"Tehdään se uudestaan!"

Uusia Final Fantasyja on tulossa pelaajien elämää rikastuttamaan hyvää vauhtia. Tällä hetkellä odotellaan kovasti Type-0:ta ja Final Fantasy XIII-2:sta, jotkut taitavat odottaa Final Fantasy versus XIII:takin. Itse suhtaudun jälkimmäiseen hitusen varauksella, mutta kaksi edellistä kiinnostaa minua.

Tämä blogipostaus ei ole kuitenkaan noista tulokkaista vaan ajattelin puhua vanhojen pelien uusista versiosta. Hiljattain nimittäin uutisoitiin, että Final Fantasy X:stä tehdään uusi versio PlayStation 3:lle. Täytyy myöntää, että itse olin aika yllättynyt tästä.

Miksikö?

No, FFX on grafiikoiltaan varsin hyvää tasoa, joten tässä ei luulisi olevan riittävästi syytä. Eihän se tietenkään ole samanlaista silmäkarkkia kuin esim. FFXIII, jossa voi erottaa hahmojen ihohuokosetkin (tietysti voidaan olla montaa mieltä, kuinka hyvä asia tämä on), mutta oikein nätti peli joka tapauksessa. Jos minulta kysytään, se ei ole vielä graaffisesti aikansa elänyt, vaikka julkaisusta on kulunut miltei kymmenen vuotta. Tosin minun mielipiteeni saattaa olla eri kuin yleinen. En tiedä?

En myöskään uskonut kympin olevan niin suosittu, että se kannattaisi tehdä uudelle alustalle. Ilmeisesti olen kuitenkin ollut tässä väärässä. Kenties oma hitusen negatiivinen näkemykseni kyseisestä pelistä on hämärtänyt käsitykseni sen suosiosta yleisellä tasolla.

En tiedä, saadaanko peliin mitään ekstraa HD-tason grafiikoiden lisäksi. Japaninkielinen ääniraita olisi aika luksusta. Käsi ylös, kuka ei inhoa kympin ääninäyttelyä enkuksi? Erityisesti sitä kuuluisaa naurukohtausta?


Joka tapauksessa, oma ajatukseni on tällä hetkellä luokkaa "hyi, rahastusta, en osta!". Toisaalta olen jo todistanut tässä muutamaan otteeseen, että ostan kuitenkin, joten enpä sano varmaksi. Hölmöltä kyllä tuntuisi ostaa, jos peliin ei ole tuotu mitään lisämateriaalia.

Kymppi ei ole ainoa, josta on uutta versiota puuhattu. Vasta viime keväänä ilmestyi FFIV:n uusin versio parannelluilla grafiikoilla. Tässä paketissa tuli mukana keräilykortteja, liina PSP:n näytön pyyhkimistä varten sekä jatko-osa pelille. Pakkauskin on hienompi kuin PSP-pelien pakkaukset yleensä. Sanoisin, että siitä kannatti jo maksaa. Niin ja peliin on lisätty välianimaatioita, joita kyllä katselee ilokseen, vaikkeivät ne kovin pitkiä olekaan.

 Nelosen uudelleen julkaisua en kokenut turhaksi rahastukseksi, vaikka olin ostanut siitä jo yhden version Nintendo DS:lle. Sain sen verran ylimääräisiä juttuja varsinaisen pelin lisäksi, että ostaminen oli kannattavaa. Näin sen minusta kuuluu ollakin. Silmäkarkin ei pidä olla se pääasia. Tietysti oheismateriaalillakaan ei voida paikata tilannetta, jos itse peli on täyttä kukkua, mutta Finaleiden (varsinkaan näiden vanhempien) osalta sitä pelkoa ei kuitenkaan ole.

Tällä hetkellä odottelen tietoa, tuleeko FFV:stä ja FFVI:sta uusia painoksia parannelluilla grafiikoilla. Kyseisten pelien vanhat versiot voisi tällä hetkellä ostaa PSN Storesta, mutta en ole vielä laittanut rahojani niihin. Kenties saamme näistä samantapaiset paketit kuin nelosesta, joten odottelenpa vielä tovin. Ja ei, en kokisi haaskaavani rahojani taaskaan. Vitosesta minulla ei ole edes mitään versiota, kutosesta on pleikkarin.

Hiukan minua silti hirvittää. Pelkään, että peleihin jätetään PS1:sta varten tehdyt kamalat alkuvideot. Joo, joo, ei se silmäkarkki ole niin tärkeää, mutta kun niistä oikein paistaa, ettei niihin ole panostettu. Jos tehdään välivideoita, tehdään ne sitten edes kunnolla, eiköstä joo?

Näkisin vitosen ja kutosen välianimaatiot siis mielelläni samanlaisina kuin tässä nelosen tuoreimmassa versiossa. Grafiikoita voidaan tietysti myös parannella, mutta en koe sitä välttämättömäksi. Itse pidän kutosta graafisesti kauniina.

Entäpä sitten se peli, josta remakea odotetaan kaikista eniten? Kyllä te tiedätte, mikä se on. Jos ette tiedä, hävetkää.



Final Fantasy VII:n uudesta versiosta on puhuttu jo kauan. En muista, milloin huhumylly alkoi pyöriä, mutta vuosia siitä on. Youtubessa on myös löydettävissä video, pelin alkudemo PS3-grafiikoilla. Muistan, kun se tuli ja miten paljon siitä puhuttiin. Kävi kuitenkin ilmi, ettei kyseessä ollut (ainakaan vielä) remaken julkistus.

Square Enix on nyt julkaissut nelosesta uuden version 20 vuosipäivän kunniaksi. Seiska täyttää 20 vuotta vuonna 2017. Kenties silloin monien odotus palkitaan ja toisten kauhistus käy toteen?

Itse en oikein tiedä, mitä ajattelen tästä mahdollisuudesta. Pidän seiskasta sellaisena kuin se on, paitsi, etten kyllä perusta siitä niin kamalasti enää. Pelissä on oma nostalgiansa eikä sitä tunnetta pysty siirtämään uuteen versioon sitten millään. Toisaalta olisi varmaan hienoa nähdä, millainen pelistä oikein lopulta tulisi. Varmasti se olisi kaunista katseltavaa.

Sitten olen miettinyt erinäisiä kohtauksia... esim. Cloudin pukeminen naiseksi tai kylpykohtaus useamman miehen kanssa Honey Bee Innissä. Voitaisiinko esimerkiksi näitä juttuja jättää uuteen versioon, kun grafiikat ovat niin paljon paremmat? Jälkimmäinen ei tosin ole juonen kannalta oleellinen, mutta olisi sääli, jos se pudotettaisiin pois.

Entäpä kohta, jossa Sephiroth lävistää Aerithin masamunella?

Kuinka korkeaksi tämän pelin ikäraja oikein lopulta nousisi, jos mitään kohtauksia ei karsittaisi tai ainakin siistittäisi? Ja kuinka paljon peli kärsisi, jos karsimista ja siistimistä tehtäisiin? Nämä ovat minusta hyvin oleellisia kysymyksiä. Minusta K-11-ikäraja on jo nykyisellään hitusen kyseenalainen, uudessa versiossa tuskin voitaisiin jäädä tuolle tasolle.

Tietysti nämä pohdinnat perustuvat oletukseen, että remake tulisi PS3:lle tai sitä seuraavalle konsolille. Tätähän ei tietääkseni ole missään luvattu. Ehkäpä saammekin uusintapainoksen PS Vitalle tai sen seuraajalle samaan tapaan kuin nelonen nyt julkaistiin. Tämä nyt on vain minun pohdintaani ja saatan mennä täysin metsään, koska en ole seurannut, onko asiasta uutisoitu yhtään mitään.

Olen myös miettinyt, saammeko sitten kasista ja ysistäkin uudet versiot. Minusta niille ei olisi välttämättä tarvetta, mutta voisivat ne ihan kivojakin olla.

Mitä mieltä te muut olette näistä pelien remakeista? Ovatko ne turhia vai onko niillä paikkansa? Minun on myönnettävä, että mahdolliset vitonen ja kutonen ovat ainakin ostoslistallani, ja kyllä minä sen seiskankin remaken hankkisin, jos sellainen tehtäisiin. Tuosta kympistä en ole niin varma, mutta aika näyttää.

5 kommenttia

  1. En ota aiheeseen muuten kantaa, mutta argh noi huhut siitä seiskan PS3-alkudemosta... Käsittääkseni kyseinen pätkä on napattu suoraan Crisis Coren lopusta, kyse ei ole mistään sen ihmeellisemmästä. CC:een haluttiin vaan laittaa muistutus, ettei tarina suinkaan tähän päättynyt, mihin mielestäni viittaa myös sen demon lopussa oleva teksti "To be continued in FFVII". Juonellisesti ja ajallisesti CC:n lopun ja seiskan alun väliin kun ei jää muuta kuin Cloudin pestaaminen Avalanchen avustajaksi. Enempäää en sitten sanokaan, ettei vahingossa mene spoileriksi.

    Paitsi no, sanon sen verran, että kympin uusintajulkasu tuntuu järjettömältä. Ei se peli nyt niin vanha ole, että siitä tarvittaisiin teknisesti parempi versio. (Juonta tosin voisi parannella vähän ja heivata Tiduksen mäkeen.)

    VastaaPoista
  2. Iteltä löytyy myös FF IV uusin psp julkaisu ja aion kyllä muutkin ostaa sille, varsinkin V ja VI, jos nämäkin tulisivat ^^ Muutkin psp:lle tehdyt FF-pelit olisivat ostoslistalla :)

    Jos tuo VII tosiaan tulisi jossain vaiheessa remakena ostaisin kyllä senkin pikimmiten :D Aika näyttää miten on X:n laita :P

    VastaaPoista
  3. Crow, ai se olikin noin :D Huomaa, miten paljon seuraan seiskaa koskevia huhuja ja uutisointia. Muistan vain sen, että hirveästi siitä joskus kohkattiin. Itse en silloinkaan jaksanut kauheasti innostua.

    Kympin julkaisu tosiaan tuntuu edelleen hieman hullulle, mutta kaipa sille sitten on kuitenkin tilausta. Muutama tuttu vähintään on siitä kovin innoissaan.

    KoakumaUsagi, jeps, kyllä ne tosiaan hankittua tulisi ja varmaan ovat erityisen kiva juttu niille, jotka ei ole vanhoja versioita ehtineet pelata.

    VastaaPoista
  4. Itse asiassa CC:n loppudemo ja se tech demo PS3:selle joka seiskasta sillon tuli, on täysin erilasia. CC:n loppudemo on paljon paremmalla grafiikalla tehty (sillä hienommalla). Ja se tech demo PS3:selle tehtiin sen takia et pystyttiin näyttämään millasiin graffoihin PS3 pystyy :D ja siinäki käytettii vaa pelin sisäistä grafiikkaa eikä sitä "hienompaa".

    Mut joo, mä tulen odottamaan sitä seiskan remakea niin kauan kuin on tarvis, oon jo sen verran kauan oottanu ettei muutama lisävuosi enää siinä paljoa tunnu. Toi kymppi nyt on varmaa pakko ostaa ihan jo senkin takia, ku mun PS2 ei varmasti kauheen kauaa jaksa enää potkia hajoamatta nii ainaki saan pelattua sen silti.

    VastaaPoista
  5. Sanna, no, mä jo mietinkin, että olinko tosiaan noin pahasti väärässä. Mulla nimittäin oli varsin selkeä mielikuva, että se alkupätkä tehtiin juurikin tuota varten, että voitiin näyttää, mihin PS3 pystyy. Mutta kun en ole uutisointia seurannut, en sitten viitsinyt ruveta väittämään vastaankaan :D

    Joo, selvisipä tämäkin nyt sitten x)

    Itse tosiaan odotan lähinnä vitosta ja kutosta, mutta tiiän sen seiskankin hankkivani, jos se vaan tulee. Kymppi... se on vielä vakavan harkinnan alla.

    VastaaPoista