitenkään tarkoituksellista se, etten länsimaisia roolipelejä ole kamalasti pelannut. En dissaile niitä siksi, että ovat länsimaalaisia. Ei vain ole kohdalle sattunut sellaista, josta olisin innostunut oikeasti. Mies sen sijaan viihtyi kyllä monet tunnit juurikin Skyrimin parissa, joten kyseistä peliä on jonkin verran tullut nähtyä sivusta.

      Witcher kuulostaa musta kiinnostavalta. Sitä olisikin varmaan jo kokeillut, jos se olisi sellaiselle konsolille, joka hyllystä löytyy... mutta kun PC:llä en pelaa ja Xbox 360:tä ei ole eikä tule (kuten taisin edellisessä kommentissanikin mainita :D), on tuo pelisarja jäänyt kokematta. Kirjat saatan kyllä vielä joku päivä hankkia.

      Poista