Paritushaaste: Päivä 6

Päivä 6: FF-peli, josta sinulla on monia parituksia

Kamalan vaikea kysymys. Minulla on kumma tapa haksahtaa lähinnä yhteen paritukseen per peli. Siis toki tiedostan muutkin paritusmahdollisuudet, mutta pääsääntöisesti innostun enemmän vain yhdestä. En siis voi suoranaisesti sanoa, että minulla olisi mistään Finalista useita parituksia, ainakaan sellaisia, joita tosissani fanittaisin.

Vai riittääkö paritusten tiedostaminen? Toisaalta niitä kuitenkin tarjoillaan usein myös varsin suoraan (ainakin pääparin osalta), joten ehkä tiedostaminen ei ole tarpeeksi hyvä kriteeri. Vihjausten näkeminen voisi olla jo jonkinlainen, mutta osa vihjauksista toisaalta aiheuttaa minulle vain ärtymystä (esim. Ashe x Balthier)... Hmmm.

Jos mietin asiaa kirjoittamieni ficcien kautta, voisi jokunen peli kuitenkin löytyä. Seiskasta olen kirjoittanut ainakin parituksilla Tifa x Aerith, Yuffie x Aerith (tosi lievä), Yuffie x Tifa, Yuffie x Vincent, Tifa x Cloud ja Aerith x Cloud. Sehän tekee jo kuusi paritusta.

Kasista olen tainnut kirjoittaa yhden Squall x Seiferin... ja muuta ei nyt tulekaan mieleen. Yhteistyössä kirjoitettuja epämääräisiä tuotoksia en laske tähän mukaan.

Ysistä taas olen kirjoitellut Zidane x Garnetia ja Kuja x Garnetia sekä yhden Beatrix x Steiner -jutun. Eikoakin olen aktiivisesti parittanut, mutta omalle hahmolleni, joten sitä paritusta ei varmaankaan lasketa. Eli ysistä kolme. Hassua, vähemmän kuin seiskasta, vaikka ysi nousee suosikkilistallani ylemmäs.

Entäpä kymppi? Yuna x Rikku tulee ensimmäisenä mieleen... Niin ja Rikku x Paine. Siinä taisivatkin olla minun osaltani kympin paritukset.

Kahdestatoista olen raapustanut aika pitkälti Balthier x Frania (kuten varmaan kaikki jo tietävätkin). Sen lisäksi on tullut raapustettua Ashe x Peneloa, Penelo x Vaania, Ashe x Al Cidiä, Penelo x Balthieria, Ashe x Balthieria ja Ashe x Baschia. Eli kaksitoista meni tasoihin seiskan kanssa.

Kolmestatoista olenkin sitten raapustanut vain Fang x Vanillea ja vanhemmista niin vähän ylipäätään mitään, että niitä on turha tähän laskelmaan ottaa mukaan.

Tällä perusteella sanoisin siis vastaukseksi:



  





_______

30 päivän paritushaaste

Päivä 1: Ensimmäinen FF-parituksesi ikinä
Päivä 2: FF-paritus, johon vasta tutustuit
Päivä 3: FF-OTP:si
Päivä 4: Suosikki-crack-parituksesi Final Fantasyissa
Päivä 5: FF-crossover-paritus, jonka uskoisit toimivan
Päivä 6: FF-peli, josta sinulla on monia parituksia
Päivä 7: FF-paritus, johon petyit
Päivä 8: FF-paritus, josta vain sinä näytät pitävän
Päivä 9: FF-paritus, josta et pidä
Päivä 10: FF-paritus, josta tuli kaanonia, vaikket odottanut sitä
Päivä 11: FF-hahmo, jota voit parittaa useille muille hahmoille
Päivä 12: FF-hahmo, jota et halua parittaa kuin yhdelle tietylle hahmolle
Päivä 13: FF-hahmot, joita paritat, koska paritus aiheuttaa intensiivisiä tunteita fandomin harrastajien parissa (lue: vihaa tai suurta rakkautta)
Päivä 14: FF-pari, josta pidit, vaikka tiesit tarinan päättyvän huonosti
Päivä 15: FF-paritus, jonka kaanon todellakin sotkee
Päivä 16: FF-pahisparitus, josta pidät eniten
Päivä 17: FF-paritus, josta puhut ihmisten kanssa IRL
Päivä 18: Ärsyttävin FF-hahmo, joka yritti tulla parituksen väliin
Päivä 19: Paras sankari x pahis -FF-paritus
Päivä 20: Naurattavin FF-paritus
Päivä 21: Paras FF-paritus, jonka osapuolet ovat toistensa vastakohtia
Päivä 22: Surullisin saavuttamaton FF-rakkaus
Päivä 23: FF-pari, jota aloit parittaa vasta todella pitkän ajan jälkeen
Päivä 24: FF-pari, josta pidät, mutta joka jää toistuvasti toisen parin varjoon fandomissa
Päivä 25: Suosituin FF-paritus fandomissa (tuetko sitä itse?)
Päivä 26: Paras paritus vanhemmissa (ennen FFX:tä) Final Fantasyissa
Päivä 27: FF-hahmot, joita paritit joskus kauan sitten
Päivä 28: FF-pari, jota paritit paljon vähemmän aikaa kuin kuvittelit
Päivä 29: Paras "kuin kaksi marjaa" -FF-paritus
Päivä 30: FF-paritus, jota uskot kannattavasi vuosienkin päästä


2 kommenttia

  1. Pohdiskelin tätä hetken, ja kun laskin mukaan kaikki paritukset, joista oon vuosien varrella tykännyt, päädyin kasiin. :D

    Jos taas puhutaan ficeistä (mun tapauksessa niistä pöytälaatikkoon jääneistä), saattaa kutonen, seiska ja kasi olla aika tasoissa.

    Emmi

    VastaaPoista
  2. Mun peliä ei varmaan tartte taaskaan arvailla... Jos Kingdom Hearts laskettaisiin Finaliksi, se kyllä voittaisi. Mutta ehkä sitä ei lasketa. ;)

    -N

    VastaaPoista