Itkupotkuparkuvinku

Lightning Returns ilmestyi perjantaina (14.2.) ja kävinkin oman kappaleeni noutamassa heti töiden jälkeen. Muoveissa peli sai kuitenkin odottaa tähän päivään saakka, sillä ensin oli vuorossa Desucon Frostbite. Conin jälkeen illalla ei oikein jaksanut ryhtyä pelaamaan. Perehdyn uuteen peliin aina mieluummin pirteänä kuin koomaväsymyksessä... jää uudet asiatkin paremmin mieleen.

Twitteriäni seuranneet ovatkin ehkä jo huomanneet, minkälaisia fiiliksiä ja ajatuksia peli on minussa herättänyt, mutta ajattelin silti kirjoittaa ihan kunnon blogipostauksen. Pyrin pitämään Twitterin spoilerivapaana, joten seurata voi ihan huoletta. Sen sijaan blogin osalta en lupaa samaa, mikä tarkoittaa, että jokainen lukee omalla vastuullaan. Mutta senhän te jo tiesitte, eikö niin? ;)

Ehdin lopulta pelata peliä tänään vain 6 tuntia 39 minuuttia eli ihan täyttä työpäivää siitä ei tullut. Tämä johtui siitä, että herääminen aamulla meni myöhäiseksi, koska nukuin conin univelkoja pois. Aamupalakin tuli syötä vähintään rauhallisissa merkeissä. Vasta sen jälkeen otin ensimmäisen peliputken, joka kesti vajaat 4 tuntia. Sitä seurasi ruokatauko (johon kuului sen ruoan valmistus), joten neljän pintaan pääsin vetämään uuden putken, niin ikään vajaat kolmisen tuntia. Sitten saunaan ja sidukkaa... ja yhtäkkiä kello oli niin paljon, ettei ollut enää toivoakaan pelata, jos meinasi kirjoittaa blogiin. Joten tässä ollaan.

 

10 huomiota pelistä

1) Pelin alku oli sama kuin pelin aiemmin julkaistun demon sisältö

Tämä oli pettymys. XIII-2:n demo oli toki suoraan pelistä, kuten nyt demojen kohdalla olettaa saattaa. Se ei kuitenkaan ollut pelin alku vaan pikkuisen myöhemmästä vaiheesta. Tämä antoi peliä aloittaessa tuoreen olon. Nyt olin heti alkuun kyllästynyt, sillä olin vasta pelannut tuon kohdan. En halunnut vetää sitä saman tien uudestaan.

Tosin oli siinä jotain erojakin. Demoon oli otettu toisten pelaajien lähettämiä hahmoja pyörimään, näitä ei tässä kohtaa vielä varsinaisessa pelissä näkynyt. Demossa Lightningilla oli myös laajempi vaatekaappi kuin pelin alussa, samoin myyjällä parempi tarjonta. Näiden juttujen puuttuminen varsinaisesta pelistä ei haitannut, koska olisi ehkä ollut jopa vähän hassua, jos ne olisivat olleet mukana näin varhaisessa vaiheessa.


2) Japaninkielisillä äänillä pelaaminen ei valitettavasti toiminut

Yllätyin, kun huomasin, että peliin voi ladata japaninkieliset äänet. Siis ladata, levylle ne eivät sitten ilmeisesti olleet mahtuneet. Minähän totta kai menin ja latasin ne, vaikka tiedosto oli valtava. Kun ensimmäisiä kertoja katselin kolmentoista trailereita, opin tykkäämään japanilaisesta ääninäyttelystä... mikä johti siihen, että osa enkkuäänistä *köh*Vanille*köh* töksähtivät pahasti. Olin aidosti iloinen, että Finaleiden pitkäaikainen epäkohta oli korjattu ja japsiäänet saatavilla.

Sivuhuomatuksena, ettei tarkoitus oli väittää Finaleiden englanninkielisen ääninäyttelyn olevan huonoa. Se on itse asiassa parempaa kuin keskivertotaso peleissä (jotka on dubattu enkuksi japanista). Kahdentoista osalta tykkään jopa enkkuäänistä enemmän kuin japanilaisista.

Noh, aika pian huomasin, että tällä kertaa japsiäänet eivät toimineet, vaikka Star Oceania, Bravelu Defaultia ja A Realm Rebornia olen tahkonnut into pinkeänä japaniksi. Kah, kolmessatoistahan hahmot jubailevat kesken putkijuoksun erittäin aktiivisesti keskenään. Itse en juuri ehdi tekstejä lukea, koska kartalla tapahtuu ihan tarpeeksi ilmankin. Siispä olen tämän asian suhteen ollut kuulon varassa. Alkuperäisessä pelissä iso osa oli pelkkää hömppää, mutta tässä pelissä juttelusta suuri osa on Hopen Lightille työntämää tärkeähköä infodumppia. Joo, ymmärrän puhuttua japania jo ihan kivasti, mutta valitettavasti kielipää ei silti taipunut nyt tarpeeksi ja lukemaan ei tosiaan ehdi. Tässä kohtaa joudun ikäväksi tunnustamaan oman vajavaisuuteni.

Siispä enkkuäänillä mennään edelleen. Kenties uusi yritys viidentoista kohdalla sitten joskus?


3) Maailma näyttää tympeältä

Olin kuullut jonkun (en muista kenen) hehkuttavan Nova Crystalian kauneutta. Tällä hetkellä en ainakaan vielä allekirjoita tuota huomautusta. Snow'n palatsi oli todella synkkä ja ahdistava paikka. En tajua, miten se on valikoitunut valtakunnan biletyskeskukseksi, sillä viihtyisää siitä ei saa mitenkään. Väittäisin jopa, että se oli luontaantyötävä eikä houkutellut jatkamaan peliä. En tarkoita, että haluan kukkia ja sateenkaaria, mutta hei, eka paikka voisi olla kiva ja valoisa tai edes vähän miellyttävä. Koko tämä "dark and edgy" -juttu tökkii.

Luxerion ei näytä sen paremmalta ja valitettavasti peli ei taida tarjota kovin montaa kaupunkia sen lisäksi. Kaikki on tylsän ruskean valkoista. Kaupunki on kyllä isohko, mutta sen verta synkkä, ettei se innosta edes päiväsaikaan. Kaipaan Bravely Defaultin kauneutta ja A Realm Rebornin vehreän kukkeaa maailmaa.


4) Lumina = Serah

Tämän epäilyksen taisin esittää jo demon kohdalla ja olen edelleen samalla kannalla. Itse asiassa tämä tuli jo pelissä aika selväksikin, sillä Luminan pölistessä Serah näkyi haamuhahmona. Tytsi on luultavasti jonkinlainen Serah'n pimeä puoli.

Minulla on myös pieni epäilys, että alkuasetelmasta huolimatta Lumina ei välttämättä ole pahis. Hän saattaa jopa olla oikeassa kapinoidessaan Jumalaa vastaan. Aika näyttää, miten asia on.


5) Hope ei ole Hope ja kaikki alkuperäisen XIII:n viisi muuta hahmoa ovat kaaoksen vallassa ja heidät pitää pelastaa

Niin. Peli toi takaisin 14-vuotiaan Hopen, joka on yhtäkkiä Jumalan palvelija ja Lightningin apupoika sielujen pelastusmissiossa. Hope ei tiedä itsekään, miten on päätynyt tähän asetelmaan. Hän tietää vain, että 169 vuotta sitten Hope Estheim -niminen mies katosi maailmasta. Hänellä on muistoja tuota katoamista edeltävältä ajalta, mutta ne eivät herätä hänessä tunteita.

Teoriani: Hope ei ole Hope vaan Jumalan suuri huijaus, jolla on tarkoitus saada Lightning toimimaan halutulla tavalla. Jumala tappoi Serah'n, koska tämä erehtyi pelastamaan maailman edellisen pelin lopussa. Nyt sama Jumala kiristää Lightningia toimimaan tahtonsa mukaan ja lupaa Serah'n takaisin. Hopen kopio on otettu mukaan tuomaan valheellista tuttuuden ja turvallisuuden tunnetta. Oikea Hope lienee jossain kaaoksen vankina.

Niin, maailmassa on tosiaan viisi eri paikoista löytyvää ihmistä, jotka ovat jollain tapaa kaaoksen vallassa. Tästä ei vielä tiedetä kovin paljon, mutta alun perusteella on selvää, että Snow on yksi näistä. Loppuja neljää ei ole vaikea arvata: Vanille, Fang, Hope ja Sazh ("hullu mies, joka asuu aavikolla ilmalaivassa"). Lightningin on siis nyt pelastettava vanhat tuttunsa epämääräisen tehtävänsä ohella.


6) Taistelusysteemi tökkäisee, asujen kanssa ei jaksaisi säätää

Vajaasta seitsemästä pelitunnista ainakin yksi vierähti asujen kanssa säätämiseen, kun lasketaan koodien syöttäminen, että sain ladattua puvut peliin. Ostin siis Nordic Limited Editionin, jossa tuli useampi asu. Nämä osoittautuivat kyllä hyödyllisiksi ja paljon kivemman näköisiksi kuin Lightin vaatekaapin perussisältö, mutta näpräämistä riitti. Kaikkiin asuihin piti nimittäin lisätä aseet ja taidot ja huolehtia siitä, että kokonaisuus on tasapainoinen.

Taistelussa on käytössä kolme asua, joiden välillä on tarkoitus vaihdella tilanteen ja tarpeen mukaan. Kyllä tämä alkoi jo hiljalleen sujua, mutten suorastaan rakastunut systeemiin. Se on nopeatempoinen ja vaatii kikkailua. Kun ole juuri Bravely Defaultissa kaikessa rauhassa hinkannut vuoropohjaisia satunnaistaisteluja, joutuivat aivoparkani nyt oikeasti työskentelemään. En sano, että tämä on välttämättä paha asia, ainakin refleksit kehittyvät... mutta... no, ei ole silti minun juttuni. Olen myös edelleen kiitollinen A Realm Reborn -kokemuksistani, sillä ne helpottavat hieman tämän taistelusysteemin omaksumista, joskaan eivät täydellisesti.

Ja se tökkii, että reaaliaikaisessa taistelussa on kuitenkin pakko hypätä valikkoon hakemaan parannusesineitä. Ei näin, Square Enix, ei näin.


7) Aikaraja on p*rseestä

Olen aina inhonnut aikarajallisia tehtäviä peleissä. Ne nostavat stressitasoni tappiin ja saavat minut ärtymään. Juoksen ehkä otsa hiessä tarinan perässä, mutta en halua hikoilla tehtävien suorittamisessa. Tiedän, että osa tykkää haastaa itseään näiden kanssa ja saa positiivisen adrenaliiniryöpyn aikarajatehtävistä. En kuulu siihen joukkoon. Ne ovat usein kurjin osuus pelissä kuin pelissä.

Lightning Returns on pelinä yksi suuri aikaraja. Maailma tuhoutuu 13 päivän päästä. Tätä ei voi välttää, mutta siihen tilanteeseen on päästävä, että aikaa maailmalla on edes tämän verran. Tästä huolimatta pelin alussa sitä pahuksen aikaa on kuusi päivää jäljellä. Aikaa saa onneksi kerättyä lisää, mutta ihan kepoisasti se ei käy. Toisekseen päivät kuluvat nopeasti, tunnit vierivät hyvin äkkiä. Nyt vajaan seitsemän tunnin pelaamisen jälkeen, maailmalla on enää neljä täyttä päivää aikaa... tai no, pari tuntia vajaat.

Tuleeko pelissä game over, jos aika loppuu liian aikaisin? En tiedä. Auttaako tallennuksen lataaminen ja uudelleen yrittäminen? En tiedä. Minua hirvittää. Painajaiseni olisi joutua aloittamaan koko homma alusta, koska ryssin sen. En voi kuin kauhulla odottaa, mitä tuleman pitää ja yrittää selvitä hengissä yhdessä maailman kanssa sen 13 päivää.


8) Liian eeppinen on liian eeppinen

Koko kolmetoistasarja on mennyt liian eeppiseksi. Kolmentoista juoni ei ollut siitä parhaasta päästä, mutta se menetteli. XIII-2 vei sen uusiin sfääreihin eikä sillä hyvällä tavalla. Valitettavasti nyt otetaan askelia entistä eeppisempään suuntaan. Ligtningista on tullut nyt ylimmän Jumalan lähettämä pelastaja (aiemminhan hän oli "vain" jumalatar Etron puolustaja) ja Hopesta (imo feikki sellaisesta) hänen apupoikansa, joka tarkastelee maailmaa taivaalla leijuvasta ja ajan pysäyttävästä arkista käsin.

Lightningin tehtävä ei ole pelastaa maailmaa vaan sielut. Tosin kaikkia ei voi pelastaa vaan pelaajan on itse ratkaistava, ketkä katsoo arvollisiksi. Kuka kannattaa pelastaa, kuka ei? Aika ei riitä kaikkeen. Leiki siis Jumalaa ja päätä kuolevaisten kohtalosta. Itse jätin pelastamatta pojan, jonka sielun kohtalo riippui siitä, suostuinko juoksukisaan vai en. Pinkominen ei innostanut, joten... Ja kyllä, sain huono omatunnon tästä. Kiitti vaan, Square.

Mutta niin, homman pointti on se, että Jumala palaa maailmaan / herää 13 päivän päästä ja tuhoaa koko maailman. Sen jälkeen luodaan uusi, jonne Lightning pelastamat sielut jälleensyntyvät ihmisinä. Loput kaiketi joutuvat sitten ikuiseen kadotukseen. Toki Light voi epäonnistua tehtävässään, jos ei saa venytettyä maailman aikaa alun kuudesta päivästä sinne kolmeentoista. Silloin luultavasti kaikki päätyvät tuhoon. Ei siis mitään paineita.

Final Fantasyt ovat lähes poikkeuksetta olleet aika eeppisiä maailman (ja ihmiskunnan) pelastustarinoita, mutta liika on liikaa. Tässä kulkee minun rajani. Tämä eeppisyys tuntuu menevän jo naurettavuuksiin... varsinkin, kun Fabula Nova Crystallis -sarja ei edes ole juoneltaan mitään laatukamaa edes valmiiksi.


9) Jonkun pitäisi teipata Hopen suu kiinni

Ärsyttävyyksien ärsyttävyys on kuitenkin Hope, josta ehdin jo oppia pitämään XIII-2:ssa. Nyt vinkupentu on tehnyt paluun. Kun Light seikkailee pitkin maailmaa, Hope hokee rasittavuuteen asti, mitä seuraavaksi on tehtävä. Anteeksi vain, en ole dementiapotilas! Muistini on hieman pidempi kuin kaksi minuuttia. Minulle ei tarvitse jatkuvasti muistuttaa, että aika kuluu ja seinistä on löydettävä numeroita. Kerta riittää, kiitos.

Huolestuttavinta lienee se, että oikeasti aloin jo karjua olohuoneessa toistuvasti "Joo, joo, turpa kiinni!" fiktiiviselle hahmolle.


10) Tykkäänkö? No en!

Jep, ainakaan vielä en ole tykännyt koko pelistä. Aion silti jatkaa sen parissa puuhastelua. Minulla ei ole mitään odotuksia tunnelman, juonen tai minkään muunkaan osalta paremmasta. Voi olla, että positiivisia yllätyksiä tulee, voi olla, että ei. Haluan joka tapauksessa haastaa itseni tässä kohtaa ja pelata tämän pelin loppuun asti.

Pitäkääs peukkuja sille! Ja muistakaa, kiroilua voi seurata myös Twitterin puolella ;)

3 kommenttia

  1. Moi :) Näin linkin sun blogiin irc-galleriassa ja tää näyttää tosi kivalta. ^-^ En yleensä hirmusti seuraile blogeja, mutta tää vaikuttaa kiinnostavalta. n-n

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei :) Hauska kuulla, että joku sitäkin kautta tänne eksyy ^^

      Kiva myös, jos blogi vaikuttaa sinusta mielenkiintoiselta.

      Poista