Hahmohaaste: Päivä 14

Päivä 14: Hahmo, jota rakastan, mutta suurin osa vihaa

Ei sentään kaikki, huhheijaa. Tätä jouduin taas hetken pohdiskelemaan, mutta toisaalta vastaaminen ei ole kamalan vaikeaa. Törmään aika usein siihen, että pidän hahmoista, jotka eivät toimi toisille ollenkaan tai toimivat kovin huonosti.

Oikeastaan painin kahden hahmon välillä, mutta toisesta olen kirjoittanut jo niin monesti, että päätin ihan sillä perusteella pudottaa hänet tästä vastauksesta pois (*köh*Vanille*köh*). Sen sijaan vastaan tällä kertaa toisen vaihtoehtoni.

Välillä tuntuu, että Yuffie Kisaragi (FFVII-sarja) on kovin väärinymmärretty hahmo. Jos olisin yhtään herkempi, minulle saattaisi tulla jopa paha mieli ihmisten kommenteista. Toisaalta ymmärrän kyllä, mikä hänessä ihmisiä ärsyttää. Hän on äänekäs, rasittava ja laukoo typeriä kommentteja. Hän myös ryöstää porukan materiat ja lähtee lipettiin niiden kanssa. Juu, eihän sellainen hyvää vaikutusta tee.

Yuffie on luonteeltaan ja käytökseltään sen verran silmiinpistävä, että voi töksähtää monelle. Itse asiassa Eiko (FFIX) töksyi minulle monta vuotta miltei samoista syistä, mutta tämä ninjaprinsessa taas ei. Nykyisin pidän Eikostakin.

Kenties ihmisten on vaikea nähdä Yuffieta muuten kuin rasittavana kakarana tai comic relief -hahmona. Onhan hän melkoisen yliampuva "Wutain valkoinen ruusu" -kommenttiensa kanssa, mutta en pidä sitä varsinaisesti pahana asiana. Hieman huvittavana vain.

Minusta Yuffie on hauska ja piristävä hahmo seiskan synkässä maailmassa. Hän yrittää kovasti pitää yllä hyvää henkeä ja välittää syvästi ystävistään (hänellä voi vain olla hitusen erikoinen tapa osoittaa välittämisensä). Hänelläkin on menneisyydessään ikäviä kokemuksia, kuten äidin varhainen poismeno ja isän etäisyys, mutta silti hän ei ole samanlainen rasittava angstipallero kuin jotkut muut. Hän on löytänyt toisenlaisen tavan kompensoida traumojaan kuin synkkyyden alhossa vaeltamisen.

Yuffie on kaikesta räväkkyydestään huolimatta aito ja lämmin ihminen. Hän on kenties hyvä valehtelemaan, mutta samaan aikaan hän uskaltaa olla reilusti oma itsensä (saakohan tästä nyt kukaan mitään tolkkua...). Sitä paitsi hän on ainoa Cloudin mahdollisista deittikumppaneista, joka oikeasti uskaltaa pussata piikkipäätä toisten kainostellessa.

No joo, en tiedä, selvensikö tämä yhtään, miksi pidän Yuffiesta. Tulipahan kuitenkin kirjoiteltua omia näkemyksiäni hänestä. Myönnettäköön myös tähän väliin, että käsitykseeni kyseisestä hahmosta voi vaikuttaa myös fan fiction, jota olen hänestä runsaanpuoleisesti lukenut. Toisaalta fici eivät ole olleet ristiriidassa omien alkuperäisten näkemysteni kanssa vaan pikemminkin vahvistaneet ja syventäneet niitä.

2 kommenttia

  1. Ehkä ihmiset eivät vain jaksa katsoa pintaa syvemmälle? (No okei, se nyt taitaa olla jo aika todistettu juttu, mutta ei siitä sen enempää.) Itselläni ei ole koskaan ollut mitään Yuffieta vastaan, ja kun jotain vanhoja lempihahmolistoja katselee, keikkuu Yuffien nimi suht korkealla (olin tosin pelannut silloin vain seiskaa ja kasia).

    Mutta koska seiska on suosituin FF, tuntuvat sen hahmot saavan paljon lokaa niskaan jopa pelin faneilta, eikä aina uskalla edes myöntää, jos jostakin hahmosta pitää. Itse olen onnistunut vieraantumaan seiskasta täysin ulkopelillisistä syistä, mikä on sääli, sillä hyvä seiska on edelleen.

    Minusta perustelusi on loistava, ja huomaa, että olet ihan oikeasti pohtinut hahmoa vähän syvällisemmin. Itse taisin Vanillen kohdalla syyllistyä siihen pintapuoliseen ajatteluun, mutta älä huoli, pidin kovasti sinun DSS:ssa esittämistäsi näkemyksistä.

    Tulkinnoista tässä kuitenkin on kyse. Jokainen katselee hahmoa omasta näkökulmastaan, eikä oikeassakaan elämässä voi tykätä kaikista.

    Itse olisin vastannut tähän, krhm, Aerithin. Hän ei tosiaan enää lukeudu lempihahmoihini, mutta en minä keksi suosikeistani ketään, joka tähän kelpaisi.

    VastaaPoista
  2. Niin no, seiskan hahmoihin varmasti kiinnitetään keskimääräistä enemmän huomiota juuri tuon (pelin) suosion takia. Ja joo, olen tosiaan itsekin siitä vieraantunut lähinnä ulkopelillisistä syistä (ihan kuin et tietäisi :D). Kesän DoC-sekoilut tosin muuttivat näkemyksiäni hieman, mutta en silti luokittele itseäni seiskafaniksi. Se on yksi hyvä Finali Finaleiden joukossa, mutta suosikkiani siitä ei enää koskaan tule.

    Olet oikeassa siinä, että tulkinnoista nimen omaan on kyse... ja siitä pintapuolisesta tarkastelusta. Eikä varmasti kukaan jaksa kaikkia hahmoja alkaa analysoimaan syvällisesti, johan siinä poksahtaisi pää eikä ehtisi mitään muuta enää miettiä. En itsekään ole esim. juuri Cloudia pohtinut yhtä perusteellisesti kuin vaikka nyt Yuffieta eli ymmärrän sinällään sen, etteivät muut tee niin minun suosikkieni kohdalla. Miksi paneutua tyyppiin, joka ei alun alkaenkaan nappaa? Jep, ei miksikään :D

    Jotenkin muuten arvasin, että sanoisit Aerithin ;)

    VastaaPoista