Aikamatka vuoteen 2012

Kaikki varmaan jo ovat huomanneet, että Square Enix on julkaissut alkuvuodesta 2012 ilmoille tulevan Final Fantasy XIII-2:n trailerin. Kyseinen videopätkä on tainnut aiheuttaa melkoisesti keskustelua fanien keskuudessa. Itse en ole kansainvälistä keskustelua kovin paljon seurannut, mutta sen sijaan Kristallimaailmassa olen sitä kyllä lueskellut.

Uusia hahmoja on nyt näytetty kolme: Noel, mysteerimies ja Alyssa. Lisäksi joukon jatkona näyttää roikkuvan ylisöpö moogle, jota toivon pelattavaksi hahmoksi ;) Täytyy myöntää, että olen hieman hämmentynyt omasta reaktiostani. Yleensä kiinnostun ensisijaisesti naishahmoista ja sitten vasta miehistä, jos kiinnostun ollenkaan. Tällä kertaa kuitenkin sain huomata, ettei Alyssa herättänyt minussa minkäänlaista mielenkiintoa... tyttö näyttänee liikaa pojalta?


Sen sijaan nämä kaksi uutta mieshahmoa ovat kiinnostavia. Suurin syy kiinnostukseen lienee se, että kumpikin heistä vaikuttaa olevan alkuperäisiä pulselaisia. Tämän olen päätellyt pukeutumisesta, esim. turkiksien käyttö. Cocoonlaisilla ei turkista ole näkynyt, mutta sen sijaan sekä Fang että Vanille ovat koristaneet asunsa turkiksilla. Kyseessä voi hyvinkin olla pulselainen tapa.


Mysteerimies kiinnostaa minua myös siksi, että olen kirjoittanut Final Fantasy XIII:sta ficciä nimeltä Dum spiro, spero. Kyseisessä ficissä on oma hahmoni Oerba Yun Blade, jonka ajattelin alusta asti jotakuinkin samannäköiseksi kuin tämä mysteerimies on. Siksipä kyseisen hahmon näkeminen ensikertaa oli melkoinen shokki. Siitä olen jo toipunut ja nyt tilalle on tullut sietämätön uteliaisuus.


Noel on yleisesti ottaen kiinnostava hahmo. Hän ei ole erityisen hyvännäköinen tai mitään, mutta pulselaisuus tuo lisäpisteitä. Lisäksi myös hän saattaisi hyvinkin kuulua Yunin klaaniin (joka on hot, koska Fang). Hän myös on trailerissa se, joka pelastaa Serah'n Snow'n loistaessa poissaolollaan.

Noelista on liikkunut spekulaatioita, että hän olisi oikeasti esim. Hope tai Snow. Hopen kohdalla teoria taisi olla, että Hope on tulevaisuudessa muuttanut nimensä Noeliksi ja tekee aikamatkan menneisyyteen muuttaakseen jotain. Snow'n osalta en edes muista perusteluja. Itse en kuitenkaan allekirjoita kumpaakaan teoriaa. Toivon totisesti, että Noel on nimenomaan uusi ja oma hahmo eikä kukaan vanhoista valepuvussa.

Snow'sta sen verran, että hänen puuttumisensa trailerista (vaikka NORAn muita jäseniä kyllä näkyy), on herättänyt pohdintaa. Miksi herra ei ole pelastamassa tyttöään? Missä hän on? Onko hän kuollut? Ovatko Snow ja Serah eronneet? Se olisikin ensimmäinen ero Final Fantasyjen historiassa (korjatkaa, jos olen väärässä). Tosin eräs ystäväni kumosi tämän spekulaation toteamalla, että Serah'lla on edelleen kihlakorunsa. On totta, että luultavasti tyttö ei enää kantaisi sitä, jos ero olisi tullut. Mikä sääli...

Entäpä sitten Lightning? Hän on kateissa ja monet uskovat hänen kuolleen. Serah ei tähän usko vaan haluaa löytää siskonsa. Trailerin alussa kuullaan Lightin puheita. Hän kertoo ajan kulkevan paikassa, jossa hän ei enää ole olemassa. Hän myös mainitsee, että tulevaisuus muuttuu ja jos totuus säilyy, Serah on ainoa, joka muistaa sen. Minulle tulee tästä ensimmäisenä mieleen, että kyseessä on jonkinlainen aikamatkustusjuttu. En toivo sitä, koska niitä aina lähes mahdoton saada toimimaan kunnolla, mutta pidän sitä joka tapauksessa todennäköisenä. Kenties Light on Pulsen menneisyydessä ja yrittää muuttaa jotain, mitä tapahtui FFXIII:n aikana tai kenties jo aiemmin, kenties hän yrittää myös pelastaa Fangin ja Vanillen ikuiselta kristalliunelta.

... mistä päästäänkin siihen, mitä eniten odotan koko peliltä. Fangin ja Vanillen paluuta. Toivon, että heidät nähdään pelissä muutenkin kuin kristallina, toivon, että heillä pääsee pelaamaan ja että he tulisivat mukaan jo aika alkuvaiheessa. Oma veikkaukseni on, että Light onnistuu pelastamaan nämä kaksi, mutta pelkään, että tämä tapahtuu vasta pelin viime metreillä. Toisaalta jos Lightning on Pulsen menneisyydessä, ehkäpä tapaamme Vanillen ja Fangin hieman nuorempina?

Odottelen ensi vuotta siis suurella mielenkiinnolla. En ole ollut Final Fantasyjen jatko-osien kannalla, en varsinkaan FFX-2:n jälkeen, mutta Revenant Wings vakuutti minut siitä, että jatko-osa voi olla myös hyvä. Tämä jatko vaikuttaa myös erittäin lupaavalta, kenties jopa paremmalta kuin alkuperäinen peli.

Mitä ajatuksia peli teissä herättää? Odotatteko innolla vai kauhulla vai odotatteko ollenkaan?

4 kommenttia

  1. Snow'n ja Noelin yhtäläisyys perustui muistaakseni ainoastaan nimiin -> molemmat ovat talvisia. Mun mielestä Noel on jo tähän mennessä sata kertaa coolimpi kuin Snow.

    -Nami

    VastaaPoista
  2. Joo, Noel on kyllä ehdottomasti coolimpi kuin Snow :D Se ei paljon vaadi, koska Snow miltei kilpailee Tiduksen kanssa "kaikkien aikojen epäcoolein FF-hahmo" -pystistä xD

    VastaaPoista
  3. Yhyy miks mä tykkään aina muiden mielestä niin epäcooleista hahmoista X''DD Tuhoontuomittu.

    - Cresu

    VastaaPoista
  4. No, kyllä varmasti Snow'lla ja Tiduksella on sun lisäksi muitakin faneja (Tiduksella ainakin tiedän olevan) :D

    Meijän kahden hahmomaku on vaan tyystin erilainen jossain kohdissa, ei sille mitään mahda. Me voidaan olla samaa mieltä siitä, että ollaan eri mieltä näiden hahmojen cooliudesta ;D

    Ja hei, sillon kun tykkää yksin jostain hahmosta, niin saa pitää sen ihan itsellään. Aika moni dissailee Vanillea, joten saanpahan sitten nauttia punapäästä ihan keskenäni xD

    (Afenin järkevät näkökulmat osa XYZ)

    VastaaPoista