Valkoisen ritarin kronikat

Käytiin eilen miehen kanssa hieman shoppailemassa ja mukaan lähtikin sitten White Knight Chronicles. Pohdiskelin pelin ostamista silloin aikoinaan, kun se ilmestyi, mutta ostaminen jäi, kun lueskelin ensimmäisiä arvosteluja. Muutaman kerran myöhemminkin olen käynyt kädenvääntöä itseni kanssa, mutta peli on aina jäänyt hyllyyn.

Nytkin arvostelut kummittelivat mielessä. Peli kuitenkin löytyi sen verran halvalla, että päätin kokeilla, minkälainen se ihan oikeasti on. Tällä kertaa ei voi sanoa, että lähdin liikkeelle täysin avoimin mielin, sillä ennakkoasenne on luotu jo ajat sitten... eikä se ole niin positiivinen kuin olisi voinut olla.

Vaikka eilen oli vapaa päivä, pelaamiselle jäi lopulta melko vähän aikaa. Ehdin asennella pelin ja testata hieman alkua. Ulkoisesti peli on nätti ja sitä katselee mielellään. Maisemista ja musiikeista tulee himpun verran mieleen Final Fantasy XII, mikä ei tietenkään haittaa.

Eniten aikaa tuhraantui oman hahmon luomiseen. Länkkäriropeista poiketen oma hahmo ei kuitenkaan ole pelin päähenkilö eikä hänellä ilmeisesti ole vaikutusmahdollisuuksia, saati persoonallisuutta. Sen sijaan hän kulkee mukana ja möllöttää hiljaa taustalla varsinaisten hahmojen ollessa pääroolissa. Taistelussa häntä voi käyttää (ja niissä hän jopa ähkii!) ja muutenkin hänellä voi juoksennella, mutta muuten rooli näyttää jäävän tympeän vähäiseksi.

Herääkin kysymys, mihin kyseistä hahmoa edes tarvitaan. Hän tuntuu turhalta lisäksi, vaikka hahmon luominen kivaa puuhaa onkin. Ilmeisesti oman hahmon ainoa funktio on toimia avatarina moninpelissä, jolloin jokaisella pelaajalla on tosiaan se oman näköinen kaveri pelattavana eikä joku alkuperäisistä hahmoista... mikä luonnollisesti voisi olla hämmentävää.

Tosin eikö oman hahmon olisi sitten vain voinut jättää siihen monin peliin? Tuntuu typerältä raahata mukana tyyppiä, joka ei puhu eikä pukahda.

Toisaalta... pelin päähahmo alkoi ärsyttää minua jo ensiminuuteilta. Jälleen yksi Tidus-Vaan-Edge-yhdistelmä, jonka vinkuu ja valittaa jokaisella askeleella ja onnistuu samalla vielä olemaan yli-innokas. Kaash! Tästä syystä juoksutinkin mieluummin punapäistä kitukasvuiseksi jäänyttä vinosilmäistä tyttöstäni kaupungissa ja maailmankartalla. Valitettavasti Leonardin valitus ei sillä lakannut. Jäbä kehtasi väittää, ettemme koskaan pääse perille, kun loottasin pusikossa ja kaivelin kuparia kallion kolosta.

Taistelemista ehdin kokeilla vasta vähän. Systeemi ei auennut tuosta noin vain, vaan kuolo korjasi kahdestikin. En ole vielä oppinut seuraamaan hahmojen terveydentilaa ja painelemaan äksää oikeissa kohdissa, mutta eiköhän tuon saa vielä tulemaan selkärangasta. Systeemi ei oikeasti ole edes monimutkainen, mutta eroaa hieman niistä, joita olen aiemmin käyttänyt (Final Fantasy, Star Ocean...).

Juonesta on tässä kohtaa paha sanoa mitään. Tiedän sen verran, että valtakunnan prinsessa on mykkä nähtyään äitinsä tapettavan. Lisäksi kuningas haluaa solmia rauhan vaimonsa murhaajien kanssa, mistä kansa ei tunnu oikein tykkäävän. Kuninkaan lakeija näyttää juonivan jotain prinsessan pään menoksi, mutta tarkempaa tietoa ei ole vielä ollut tarjolla... luultavasti kaupunkiin saapunut sirkus on samassa juonessa kuitenkin mukana.

Leonard ja Lumina (oma hahmoni) käskytettiin käymään naapurikylässä hakemassa tavaroita ennen illan juhlallisuuksia. Nyt tosiaan olen matkalla sinne kylään ja odottelen mielenkiinnolla, mitä tuleman pitää. Toivotaan, että tarina lähtisi kunnolla käyntiin. Odotukseni eivät ole sen kohdalla kovin korkealla, mutta katsotaan, mitä tuleman pitää. Ja jos juttu ei sitten nappaa, voin aina palata takaisin Zodiac Job Systemin pariin x)

2 kommenttia

  1. En tiiä miten tossa ykkösessä, mut ite sain mieheltä joululahjaks WKC 2 jossa on myös se 1 mukana ja siinä oli kuulema tappelua paranneltu ja toimi mun mielestä tosi hyvin. :)
    Ite tykkäsin tost ykkösest ihan sikana, tosin se loppu kyl vähän seinään ja kakkonen oliki sit oikeestaan ykkönen takaperin uusiks. XDD
    Mut anna tolle mahollisuus, itekää en aluks tykänny oikein siit päähenkilöstä mut jotenki siit alko oppii tykkämään loppujen lopuks. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jatkan kyllä peliä vielä, en ajatellut heti heittää kirvestä kaivoon. Ja monissa peleissä on ärsyttävä päähahmo, mutta olen silti niistä tykännyt. Mulla taitaa vaan olla jokin "en voi pitää päähahmosta" -syndrooma :D Kaverit luultavasti piirtävät hämmästyksestä rastin seinälle, jos joskus sanonkin pitäväni jostakusta päähahmosta.

      Olinkin kuullut, että kakkonen on ykkönen uusiksi. Se vähän epäilyttää, mutta mennään peli kerrallaan. Jatko-osan ostamisesta en lupaa mitään, mutta tätä ajattelin joka tapauksessa vielä testailla.

      Poista